Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

Homothan ovat poliittinen äärijärjestö jotka väkivaltaisesti pakottavat pelintekijät ja elokuvaohjaajat laittamaan viihdetuotteisiinsa kaikkea luonnonvastaista. Kuten naisia.
Aina pimeän tullen homot nousevat koloistaan aivopesemään heteroita, mutta muutamat rohkeat sankarit pukevat yllensä viitan ja lähtevät vastustamaan näitä kaikkien heteroiden puolesta. Vive la révolution! Vive la hétérosexualité!
 
Huumorilla on joskus hyvä keventää vakavia asioita, mutta tässä vähän myös leikitellään tulella ja ollaan siinä hilkulla, että lipsahtaako jo henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi. Eli vaikka joku tuokin oman suvaitsemattomuutensa esille, niin se ei silti anna oikeutta kiusaamiseen.
 
Olet aivan oikeassa. Pahoittelut omasta puolestani. Jätän aiheen tähän omalta osaltani. Ehkä joskus on parempi kun ei ymmärräkään aivan kaikkea.
 
En astu moderaattorien varpaille ja yritä neuvoa mitä pitäisi tehdä, mutta yleistasolla totean että kyllähän homofobiaa* on hyvä karnevalisoida, kunhan ei tosiaan henkilökohtaisuuksiin mennä. Tai kevyin mahdollinen kritiikin tapahan tämä helposti on.
Suomalaisissa konsolipelaajissa ja siten tämän foorumin (potentiaalisissa) käyttäjissä on (uskokaa tai älkää) seksuaalivähemmistöjen edustajia, ehkä ihan ok jos foorumilla tehdään selväksi, että "homojen vastustamista" pidetään negatiivisena asiana ja pääsääntöisesti naurun aiheena?

"I hate the word homophobia. It's not a phobia. You are not scared. You are an asshole" on joku jossain todennut.
 
Ensin ajattelin antaa tämän olla omassa "arvossaan" mutta pakko kuitenkin nyt ihmetellä: miten voi vastustaa jotain luonnollista asiaa?

Onko esimerkiksi vaikka lumen, talven tai naisten vastustajiakin olemassa?
Luonnollisuus on tuosta kyllä kaukana. Ja kyllä. Lumen ja talven vastustajiakin on. Jopa naisten. Ei tarvii kovin kauas mennä kun netissä on ''muutama'' nahkatakki beibin/bilesannan vastustaja. Nää puunhalaajat sun muut elokapina apinat vasta pistää vihaksi.

Oikeasti, en vain pääse tästä yli. Kuinka "vastustetaan homoja"? Käykö homot aina kaupungilla kimppuusi ja joudut hätistelemään niitä pois supervoimiesi avulla? Ovatko homot sinun arkkivihollisesi? Siis sori mutta en ole typerämpää asiaa kuullut. Ymmärrän, että vastustetaan sotia, vastustetaan natseja, vastustetaan rikollisuutta jne., ymmärrät pointin, mutta homoutta? Vastustan heteroita!

Anteeksi offtopic mutta välillä keittää ihmisten kanssa yli.
Tästä sain hyvät naurut. Kyllä juu kaupungilla kaikki hyökkää kimppuuni ja joudun vetämään batmanin viitan ylleni että selviä siitä. En voi mitään jos kuulut siihen valitettavaan vähemmistöön kun kerta normaalit heterot keittää yli.

Mutta juu en jaksa tästä tämän enempää vääntää. Nussikaa mun puolesta vaikka toisianne jos siltä tuntuu.
 
Luonnollisuus on tuosta kyllä kaukana. Ja kyllä. Lumen ja talven vastustajiakin on. Jopa naisten. Ei tarvii kovin kauas mennä kun netissä on ''muutama'' nahkatakki beibin/bilesannan vastustaja. Nää puunhalaajat sun muut elokapina apinat vasta pistää vihaksi.

Tästä sain hyvät naurut. Kyllä juu kaupungilla kaikki hyökkää kimppuuni ja joudun vetämään batmanin viitan ylleni että selviä siitä. En voi mitään jos kuulut siihen valitettavaan vähemmistöön kun kerta normaalit heterot keittää yli.

Mutta juu en jaksa tästä tämän enempää vääntää. Nussikaa mun puolesta vaikka toisianne jos siltä tuntuu.
Jos tällaisille viesteille pitää antaa tilaa jottei mene "kiusaamiseksi" niin ylläpito voi poistaa mut foorumilta saman tien.
Ps. Nyt onkin hyvä kysyä miten saan tilini poistettua? En ole löytänyt accountistani mitään jolla poistaisin sen.
 
Onpas hyvä että on tällaisille henk.koht. horinoille tarkoitettu topic, koska henk.koht. tällainen "yhden foorumin parhaan asiakirjoittajan menettäminen vs. mikä tämä tilanne nyt onkaan" on jotakuinkin "rahat vai kolmipyörä"-tason valintatilanne.
 
Luonnollisuus on tuosta kyllä kaukana. Ja kyllä. Lumen ja talven vastustajiakin on. Jopa naisten. Ei tarvii kovin kauas mennä kun netissä on ''muutama'' nahkatakki beibin/bilesannan vastustaja. Nää puunhalaajat sun muut elokapina apinat vasta pistää vihaksi.

Tästä sain hyvät naurut. Kyllä juu kaupungilla kaikki hyökkää kimppuuni ja joudun vetämään batmanin viitan ylleni että selviä siitä. En voi mitään jos kuulut siihen valitettavaan vähemmistöön kun kerta normaalit heterot keittää yli.

Mutta juu en jaksa tästä tämän enempää vääntää. Nussikaa mun puolesta vaikka toisianne jos siltä tuntuu.
Miten tämmönen paska on sallittua näillä foorumeilla mutta tuollaiselle vittuilu ei ole sallittua edes tässä henkilökohtaiset avautumiset ketjussa? Ihmekkään, että fiksuja kirjoittajia tekee mieli häipyä.
 
Tämä on nyt sen verran kuuma peruna, että laittaisin vähän jäitä hattuun. Aiheesta on käyty sekä eilen että tänään ylläpidossa keskustelua, ja erilaisia näkemyksiä on ollut puoleen ja toiseen. Minä foorumin päämoderaattorina otan vastuun siitä, että sen alkuperäisen viestin kohdalla ei katsottu aiheelliseksi antaa käyttäjälle varsinaista varoitusta.

Foorumin alkuperäiset säännöt ovat yli 15 vuoden takaa, ja niissä on mm. seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan suvaitsemattomuuden kohdalla aukko. Siellä kun on mainittu vain rasistinen viestintä ja kansanryhmää vastaan kiihottaminen. KonsoliFIN RY:n edellisessä kokouksessa on myös todettu, että säännöt kaipaisivat uudistusta. Mutta harrastelijoita kun ollaan, niin asiat etenevät välillä tervaan juuttuneen etanan vauhdilla.

Se että joku kertoo olevansa "homojen vastustaja", on minusta vain oman typeryytensä/suvaitsemattomuutensa julkituomista. Ei siinä kiihota ketään muita yhtymään näkemykseensä, vaan lähinnä tekee itsestään maalitaulun. Se jatkoviestikin oli siinä rajoilla, että mitä foorumin sääntöä se oikein rikkoisi. Lähinnä mieleen tulee kohta "valheellisen tietojen levittämisestä", kun kirjoittaja piti homoutta "luonnollisuudesta kaukana".

Joten tässä kohtaa sanon, että @rap voi pitää näkemykset ihana omana tietonaan (ja mieluusti koettaa päästä moisista ummehtuneista asenteista jossain vaiheessa yli).

PS. Ehdotuksia sääntömuutoksista ja muut palautteet moderoinnista voi laittaa suoraan alla olevaan ketjuun.

Miten tämmönen paska on sallittua näillä foorumeilla mutta tuollaiselle vittuilu ei ole sallittua edes tässä henkilökohtaiset avautumiset ketjussa? Ihmekkään, että fiksuja kirjoittajia tekee mieli häipyä.
En ymmärrä miksi ihmiselle vittuilu tai kiusaaminen olisi ok ,vaikka hän esittäisi typerän tai muuten vaan omasta ajatusmailmasta eriävän mielipiteen? Voisi kuvitella, että kirjoittajia poistuu tälläisiltä foorumeilta paljon jos eriävät mielipiteet vaiennetaan olivat ne sitten fiksuja tai typeriä.
Kenenkään mielipiteisiin sen enempää kantaa ottamatta.
 
Vittuilu tai kiusaaminen? Onko sinua ikinä kiusattu? Jos joku tulee sanomaan kuinka jotkut ihmiset ovat tyyliin arvottomia, poikkeavia, luonnottomia jne., niin sekö sitten ei ole kiusaamista? Mieti kun joku tulisi sanomaan sinulle että sinun elintapasi on väärä, sinulla ei ole oikeuksia olla ihminen, olet poikkeava, väärin rakastettu jne. ja rinnastetaan koko aika johonkin "pervoihin" ja "sairaisiin". Kyllä tuollainen pistää kiehumaan ja sanon kyllä suoraan mielipiteeni, vielä mieluummin sanoisin kasvotusten.
 
Tottakai minua on kiusattu olettaisin, että suurinta osaa ihmisistä on kiusattu elämän aikana jossain määrin. En kiistä etteikö aiheesta riippumatta vastapuolen mielipiteet ei voisi ärsyttää, mutta se miten niihin silti reagoi tai vasta-armgumentoi on sit toinen tarina.
 
Ylös Bottom