Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Hamsteri vai vuokraaja?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja feldon
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

feldon

KonsoliFIN Alumni
Keräiletkö DVD-elokuvia henkilökohtaiseen leffa-arkistoosi, vai luotatko ennemmin videovuokraamon kanta-asiakaskorttin? Jos olet keräilijä, niin miten mittava kokoelmasi on ja mitkä ovat sen "helmet"?
 
Eipä ihan lähellä ole vuokraamoita. Lähimpään R-Kioskiin 12 kilometrin päähän ovat muutamia DVD leffoja jo saaneet hankittua ja toisella ärrällä vähän kauempana olisi vähän lisää. Lähin oikea vuokraamo lienee yli 70 kilometrin päässä joten helpompi on ostaa (jos vaan rahaa olisi). Muutenkin elokuvamaku on sellainen ettei aina välttämättä kotimaisia julkaisuja ole vuokraversioista puhumattakaan.

Kokoelman koosta sen verran vihjailuja että nelinumeroisesta luvusta on kyse. Aivan tarkkaa lukemaa en ulkomuistista edes osaa sanoa. Helmiä on esimerkiksi The Killer Criterion, Drunken Master 2 Kiina importti, Better Tomorrow trilogian Korea boxi ja Salaiset kansiot.
 
No nyt kun Jalmari tuossa nelinumeroisen lukunsa sanoi niin ei tämä minun kolminumeroinen tunnukaan enää missään. Eli tänään ostettiin kappaleet 151. ja 152. Freerecordshopista. (X-Files & Moulin Rouge)

Ja kuten ehkä numerosta voi jotain päätellä niin olen enemmänkin keräilijä ja itse en ole useaan vuoteen edes vuokraamoon astunut. Veljeni vuokrailee silloin tällöin leffoja ja niitä katselen jos sattuu mielenkiintoinen olemaan, tai pyydän häntä tuomaan jonkun pätkän jonka olen halunnut nähdä.

Helmiä en osaa sen enempää luetella, mitä nyt tuo uutukainen Shogun liene lähimpänä minun sydäntäni (vieressä komeilee tietenkin samaisen paperiversio). Laatua ja ei-niin-laatua löytyy laidasta laitaan, tosin omasta mielestä tuota ensimmäistä enemmän.

-Pjork
 
Vuokrattuja DVD-elokuvia löytyy tasan nolla kappaletta. Omistuksessa tällä hetkellä n. 140 joista parttia rallaa kymmennen saavat tämän viikonlopun aikana lähtöpassit Huuto.netin kautta - näin on myös käynyt yli sadalalle muulle elokuvalle. Eli keräilijä olen - mutta valikoivat sellainen, vain harvat alle neljän tähden elokuvat saavat jäädä hyllyyn. Esimerkkinä tälläisestä on vaikkapa Road Trip ja Men In Black joista kumpikaan ei varsinainen huippupätkä ole mutta viihdyttyvyytensä ja uusintakestävyytensä vuoksi saavat luvan pysyä kokoelmassa.

Tarkoitus ei ole kerätä kaamea kasa elokuvia vaan kaamea kasa hyviä elokuvia. Siinä on iso ja sitäkin merkittävämpi ero.
 
Yritän saada kokoelmaani tiettyjä klassikkoja ja megaboxeja. Homma edistyy hitaasti ja on ajoittain (kuten nyt viimeiset 6kk) kokonaan jäissä. Uudet leffat, joita ei tule katsottua teattereissa, vuokraan sitten DVD:nä. Harvoin tosin nykyään, paitsi poikkeuksellisesti tänään tuli vuokrattua tälläinen uutukainen kuin Samul L. Jacksonin tähdittämä S.W.A.T.
 
Juuri ko. harrastuksen (keräilyn, meinaan) sain vauhtiin pelipuolella ja nyt sitten aloittelen DVD:itten kanssa pikkuhiljaa. "Mittava kokoelmani" on tällä hetkellä 14 DVD:n kokoinen, helminä Taru Sormusten Herrasta Sormuksen Saattue ja Kaksi Tornia Extended -boksit, Pulp Fiction, Hero, Star Wars Ep. 2 (alkuperäinen trilogia VHS-boksina, DVD-boksi ennakkotilattu) ja (anime-leffa) X.
 
Näin sitä tulee osteltua kun rahaa virtaa. Nyt on jo hyllyssä yhteensä 192 kappaleen verran, ja postissa on tulossa, laskentatapaa vaihdellen, joko 193. 194. ja 195. Mikäli erään WW2-dokkariboksin dokkarit lasketaan erikseen, kuten pitäisi, niin 195. kappale sisältää noin kymmenkunta eri dokkaria.

Heti kun Electroniini vbv:n saan laiteltua niin sitten lähtee Kanadan maaperältä tulemaan ainakin Bubba Ho-Tep ja Total Recall: Limited Edition, kun halvalla lähteepi, eli eiköhän tuo "legendaarinen" kaksisatanen rikkoudu jo tämän kuun puolella :D

-Pjork
 
Vastaus: Hamsteri vai vuokraaja?

Enköhän ole aika vuokraaja, vaikka aina on hyvä elokuva kiva lisä missä vaan. Lähinnä nämä elokuvat omistan (DVD):

Mulholland Drive
Chopper
Pahuus
City of God

Haluaisin varmaan vielä Lost in Translationin. Kill Billit ostan sitten, kun kakkonenkin kehtaa tulla markkinoille. Ehkä niille keksitään joku kätevä yhteispakkaus.
 
Vastaus: Hamsteri vai vuokraaja?

Hamsteri ilman muuta. Viittäkymmentä ostettua leffaa kohti olen vuokrannut ehkä kaksi. Eniten tulee ostettua Anttilan ~10 euron viime vuosien huippuleffoja, vanhoja klassikkoja tietenkään unohtamatta.
 
Vastaus: Hamsteri vai vuokraaja?

Hamsteri. n.125 Suomi julkaisua omistan, suurin osa on maksanut 7-15euroa.
Import -elokuvia omistan 9kpl.
Elokuvia on ihan laidasta laitaan, kokoelman helmi on Re-Animator - Millennium Edition.
Vuokrannut olen vain 2 leffaa, Friday The 13th Part2:n ja April Fools Day - Aprillipäivä.
 
Vastaus: Hamsteri vai vuokraaja?

Hamsteri, tällä hetkellä julkaisuja on kertynyt DVD:lle n. 280.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Hamsteri vai vuokraaja?

Kyl sitä enemmän hamsteri ollaan. Elämässäni olen tainnut vuokrata noin 3 dvd:tä. Ostettuja dvd:itä löytyy hyllystä 49 kpl. Kaikki leffat mitä ostan on jotain tarjouskorikamaa, eli noin 5-15e. Lista löytyy tuolta
 
Vastaus: Hamsteri vai vuokraaja?

Hamsterihan sitä tässä ollaan. Paljon on kyllä tullut myytyä noita levyjä pois ja jokunen leffa taitaa olla nyt hyllyssäni jo kolmatta kertaa (kun niitä uusintaversioita tulee koko ajan. :()

DVD-harrastukseni aloitin kesällä 1997 ja kyllä tässä on muutama tuhat levyä tullut käytyä läpi. Kokoelmani listaus on juuri muokkautumassa, jokunen satahan noita levyjä näyttää tällä hetkellä olevan.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Hamsteri vai vuokraaja?

Makuuni on sadan metrin päässä ja siellä tulee silloin tällöin käytyä, mutta oma 350+ (elokuu 2004) kappaleen kotikokoelma riittää suhteellisen pitkälle. Varsinkin, kun nykyisellään tulee uutta kiekkoa kotiin n. 10 kappaleen kuukausitahdilla.

Vaikka vuokraaminen tulisikin halvemmaksi (katselukertoja vain 1-2) niin on se oma leffa kuitenkin aina oma ja helposti saatavilla. Ja onhan tuo keräily kuitenkin oma harrastuksensa.
 
Vastaus: Hamsteri vai vuokraaja?

Vuokraaja olen. Välillä tulee alelaareja katsottua ja muutamia olen hankkinut. Jackie Chanin Legend of Drunken Master taitaa olla viimeisin hankinta. Vuokrannut taas olen Makuunista kaikki kiinnostavat elokuvat ja puolet niistä mitkä eivät kiinnosta. Uutudet vuokraan ja vanhuudet myös. Jackass : the movie taitaa olla seuraava ostos. Olenpa lapsellinen :D
 
Vastaus: Hamsteri vai vuokraaja?

Minnulla taitaa sitten olla koko FilmiFIN-porukan vaatimattomin kokoelma noin 110 julkaisun voimalla. Vuokrailua en ole harrastanut enää vuosiin.
 
Vastaus: Hamsteri vai vuokraaja?

Keräilijä, n.60kpl. Tapana on poimia alelaareista helmiä. En muista millon viimeksi ostin 10 kalliimpaa... :cool:

Erittäin harvoin vuokrailen.

Viimeisin huippuhankinta oli Rautajätti.
 
Ylös Bottom