Olipahan tuttavuus. Mitään en tiennyt odottaa ennalta, edellinen II Maailmansodan peli on tyyliin Return to Castle Wolfenstein vuodelta 2002 ja pienen tutoriaalihäiröilyn jälkeen huomasin ensimmäisessä pelissä päätyväni saman tien suoraan Stalingradin juna-asemalle keskelle tykistökeskitystä.
Itse olen siis armeijan käynyt upseerimies, joka viihtyi vielä armeija palveluksessa varusmiesuran jälkeenkin ja voi hyvänen aika, onpa tässä rakkaudella tehty peli.
Tuo äänimaailma on vain niin autenttinen… Pelin kentät ovat hienoja ja laajoja kokonaisuuksia.Jatkuva kuoleman pelko pitää perseen kiinni tontissa. Juokseminen on varma tapa päästä hengestä.
Kuumimmat hetket oli Ranskan metsissä, missä varmaan 10 minuuttia maattiin vihollislinjaa vasten puun juurella makuuasennossa käyttäen puuta tukiasemasuojana ja sit mentiin taas 50 metriä eteen päin kyyristelemään.
Omasta mielestä tuntuu ettei mitään koskaan näy ja tappoja ei tule, mutta aina yllättyy matsien jälkeen, että tämähän meni hyvin vaikka oma fiilis on kuolemasta kuolemaan söheltämisestä.
Mutta peli- ja ryhmäseura vaikuttaa pelikokemuksen hemmetisti. Joskus osuu oikein erinomainen ryhmä kohdille, niin tämä on yhtä siistiä kuin intin sotaharjoituksissa, mutta toisinaan on sata kanaa juoksemassa päättömästi paikasta toiseen, niin ymmärrän kritiikinkin.
Mutta tässä kun saisi treenattua jääkäriryhmän kanssa vanhalla kunnon EVOIT -tekniikalla, yksi lääkemies, kaksi pst-jääkäriä, rynnäkkömies/kaksi ja raskas konekiväärimies ynnä pioneeri, niin huikeaa huikeaa. Vielä oikeat ryhmän- ja joukkueenjohtajat yhtenäisellä taktiikalla, H-hetken tulivalmistelu kellotuksella… niin… Ei sanat riittäisi.
Tämä peli on tehty rakkaudella. Vaatii paljon, antaa takaisin vielä enemmän jos ei odota sinkohippaa pelaavansa.
No nyt onkin mielenkiintoista nähä mitä sieltä tulee.
