HideoMiyamoto
Well-Known Member
Niin, hauskaahan tässä lähinnä oli se, että arit tekee itse ihan samaa.
Se on ihan totta, mutta tarvitseeko sitä aina tehdä perässä kaikki mitä joku toinen tekee
Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Niin, hauskaahan tässä lähinnä oli se, että arit tekee itse ihan samaa.
Ei tietenkään, mutta aritin on silloin ihan turha tulla sanomaan, että äläpä tuommoista tähän ketjuun kirjoittele. Moderaattori saattaisi sitten sanoakin, mutta tietysti siinä tapauksessa olisi syytä sanoa myös aritille.Se on ihan totta, mutta tarvitseeko sitä aina tehdä perässä kaikki mitä joku toinen tekee
Ei tietenkään, mutta aritin on silloin ihan turha tulla sanomaan, että äläpä tuommoista tähän ketjuun kirjoittele. Moderaattori saattaisi sitten sanoakin, mutta tietysti siinä tapauksessa olisi syytä sanoa myös aritille.
Sanon aivan kaikille, että tuollainen "takapenkkimoderointi" ei tee juuri muuta kuin aiheuttaa ärsytystä (sekä lisävaivaa oikeille moderaattoreille, koska joudumme tätä offtopic-jauhantaa siivoamaan muualle).Moderaattori saattaisi sitten sanoakin, mutta tietysti siinä tapauksessa olisi syytä sanoa myös aritille.
Hetkinen. Etkös sä valittanut ja tyrmännyt Last of us 2 pelin etukäteen ja julkkarin jälkeen vielä kaksi kertaa spoilannut juonta ja sait vielä banniakin? Pakko oli sanoa kun tuon kommentin luki. SoriSuosittelisin laskemaan odotuksia ylipäätään mitä tahansa peliä kohtaan. Ne ovat loppujen lopuksi vain pelejä, eivätkä mitään todellisuuden simulaatioita. Kuulostat nimittäin viime aikaisten kommenttiesi perusteella siltä, että odotat kaikista noista next-gen-peleistä jotain käsittämätöntä tajunnan räjäyttävää ihmekokemusta. Tai jos eivät vaikuta ennakkoon katsellen sellaista antavan, niin ovat pettymyksiä.
Itse otan nämä tosiaan vastaan ihan vain peleinä, eli kevyenä - ja esim. paljon huumaavia aineita vaarattomampana - eskapismin muotona. Ei näillä mitään tajuntaa räjäytetä - ei nyt, eikä kyllä tulevaisuudessakaan. Harmitonta ja mukavaa viihdettä toki niille jotka osaavat pelaamisesta nauttia. Välillä tuntuu kylläkin siltä, että sitä porukkaa on nykyään entistäkin vähemmän, kun lähes kaikista uusista ja tulevista peleistä löytyy etukäteen valittajia, kun näyttävät niin huonoilta ja toistavat vain samoja juttuja. Uutisena voisin vielä todeta, että peleissä on jo yli vuosikymmenen ajan toistettu hyvin pitkälle samoja juttuja. Aivan, kuten on tehty musiikin, elokuvien ja vaikkapa kirjallisuuden saralla. Tätä se ihmisen elo on...
Täysin eri asia. En dumannut peliä grafiikan tai ulkoasun takia, vaan nimenomaan tarinasta näkemiäni vuotojen (totuus olikin sitten vielä paljon pahempi kuin itse vuodot olivat), sekä Naughty Dogin törkeän yleisen linjan takia. Tulen jatkossakin dumaamaan minkä tahansa pelin ja pelifirman, joka sortuu TLoU 2:n kaltaiseen naurettavaan agendan puskemiseen ja vieläpä aivan äärimmäisen lapsellisilla ja läpinäkyvillä keinoilla. Kyseinen peli kun ääriväkivaltainen ”aikuisilla teemoilla” muka temppuileva, mutta todellisuudessa lapsellisella logiikalla surkeasti kasaan kyhätty tekele. Graafisesti toki loistava, mutta tarinansa ja hahmojensa puolesta lähinnä kuvotusta ja myötähäpeää itselleni aikaansaava tekele.Hetkinen. Etkös sä valittanut ja tyrmännyt Last of us 2 pelin etukäteen ja julkkarin jälkeen vielä kaksi kertaa spoilannut juonta ja sait vielä banniakin? Pakko oli sanoa kun tuon kommentin luki. Sori
Taisi mennä tunteisiin. Mä en edes ymmärrä mitä agendaa tämä nyt niin paljoa tyrkytti mukamas? Hienosti kirjoitettu tarina joka sopi täydellisesti ensimmäisen osan jatkoksi ja teki tästä hienon kokonaisuuden. Mä saan susta sellaisen kuvan että olet homofoobikko eli et varmasti tykännyt left behind lisäristäkään koska sehän on hirveän kauheaa ku tytöt tykkää toisistaan. Ja mitä jonkun hahmon lihaksiin tulee niin huvittaa miten jotkut keyboard warriorit jotka istuu 10h koneen ääressä päivässä, eikä ole ikinä edes treenannut, viitsii edes ottaa kantaa aiheeseen. Mutta se tästä. Ei kuulu ketjuun ja hyvät jatkot ipelle. Mikähän mahtaa olla game of the year?Täysin eri asia. En dumannut peliä grafiikan tai ulkoasun takia, vaan nimenomaan tarinasta näkemiäni vuotojen (totuus olikin sitten vielä paljon pahempi kuin itse vuodot olivat), sekä Naughty Dogin törkeän yleisen linjan takia. Tulen jatkossakin dumaamaan minkä tahansa pelin ja pelifirman, joka sortuu TLoU 2:n kaltaiseen naurettavaan agendan puskemiseen ja vieläpä aivan äärimmäisen lapsellisilla ja läpinäkyvillä keinoilla. Kyseinen peli kun ääriväkivaltainen ”aikuisilla teemoilla” muka temppuileva, mutta todellisuudessa lapsellisella logiikalla surkeasti kasaan kyhätty tekele. Graafisesti toki loistava, mutta tarinansa ja hahmojensa puolesta lähinnä kuvotusta ja myötähäpeää itselleni aikaansaava tekele.
Toki jos Halo Infinitestä tulee jotain vastaavan typerää ja naurettavan lapsellisin tavoin läpi puskettua agendaa esiin, tulen senkin dumaamaan, kuten minkä tahansa muunkin pelin, joka samaan surkeuteen sortuu. Agendat ja politikoinnit eivät mielestäni kuuluu peleihin pätkääkään. Itse en ainakaan halua sellaista peleissä nähdä, ja jos kuitenkin joudun siihen törmäämään, niin takuulla totean mielipiteeni, enkä tee sitä hellävaraisesti.
Sinulle taasen suosittelen toisten kirjoituksien kontekstin ymmärtämistä, ennen kuin alat heidän mielipiteitään noin tietämättömänä ja ymmärtämättömänä kommentoimaan.
Et ymmärrä on tässä todellakin avainsana. Leimaat minut homofobikoksi, vaikka et minua edes oikeasti tunne. Avainasia ei todellakaan ole se, että pelissä on homoja tai lesboja, vaan miten tarina kerrotaan ja millä asioilla alleviivataan tiettyjen hahmojen ”hyvyyttä” tai ”pahuutta”.Taisi mennä tunteisiin. Mä en edes ymmärrä mitä agendaa tämä nyt niin paljoa tyrkytti mukamas? Hienosti kirjoitettu tarina joka sopi täydellisesti ensimmäisen osan jatkoksi ja teki tästä hienon kokonaisuuden. Mä saan susta sellaisen kuvan että olet homofoobikko eli et varmasti tykännyt left behind lisäristäkään koska sehän on hirveän kauheaa ku tytöt tykkää toisistaan. Ja mitä jonkun hahmon lihaksiin tulee niin huvittaa miten jotkut keyboard warriorit jotka istuu 10h koneen ääressä päivässä, eikä ole ikinä edes treenannut, viitsii edes ottaa kantaa aiheeseen. Mutta se tästä. Ei kuulu ketjuun ja hyvät jatkot ipelle. Mikähän mahtaa olla game of the year?
En millään näe pelissä mitään erityistä valkoisen heteromiehen, miesten tai patriarkaalisuuden syyllistämistä vaikka miten yritän sellaista nähdä. Toisaalta sitä kyllä näkee jos itse haluaa, se on huomattu kun nettiä on seurannut.Ensinnäkin se pahin agenda TLoU 2:ssa on valkoisen heteromiehen ja ylipäätään miesten ja patriarkaalisuuden voimakas syyllistäminen ja myös sen kaltaisten hahmojen törkeän läpinäkyvä kurittaminen. Joel, joka on nimenomaan valkoisen heteromiehen ja patriarkaalisuuden perikuva, tapetaan erittäin raa’asti ja tarpeettomasti kiduttaen. Kuolema olisi toki ollut mahdollista hyvässäkin juonikuviossa, mutta tuo Joelin ”syyllisyyden” osoittaminen on niin lapsellisen heikoilla juonenkäänteillä rakennettu sekä ykkösessä että kakkosessa, että oikein hävettää.
Millä tavalla tässä pelissä käy miehille yhtään sen pahemmin kuin naisille? Juonihaarniska on totta kai päähahmoilla päällä kuten aina mutta sen lisäksi en huomannut mitään säästelyä kenenkään kohdalla. Näitäkin teorioita voi toki tehdä suuntaan jos toiseen jos haluaa, joten turha tästä on kanssasi jauhaa. Erityisesti kun et sitä tee, vaan ohitat ihmiset, jotka eivät ole kanssasi samaa mieltä. Ei ihme jos teorioita syntyy jos elää kuplassa, johon valitsee vain samanmieliset ihmiset. Peiliin katsomisen paikkaa, kenties?Muutenkin mieshahmoille käy pelissä järjestään todella huonosti, eikä miespuolisilla hahmoilla ole pelissä käytännössä todellista merkitystä. Tämäkin on täyttä agendaa, koska tasapainoa ei ole haluttukaan asetelmiin miesten ja naisten välille. Tähän SJW-ihmisten kuviot aina menevät.
Huoh. Viimeistään tämä alleviivaa taas kuinka naurettavia nämä teoriat, tulkinnat ja suoranaiset foliohattuilut oikeasti ovat.Muuten tuon patriarkaalisuuden halventamisen alleviivaa oikein sattuvasti se, että TLoU 2 julkaistiin Pohjois-Amerikan isänpäivän viikonlopuksi. Erittäin hauska ”sattuma” sinänsä.
Hänen kommenttinsa liittyvät kuitenkin hyvin vahvasti asioihin ja tulkintoihin, joten on melkein mahdotonta käsitellä asiaa ilman, että kyseinen kirjoittaja tulee osaksi tekstiä. Pyritään kyllä pysymään itse aiheen käsittelyssä kirjoittajan sijaan. Lisäksi kirjoittaja nostaa itse asian jatkuvasti esille, joten selvästi hän itse haluaa sitä yhä käsitellä vaikka suurin osa nimenomaan tuntuisi olevan eri mieltä asiasta. Jos tuo nyt edes on mikään mielipideasia. Itse näen enemmän että näissä on vastakkain faktat ja itse muodostetut teoriat/tulkinnat.Eiköhän Ippenatoria ole henkilökohtaisesti dissattu jo ihan tarpeeksi, ihan turha kaivelu taas asinilta, kiusaamisen puolellehan tuo jo menee. Ippenatorille ei peli maistu, asia selvä. Ei tarvi jankata kokoaikaa joka ikisessä ketjussa asiasta.
Myönnän että turhan kiivasti hyökkäsin Ippea vastaan. Mua ärsytti se että Ippe puhui 2kk ajan siitä kuinka Naughty Dog ajaa omaa agendaansa vaikka tekee täällä itse täysin samanlailla, eikä itse edes tajua sitä. Jos oman mielipiteen kertominen jää pariin kertaan niin se on ihan ok. Mutta jos omaa mielipidettä työnnetään muille kk tolkulla niin missä on ero?Eiköhän Ippenatoria ole henkilökohtaisesti dissattu jo ihan tarpeeksi, ihan turha kaivelu taas asinilta, kiusaamisen puolellehan tuo jo menee. Ippenatorille ei peli maistu, asia selvä. Ei tarvi jankata kokoaikaa joka ikisessä ketjussa asiasta.
Sinä ainakin olet aina ensimmäisenä noita Xboxin tiettyjä pelejä arvostelevia juttuja tuomassa tänne. Intressi on kyllä päivänselvä. Miten jaksat tuota konsolisotaa? En todellakaan ymmärrä pätkääkään. PS5 ja XSX tulevat olemaan tosipelaajille sinänsä loistavia laitteita.Digital Foundrynkin pojat toivoivat pelille lykkäystä jos graafista puolta ei saada parannettua demosta. Ovatko hekin näitä PS-trolleja?
Yhtä kapeakatseisesti voidaan sanoa, että xbotit puolustelevat fanipoikamaisesti kaikkea kritiikkiä mikä kohdistuu tähän peliin.
Porsaita äidin oomme kaikki.
Lässytä nyt vähän lisää.Sinä ainakin olet aina ensimmäisenä noita Xboxin tiettyjä pelejä arvostelevia juttuja tuomassa tänne. Intressi on kyllä päivänselvä. Miten jaksat tuota konsolisotaa? En todellakaan ymmärrä pätkääkään. PS5 ja XSX tulevat olemaan tosipelaajille sinänsä loistavia laitteita.
Koskas olet minun kuullut muuten Sonyakaan kritisoivan? En kritisoi Playstationia tai Xboxia, vaan pelejä ja tiettyjä peleihin liittyviä suuntauksia. SJW-kuvioita tai ylipäätään minkäänlaisen agendan peleihin ymppäämistä en voi sinänsä sietää. Remake-villityksestä en myöskään pidä lainkaan. Se, että PS4-julkaisuiksi sattui juuri noita asioita sisältäviä pelejä eli TLoU 2 sekä FF7R, on kyllä ihan sattumaa, ja on toki johtanut siihen, että olen noita pelejä sinänsä voimakkaasti kritisoinut.Lässytä nyt vähän lisää.
Mieti mitä paskaa itse olet postannut edellisiin Sonyn pelien ketjuihin ja mieti kuinka paljon niistä haisee sinun niin vihaamasi konsolisotailu. Sinuakin olisi niin helppo syyttää konsolisotailusta jos siihen aina jaksaisi alentua.
Miksi en ikinä kuule sinun kritisoivan Microsoftia tai heidän pelejään yhtään? Voit miettiä itsekin oletkohan hieman liian läpinäkyvä näiden "en harrasta konsolien suosimista sillä omistan ne kaikki"-selityksiesi kanssa jos kontrasti miten puhut näistä kahdesta valmistajasta on kumminkin tälläinen.
PS. Kuinka monella todellisella Sonyponylla olisi Microsoftin exclusive-peli tämän hetken GOTY-pelinä vaikka sieltä on Sonyponeillekin TLOU2, GOT ja FF7R tasoiset pelit puskettu pihalle?
Pointti on siinä, että sinä annat aivan yhtä paljon aihetta ihmisille syyttää konsolisotailusta itseäsi kuin minä muille. Olet tämän maineen itsellesi ansainnut DS, FF7R ja TLOU2-ketjuissa. Suotta siis kiistät ettetkö tähän tietyn konsolin suosimiseen syyllistyisi siinä missä minä tai muut.Koskas olet minun kuullut muuten Sonyakaan kritisoivan? En kritisoi Playstationia tai Xboxia, vaan pelejä ja tiettyjä peleihin liittyviä suuntauksia. SJW-kuvioita tai ylipäätään minkäänlaisen agendan peleihin ymppäämistä en voi sinänsä sietää. Remake-villityksestä en myöskään pidä lainkaan. Se, että PS4-julkaisuiksi sattui juuri noita asioita sisältäviä pelejä eli TLoU 2 sekä FF7R, on kyllä ihan sattumaa, ja on toki johtanut siihen, että olen noita pelejä sinänsä voimakkaasti kritisoinut.
Toisaalta suurimmat kehuni olen täällä antanut nimenomaan Sonyn yksinoikeuspeleille, eli God of Warille, Days Gonelle sekä Ghost of Tsushimalle. Toki parhaita pelejä mielestäni on ollut myös AC Odyssey, jota olen pelannut Xboxilla, sekä lisäksi pitänyt Halo 5:sta, Gearseista sekä monista muistakin Xboxin yksinoikeuspeleistä. Mikään niistä ei silti ole noussut kokemuksena tuon mainitsemani Playstation-kolmikon veroiseksi pelikokemukseksi minulle.
Vielä faktana todettakoon, että olen ostanut kutakuinkin 1000 peliä PS4:lle ja n. 300 Xboxille (toki päälle sitten vielä Game Pass-tarjonta Xboxille), joten olet sinä melkoinen huumoriveikko, jos saat minut näillä faktoilla jotenkin maalattua Xbox-fanipojaksi. Usko nyt vaan, että pidän molemmista konsoleista erittäin paljon.
Switchiin olen sinänsä konsolina aika pettynyt - sen toki myönnän, mutta pidän kyllä sekä PS4 Prosta että Xbox One X:stä hyvinkin paljon. Kumpaakaan en silti todellakaan nosta toisen edelle tai fanita erityisesti, vaan molemmissa on puolensa.
Jos sinulla joku maine täällä on niin se on tuo minkä olet TLOU2-ketjussa itsestäsi antanut. Kuten sanoit, aikaisemmalla pelailutaustalla ei selvästikään ole merkitystä enää tietyn pisteen jälkeen.Joo-o mitä tuubaa taas kirjoitat. Jos minulla joku maine pelaajana on, niin kyllä se ihan ensisijaisesti on Playstationin pelaajana. Kuten jo totesin hyvin suuren osan peleistäni olen Playstationille ostanut ja sillä pelannut. Sille en voi mitään jos joku sinun kaltaisesti katsoo ihmisten kirjoituksia niin kapeakatseisesti ja leimaavasti kuin minun osaltani tunnut tekevän, vain siksi, että olen sattunut dissaamaan kahta Sonyn yksinoikeuspeliä, joista itse olet pitänyt. Se muuten taas kerran väärästä mielikuvastasi on korjattava, että en suinkaan ole Death Strandingia kyllä dissannut, vaan nimenomaan kirjoitin paljon siitä, että se oli yksi eniten odottamani pelejä. Ehkä pienehkö pettymys se minulle toki oli joltain osin, mutta en ole sitä silti mitenkään täällä haukkunut, ennemminkin puolustanut, vaikka se on kesken jäänyt toistaiseksi.
Toki Kojimaa ja hänen Metal Gear-tuotoksiaan olen kyllä moittinut, koska en pidä ensinnäkään Kojiman lapsellisesta huumorista enkä muutenkaan siitä vakoojaleikistä mitä nuo Metal Gearit ovat pullollaan. Sekään seikka ei mitenkään tarkoita, ettenkö nimenomaan ole Sonysta ja Playstationista pitänyt. Teet aika lapsellista analogiaa selkeästi sen pohjalta mitkä ovat omat intressisi, joten ovathan nuo metsään menevät mielikuvasi siinä mielessä kai jotenkin ymmärrettäviä. Kuten on sekin, että fanitat Sonya ja Playstationin niin kovasti ja haet kovasti syitä dissata Microsoftia ja Xboxia, kun olet kerran tehnyt jo sen päätöksen ettet tarvitse Microsoftin konsolia, vaan pärjäät pelkällä Playstationilla.
Ymmärrän toki, että joudut jopa verisesti puolustamaan tuota tekemääsi ratkaisua. Sehän on nähty nimenomaan tuolla konsolisota-ketjussa, jossa olet paljonkin aukonut päätäsi. Mitä en muuten itse ole lainkaan tehnyt tuossa ketjussa, koska en todellakaan käy minkäänlaista konsolisotaa, toisin kuin sinä. Ja aikaisempaan konsolihistoriaasi on sinänsä turha vedota, kun itsekin toit selvästi esiin mikä on nykytilanne, ja sehän juuri tuossa selvästi toimintaasi ja motiiveihisi täällä vaikuttaa.
Jos sinulla joku maine täällä on niin se on tuo minkä olet TLOU2-ketjussa itsestäsi antanut. Kuten sanoit, aikaisemmalla pelailutaustalla ei selvästikään ole merkitystä enää tietyn pisteen jälkeen.
Tämän foorumin yksiä isoimpia pohjanoteerauksia oli se kuinka kahteen kertaan tahallasi yritit spoilaa ihmisiä pelistä vaikka alkuun kovasti mainostit aikuismaisuuttasi ja kuinka et ikinä spoilaisi peliä muille. Tuo jos joku on sitä halveksuttavaa käytöstä, ei joku typerä vittuilu toisten leireihin mitä fanipojat harrastavat.
Uskokoon ken tahtoo selityksesi, mutta itseni on hyvin vaikea nähdä, että ihminen jolla on noin paljon ennakkoluuloja ja kritisoitavaa Sonyn pelejä kohtaan, ja joka ei ole samalla lailla kritisoinut vuoden päiviin Xboxia vaan tuntuu ottavan kaiken mitä tarjotaan posilla vastaan, ei olisi aivan samalla tavalla tiettyä konsolia suosiva persoona kuin me muutkin. Joillakin se vain menee niin yli niin kuin sinulla, että pitää bannienkin jälkeen palata spoilaamaan ja jatkamaan samaa lässytystä. Eipä kyllä yllätä moinen välinpitämätön käytös, kun katsoo kuinka lukuisten porttikieltojen jälkeen esimerkiksi jatkoaika.comissa olet harrastanut aivan samaa ja ansainnut sielläkin maineen mikä sinulla on.
Olen tätä ennenkin kysynyt sinulta, mutta eikö aikuinen mies osaa hävetä?
Tämä alkaa minusta tuntua jo tahalliselta väärinymmärtämiseltä. Kirjoitin näin: ”Vaikka asia onkin ihan tärkeä, ei tehdä tästä ketjusta mitään televisiogallupiakaan.”Nyt modetkin ehtivät hermostua, älkää puhuko teeveistä mitään...
Silläkin uhalla, että vaikutan ynseältä vanhalta sedältä sanon tämän: PC:llekään vinoilua ei katsota täällä hyvällä.PC-miehille vielä pieni piikki illan ratoksi... aina PC ei olekkaan Master Race?
Hauska kirjoitus sinulta kun peilaa PS5:n hypeketjuun.Kaikilla on kun tarpeeksi ammutaan.
Hauska kirjoitus sinulta kun peilaa PS5:n hypeketjuun.