Vaikka HDMI välittääkin digitaalista signaalia, jonka kanssa esim. kaapelien paksuudella ei ole (lyhyillä matkoilla) samanlaista merkitystä kuin analogisilla signaaleilla, kyllä noissa jakajissa on silti ihan käytännössäkin merkittäviä laatueroja.
Olen kokeillut muutamaa eri mallia, ja halvemmissa työn laatu ei ole vakuuttanut. Muoviboksin saumat rakoilevat ja painikkeet lonksuvat vähän miten sattuu, mikä ei lupaa pitkää käyttöikää. Veikkaan että jos tuollaisen halpisvalitsimen avaa, juotokset ja muu työn jälki ei myöskään vakuuta. Lisäksi jos arvostaa olohuoneensa estetiikkaa, nuo halvimmat rasiat on yleensä myös niitä rumimpia muovipalikoita.
Laadun huomaa myös laitteen painosta. Halvimmat jakajat ovat olleet niin kevyitä, että ne eivät pysy tv-tasolla paikoillaan, vaan vähänkään rotevampi HDMI-letku helposti vääntää jakajan vinoon tai peräti ilmaan keikkumaan.
Kun halvalla tehdään, muotoilun lisäksi myöskään käytettävyyttä ei välttämättä mietitä loppuun saakka. Esimerkiksi Clas Ohlsonin myymä 4-porttinen HDMI-jakaja oli kyllä muuten ihan OK, mutta etupaneelin sininen ledi oli niin käsittämättömän kirkas, että valo oli lopulta pakko teipata piiloon, jos mieli nauttia AV-viihteensä ilman ylimääräistä sinisävyä.
Lisäksi suosittelen kyllä hankkimaan kaukosäätimellä varustetun mallin, sillä pidemmän päälle se helpottaa käyttöä niin paljon.
Kyllä halpismallitkin siis toimivat, mutta niiden ominaisuuksissa on yleensä tuon kaltaisia puutteita. Jokainen voi sitten itse pohtia, mikä on paras hinnan ja laadun suhde itselle.