Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ikivihreät musiikkilöydöt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kovalchuk
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Otetaanpa elokuvamusiikkia tähän väliin. Seuraava kappale tuli täysin satunnaisesti vastaan erään urheiluvideon taustamusiikkina ja aloin miettimään, että missä olen kuullut tämän kauniin sävelmän aikaisemmin. Kappale Book Of Days on alunperin irlantilaisartisti Enyan tuotantoa vuodelta 1991 ja sen alkuperäinen levyversio on laulettu gaelin kielellä. Suurempiin sfääreihin kappale nousi vuotta myöhemmin 1992, kun Enya teki siitä kaksikielisen version, joka esiintyy elokuvan Far And Away(suom. Kaukainen Maa) taustalla.

Asiaa selviteltyäni muistiini palasi, että tosiaan tuon elokuvan taustalla minun on alunperin kappale täytynyt kuulla. Elokuvaakin suosittelen, jos on jäänyt näkemättä! Elokuva kertoo tarinan köyhästä torpparin pojasta ja maanomistajan tyttärestä, jotka lähtevät laivalla 1890-luvulla Irlannista kohti Amerikkaa ilmaisen maan perässä, josta on tiedotettu. Uudisraivaaminen Oklahomassa villissä lännessä ei vain olekaan ihan niin helppoa ja matkalle osuu monia mutkia. Elokuvan pääosia tähdittävät Tom Cruise ja Nicole Kidman. Suositteluni!

 
Pääsi tuossa jokunen päivä sitten epäuskoinen naurahdus, kun televisiosta näin jonkun automainoksen. Kappalevalinta aiheutti reaktion. Kyseessä Aphrodite's Child -yhtyeen kappale nimeltä The Four Horsemen, levyltä nimeltä 666. Kreikkalainen jokseenkin yhteiskuntakriittinen progebändi ei ensimmäisenä assosioidu omissa aivoissa mihinkään citymaastureihin. Pistetään vielä tubelinkki kyseiseen vuoden 1972 kappaleeseen.
Tässä bändissä vaikuttivat mm. Demis Roussos (basso ja laulu), sekä Vangelis (koskettimet), jotka lienevät tunnetumpia myöhemmistä vaiheistaan.
 
Viimeksi muokattu:
Yleensä en niin cover-bändeistä, jotka puhtaasti lainaavat alkuperäiset biisit, välitä, mutta tämä Rumours Of Fleetwood Mac on kyllä ehdoton poikkeus. Alkuperäinen Fleetwood Mac taisi taas vähän aikaa sitten hajota ja ovathan alkuperäiset jäsenet hyvin iäkkäitäkin jo. Tämän cover-poppoo tekee kyllä oikeutta alkuperäisille kappaleille ja myöskin esittäjille ihan pukeutumisesta lähtien. Naisjäsenissä on selkeää yhdennäköisyyttä Christine McViehin ja Stevie Nicksiin.

Tässäpä teille Go Your Own Way sekä Little Lies. Jälkimmäinen kuuluu eittämättä myös Todd Howardin suosikkeihin.


 
Ollaan kuukautta etuajassa, mutta kirjoitan silti, vaikka virallinen merkkipäivä onkin 25.3.! Silloin tulee meinaan tasan viisikymmentä(50!) vuotta täyteen erään ikonisimman rock-levyn ensijulkaisusta! Kuukauden päästä Deep Purplen Machine Head-albumi täyttää 50 vuotta!

Tuolta albumilta on jäänyt musiikkihistoriaan varsinkin kaksi kappaletta. Highway Star syntyi, kun bändi ideoi uutta settilistan avauskappaletta. Tuon jälkeen kyseinen kappale onkin erittäin usein ollut bändin livekonserttien ensimmäinen raita. Se toinen kappale on ehkä se koko bändin tunnetuin ralli ja monen aloittelevan kitaristin ensimmäisiä treenibiisejä. Kyllä vain, Smoke On The Water täyttää 50 vuotta kuukauden päästä! Levyllä soittaa bändin legendaarisin ns. 'mark 2' lineup. Solistina tietenkin Ian Gillan, kitarassa Ritchie Blackmore, koskettimissa Jon Lord, rummuissa Ian Paice ja bassossa Roger Glover.

Deep Purple oli jo edesmenneen isäni suosikkibändi ja Highway Star hänen suosikkikappaleensa. Sanomattakin selvää, että Ritchie Blackmore oli hänen suosikkikitaristinsa. Kiitokset isälle ja hänen levyhyllylleen, että nämä ikoniset rallit ovat tulleet tutuiksi jo ihan pikkumuksuna. DP kuuluu myös omiin kaikkien aikojen suosikkeihini. Tästä lähtee isälle, ja myös teille kaikille, juhlavuoden kunniaksi alkuperäiset albumiversiot!


 
Tämän viikonlopun aikana tullut kuunneltua toooodella piiiiitkästä aikaa taas Iron Maidenia. Vaikka kyseinen bändi kuuluukin eittämättä omiin suosikkeihini, niin se on samalla sellainen on-off-bändi myös, että välillä ei oikein tulisi muuta kuunneltuakaan ja välillä taas Maiden on sellaista, että ei todellakaan jaksa kuunnella. Jostain syystä näin vaan on. Tarkoittanee sitä, että kyseisestä bändistä nauttiminen vaatii todellakin tietyn mielentilan, mutta kun se mielentila on kohdallaan, niin silloin sitä todellakin nauttii.

Laitetaan pari esimerkkiä tähän alle. Sellaisia livevetoja, joita on tämän viikonlopun aikana tullut kuunneltua useampaan otteeseen. Wanhempaa tuotantoa kyseessä. Hallowed Be Thy Name alunperin vuodelta 1982, Wasted Years vuodelta 1986 ja Brave New World vuodelta 2000.



 
Pomon tuotanto ei koskaan ole suuremmassa määrin kuulunut omalle soittolistalle, mutta toki sieltä löytyy pari biisiä, jotka saavat aina jalat vipattamaan tai mielen herkistymään. Treeni-/lenkkeilysoittolistalle ovat melkoisen pitkään kuuluneet ikoniset rock-rallit Dancing In The Dark ja tietenkin Born In The USA ja tuosta syystä varmaan youtube heitti pari viikkoa sitten suosituksiin livevedon vuodelta 1980 kappaleesta The River. Kappale oli toki ennestään tuttu, mutta tuota kyseistä livevetoa en ollutkaan koskaan kuullut. Nyt sitä on tullut kuunneltua moneen eri kertaan tässä ja kun samalla lukee videon kommentteja siitä, millaisia muistoja ja vaikutuksia tuolla kappaleella on ollut muihin ihmisiin, niin iloisia kuin surullisia, niin kyllähän siinä kuunnellessa herkistyy itsekin ja silmäkulmat kostuvat. Itse esityskin on niin upeasti vedetty, aivan kuin Springsteen olisi vuodattanut osan sielustaan tuohon esitykseen, niin eihän tuota voi kuin ihailla. Kyseinen kappale ja albumi, The River, on julkaistukin juuri tuolloin vuonna 1980, joten kappale oli tuon esityksen aikaan uusi, joka varmaan vaikutti siihen, kuinka paljon Pomo esitykseensä panosti ja kuinka paljon kappale yleisöä uutena kosketti.

Jatkeeksi laitan vielä taltioinnit Lontoosta 2013, kun kuusikymppinen Pomo laulattaa koko stadionia Dancing In The Darkin, Born In The USAn ja I'm On Firen tahtiin. Tämä kolmikko kuului soittolistalle ja toi eteeni tuon upean livevedon The Riveristä.




 
Nyt täytyy tunnustaa, etten ole koskaan oikein välittänyt Led Zeppelinistä muutamaa biisiä lukuunottamatta. Siitä huolimatta vanhan rock-musiikin ystävänä vinyylihyllyyn ovat aikoinaan päätyneet kyseisen bändin levyt I-IV ja eilen viimein päädyin kuuntelemaan nuo levyt läpi, kun aloin käymään hyllyä läpi poistaakseni sieltä sellaisia, mitä ei koskaan tule kuunneltua ja nyt täytyy myöntää, että nehän oli kaikki aika hyviä levyjä ja taitavat jäädä hyllyyn, vaikka esim. I-levyn 69-vuoden jenkkipainoksesta saisikin aika hyvät rahat. No, laatumusiikkia ei voi rahassa mitata, kun sen saatavan rahan lykkäisi kuitenkin johonkin turhuuteen, kun taas musiikki voi tarjota hienoja elämyksiä vuosikymmeniksi eteenpäin. Stairway to Heavenille en kuitenkaan edelleenkään oikein lämmennyt, vaikka en sitä nyt varsinaisesti huonona biisinä pidäkään.
 
Zanis Dust sanoi:
Nyt täytyy tunnustaa, etten ole koskaan oikein välittänyt Led Zeppelinistä muutamaa biisiä lukuunottamatta. Siitä huolimatta vanhan rock-musiikin ystävänä vinyylihyllyyn ovat aikoinaan päätyneet kyseisen bändin levyt I-IV ja eilen viimein päädyin kuuntelemaan nuo levyt läpi, kun aloin käymään hyllyä läpi poistaakseni sieltä sellaisia, mitä ei koskaan tule kuunneltua ja nyt täytyy myöntää, että nehän oli kaikki aika hyviä levyjä ja taitavat jäädä hyllyyn, vaikka esim. I-levyn 69-vuoden jenkkipainoksesta saisikin aika hyvät rahat. No, laatumusiikkia ei voi rahassa mitata, kun sen saatavan rahan lykkäisi kuitenkin johonkin turhuuteen, kun taas musiikki voi tarjota hienoja elämyksiä vuosikymmeniksi eteenpäin. Stairway to Heavenille en kuitenkaan edelleenkään oikein lämmennyt, vaikka en sitä nyt varsinaisesti huonona biisinä pidäkään.
Klikkaa laajentaaksesi...
Varsin mielenkiintoinen näkökanta, johon täytyy itsekin samaistua jossain määrin. Toki näin wanhan musiikin fanina, joka kuluttaa jonkun verran aikaansa jopa 'bändien historian tutkimiseen', sitä tiedostaa Led Zeppelinin merkityksen (rock)musiikin historialle, mutta silti en ole koskaan kovin suuresti kyseisen bändin tuotannosta välittänyt. Toki varsinkin IV-albumi sisältää myös omiin korviin hyvin osuvaa musiikkia, mutta suuremmassa määrin kyseisen yhtyeen tuotanto ei ole koskaan niin iskenyt ja kiinnostanut. Mothership-nimellä kulkeva tupla-cd-kokoelma toki hyllystä löytyy ja sitä tulee joskus kuunneltua, koska kyllähän siellä laatukamaa on kuitenkin.

Stairway To Heavenia olen yrittänyt 'tutkia' useampaan kertaan oikein hartaasti kuunnellen, mutta minäkään en ole onnistunut ymmärtämään, mikä siinä kappaleessa on sellaista, että se löytyy lukemattomien Top 100-kappalelistojen kärjestä tai ainakin välittömästä kärjen läheisyydestä. Hieno kappale, kaunis, mutta se absoluuttinen huikeus ei ole minullekaan vielä auennut.
 
Fabre#4 sanoi:
Varsin mielenkiintoinen näkökanta, johon täytyy itsekin samaistua jossain määrin. Toki näin wanhan musiikin fanina, joka kuluttaa jonkun verran aikaansa jopa 'bändien historian tutkimiseen', sitä tiedostaa Led Zeppelinin merkityksen (rock)musiikin historialle, mutta silti en ole koskaan kovin suuresti kyseisen bändin tuotannosta välittänyt. Toki varsinkin IV-albumi sisältää myös omiin korviin hyvin osuvaa musiikkia, mutta suuremmassa määrin kyseisen yhtyeen tuotanto ei ole koskaan niin iskenyt ja kiinnostanut. Mothership-nimellä kulkeva tupla-cd-kokoelma toki hyllystä löytyy ja sitä tulee joskus kuunneltua, koska kyllähän siellä laatukamaa on kuitenkin.

Stairway To Heavenia olen yrittänyt 'tutkia' useampaan kertaan oikein hartaasti kuunnellen, mutta minäkään en ole onnistunut ymmärtämään, mikä siinä kappaleessa on sellaista, että se löytyy lukemattomien Top 100-kappalelistojen kärjestä tai ainakin välittömästä kärjen läheisyydestä. Hieno kappale, kaunis, mutta se absoluuttinen huikeus ei ole minullekaan vielä auennut.
Klikkaa laajentaaksesi...
Minullakin on ollut tosiaan tuo sama, että olen aina tiedostanut bändin merkityksen - minulla on myös tapana tutustua bändien historiikkeihin, sillä ne monesti opettavat arvostamaan itse musiikkiakin enemmän. Tuon saman kokoelman hankin itsekin aikoinaan dj-käyttöön, mutta ei sitä juuri tullut kuunneltua kuin ne muutamat tunnetut biisit (esim. Communication Breakdown, Rock'n'Roll, Black Dog jne.) työiltoina. Sinänsä jännä, että vaikka noista mainitsemistani biiseistä pidin ja rakastan 70-luvun rosoista rockia, eivät ne vain koskaan saaneet minua tutustumaan bändiin paremmin. Eilen sitten huomasinkin, että ne kiinnostavimmat biisit noilla neljällä levyllä olivat melkein kaikki sellaisia, etten ollut niitä koskaan varmaan aiemmin kuullutkaan. Tai jos olin kuullut, en ole tiedostanut niiden olevan Led Zeppeliniä.

Stairway to Heavenista on ehkä tullut sellainen musiikkimaailman monumentti, jolle on käynyt vähän niin kuin Citizen Kanelle elokuvien puolelle, että vaikka parempaa on ilmestynyt jälkeenpäin, ne on pakko äänestää sinne listan kärkeen, koska.. No, ne ovat Stairway to Heaven ja Citizen Kane. Se todettakoon, että Citizen Kanelle osaan helpommin antaa sitä tunnustusta (vaikka en sitä maailman parhaana elokuvana pidäkään), koska se teki paljon elokuvakerronnallisia ratkaisuja, jotka olivat siihen aikaan täysin uusia ja niitä toistetaan vielä tänäkin päivänä, mutta tuo Stairway to Heaven on tosiaan vaikeampi tapaus, sillä ei se mielestäni ollut varsinaisesti mitään uutta rock-musiikin saralla. Mutta ehkä joku viisaampi minua joskus asian suhteen valistaa. :)
 
Kyllähän Scorpions ansaitsee myös maininnan ketjussa ehdottomasti. Taitaa poppoo keikkailla edelleen, vaikka alunperin on aloittanutkin jo 60-luvun puolivälin tienoilla. Suurimpaan kuuluisuuteen nousivat, kuinkas muutenkaan, 80-luvulla ja yhtye muistettaneen varsinkin rock balladeistaan, herkistä mutta raskaista kappaleista. Toki sieltä nopeatempoisempaakin settiä löytyy.

Klaus Meinen laulun tunnistavat toki kaikki ja discoiltojen slowariosastolle kuuluu eittämättä Still Loving You, jota myös kaikenmoisissa laulukisoissa aina esitellään vaihtelevin menestyksin. Toki jotain kappaleen statuksesta sekin kertoo, että on toistuvasti esillä, vaikka kohta ensilevytyksestäkin tulee täyteen 40 vuotta. Alunperin kappale on siis julkaistu 1984.

Seuraava taltiointi on vuodelta '96 ja on esitetty Ranskan Taratata-tv-showssa. Lisänä yhtyeen mukana on kauniisti viulun mukaan kappaleeseen mukaan tuova Vanessa Mae. Saanen näin kehuna sanoa, että tuo myös mukavan määrän ns. 'silmänruokaa' esitykseen.

 
Jahas. Tässä viskipaukun ryydittämänä rupesin kaivelemaam nuoruuden muistoja ja kappas. Vanha kunnon psychobilly pumppu Demented are Go löytyi heti. Vähän uudempaa kamaa mut kyllähän tää jytää

 
Kyllähän Def Leppard kaikille tuttu bändi on, ettei siinä siinä mielessä mitään varsinaista 'löydettävää' ole, mutta hokasinpa tuossa juuri, että poppoon ehkäpä nimekkäin albumi, Hysteria, täytti elokuussa kunnioitettavat 35 vuotta! Kyseiseltä levyltä löytyvät oikeastaan kaikki ne kyseisen bändin suurimmat hitit: nimikkokappale Hysteria, Love Bites, Animal, Pour Some Sugar On Me, Armageddon It ja niin edelleen.

Tästäpä siis myöhästyneiden merkkipäivien kunniaksi Sheffieldiläisbändin suuntaan pienet kunnianosoitukset! Ehdottomia rock-historian merkkiteoksia kaikki. Kaksi ensimmäistä varsinkin kuuluvat omiin kaikkien aikojen suosikkeihin.


 
Fabre#4 sanoi:
Kyllähän Def Leppard kaikille tuttu bändi on, ettei siinä siinä mielessä mitään varsinaista 'löydettävää' ole, mutta hokasinpa tuossa juuri, että poppoon ehkäpä nimekkäin albumi, Hysteria, täytti elokuussa kunnioitettavat 35 vuotta! Kyseiseltä levyltä löytyvät oikeastaan kaikki ne kyseisen bändin suurimmat hitit: nimikkokappale Hysteria, Love Bites, Animal, Pour Some Sugar On Me, Armageddon It ja niin edelleen.

Tästäpä siis myöhästyneiden merkkipäivien kunniaksi Sheffieldiläisbändin suuntaan pienet kunnianosoitukset! Ehdottomia rock-historian merkkiteoksia kaikki. Kaksi ensimmäistä varsinkin kuuluvat omiin kaikkien aikojen suosikkeihin.


Klikkaa laajentaaksesi...


Kova bändi, 2019 nähtiin tämä livenä ja pääsi omaan Top 5 Live bändeihin helposti.
 
Kiitos YouTuben on tässä tullut viime päivinä luukutettua Heartia repeatilla sen verran, että kohta naapureillekin alkanee riittää, mutta minkäs sille voi, kun jää korvamato soimaan. Bändi toki oli ennestään muutaman ison hitin kautta ennestään tuttu, mutta ollut huomattavan vähällä soitolla muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Omiin suosikkeihin kuuluvat toki bändin ikoniset Alone(alkuper. julk. 1987) ja All I Wanna Do Is Make Love To You(alkuper. julk. 1990).


 
Etelä-Suomessa paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta ja ulkona 15+ lämmintä. Kevät pitkällä, kesää ja sen hittejä odotellessa. Youtube päätti heittää etusivun suosikkeihin ihan sattumalta tällaisen: tunnin livesetti Kim Wildelta vuodelta '94, joka sisältää käytännössä kaikki ne tunnetut hitit. Ja ihan laulettuna ja soitettuna, eikä minkään taustanauhan kautta. Tätä kelpaa fiilistellä!

Erityissuositukset tietenkin kappaleille Cambodia, You Came, View From A Bridge, Water On Glass, Never Trust A Stranger sekä You Leave Me Hangin' On.

 
Tuli tuossa jokunen ilta sitten vakoiltua telkkarista toiseen kertaan Bohemian Rhapsody, eli tämä elokuva Freddie Mercurysta ja Queenista. Vetihän se jälleen aavistuksen herkäksi, joten jätän tämän ikonisen Live Aid-taltioinnin nyt vain tähän ilman sen ihmeämpiä tarinointeja.

 
Sinun täytyy kirjautua tai rekisteröityä voidaksesi vastata.
Ylös Bottom