Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Harrastukset

Vastaus: Harrastukset

Itselle kenties rakkain harrastus pelaamisen lisäksi on näytteleminen ja teatteri. Olen itse ollut pariin otteeseen hieman isommassa proggiksessa mukana ja pienellä porukalla väännetään erilaisia skittejä vähän sinne ja tänne. Tällä hetkellä näytteleminen on vahvoissa kantimissa opiskellessani Tampereella ilmaisutaidon erikoislukiossa, joten vähintään 4 kertaa viikossa tulee ainakin jonkinlaista pientä väännettyä ja improa melko paljon.
Musikki on myös kovin läheinen harrastus ja soittimien osalta se on ilmentynyt elämän aikana kitaran ja pianon kautta, mutta molemmat ovat hieman jääneet ja nykyään olen tätä kultakurkkuani aukonut hieman aieampaa tiuhempaan tahtiin. Musikki kuunteluharrastuksena on melkoista pyörremyrskyä täällä iPodini sisältäessä kaikkea räpistä metalliin ja klassisesta progressiiviseen rockiin, eli erittäin laaja musiikkimaku löytyy sillä mitään sontaa en laitteeseen kuitenkaan tunkisi.
 
Vastaus: Harrastukset

Pelailun lisäks lumilautailu, jonka parissa menee talvella noin joka ikinen viikonloppu ja sitte on vielä footbag, jota tulee kesällä hakattua enemmän tai vähemmän. Footbag osaa olla välillä aika tylsää kun joutuu yksin kikkailee ku kukaan kavereista ei oo innostunu (tai sit ne on vaa liian jäykkiä:D).
 
Vastaus: Harrastukset

salibandy. Täällä foorumeilla oloen huomannut monien pelaavan sitä. Suosittelen kaikille!! Toinen rakas harrastukseni on...öh ei tuu mieleen, koska vahtoehtoja on monia:rolleyes:

Lisättäköön nettipokeri, jota on tullut n10 000 jakoa pelailtua :) Mukavaahan se on, kun välillä napsahtaa rahapalkintoja :cool:
 
Vastaus: Harrastukset

Pääasiallisesti softaaminen ja videopelien pelaaminen. Jos mahdollisuus tarjoutuu niin sitten pesistä ja sählyä.
Kesäisin pyöräillään ja kävellään muiden harrastusten lisäksi. Tuo lyhyt reissu armeijaan nosti haluja hankkia vähän autenttisempaa kamaa (tai alikessun mukaan, materiaalia :)) sofita varten joten pitää varmaan varustelekaa katsastaa kevättä varten.
Ei se uusi pyssy olisi myöskään paha juttu, tosin MP5 korjaaminen on siinä ikuisuus projektin puolella joten sen voisi myydä eteenpäin halukkaalle lisävarusteineen vaikka kyseinen ase on ensimmäinen ja lahjaksi annettu.
Jos saisin hyvän kameran ja paljon Legoja tai muovailuvahaa, niin voisi noiden animaatioelokuvien teko innostaa taas, materiaalista on ollut aina pula mikä saa mahtavatkin ideat jäihin vaikka niitä löytyy ihan hemmetisti.
 
Vastaus: Harrastukset

Sulkkista pelaan 2x viikossa + rankingit on kerran kuussa. Sen lisäks lenkkeilen ja käyn kevyesti salilla.

Texas Hold'em on kyllä seurapelien kunkku. Sitä pelaan ehkä kerran kuussa, kun kerään kavereita 4-7. Mukava rentoutumistapa koeviikon jälkeen! :) Nettipokeriin lopahti hieman innostus ja aikaakaan ei siihen löydy.

Sitten toki valokuvaus on rentoa puuhaa, sitä teen siellä sun täällä, silloin tällöin.
 
Vastaus: Harrastukset

Salibandyhän se lempi harrastus on.. tai oikeastaan oli nyt kun minkäänlaista porukkaa ei ole kasassa.
Ollut tosin hieman juttua että kavereitten kanssa lyötäisiin jengi kasaan, mutta koskaan ei olla saatu sitä suunitelmia pidemmälle, luultavasti siksi että joukkueesta saisi hieman virallisemman niin tarvitsisi täysiikäisen henkilön joukkoon jonka löytö tuntuu olevan yllättävän vaikeaa.
 
Vastaus: Harrastukset

Omiin harrastuksiini kuuluu kesäteatteri ja pelaaminen.

Näytteleminen on minun mielestä todella hauskaa tällainen esiintyvä persoona kun olen. Muutama vuosi on kokemusta takana ja aioin jatkaa vanhaksi ukoksi saakka. Jos tässä turun tienoilla asuu niin kaikki katsomaan maskun kesäteatteria(mainos)

Pelaamista ei varmaan tarvitse selitellä. Siinä vaan on sitä jotain.
 
Vastaus: Harrastukset

Harrastukset on punttisali 3-4 kertaa viikossa kovaa punttitreeniä siinä kummasti tyhjentyy pää samalla.. Nhl10 pelaaminen lähes jokapäivä tulee sitä hakattua. Tarkotus olis alottaa joku itepuolustus laji esim bjj talven aikana. Aikasemmin olen harrastanu mm. judoa ja karatea niin pohjaa on itsepuolustukseenkin.
 
Vastaus: Harrastukset

Kitaraa on tullut jo kauan(4 tai 5 vuotta) soiteltua ja kyllähän se vaikka itse sanonkin, hyvin sujuu.
 
Vastaus: Harrastukset

Harrastuksia?
Nämä eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä mutta;
- pelailu
- kokkaaminen jossain määrin
- rc-lennokit (syksyllä tulee yleensä paussi tälle harrasteelle vähäksi aikaa)
- kajakkimelonta (aina kun on mahollisuus, omaa kajakkia en omista)
- piirtely
- juoksu/fillarointi
 
Vastaus: Harrastukset

Pelailu ja punttis. Kuten Kain aloitusviestissä sanoi; on mukavaa kuin huomaa tuloksien nousevan rankan työn tuloksena.
 
Vastaus: Harrastukset

Onhan näitä harrastuksia, mutta tässä tämän hetken kolme kovaa:

1. Punttisali: En mikään kehonrakentaja ole, ihan vain pidän itseni kunnossa. n.10 vuotta käynyt salilla enemmän ja vähemmän aktiivisesti.

2. Taide: Lähinnä ihan perus piirtelyä, maalaaminen ei iske ihan yhtä lujaa. Rentouttavaa touhua, ei siinä sen ihmeempiä.

3. Musiikki: Pianoa pimputellut jo joitakin vuosia, jotenkin vaan tuollainen "herkempi" instrumentti kiehtoo meikäläläistä.

Muut räpellykset vuosien varrelta: Ju-jutsu, nyrkkeily, Han moo do, shoot-fighting, Krav- maga kitara, yleis-urheilu ym. ym.
 
Vastaus: Harrastukset

Näistä saat kertoa allekirjoittaneelle lisää. :p

kovin kauaa en noita harastanut, mutta kaipa sitä voisi jotain sepittää.

Han Moo Do: Suht perinteinen itämainen kamppailulaji. Kattava liikevalikoima (kuulostaa ihan peliltä, sori...), asetekniikoita ym. perus "kungfuilua". Wiki-linkki

ShootFighting: Tätä voisi kait pitää kaikkien turpaanmättämislajien Hybridinä:p. Sori, paremmin en osaa tuota kuvailla, Wikipedia kertoo huomattavasti paremmin.
 
Vastaus: Harrastukset

Pääasiallisesti softaaminen ja videopelien pelaaminen. Jos mahdollisuus tarjoutuu niin sitten pesistä ja sählyä.
Kesäisin pyöräillään ja kävellään muiden harrastusten lisäksi. Tuo lyhyt reissu armeijaan nosti haluja hankkia vähän autenttisempaa kamaa (tai alikessun mukaan, materiaalia :)) sofita varten joten pitää varmaan varustelekaa katsastaa kevättä varten.
Ei se uusi pyssy olisi myöskään paha juttu, tosin MP5 korjaaminen on siinä ikuisuus projektin puolella joten sen voisi myydä eteenpäin halukkaalle lisävarusteineen vaikka kyseinen ase on ensimmäinen ja lahjaksi annettu.
Jos saisin hyvän kameran ja paljon Legoja tai muovailuvahaa, niin voisi noiden animaatioelokuvien teko innostaa taas, materiaalista on ollut aina pula mikä saa mahtavatkin ideat jäihin vaikka niitä löytyy ihan hemmetisti.

Hyvä! En ole siis ainoa, joka softaa täällä! Ittellä on Cybergunin AK47 Spetsnaz. Lähtönopeus 104 m/s. Yleensä 0.2g kuulia käytän.

Keväällä ostan 5 uutta lipasta (King Arms 5 lipasta, joihin menee n. 110 kuulaa, maksaa 39€)

Mikäs on sulla pukuna? Mulla SA-INT kuuskekkoset.
 
Vastaus: Harrastukset

Ittellä on Cybergunin AK47 Spetsnaz. Lähtönopeus 104 m/s. Yleensä 0.2g kuulia käytän.

Keväällä ostan 5 uutta lipasta (King Arms 5 lipasta, joihin menee n. 110 kuulaa, maksaa 39€)

Mikäs on sulla pukuna? Mulla SA-INT kuuskekkoset.

Itsellä löytyy se mainitsemani MP5 ja sen lisäksi STAR:in L85A2 parilla lippaalla. Itse en noista hicapeista välitä saati midcapeista vaikka lippaaseen menee se noin 130 kuulaa.
Ja puku on sitä amatöörikamaa eli Jyskän Varasto myymälästä ostettu perusmaastopuku ;).
Jos jonkin hankin seuraavaksi niin se on varmaan joku KK puoleinen ase tai MP5 R.A.S. koska uuden ostaminen tulee halvemmaksi kuin vanhan muokkaaminen tällä hetkellä.
 
Vastaus: Harrastukset

Ite harrastan newschool laskettelua.
Softausta on myös tullu harrastuttea, aseena oli Maruin Glock 17 vemppu.
 
Ylös Bottom