Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Gran Turismo 7

Kauan se autojen myynti ominaisuuden lisääminen kesti. Onneksi siihen oli nähty vähän enemmän vaivaa kuin pelkkä ”sell” nappulan lisääminen valikkoon. Ihan mukavaa tämä pörssimeklaria muistuttava myynti.
 
Road Atlanta oli ainakin itselle täysin uusi tuttavuus ja ihan kiva rata oli ajella. Vaikuttaa tiukkoine mutkineen ihan vaativalta, jonka kunnolla opettelussa menee varmaan jonkun verran aikaa. Ihan kiva, että tuli ilmaista ja vaativaa sisältöä. Grand Valley oli huhuissa mukana ja ehkä sen olisin mieluummin ottanut, mutta ei tämäkään mitään valitusta minussa herätä. Kelpaa enemmän kuin hyvin.

Vihdoin saatiin myös autojen myynti ja ihan kivasti sekin toteutettu. Kuten tosiaan tuossa yllä jo mainittiinkin, niin hintojen vaihtelu on ihan kiva systeemi pelkkään "sell car"-nappiin verrattuna. Nyt saa sitten duplikaatit myytyä pois ja muutettua rahaksi. Itsellä ei ollut niitä tässä vaiheessa kuin yksi ja ajamattomasta Nismo GT-R:stä sain jonkun noin 90k rahaa, mikä oli mielestäni ihan sopuhinta.
 
Kuka tätä enää jaksaa veivata. ite en oo kuukausiin enää tätä tekelettä pelannu :(
Aloitin eilen, joten minä ainakin :D

Road Atlanta on hyvä lisäys ja yksi omia suosikkiratoja, tuttu jo ekasta Forzasta. Hauska nähdä miten se taipuu Turismossa. Grand Valley East Section on itselle Autumn Ring minin kanssa ne legendaarisimmat radat varmaan kaikki pelit huomioiden, joten voisi se Grand Valley sieltä tulla myös.
 
Jee! Lisää ratoja toivoin ja yksi saatiin. Hauska tuo Ford Sierra. Täytyy jossain välissä viritellä siitä kunnon amisauto. Tuntuu, että japsiautoja, kuten tuo lisätty Silvia, on jo pelissä joka vuosimalli. Millähän kriteerein ja perustein valitsevat lisättäviä autoja? Vaikka esim. miksi tuosta tulleesta BMW M2:sta juuri 2018 vuosimalli. Miksi ei uudempaa. Yamauchin haastattelu olisi mielenkiintoista lukea tähän liittyen.

Kuka tätä enää jaksaa veivata. ite en oo kuukausiin enää tätä tekelettä pelannu :(
Itsellä riittää innostusta edelleen. Autojen valokuvauksessa menee iso osa peliajasta. Auto-ostoja tuleekin tehtyä valokuvausmielessä.
 
Eiks niit japskiautoja ole eniten muutenkin täs pelis? Tuntuu et Yamamoctchi vähää pelaa kotiinpäin ja suosii lujaa kotimaista laatua :p
 
Kuka tätä enää jaksaa veivata. ite en oo kuukausiin enää tätä tekelettä pelannu :(

Avasin pelin päivityksen jälkeen ja hoh hoijaa...sammutin saman tien...

Tää on tätä nykyaikaa. Kaikki pelit pelataan viikon parin sisään niin nopeasti kun pystyy ja sen jälkeen valitetaan. Näkyy tällaista käytöstä yllättävän monen pelin kanssa.

Itselle Gran Turismo pelit ovat aina olleet sellaisia että saattaa tulla pidempiäkin taukoja välissä, mutta aina silloin tällöin palaan pelin ääreen ja aina on mukavaa. Tämä on kuitenkin yksi niistä peleistä, joita pelataan pelaamisen ilosta eikä suorittamisen vuoksi. Tai no, ainakin itsellä.
 
Viimeksi muokattu:
Joilleki tulee järkytyksenä että joitakin pelejä pelataan vuosia, yleensä halutaan uutta heti sen viikon jälkeen kun peli on julkastu ja onkin tylsää, monet pelit ovatkin sitä ns kertakäyttökamaa mutta mulla on muutama "ikuisuuspeli" mitä pelataa viel vuosien päästä, GT7 on yksi niistä, sitten RDR2, GTAV, The Division 2, NMS ovat edelleen pelejä mitä käy aina välillä pelaamassa. Toki ne on pelit mihin sit tuodaan vähää välii jotain uutta sisältöä, joihinki enemmän kun toisiin, GT7 lukeutuu niihin ja vaikka ei tuliskaan on silti kiva käydä testaamassa uusia autoja ja opetella ratoja ja ajaa online time trialia ja kisoja tai ihan muuten vaan ajaa ajamisen ilosta. Mä en tiedä mitä muuta täs pelis sit pitää olla, jotain räjähtäviä stuntteja vai?
 
Mä en tiedä mitä muuta täs pelis sit pitää olla, jotain räjähtäviä stuntteja vai?
Ehkä sitä että perusasiat olisi kunnossa, takakamera ei olisi rautakanki, ohjaimen feedback toimisi, autoja enemmän ja vaihtelevampia, viriosien valinta loogisempi, koko käyttöliittymä toimivampi, rengas fysiikat toimivat ilman vatkausta edes takaisin.. ja vielä sekin että ajaminen olisi mielekästä, hauskaa, palkitsevampaa, autojen keräily helpompaa, grindivapaata. Ei tätä vaan jaksa pelata kun verrokkina on Forza motorsport & horizon sarja.
Ei sillä että enää juuri horizoniakaan jaksa, sekin vedetty viikottaisten juttujen tekemis grindiksi jos meinaa jotainnuutta mielenkiintoista autoa saada..
 
Kannattaa nyt ajella toi 25v synttäri kisat, nyt 40 päivää aikaa. Saa alle puolessa tunnissa 1,8milj. per kisa. Kokeilin ajaa toisen kerran mutta saa rahat vaan yhdestä kerrasta. Onkohan toi että saa vaan kerran rahat vai kerran päivässä ton 40 päivän ajan?
Onko kukaan tsekannut? Voisi kuvitella, että ei ainakaan joka päivä saa noin paljon massia, joten luulisin, että kerran vain.
 
Ratojen vuodoista Watkins Glen ja Road Atlanta pitivät paikkansa, loput 2 oli Grand Valley ja Red Rock. Toivottavasti nekin toteutuisivat ensi vuoden aikana.

Itsellä ei mitään muistikuvaa noista kahdesta vanhasta Gran Turismo radasta, joten olisivat kivoja uusia kokemuksia.
 
Red rock oli vain GT2:ssa, piti ihan googlettaa, että mikäs se on ja palautui kyllä mieleen, että jotain kisaa tuolla radalla tuli grindattua. Tervetullut lisä olisi kyllä, vaikka ei nyt ehkä profiililtaan mielenkiintoisimmasta päästä.
 
Onko kukaan tsekannut? Voisi kuvitella, että ei ainakaan joka päivä saa noin paljon massia, joten luulisin, että kerran vain.
Kokeilin ajaa kisan uudestaan, ei saa rahoja kuin kerran :( Olis ollu kiva joululahja jos olis saanu ajaa molemmat kisat kerran päivässä 40 päivän ajan noiden rahasummien kanssa. Olis saanu kivat 144milj. :D
Uudessa Atlantan radassa melkein kulta ajettu koko rataan experiencessa. Vähän viilaamista vielä vaatii.
 
Ei ole ihan vielä natsannut Span juhlakisassa voittoon asti, vaikka ajanut sen jo viisi kertaa. Saanut kyllä hyvää tuntumaa GT3 autoihin, kun ei ole taas hetkeen niillä ajanut.

Aluksi oli sateella jo voitto lähellä kehnollakin ajolla, mutta vain hopea palkintona. Kuivalla kelillä tykittänyt menemään paljon paremmin, mutta sijoitukset ollut huonompia. Ajoin jo noin minuutin päähän maailmankärjestä, mutta lopputuloksena vain sija 4. Kärki ei käynyt ollenkaan varikolla.

Täytyy odottaa parempaa rng:tä niin sateella varmaankin saa sen voiton helpommin ja miljoonan tilille.

Cossu ja Road Atlanta ollut ihan hyviä lisäyksiä peliin. Uusi BMW oli myös yllättävän hauska auto ajaa.
 
Ite ajoin Span juhlakisan Mersulla, renkaina intermediate heti alkuun ja koko kisan ajan niin pääset helposti ai autojen ohi kun ne liukastelee ja hidastelee sateen alkaessa. Bensankulutus laita 4-6 niin pääset enemmän kierroksia. Näillä asetuksilla pääsin kerralla voittoon ja miljoona tipahti tilille.
 
Ei ole ihan vielä natsannut Span juhlakisassa voittoon asti, vaikka ajanut sen jo viisi kertaa. Saanut kyllä hyvää tuntumaa GT3 autoihin, kun ei ole taas hetkeen niillä ajanut.

Aluksi oli sateella jo voitto lähellä kehnollakin ajolla, mutta vain hopea palkintona. Kuivalla kelillä tykittänyt menemään paljon paremmin, mutta sijoitukset ollut huonompia. Ajoin jo noin minuutin päähän maailmankärjestä, mutta lopputuloksena vain sija 4. Kärki ei käynyt ollenkaan varikolla.

Täytyy odottaa parempaa rng:tä niin sateella varmaankin saa sen voiton helpommin ja miljoonan tilille.

Cossu ja Road Atlanta ollut ihan hyviä lisäyksiä peliin. Uusi BMW oli myös yllättävän hauska auto ajaa.
Oho, aika kovasti hajontaa. Itselle tuli sade ja en käynyt vaihtamassa kumeja, olin juuri saanut kärjen kiinni, oliko kierroksia ajettu 4, niin kärki meni varikolle. Sitten kävin itse seuraavalla kierroksella varikolla ja kärki pääsi juuri ohitse, ohittelin ne ja jatkoin paahtamista. Jossain kohtaa (ehkä kierros 7 tai 8) heräsin siihen, että olivat jo yli 20 s perässä, ilmeisesti olivat käyneet pian uudestaan varikolla tms.

Muutenkin AI tuntui hidastuvan muistaakseni kakkos tai kolmoskierroksella kuivallakin ihan oudosti. Ekalla kierroksella sain kärkeä kiinni 2 tai 3 s, tokalla jonkun 6-8 ja nämä siis kuivalla. Mistä lie johtuu... Pari yritystä keskeytin muutaman kierroksen jälkeen kun tuli vähän kolaroitua tai spinnattua, mutta sitten tuo napsahti eikä kovin haastavalta tuntunut, mutta ehkä kävi vain hyvä tuuri.

Muuten itse pelistä, circuit experiencet tuntuvat olevan aivan eri tavalla haastavia kuin Sportissa. Tosin olen vasta yhden ajanut (Lago Maggiore), mutta Sportissa ne olivat keskimäärin todella helpon tuntuisia. Tässä en kokonaisen kierroksen osuutta saanut vielä kullalle kun muutaman kerran kokeilin. Sportissa varmaan Sarthe oli ainoa, jossa oli vähän enemmän haastetta.
 
Ylös Bottom