Vastaus: HD-DVD & Blu-ray
Weldomite sanoi:
Jos sinulla on jo HD-DVD soitin niin miksei elokuvia voisi hankkia?
Tiesitkö että vaikka onkin niin tässä vaiheessa siitä saa vielä rahansa takaisin? Tulevaisuudessa niitä ei välttämättä osta enää kukaan. Toisekseni "soittimeni" oli XO:n surkeahko asema jonka kanssa saa nautiskella XO:n todella miellyttävästä äänekkäästä puhinasta läpi koko leffan, parempaan sijoittamista en edes harkinnut tähän mennessä johtuen formaattisodasta (PS3 on muuten aivan loistava BD-soitin, hiljainen ja nopea, sekä ominaisuudet kunnossa ääniä myöten).
Tietyistä erikoisversioista tulee keräilijöille tärkeitä ja joskus hyvällä tuurilla vielä arvokkaitakin. Eräs "keräilijä" tienasi ihan kivan summan betamax ajalta kun säilytti pari hienoa elokuvaa ja möi ne eteenpäin.
Voisin lyödä vaikka vetoa että tällänen retroarvo ei todellakaan toistu flopanneen digiformaatin (monet transferit vielä bitilleen samoja kuin BD:llä) kanssa. Sen tosin näkee vasta sitten, mutta uskaltaisin näin väittää noin vuosikymmenen laajahkon keräilyharrastuksen pohjalta.
En todellakaan jaksa alkaa säilömään HD DVD leffojani seuraavaa 20 vuotta, satojen pelien ja leffojen kokoelma vie aivan liikaa tilaa muutenkin.
Itse en tule ostamaan BD tai HD-DVD elokuvia pitkään aikaan. Muutamia elokuvia per vuosi tulee katsottua niin niitä jaksaa sitten käydä elokuvateatterissa katsomassa.
No niin no, ei se multa pois ole. Olen kotiteatterin suurkuluttaja ja VIHAAN käydä elokuvateatterissa katsomassa (useimmiten) paskaa analogikuvaa häiritsevien pässien seassa. Himassa ääni ja kuva on viety paremmin loppuun asti ja täydellisen katselupaikan ehdoilla. (100" kangas 3 metrin päästä ei sitäpaitsi immersiossa jää leffateatterille yhtään, vaan päinvastoin.)
PS3:n antama etumatka on iso, mutta se onkin pelikonsoli ei massatuote kuluttajille. Muuten miten odotatte erillis-soittimien hinnan nyt kehittyvän? HD-DVD soittimet myydään ilmaiseksi elokuvien kanssa ja BD:n hinnat pysyvät samoina?
Kumma kyllä DVD löi läpi PS2:n jälkeen massamarkkinoille, HMMMMMH! Kyllä se PS3 antaa valtavan potkun leffojen myyntiin, sen jälkeen homman voi toki kovasti yrittämällä kusta. En kuitenkaan usko siihen, en todellakaan tässä vaiheessa. Eiköhän BD-soittimienkin hinnat laske, erillisten asemien vanavedessä. Hirveää tarvetta siihen ei siltä kannalta ole että kun kuluttaja astelee leffahyllylle niin huomaa melko nopeasti että BD-puolen valikoima on huomattavasti suurempi, ja ero tulee vaan kasvamaan kun esim. Warnerin leffoja ei enää tulekaan lisää.
WB olisi voinut tehdä toisinkin ja tukea vielä HD-DVD:tä.
Siis täh? Onko tässä joku pointtikin? Olisi voinut toki tehdä toisin, mutta mitä ihmeen järkeä kun BD-leffoja myydään paljon enemmän ja HD DVD jää kokoajan vaan enemmän ja enemmän jälkeen. Suuri osa kuluttajista ei uskalla tehdä siirtoaan ennenkuin toinen on kuollut, ja Warner yrittää nyt auttaa sitä todellisuutta. Se ei palvele ketään julkaisijaa että molemmat formaatit ovat pinnalla.
Onneksi Toshiballa on yksi kaveri jäljellä eli MS. Ja mitä ilmeisimmin MS on tekemässä kaikkien suurien yhtiöiden kanssa sopimuksia elokuvien saamiseksi Liveen HD:na ja DVD-laatuina. Jos palvelu on erinomainen niin miksi XO:n omistajat siirtyisivät USA:ssa BD:n leiriin kun samat elokuvat saadaan HD:na kotisohvalta?
Ihminen on materialisti, ylivoimaisesti suurin osa kansasta haluaa käydä kaupasta ostamassa konkreettisen tuotteen, eikä pelkkiä bittejä netistä. Niin se vaan on.
Mutta kuten on sanottu niin tänä vuonna HD-formaattien on yritettävä myydä ja ihan pirusti. DVD:tä on otettava kiinni tai tämä koko homma alkaa kuivumaan kasaan. Tietenkin loistava keino edistää BD:n tai HD-DVD:n myyntiä on julkaista tietyt elokuvien erikoispitkät-versiot vain HD:na.
Miten niin tänä vuonna? DVD:nkin yleistyminen vei todella, todella monta vuotta. Itse ostelin leffoja jo 3-4 vuotta kun tavalliset tallaajat alkoivat niistä edes puhumaan. Vei vielä muutaman vuoden että esim. omat vanhemmat ostivat ensimmäisen DVD:n.
Itse pidin HD-DVD:tä siinä mielessä hyvänä vaihtoehtona sen takia, että pienellä kehityksellä siinä olisi voinut olla elokuva DVD:nä ja HD-DVD:nä ja tavallinen kuluttaja olisi pystynyt katsomaan elokuvansa tavallisella DVD-soittimella tai vaihtoehtoisesti HD-DVD-soittimella.
Millä pienellä kehityksellä? Onhan noita tuplalevyjä jo myynnissäkin, mutta suoraan sanottuna ei voisi kyllä vähempää kiinnostaa. Toki se lisää aina kustannuksiakin.
Kuolkoon koko DVD pois niinkuin VHS aikoinaan. Keskimääräiset telkkujen koot ovat kasvaneet viimeiset 10 vuotta selvästi ja jos trendi pysyy vähänkin samana niin tavistallaajat (joilla on näkö kunnossa) alkavat näkemään todella selviä eroja DVD ja Blu-ray kuvassa. Itse videotykin käyttäjänä silmät vuotaa verta jos joutuu DVD:n katsomaan enää Blu-rayn jälkeen.
Äänien paremmuudesta ei kyllä taviksille ole mitään hyötyä kun laitteet tulevat aina ja ikuisesti olemaan suolesta, yleensä äänet tulee suoraan telkkarin kaiuttimista joka on rikos leffojen audiopuolta kohtaan.