Ei varsinaisesti avautuminen, mutta pieni muistutus sellaisista viesteistä, jotka eivät ole ketjun otsikon mukaisia. Moderaattorin kannalta ne ovat ikäviä, sillä
– Yksi offtopic-viesti saattaa poikia useita samanlaisia peräjälkeen ja pahimmillaan yksikään niistä ei liity ketjun alkuperäiseen aiheeseen
– Kun tulee ilmoitus offtopic-viestistä (tai useista sellaisista), niin moderaattorin pitää käydä lukemassa ne ja pahimmillaan "arpoa", mihin ketjuun viestin/viestit siirtäisi, että ne olisivat oikeassa paikassa
– Heikoimmillaan aiheesta ei ole viestiketjua ollenkaan, jolloin viestille pitää tehdä uusi aiheketju
– Sama juttu jos hakutoiminnosta piittaamaton keskustelija haluaa välttämättä avata uuden ketjun, vaikka aihe on melko suurella todennäköisyydellä jo olemassa. Tällöin joudutaan taas etsimään aihetta vastaava ketju
Vaikka esimerkiksi allekirjoittanut on ollut KonsoliFINin jäsenenä jo 16 vuotta, niin en mitenkään muista kaikkia juttuja mitä mistäkin osiosta löytyy, etenkään uusimpia ketjuja. Menee usein penkomiseksi.
Tarkemmin siis näin:
– Tulee RBP-ilmoitus, viesti väärässä paikassa. Mennään ylläpidon alueelle, klikataan ilmoitusta ja päästään ketjuun
– Luetaan viesti ilmoituksen aiheellisuuden varmistamiseksi.
– Klikataan offtopic-viestin pallurainen aktiiviseksi
– Avataan toinen välilehti selaimeen, pengotaan foorumilta sopiva paikka viestille
– Kun ketju löytyy, mennään siihen ja kopioidaan ketjun osoite selaimen riviltä
– Palataan takaisin toiseen välilehteen, klikataan palluraista "siirrä olemassaolevaan viestiketjuun", copypeistataan osoite palluraisen vieressä olevalle riville ja lopuksi "siirrä viestit"
– Lopuksi palataan ylläpidon alueelle ja merkitään viesti käsitellyksi, ettei kukaan muu moderaattori tuhlaa enää aikaansa kyseiseen juttuun
– Kuitataan myös muut saman aiheen RBP-ketjut "tehdyiksi" jos samasta aiheesta on tullut jo useampi kuin yksi ilmoitus
Huoh. Kauhea rumba joka kerta yhdestä ainoasta viestistä. Ei näissä kuitenkaan mene rutiinin avulla kuin pari minuuttia, mikäli viestin kohdeketju on jo tiedossa.
Kiitos ja anteeksi. Olen vielä hieman aamuäreä, vaikka aloitinkin työpäivän jo kukonlaulun aikaan.