Peli läpi.
Pelattiin kaverin kanssa tämä nyt viikonloppuna cooppina Heroic vaikeustasolla alusta loppuun. Vaikka peli on koluttu läpi monta kertaa, niin jotenkin tämä jaksaa yllättää edelleen siinä kuinka hyvä peli on. Se miten tarina on jaksotettu ja kuinka hyvin kentät sopivat juonen kulkuun, ja samalla kuinka toisistaan erilaisia kenttiä pelissä on. Silent Cartographerin aurinkoiset hiekkarantamaisemat, Assault on the Control Roomin lumiset kalliosolat tai 343 Guilty Sparkin synkkyys. Tai se kuinka Pillar of Autumn muuttuu pelin aikana.
Vaikka Halo on nyt kuorrutettu todella nätillä ulkoasulla, niin pelin arvostus perustuu edelleen siihen mitä peli pohjimmiltaan on. Aivan erityisen loistava ensimmäisen persoonan räiskintä, vielä tuplasti hauskempana yhteistyössä pelattuna. Uudet välivideot ja kenttien pienet muutokset (eritoten Library) senkun parantavat pelikokemusta ja immersiota. Joku sanoisi, ettei sprint sovi Halo CE:hen, mutta se on jo niin tuttua ensimmäisen persoonien ammuskelupeleissä, että olisi melkein ollut oudompaa, jos sitä ei tähän olisi lisätty.
Kolme uutta kenttää omana minikampanjanaan on kiva pikkulisä, mutta eivät kyllä yllä alkuperäisen pelin tasolle. Ehkä viimeisin kenttä on juuri ja juuri siellä, kun panokset kovenevat. Tottakai pelin sisällön määrää ja rahanarvoisuutta ajatellen on hienoa, että tuodaan lisää pelattavaa, mutta ehkäpä pienoinen pettymys jäi näihin uutukaisiin. Voi se olla vähän sitäkin, että vertailu alkuperäiseen peliin on vähintäänkin epäreilu jo nostalgisista syistä.
Tuskin on kovin yllättävää, että lajityyppiä eteenpäin vienyt peli on edelleen loistava. Tässä on juuri sopivasti uudistuksia, että se on tämän päivän vertailussa täysin pätevää tavaraa, mutta kyllä sieltä alta vanha Halo pilkottaa - ja pelkästään hyvällä tavalla.