Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Helldivers 2

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kissa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Eilen ajattelin kokeilla Impossible-vaikeutta ekaa kertaa eikä se kyseisessä tehtävässä - ja vieläpä roboja vastaan - ainakaan tuntunut mitenkään isolta hypyltä verrattuna Suicide Missioniin, jota olen nyt pelaillut harvinaisempien näytteiden vuoksi. SM lienee kuitenkin viihdyttävin vaikeustaso.

Impossiblen pelaamisen kautta tietysti aukesi se viimeinenkin taso eli Helldive, jota täytyy ainakin testata. Jos on puhdasta helvettiä niin pelaan ihan suosiolla SM:llä, siellä kun tuntuu olevan se paras tasapaino vaikeudessa, ainakin tähän menneen kokemuksen perusteella.

Kaikenlaista valuuttaakin on ollut sen verran että alkaa olemaan kaikki stratagemit ostettuna vaikka suurta osaa niistä tuskin tulen käyttämään kun omaan pelityyliin sopivat on jo vakiintuneet. Expendable Anti-Tank oli tosin sellainen, jota yritin uutena testailla. Vielä en saanut siihen hyvältä tuntuvaa rytmiä ja fiilistä.

Omaan vakiokalustoon kuuluu kranaatinheitin, mikä toimii röykkiöitä vastaan hienosti. Pääaseena on Breaker-haulikko, jolla saa ainakin ötökät laajalti kuriin. Näiden apuna on sitten Orbital Laser ja Eagle 500 kg Bomb, jotka toimivat pesiä ja rakennuksia vastaan kivasti. Kolmas vähän vaihtelee ja se on yleensä joko Orbital Railcannon tai 380mm HE Barrage, joista jälkimmäinen vähän sellainen että pitää katsoa missä ja milloin käyttää.

Roboille pitäisi katsella ehkä joku eri setti, sillä tuo on toimivampi ötököitä vastaan. Roboille tuntuisi tarvitsevan vähintään Shield Generatorin mukaan.

Mutta mikäpä tässä muuten ärsyttää ja missä on ihan järkyttävän outo ja ilmiselvä puute? Ei ole minkäänlaista mahdollisuutta tallentaa valmiita varustesettejä, joista valita suoraan kamat mukaan. Nopeuttaisi paljon kun ei tarvitsisi aina valita kaikkia uusiksi vaan voisi vaan valita kokonaisen setin mukaan kerralla.

Ötököiden ei pitänyt osata lentää, mutta niin siellä vaan taivaalla niitä penteleitä liitää. Hienosti nuokin siivekkäät peijoonit tippuvat alas irtosiipineen, kun tarpeeksi tulivoimaa niille tarjoilee. Toistaiseksi tähän on tullut aika mukavalla tahdilla uutta pientä mielenkiintoista, toivottavasti homma pysyy näin hyvin hallussa myös jatkossa.
Oliko jossain siis luvattu/sanottu ettei ole lentäviä ötököitä? Ne on kyllä helposti ärsyttävimpiä tapauksia ellei ole joku tykkitorni tai vastaava mukana niitä tykittämässä. Tuntuu että haulikolla menee hirveästi panoksia hukkaan niitä räimiessä ja jos odottaa että hyökkäävät niin osuu paremmin mutta silloin ikävän usein osuu nekin.

Se mitä saisivat myös saada haltuun, on näiden ihan oikeiden bugien esiintyminen. Jokaisella päivityksellä tuntuu jokin bugi korjaantuvan ja uusi tulevan tilalle. Toistaiseksi ei ole omalle kohdalle mitään turhan vakavaa sattunut, mutta kuitenkin.
Joo, tämä on kyllä ikävin juttu pelissä. Parikin kertaa on yhteys tai peli tiltannut ja mennyt kerätyt näytteet hukkaan.
 
Tässä on kyllä isosti merkitystä pelikavereilla. Pääosin homma toimii yleisestikin ihan ok mutta kun löytyy oikeasti osaava ja yhteen pelaava tiimi niin se on ihan eri maailmasta.

Samalla äkkää ihan uusia taktiikoita, kuten sen että tilaa kertasinkoja (tms.) paikat valmiiksi täyteen aina kun voi, joten kun meininki alkaa niin esimerkiksi poistumisalueella on jo valmiiksi sinkoja siellä täällä. Fiksua ja loogista hommaa, mitä ei itse ollut hoksannut. Oli ihan kuin organisoitua armeijahommaa olisi ollut.

Sitten taas välillä on sitä kun homma on kuin suossa kahlaamista: mikään ei etene ja saa taistella hengestään jatkuvasti samalla kun reinforcet kuluu hälyttävään tahtiin jo ennen kuin ensimmäinen päähomma on tehty.

Isoin ärsytys on tällä hetkellä se kun peli nollaa aina hahmon asetukset. Joka kertaa saa laittaa aseet, eleen ja äänen uusiksi. Samoin tehtäväkartta alkaa joka kerta sieltä helpoimmalta. Tuosta on toki tullut jo rutiini mutta ei sen varmaan ihan noin pitäisi toimia, varsinkin kun se toimi alussa pitkään ihan oikein. Onneksi mitkään resurssit ja päivitykset ei sentään nollaudu.

Mutta onhan tämä kakkonen niin paljon kovempi kuin ykkönen, jo tuon immersion ja tunnelman osalta. Olin epäileväinen kuvakulman vaihdon suhteen mutta kyllä tämä on vielä enemmän sitä mitä ykkönen oli. Tosi jännä miten paljon periaatteessa pelkkä kuvakulman vaihto voi pelille tehdä. Tosin juuri tuo muutoksen merkittävyys olikin se syy miksi olin alunperin epäileväinen.

Justiinsa näin, eilen valikoitui seuraksi randomina pari lvl 50 ukkelia (itte taidan olla lvl 44) ja yks lvl 29 ukkeli. Ei sitten ollutkaan ihan samat asiat mielessä meillä alemman levelin kavereilla vs. lvl 50 -> kun lähdin hakemaan sampleja niin kaverit ampui mut kuoliaaksi selkään EATilla, että et muuten lähe heidän luotaan. Noh, menin hakemaan sinne jäänyttä sample containeria niin toinen ampu mut kuoliaaks arc throwerilla, siis wtf samplejen keräyskö luvatonta hommaa vai mitä hupiukkoja noi nyt oli / cheateilla kaikki ship modulesit jo kerätty ja kiusataan muita? Samaan aikaan lvl 29 kaveri puuhasteli yksin sivutehtäviä kartan toisessa päässä ja nää lvl 50 kaverit odottelee extraction padilla, mutta sitä tilaamatta. Ja siis Suicide missionilla vedettiin eli aika rentoa settiä ja olis ollut tavoitteena sampleja keräillä... Mitähän noi lvl 50 tyypit sitte oikein halus tehtävältä? Sit kun oltiin vedetty kaikki ja nuo suvaitsi extractionin, niin tilaavat 500 kg bombin extraction shipin viereen ettei kukaan pääsis sisään ja kaikki kuolis. Huvinsa kullakin.

Itse olen ottanut tavaksi, että häippäsen tämmösistä porukoista viimeistään heti missionin päätyttyä jos mukana joku toinenkin järkevä, mutta jos ei niin tasan heti. Kuten myös sellasista, jossa jengi jumittuu kaikkien enemy patrolien turhaan tappamiseen ja ne 8 annihilator tankia tai hulkia tai bile titania jossain ei-tehtäväalueella pitää väkisin saada tapettua huvin vuoksi, vaikka menis 15 reinforcementia ja mitään et noista hyödy... Itse tykkään ns. support-pelityylistä, missä hoitelen kaikki suurimmat/pahimmat vihut, mitkä tulee varsinaisten tehtävien tielle, jotta muut saa näppäillä tehtävät rauhemmassa.

Ja tosiaan toissa-patchissa tullut asevalikoiman/vaikeustason yms. resetointi aika turhauttavaa, kun heittää perusrynkyt/kranut ym. valikoiduiksi joka pirun kerta... Eiks tätä nyt olis saanut eiliseen patchiin jo korjattua? Ja esiintynyt myös sitä, että jos pistää quickplay olkoot vaikka suicide mission -vaikeustasolla, niin saatat päätyä peliin, minkä vaikeustaso ihan jotain muuta. Kerkisin jo pelata koko tehtävän ja ihmettelin, että miks tää on näin *itun helppoa/täällä ei oo bilejä/chargereita ja sampeja vähän, niin oli liittynyt challenging -tasoon vaikka oli SM-karkelot mielessä sopivien sample- ja super credits -keräilyiden merkeissä.

PS. 380 mm HE barrage kannattaa tilata omaan niskaan ja seistä paikoillaan, ei osu yleensä tasan yhtään laakia siihen jos seisoo just pinkin salaman kohdalla :D Ihan hyödytön ötökkä-tehtävissä, automatonissa tekee ehkä jotain jos on suuria enemy outposteja. Mä en tykkää 500 kg bombistakaan. Nyt testaillu Orbital gas strikea, mikä on kyl hemmetin kova ihan missä vaan kentässä EAT+shield gen+orbital laser/railcannon lisäksi ja missiosta riippuen cluster bomb (se on super, kun saat 4 kertaa peräkkäin tosi lyhyeen aika-ikkunaan). EAT ku tilaa chargerin päähän tippumaan, niin siinä menee yks charger vainaaksi ja saa samalla 2 sinkoa kahden muun chargerin tappoon. Ja supply packiakin voi käyttää ko. toimeen. Kaasulla hoituu parhaimmillaan montakin + pikkuvihut. Ja toimii myös bile titaniin, toki kohta pitää olla "ennakoitu", jotta se kävelee kaasussa tarpeeksi pitkään. Kaasulla hyvä estää kuitenkin yhdeltä suunnalta tulevat ja 75 sec cooldownin takia sitä voi käyttää yhtenään. Ainoo huono puoli on pitkähkö kutsumisaika / saattaa bilet ja chargerit keritä alta pois.
 
Tähtäysnopeutettu (=täysin sampleilla kehitetty) Gatling sentry (varauksella autocannon sentry myös jos kukaan muu ei nappaa sitä tehtävälle - jollainhan ois aika hyvä olla) tappaa lentoötökät koko parven täysin leikiten. Ja orbital laser paras niiden pesärykelmään, menee kaikki pesät yhdellä kertaa vs. 500 kg bombeja saattaa tarvia kakskin tai muita huonolla osumalla monta.
 
Justiinsa näin, eilen valikoitui seuraksi randomina pari lvl 50 ukkelia (itte taidan olla lvl 44) ja yks lvl 29 ukkeli. Ei sitten ollutkaan ihan samat asiat mielessä meillä alemman levelin kavereilla vs. lvl 50 -> kun lähdin hakemaan sampleja niin kaverit ampui mut kuoliaaksi selkään EATilla, että et muuten lähe heidän luotaan. Noh, menin hakemaan sinne jäänyttä sample containeria niin toinen ampu mut kuoliaaks arc throwerilla, siis wtf samplejen keräyskö luvatonta hommaa vai mitä hupiukkoja noi nyt oli / cheateilla kaikki ship modulesit jo kerätty ja kiusataan muita? Samaan aikaan lvl 29 kaveri puuhasteli yksin sivutehtäviä kartan toisessa päässä ja nää lvl 50 kaverit odottelee extraction padilla, mutta sitä tilaamatta. Ja siis Suicide missionilla vedettiin eli aika rentoa settiä ja olis ollut tavoitteena sampleja keräillä... Mitähän noi lvl 50 tyypit sitte oikein halus tehtävältä? Sit kun oltiin vedetty kaikki ja nuo suvaitsi extractionin, niin tilaavat 500 kg bombin extraction shipin viereen ettei kukaan pääsis sisään ja kaikki kuolis. Huvinsa kullakin.
Välillä on kyllä erikoisemman motivaation porukkaa pelaamassa mutta onneksi pääosin hommat pelaa hyvin tuntemattomienkin kanssa.

PS. 380 mm HE barrage kannattaa tilata omaan niskaan ja seistä paikoillaan, ei osu yleensä tasan yhtään laakia siihen jos seisoo just pinkin salaman kohdalla :D
Jaha. Olenkin miettinyt että kuinka kaukana siitä kannattaisi olla kun tuntuu että se leviää aina ihan hirveän laajalle. Aina laajemmalle mitä ajattelee vaikka kuinka yrittäisi pitää väliä. Tuo on itsellä ollut sellainen että kun on lauma tulossa tai perässä niin heitän sinne ja lähden itse muualle räimimään.

EAT ku tilaa chargerin päähän tippumaan, niin siinä menee yks charger vainaaksi ja saa samalla 2 sinkoa kahden muun chargerin tappoon.
Stratagemien tilaamista isompien örmöjen päälle en ole tarkoituksella edes yrittänyt mutta täytyy ilmeisesti alkaa niin tekemään. Useamman kerran on vahingossa osunut. Miksi olen ollut siinä käsityksessä että ne kimpoaisivat niistä pois? Se on syy miksi en ole edes tarkoituksella yrittänyt.

Ja orbital laser paras niiden pesärykelmään, menee kaikki pesät yhdellä kertaa vs. 500 kg bombeja saattaa tarvia kakskin tai muita huonolla osumalla monta.
Minulle nuo 500 kg pommit on enemmän joukkohallintaa, eli heitän läjiin/pesiin eikä ole tarkoituskaan että tuhoaa kokonaisia pesäkokonaisuuksia tai tukikohtia. Riittää että harventaa mahdollisimman paljon ja nopeasti, eli ei jää mikään tykitys vaan yksi posaus ja sitten itse sinne räimimään loppuja.

Kranaatitkin on vasta viimeinen vaihtoehto, sillä kranaatinheitin hoitaa pesät tarkemmin ja kauempaa.
 
Mitähän uusia vihulaisia tähän joskus tuodaan mukaan? Ekassa Helldiversissahan on ainakin vielä yksi osapuoli, joka tästä puuttuu. En mahdollisten spoilaantumisten takia sano sen tarkemmin, sillä ykköstä pelanneet muistanet mistä on kyse.

Se ykkösen kolmas osapuoli oli muistaakseni niistä kaikista tympein mutta sitä taisin myös pelata vähiten, joten ehkä en ollut löytänyt vain parhaita keinoja niitä vastaan.

Automatonien ja ötököiden osalta on helppo todeta ötököiden olevan heittämällä parempi vastus. Niiltä kun puuttuu se robojen ärsyttävin piirre eli jostain kaukaa lentävä yksittäinen, kerrasta tappava raketti tms. Roboilla noita taas riittää ja aika usein saa olla kiertämässä kilometrien päästä jos näkee tuollaista porukkaa partioimassa. Ötököillä voi taas melko sujuvasti surffailla ihan siellä lauman keskelläkin, ainakin jos ei ole liian monta hunteria (tai stalkeria) mukana hyppimässä.

Ötöilläkin tietysti lentää monenlaistakin projektiilia ilmassa mutta niiden lentonopeus on sellainen että ne on merkittävästi helpompi sekä huomata että väistää ajoissa.

Yhtään en muista sen kolmannen osapuolen toimintatapoja mutta taisi sekin olla enemmän robojen meininkiä, eli kaukaa tulevaa ammuntaa sen sijaan että olisi "alienmaista" repimistä ja viiltämistä lähietäisyydeltä.

Robojen suhteen on kyllä onnistuttu siinä että fiilis on sitä mitä kuvittelisi olevan Terminatorissa ihmisen roolissa. Niiden kanssa ei ole leikkimistä ja vaikka perusbotteja saisikin kymmenittäin romuraudaksi niin jatkuvasti on pelko siitä että on Hulk tai joku muu kiva tyyppi ehtinyt selustaan.

Täytyy varmaan lähteä googlailemaan että millä porukka pelaa metallipurkkeja vastaan.
 
Itse en kovin paljoa vaihtele vastuksen mukaan noita varusteita, koska olen jotenkin tykästynyt tuohon tiettyyn varusteluun. Laiskuutta siis suomeksi sanottuna. Ehkä näitä automatoneja vastaan pitäisi ottaa sellaista varustetta, jotka purevat paremmin suojauksiin. Ikävimmät vastustajat kun tuntuvat olevan niitä, joista tavalliset ammukset vain kimpoilevat pois.
Sama homma. Se tuttu kokoonpano on hallussa parhaiten ja tuntuu vieraalta käyttää jotain muuta. Opettelullahan se tietty menisi mutta ei se oikein ole lähtenyt.

Vaihdoin kyllä nyt yhden pelin ajaksi roboja vastaan sen jonkin penetrator-tekstin omaavan aseen, joka äkkiseltään tuntui paremmin iskevän metallin läpi kuin yleensä käyttämäni haulikko. Tosin yhä se tiedossa olevan ongelma on läsnä, eli ei ehdi kunnolla ampua heikkoihin kohtiin tai ylipäänsä, kun jostain lentää se raketti naamaan.

Lopputulos on se, että tuntuu että kaikki tähän mennessä kokeiltu on yhtä huonoa niitä vastaan eikä samanlaista toimivuutta ole vielä löytynyt kuin ötököiden kanssa. Kyllä ötöjenkin kanssa pulaan äkkiä joutuu mutta sinnittelemään pystyy paljon pidempään ja varmemmin.
 
Joo, sen lisäksi että peliin lisättiin ne helposti ärsyttävimpiin menevät lentävät ötökät, niin nyt kun tuli käytyä robojen kanssa matsaamassa niin niilläkin on jotain tykkialuksia nykyään ilmassa. Siinä ei ehtinyt edes stratagemejä tilata kun sattuivat olemaan heti laskeutumisalueen lähellä eikä ehtinyt sisäistää kuin että punaisia valoja ilmassa ja ei näytä tutulta lentovehkeeltä kun lensi jo raketteja tai muuta settiä naamariin.

Ilmeisen helposti nuo kai tippuvat mutta en kyllä kauheasti arvosta että muutenkin jo haastavat robot saa tuollaista apua. No, ehkä niihin sopeutuu. Tosin en ole sopeutunut vielä lentoötököihinkään vaan tyydyn lähinnä kiertämään ja/tai juoksemaan muualle.

Mutta mitä tulee tuskailuuni sopivan aseistuksen suhteen: testasin plasmahaulikkoa ja sehän toimii pitkälti kuten kranaatinheitin mutta plasmapläjäytyksen kera. Vaarallinen ase ampujallekin läheltä mutta tuntuisi tehoavan roboihin perushaulikkoa paremmin. Isoin plussa ehkä silti se että voi jättää normikranaatinheittimen pois stratagemeistä ja laittaa tilalle vaikka sen uuden "lasersingon", jota testailin parin tiimikaverin pudottamana. Vaikutti melko mukavalta vehkeeltä.

Nyt toivoisi vain että saisi niitä varustesettejä tallennettua. Varsinkin kun se varusteet nollaava bugi tuntui korjaantuneen vihdoin.
 
Tuli sitten se jonkinlainen "loppusilaus" tämän osalta suoritettua kun kävin ensimmäisen helldiven suorittamassa. Oli itse asiassa varsin ok ja usein ollut paljon alemmilla tasoilla pahemmissa ongelmissa.

Toki jos pelin logiikan tietää niin ymmärtää miksi helldive voi olla paljon helpompi kuin vaikka kolme tai neljäkin pykälää helpompi taso. Porukka pysyy yhdessä, ei sooloile ja tietää muutenkin paremmin mitä tekee.

Yhtä särmää porukkaa on tietysti muuallakin mutta varmasti selvemmin sitä löytyy vaikeammilta tasoilta kun siellä tuskin on senkään vertaa mahdollisuuksia kikkailla mitä alemmilla.

Tuon jälkeen taidan silti pitäytyä suicide missionissa tai pykälää korkeammassa. SM:stä saa jo kaikkia näytteitä, joten siitä lähtee omat pelaukset.

Jotain uuttakin peli yhä tarjosi, sillä törmäsin ihan uudenlaiseen tehtävään. Jonkinlainen "hordemainen" puolustustehtävä, jossa sai isoja ovia kiinni ja auki. Oli todella hauska mutta samalla ihan hiton helppo. Sain itse asiassa tuosta sen trophyn, jossa koko tiimin pitää selvitä elossa extreme- tai sitä ylemmällä vaikeustasolla. Taisi olla juurikin suicide mission taso valittuna.

Trophyistakin puuttuisi enää pari. Yleensä se on merkki että siirryn eri peleihin mutta ei tätä demokratian jakamista taida pystyä ihan noin vain lopettamaan. Parasta tässä pelissä on sen fiilis ja yhteishenki. En muista äkkiseltään yhtä hienoja yhteisöä kuin souls-pelien parista. Molemmista löytyy omat huumorinsa ja juttunsa, joita en ole muiden pelien yhteisöstä löytänyt. Tosin en tiedä olenko sitten etsinytkään tai innostunut katselemaan, sillä tietyt pelit vain ajaa siihen koska jo peli ja pelaaminen tuntuu niin hyvältä.
 
En tiedä oliko tässä eräs ilta taas joku Game Master siellä vähän peeloilemassa vai bugittiko peli taas kerran, mutta aika mielenkiintoinen efekti tuli yhdellä satunnaisella Quasar-kanuunan laukauksella. Sen normaalin vähän pienemmän paukun tilalla kun efekti oli ilmeisesti enemmän mallia Helvetinpommi, niin sai kiitellä ohjattua demokratiaa siitä, että selvisi hengissä. Tämän jälkeen kanuuna toimi tietenkin ihan normaalisti.
Ettei siellä vain olisi ollut nimenomaan se hellbomb, joita lojuu ympäri planeettoja? Olen nähnyt videoita, joissa sellaiseen on vahingossa osuttu ja on sitten aika selvä että mitä on käynyt jos noista tietää ja muistaa niiden olemassaolon.

Jännä että aika korkeillakin leveleillä olevat ei aina tunnu tietävän että sen saa ammuttua ja käytettyä aseena. Tai että ilmeisesti sen tilatunkin hellbombin saa vain ampumisella räjäytettyä. Tosin en ole 100 % varma koska kerran se ei toiminut vaan se vain "hajosi". Tosin ne robojen uudet lentopahikset ilmeisesti pyrkii tuhoamaan ne ja niitä lenteli silloin yllä, joten ehkä ne sitten tuhosi sen ennen kuin minun panokset osui? On muuten melko outoa että miten toisten (robot) ampumana se hajoaa ja toisten (minä/helldiver) ampumana räjähtää :D
 
Tuolla Shpeshal_Nick heebolla on ainakin semmoinen maine, että ei oikeastaan koskaan osu oikeaan näillä huhuillaan, mutta lerta se on ensimmäinenkin :D
 
Tuolla Shpeshal_Nick heebolla on ainakin semmoinen maine, että ei oikeastaan koskaan osu oikeaan näillä huhuillaan, mutta lerta se on ensimmäinenkin :D
Nick on Xbox fani kyllä, mutta hän on myös yksi XboxEra -sivuston perustajista ja selvästi lähempänä niin sanottua oikeaa toimittajaa, kun ne ihan pahimmat Twitterin kellariryömijät.

Siihen en ota kantaa onko huhussa mitään perää, mutta ennemmin Nickiä uskoisin kuin tuhansia muita fanipoikatilejä Twitterissä.
 
Moninpelit saisi kyllä aina tuoda mahdollisimman laajasti eri alustoille ja luulisi että se olisi aina myös julkaisijan tavoitteena. Varsinkin kun kyse on demokratian jakamisesta, jossa jokaisen kunnon kansalaisen olisi oltava mukana.

Niin loistava kuin Helldivers 2 onkin, on se silti hankala nähdä laitteita myyvänä eksluna. Erityisesti kun se kuitenkin on saatavilla myös pc:lle.
 
Niin loistava kuin Helldivers 2 onkin, on se silti hankala nähdä laitteita myyvänä eksluna. Erityisesti kun se kuitenkin on saatavilla myös pc:lle.
Pelihän on myynyt jopa yli puolet kappalemäärästään PC:llä, joten kyseessä ei todellakaan ole laitteita myyvä yksinoikeus. Samalla tämä on myös loistava esimerkki siitä kuinka useampi alusta heti julkaisussa auttoi selvästi myynneissä. Ja kuten sanoitkin, niin moninpeli elää pelaajamääristään, joten mahdollisimman paljon pelaajia on äärimmäisen tärkeää. Siltikään en jotenkin näe, että Xbox versio olisi tulossa. Tähän kohtaan Sony on monesti vetänyt rajan. Sitten taas jos Xbox versio tulisi vaikka vuoden tai kahden päästä, niin hype on jo laantunut, eikä uusi versio enää siinä vaiheessa tuntuisi niin järkevältä.
 
Pelihän on myynyt jopa yli puolet kappalemäärästään PC:llä, joten kyseessä ei todellakaan ole laitteita myyvä yksinoikeus.
Tarkoitin siis sanoa että en usko että peli myisi laitteita vaikka se olisi täysiverinen yksinoikeuspeli. Ei se loistavuudesta huolimatta ole sellainen nimike että konsolit kummoisemmin lentelisi kauppojen hyllyiltä ostoskärryihin. Joten senkin takia on ihan loogista että se on tarjottu myös pc:lle. Ja sen takia näkisin että olisi erittäin loogista tarjota se myös vielä laajemmin muille alustoille.

Tosin koska pelaajia jo on pc:n kautta, niin on myös helppo ymmärtää jos ei tässä kohtaa koeta silti tarvetta laajentamiseen.

Tosin koska ötökät ja terminaattorit kokevat tarvetta alueiden laajentamiseen, olisi tarvetta myös demokratian jakajille. Koenkin olevani oikeutettu kun pääsen hallittua demokratiaa näille epäisänmaallisille olennoille jakamaan. Sen velvollisuuden ja oikeuden soisin jokaiselle kunnon kansalaiselle tulevan.

Samalla tämä on myös loistava esimerkki siitä kuinka useampi alusta heti julkaisussa auttoi selvästi myynneissä. Ja kuten sanoitkin, niin moninpeli elää pelaajamääristään, joten mahdollisimman paljon pelaajia on äärimmäisen tärkeää.
Niin, kummasti se helpottaa ostamista jos on alusta jolla voi pelata :D Mutta on tässä varmaan vähän jotain muutakin hypeä mukana. Tällaista meemeilyä ja demokraattista veljeyttä en muista ihan lähiaikoina minkään pelin mukana olleen :D

Siltikään en jotenkin näe, että Xbox versio olisi tulossa. Tähän kohtaan Sony on monesti vetänyt rajan. Sitten taas jos Xbox versio tulisi vaikka vuoden tai kahden päästä, niin hype on jo laantunut, eikä uusi versio enää siinä vaiheessa tuntuisi niin järkevältä.
No joo, näin se taitaa mennä. Muuten täysin looginen valinta ei välttämättä ole enää ollenkaan varma kun ottaa huomioon nämä "konsolisodat".
 
Iso kysymysmerkki Xbox-version yllä on tietenkin se, että montako kappaletta tuollainen versio sitten myisi. Pääpaino on kuitenkin pelien vuokrauksessa ja tilastojakin esitellään mieluummin pelaajamäärissä kuin myydyissä kappaleissa. Viimeaikaisten otsikoiden perusteella rahakkaimmat GP-diilit yhteistyötahoille ovat ilmeisesti vähentyneet. Tähän kun lisää Sonyn ehkä aiheellisenkin nihkeyden julkaista kilpailijan koneella pelejä, niin tuntuu aika vaikealta yhtälöltä ratkaista.
Meinaatko nyt sanoa että Game Passin takia Xbox-pelaajat ei enää ostaisi ollenkaan pelejä? Mikään pakkohan sitä Helldiversia ei olisi luovuttaa Game Passiin. Saavat sitten "odottelen kun tulee Game Passiin"-odottajat rauhassa odotella.

Vielä kun kyseessä on moninpeli, niin olettaisin että useilla on jonkinlainen paine tulla heti mukaan kun pelaajia vielä on, joten sekin ehkä vähentäisi odottelijoiden määrää.

Et sinä tosin yleisellä tasolla väärässä liene. Aika usein sitä "odottelu-kommentointia" kuitenkin tulee vastaan jos ei ole kyse jostain isosta nimikkeestä. Tosin samalla tapaa porukka kommentoi alennusmyynneistäkin eli onko tuo odottelu nyt lopulta mikään Xbox-yksinoikeus? :D

Toisaalta kun miettii että mitä kaikkea on vaikka viimeisen vuoden aikana tapahtunut pelialalla, niin mitään ei voi laskea poissuljetuksi.
Kaikkea voi tapahtua tietysti mutta minäkin vähän olen kallistunut jo sille kannalle että tuskin se sinne Xboxille tulee.

Kiitos tästä mutta täysin en voi kehuja itselle ottaa koska tämä on ihan perussettiä Helldivers-yhteisössä tai siihen liittyvässä keskustelussa :)

Juuri tuo meemeily ja huumori on se, mikä mielestäni on tuon pelin menestyksen yksi tekijöistä. Ei se yksinään peliä myy mutta lisää ns. bensaa liekkeihin eli pitää sitä esillä.
 
Ylös Bottom