Vastaus: Innostus lopahtaa
Meikäläinen kyllä jaksaisi tahkota sitä "samaa vanhaakin", kunhan se on tehty hyvin. Pienet uudet ideat ja vastaavat eivät tietenkään ole pahasta. Se, että peleissä ei ole uutta, ei ole koneesta tai tehoista kiinni. Yhtiöiden on yksinkertaisesti helpompi tuottaa tavaraa joka uppoaa massoihin. Näin firman investoinnit kannattavat ja pienin riski on sellaisessa, minkä tiedetään käyvän kaupaksi -->jatko-osat. Jatko-osissa ei olisi mitään vikaa jos sarjoja oikeasti vietäisiin eteenpäin, mutta yleensä tyydytään vain uusiin kenttiin ja päivitettyyn grafiikkamoottoriin. Eihän tämäkään huono juttu ole, mutta kehitystä ei tapahdu. Ainakin EA:lla tuntuisi olevan tällainen linja: ensin katsellaan hetken aikaa mikä myy, sitten ostetaan pelin kehittänyt firma ja aletaan tuottaa jatkoja ja jatkoja ja jatkoja....
Pelit ovat iso bisnes ja firmat kaipaavat sijoituksilleen voittoa, pienellä riskillä. Tämä syö omalaatuisuutta ja innovatiivisuutta. Pieniä helmiähän aina tulee (joskus jopa niissä jatko-osissakin), esim. uusimmista Fahrenheit. Siinä oli oikeasti peli joka ainakin minun mielestäni vaikutti tuoreelta ja hyvin tehdyltä. Samoin RE4 oli oiva osoitus Capcomilta kuinka voidaan pieraista vanhakin zombi pystyyn.
PC-puolella on kaikenlaisia harrastelijaporukoita, jotka tekevät omia modejaan ja omia pelejään. Aivan pähkähulluilla ideoillakin! Sieltä niitä helmiä sitten syntyy mm. Enemy Territory. Harmi, että vastaavanlainen ei ole mahdollista konsolipuolella (tai ainakin se olisi hyvin kallista kehitystyökalujen vuoksi). Olisi mahtavaa, että PS2:llakin voisi pelata jotain, maailman pimeintä, 2D räiskintää netistä ladattuna, ja vielä ilmaiseksi! Jos ei nyt seuraavassa sukupolvessa, niin ehkä sitten seuraavassa, annetaan konsolin mukana tarvittavat ohjelmat tuottaa itse materiaalia alustalle...(menikö liian visioinniksi?)
Itse kaipailisin kaikista eniten jotakin uudenlaista roolipeliä. FF:t ovat hyviä, mutta niitä ei ole oikeasti jaksanut pelata FF8 jälkeen (tiedän moni piti FF8:aa ihan paskana, mutta minä tykkäsin siitä, koskase yritti oikeasti olla erilainen kuin muut), PS2:lle tuli alku aikoina Deus Ex ja voi että minkälainen peli!!! Graafisesti ei todellakaan mikään timantti, mutta kaikki muu siinä sitten olikin rautaa. Valinnanvapaus ja vihdoinkin roolipelitouhua joka ei ollut siinä iänikuisessa JeeJee-fantasiamaailmassa.
Nyt allekirjoittanut haluaisikin roolipelin, joka tapahtuisi jossain muualla kuin siellä haltijoiden ja omega-weaponsien maassa. Jos joku tietää hyvän esim. futuristisen RoPen, niin postaatko tänne tai pistä privaviestiä!
Tosi hyvä topikki muutes!
