Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Guns N' Roses - Chinese Democracy

Karri

New Member
Gunnareiden comeback-albumia on nyt odotettu jo yli 10 vuotta. Levy on myöhästynyt jo ties kuinka moneen kertaan ja koko jutusta on alkanut syntyä yleinen vitsi musiikkiympyröissä. Tuon yhden ainokaisen levyn tuotantoon kerrotaan uponneen jo 13 miljoonaa dollaria. Joka vuosi Axl on keksinyt uuden selityksen uudelle viivästykselle. Viimeisin ilmoitettu, toistaiseksi vahvistamaton julkaisuajankohta lienee edelleen marraskuu 2004.

Osan uusista kappaleista bändi soitti jo kaksi vuotta sitten keikoilla, joihin luketuvat ainakin 'Chinese Democracy', 'The Blues' ja 'Madagascar'. Näistä olen toistaiseksi kuullut vain ensimmäisen, joka on kyllä aivan uskomattoman loistava. Odotukseni nousivat tuon biisin myötä kyllä aika korkealle. Samaa olen kuullut sanottavan muistakin edellämainituista. Yksi musiikkihistorian odotetuimmista comebackeista lienee sittenkin kaiken sen haloon arvoinen?

Olen vähän pudonnut kelkasta jo näiden jatkuvien julkaisuvitkuttelujen takia. Mitä Axl vielä odottaa?
 
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

Itse olen kuulut vain Oh my god:n ja siihen perustuu myös minun käsitys "tulevasta" materiaalista. Tuo biisi on mielestäni hirvittävää kuraa, joten odotukseni ovat tosi vähäiset. Muuta materiaalia en ole kuullut, enkä oikein haluakkaan kuula, jotten odottaisi turhaan sitä levyä.
 
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

Gunnareiden comeback-albumi, jossa on alkuperäisestä bändistä vain Axl? En odota.
 
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

Shaban sanoi:
Gunnareiden comeback-albumi, jossa on alkuperäisestä bändistä vain Axl? En odota.

Tuo on jo naurettavaa. Tuollaiset kommentit suorastaan lietsoo raivoon. Samalla periaatteella voisin lopettaa KonsoliFinin lukemisen, koska täällä on tapahtunut toimituksessa niin paljon "luonnollista kierrätystä". Sama juttu tässäkin, pelkkää luonnollista kierrätystä. Kokeile, ennen kuin tuomitset. Unohda jo Slash ja kumppanit, ne ovat menneen talven lumia. Axl on Gunnareiden sydän ja niin kauan kuin hän on mukana Guns N' Roses on nimensä veroinen. Hän sanoittaa, tuottaa, laulaa.

Joka ikinen kerta kun bändi pitää pitkän tauon ja/tai palaa uudella kokoonpanolla niin se on yhtäkuin paska homma. Unohtakaa jo Appetite for Destruction ja nämä iänikuiset renkutukset. Axl on nähnyt vaivaa uusien kappaleidensa eteen ja sanotuksessa on vain positiivista kehitystä. Chinese Democracy, The Blues ja Madagascar ovat oikeasti todella hyviä biisejä. Nyt kaikki on uusi on mielestänne roskaa, koska bändin jäseniä on mennyt vaihtoon ja mikään ei kuulosta enää samalta kuin ennen, jadajadajada...

Minkä takia oikein seuraatte sitten bändejä, nähdäksenne pehkopäisen kitaristin vai kuunnellaksenne hyvää musiikkia? Niin kauan kuin musiikki pitää tasonsa, ei pitäisi olla valittamista.
 
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

Gambler sanoi:
Tuollaiset kommentit suorastaan lietsoo raivoon.
Bändien uudelleenorganisoinnista ja yleensäkin miehistövaihdoksista ollaan usein hyvin kirjavaa mieltä.
Osa puoltaa, osa ei ja Shabanilla oli oma kanta asiaan, suotta siitä käämiään polttelemaan.

Itse diggailin reilu vuosikymmen sitten Judas Priestia, vaan into loppui laakista kun vokalisti Halford lähti omille urilleen kloonikiekuja Owenin tullessa tilalle. Samalla nopsa ja melodinen heavyjyystö muuttui pelkäksi heavyjyystöksi = loppui kuunteleminen siihen.

Joillekin riittää pelkkä originaali bändin nimi sen musiikillisesta annista diggailuun, jotkut taas vaativat AC/DC-mallista pysyvää miehistöä pysyvän perusriffittelyn kera vuosikymmenestä toiseen...kriittisyyttä on siis monenlaista.

Itse en ole koskaan Gunnareista juuri perustanut, vaikka hyviäkin ralleja porukan tuotannosta löytyy.
Peukut comeback-yritykselle, onnistuu tai ei.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

Gambler sanoi:
Sama juttu tässäkin, pelkkää luonnollista kierrätystä.

Jos suurin osa bändin jäsenistä vaihtuu, ei mitenkään voida puhua luonnollisesta kierrätyksestä. Miksi pitää edes bändin nimi jos jäljellä on enää yksi vaivainen ulisija?

Gambler sanoi:
Kokeile, ennen kuin tuomitset.

Missä kohtaa olen tuominnut?

Gambler sanoi:
Axl on Gunnareiden sydän ja niin kauan kuin hän on mukana Guns N' Roses on nimensä veroinen. Hän sanoittaa, tuottaa, laulaa.

No niin no. En ole mikäöän ko. bändin fani, mutta olen aivan varma, että myös bändin muilla jäsenillä on ollut aika paljon vaikutusta tuohon vanhempaan matskuun.

Gambler sanoi:
Minkä takia oikein seuraatte sitten bändejä, nähdäksenne pehkopäisen kitaristin vai kuunnellaksenne hyvää musiikkia?

Jotta kuulisin hyvää musiikkia tietysti. Bändin nimi nyt ei vaan sitä takaa.
 
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

Itse olen sitä mieltä, että kun bändissä vaihtuu jäsenistö, pitäisi nimikin vaihtaa. Ymmärrettävitä syistä tosin näin harvoin käy.
 
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

Knight sanoi:
Itse olen sitä mieltä, että kun bändissä vaihtuu jäsenistö, pitäisi nimikin vaihtaa. Ymmärrettävitä syistä tosin näin harvoin käy.

Ei näin mielestäni. Rage against machine teki oikein vaihtaessaan nimensä Audioslaveksi kun laulaja vaihtu, mutta bändin tyylikin ja asenne muuttui samalla kertaa. Mielestäni silloin kun tulee suuria musiikillisia muutoksia on nimenvaihto oiken.
 
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

Slash80 sanoi:
Ei näin mielestäni. Rage against machine teki oikein vaihtaessaan nimensä Audioslaveksi kun laulaja vaihtu, mutta bändin tyylikin ja asenne muuttui samalla kertaa. Mielestäni silloin kun tulee suuria musiikillisia muutoksia on nimenvaihto oiken.

Juuri näin.
 
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

Itse ainakin odotan tuota levyä kuin kuuta nousevaa. En kuitenkaan sen takia, että GNR oli kova sana joskus aikanaan, vaan koska nykyinen kokoonpano on sitä luokkaa että pois alta! Melkoista respectiä saa Axlin valinnat bandiin, rumpalinahan soittaa esim. Primuksesta tuttu Brian "Brain" Mantia, joka kuuluu ehdottomasti parhaisiin rumpujenpaukuttelijoihin joita tunnen. Toinen kova nimi on Slashin saappaisiin astuva Buckethead, yksi maailman nopeimmista kitaristeista, joka on tehnyt levyjä niin metallin, jazzin kuin hiphopinkin tyyleissä. Bucketheadin omia levyjä hyllystäni löytyy muutama kappale, ja vielä enemmän erilaisia freejazz-levyjä joilla mies rääkkää kitaraansa.. Molemmat Brain ja Buckethead ovat soittaneet ennenkin yhdessä, sekä Bucketheadin soololevyillä että Praxis-nimisessä freejazz-projektissa yhdessä mm. Bill Laswellin kanssa..

Kun mukana on tietysti vielä itse Axl, on lopputuloksen pakko olla mielenkiintoinen.

Kunhan tuo levy vielä joskus oikeasti tulisi.
 
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

mcduck sanoi:
Toinen kova nimi on Slashin saappaisiin astuva Buckethead, yksi maailman nopeimmista kitaristeista, joka on tehnyt levyjä niin metallin, jazzin kuin hiphopinkin tyyleissä.

Tämä onkin viimeisin joka on jättänyt tämän Axlin ikuisuusprojektin. Lähti lätkimään tässä joku kuukausi sitten.
 
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

Slash80 sanoi:
Tämä onkin viimeisin joka on jättänyt tämän Axlin ikuisuusprojektin. Lähti lätkimään tässä joku kuukausi sitten.
no se siitä sitten. :( Jos tuo levy joskus ilmestyy, niin voihan se olla hyväkin, mutta odotukset ei kyllä enää ole kovin korkeat. Sääli.

mutta toisaalta, ehkä Buckethead nyt saa oman ikuisuusprojektinsa kohta valmiiksi.. (Levyllinen vanhojen Disney-klassikoiden musiikkia sähkökitaralla ja metalliasenteella, tätäkin on jo jokunen vuosi odoteltu..)
 
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

Onhan tuolla bändillä pari ihan ok biisiä, mm. November rain, mutta mitään odotusta en laita tuolle bändille, sellaista kuraa kuitenkin ovat tehneet ja lähinnä tuo Axl on vaan naurattanut viime aikoina juuri tämän levyn takia.

Ja aivan varmasti kaikki muutkin ex-jäsenet ovat vaikuttaneet tuon bändin kehitykseen aivan samalla tavalla kuin Axl, vaikka hän onkin laulaja, sanoittaja ja tuottaja. Muutenkin suurimmassa osassa bändeistä laulajaa aina arvostetaan liian paljon.
 
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

Joo GUNS N' ROSES on paras!!! mulla on se socom2:sessakin verkossa nimenä Guns And Roses.... Siis parast musaa ei voi ollakkaan ku nämä tyypi 10 kaikille gunnarin jätkille :cool:
 
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

Kieltämättä on mennyt ihan vitsiksi koko GNR. 10 vuotta tehty uutta levyä. Hohhoijjaa.
Bändin nimen säilyttämisen ymmärtäisi, jos miehistönvaihdosta tapahtuisi pikkuhiljaa, edes yksi ukkeli aina levyn välein. Eikö yhtään ihmetytä, että markkinoilla on toinen bändi, jossa on kolme ukkoa GNR:n kulta-ajoilta, mutta silti he eivät kutsu itseään nimellä Guns 'n' Roses? Sen sijaan tällä yhdellä kukkoilijalla on näköjään oikeus käyttää sitä nimeä. Ihan sama mitä sälli säätää uuden levyn kanssa, ei Axl ole ennen GNR-levyjä tuottanut (Appetiten ja Use your illusionit tuotti Mike Clink) ja taisi suurin vastuu biisien teossa olla Slashilla... No, aivan sama, odotukset on ihmisillä Chinese Democracya kohtaan niin suuret, ettei levy pysty mitenkään niitä täyttämään, vaikka olisikin hyvä.
Todella varauksella suhtaudun tulevaan levyyn, mutta kuuntelen sen kyllä ensi tilassa, jos se nyt joskus ilmestyy.

Tuoppi sanoi:
Siis parast musaa ei voi ollakkaan ku nämä tyypi 10 kaikille gunnarin jätkille :cool:
BTW, onko jollain muulla vaikea ymmärtää tätä lausetta? Mä en tajua, mikä siinä on niin hemmetin vaikeeta kirjoittaa edes jotenkin ymmärrettävästi :confused:
 
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

Cavalera sanoi:
BTW, onko jollain muulla vaikea ymmärtää tätä lausetta? Mä en tajua, mikä siinä on niin hemmetin vaikeeta kirjoittaa edes jotenkin ymmärrettävästi :confused:
Jo vain. Minua ei tippaakaan haittaa asiattomuudet, mauttomuudet, HUUTAMINEN jne. Sen sijaan minua kenkuttaa tampiot, jotka eivät hallitse alkeellisintakaan suomea. Enkä nyt siis tarkoita pilkkusääntöjä, joissa minullakin olisi hiomista :p.

Aiheesta sen verran, että olen suuruudenhulluuden (yhdyssana?) suuri kannattaja. Parasta huumoria nimittäin.
 
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

Cavalera sanoi:
Kieltämättä on mennyt ihan vitsiksi koko GNR. 10 vuotta tehty uutta levyä. Hohhoijjaa.

Käsittääkseni 7 vuotta, mutta odotettu on varmasti jo kymmenisen vuotta. No, pitkä aika joka tapauksessa.
 
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

Gambler sanoi:
Käsittääkseni 7 vuotta, mutta odotettu on varmasti jo kymmenisen vuotta. No, pitkä aika joka tapauksessa.
Jep, liian pitkä.
Onneksi Velvet Revolver ei pettänyt odotuksia. Oikein hyvää hård rokkia, Slash ja sedät osaa yhä.
 
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

Joo korjaan: Parasta musaa ei voi ollakkaan kun Guns N' Roses.
10 pistettä ja hatun nosta ja vielä kumarrus kaikille gunnariin kuuluville jätkille. :rolleyes:
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Guns N' Roses - Chinese Democracy

Ja edelleen typoja.. :rolleyes:

Jos joku ei ole lukenut SUE:sta The Hivesin haastattelua niin tässä pieni pätkä siitä:

Janne Sundqvist from SUE Magazine sanoi:
Viisikon yhteiselämä isolla U:lla (Universal Records) on ollut toistaiseksi leppoistaa.

-Emme ole tosin vielä julkaisseet ensimmäistäkään levyä heidän kauttaan, eli on vähän aikaista sanoa, Pelle (Almqvist) toppuuttelee.

-...

-Uskoisinkin asioiden olevan huonommin niillä bändeillä, joilla ei ole yhtä yksityiskohtaista sopimusta kuin meillä. Levyä tehdessä meidän annettiin tehdä mitä ikinä halusimme ja saimme nauhoittaa sitä niin kauan kuin oli tarvis. Toisaalta ei siinä ole mitään hämmästeltävää, sillä onhan heillä ollut Axl Rose tyhjänpanttina studiossa yhtä kauan kuin The Hives on ollut olemassa, laulaja pohtii.

Onpa hauska juttu :)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ylös Bottom