Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

iPhone - kaikki mallit

Nooo, 300$ maksava Applen kuvakirja missä oli kuvia Applen tuotteista myytiin loppuun.... Lahko on vahva.

Vai miten olisi pyörät edulliseen 849e:n hintaan:


Ilman omenatarraa hinta lienee jossain alle kympin hujakoilla:


Eli ei todellakaan kannata aliarvioida merkkiuskollisuutta mitä tulee rahan lypsämiseen. Ihan näin räikeitä esimerkkejä en tosin äkkiseltään keksi konsolimarkkinoilta.
 
Omalla kohdallani olen tietoisesti vähentänyt Apple-dissaamista (koska tajusin että se perustui lähinnä mielikuville ja ääriesimerkeille) mutta onhan nämä esimerkit taas melkoinen muistutus siitä että stereotypialle/oletuksille löytyy vahvat perusteet.

Kalliita puhelimia sentään löytyy muiltakin valmistajilta mutta löytyykö esim. tietokoneen alle 800 euron pyöriä? Samoin vasta oli jonkin puljun mainoslehtisessä jotain AirTageja 35 eurolla. Siis lätkiä, joilla paikantaa tavaroitaan? Ensinnäkin tuohon täytyy sanoa että kalliiksi tulee tavaroiden hukkailu/unohtelu ja toisekseen epäilisin että halvemmallakin löytäisi vastaavia. Tosin täytyisi tyytyä sellaisiin, joissa ei ole omenan kuvaa. Ainakaan samaa.

Kai se Apple paljolti on ihmisille, jotka eivät löydä järkeviä paikkoja ylimääräiselle rahalleen. Sama kai se on silloin heittää vajaa tonni tietokoneen pyöriin.
 
Huppelista. Aika tiukkaa settiä tuli vasten naamaa. No jatketaan vaan. Koko perheellä iPhonet (SE, X, Xs, 11 x 2 kpl), kaikki ovat kytkettynä samaan master-tiliin perhejaon kautta ja 19,90€/kk tilauksella on yhteinen 200Gb:n pilvi, musiikkipalvelu, Arcade ja AppleTV sekä jako ostetuista elokuvista. Taitaapi tuosta vielä löytyä tabletit x 2 kpl (iältään 6v ja 2v). Kaikki laitteet toimii edelleen, niissä on uusimmat softapäivitykset ja käyttöjärjestelmät. Näyttäkää minulle 6 vuotta vanha Android laite joka saa valmistajaltaan edelleen softatukea ja päivityksiä. Hinta on vain osakokonaisuutta, laitetta ei tarvitse uusia kahden vuoden kuluttua.

Mutta haukkukaa vaan, aika keskenkasvuisen kuvan annatte vaan itsestänne. Tällä ei ole mitään tekoa statuksen kanssa ja uusinta luuria ei osteta sinä päivänä kun sellainen julkaistaan.
 
^ Eikös tässä ollut kyse lähinnä noista yli 800e pyöristä (ja jostain yli 300$ kuvakirjasta joka oli myyty loppuun)?
Tuskin sinäkään tuollaisia pidät tuon hinnan arvoisena.
Näytti olevan myös teline näytölle 1099e ja jalat mac prolle 349e.
 
Siis ketjuhan heräsi henkiin kun kun vertaustani 799€ hintaisen iPhoneen pidettiin sairaana kuinka kukaan voi sellaista hintaa maksaa puhelimesta.

Minun mielestä tuon hintainen puhelin (oli nyt Android tai iPhone) on hintansa arvoinen. 1200€ puhelimet ovat jo kyllä käyttöarvonsa yli puhumattakaan 300€ kuvakirjoista jne…
 
Huppelista. Aika tiukkaa settiä tuli vasten naamaa. No jatketaan vaan. Koko perheellä iPhonet (SE, X, Xs, 11 x 2 kpl), kaikki ovat kytkettynä samaan master-tiliin perhejaon kautta ja 19,90€/kk tilauksella on yhteinen 200Gb:n pilvi, musiikkipalvelu, Arcade ja AppleTV sekä jako ostetuista elokuvista. Taitaapi tuosta vielä löytyä tabletit x 2 kpl (iältään 6v ja 2v). Kaikki laitteet toimii edelleen, niissä on uusimmat softapäivitykset ja käyttöjärjestelmät. Näyttäkää minulle 6 vuotta vanha Android laite joka saa valmistajaltaan edelleen softatukea ja päivityksiä. Hinta on vain osakokonaisuutta, laitetta ei tarvitse uusia kahden vuoden kuluttua.
Mistä se Android tähän tuli kun vertailit puhelimen hintaa konsolin hintaan? Ei tässä haukuttu varsinaisesti Applen laitteita vaan Applen hinnoittelua. Lisäksi ainakin itse puhuin nimenomaan siitä, miten Applella on ääriesimerkkejä, kuten AirTag ja tietokoneen pyörät.

Puhelimet, läppärit, tietokoneet ja muut voi hyvinkin olla lähempänä hintansa arvoa.

Mutta haukkukaa vaan, aika keskenkasvuisen kuvan annatte vaan itsestänne. Tällä ei ole mitään tekoa statuksen kanssa ja uusinta luuria ei osteta sinä päivänä kun sellainen julkaistaan.
Ei tässä nyt varsinaisesti ole kukaan haukkunut. Eikä kohdistanut tekstiään sinuun, käsittääkseni. Monille Apple on statusta vaikka se ei sitä sinulle olisikaan. Samalla tapaa kuin jokin vaate- tai laukkumerkki.

On statuksilla yleensä jokin syykin miksi ne ovat nousseet asemaansa mutta monille se nimi on tärkeämpi kuin se mikä se tuote itsessään on ja että onko se muuten rahan arvoinen. Tässä parhaita esimerkkejä ne tietokoneen pyörät. Kai olet siitä sentään samaa mieltä että aika järjetön hinta tuollaiselle? Mikäli olet, niin voinet ymmärtää mitä tässä on yritetty sanoa.

Siis ketjuhan heräsi henkiin kun kun vertaustani 799€ hintaisen iPhoneen pidettiin sairaana kuinka kukaan voi sellaista hintaa maksaa puhelimesta.
Minulle on ihan sama onko se omena vai droidi. 800e en maksaisi puhelimesta ikinä.

Tärkeämpi pointti kuitenkin oli että vertasit nimenomaan statuksellakin ratsastavaa laitetta elektroniikkaan, joka on enemmän lähempänä sitä Androidia. Siitä huolimatta että Playstation olisi pelimaailman Apple ellei Nintendo sitä jo olisi - usein hintoja myöten. Olkoonkin että Nintendoa ei ihan Applemaisesta järjettömyydestä voi silti syyttää, kunhan ovat vain jättäneet alet vähemmälle ja pelien hinnat pysyy.

Kirjoitin myös pitkästi selityksen siitä miksi konsolin kohdalla korkeampi hinta ei takaisin parempia myyntejä vaikka nyt myykin hyvin. Tärkein syy on se että nyt se myy nimenomaan siksi kun se ei ole kalliimpi. Sen hinta/laatu-suhde on loistava, joten miten se muka voisi myydä yhtä hyvin tai varsinkaan paremmin kalliimpana? En varmasti olisi ostanut 200-300 euroa kalliimpana kumpaakaan nextgen-laitetta. Nyt ostin molemmat kun oli "vain" 500e/kone.

Minun mielestä tuon hintainen puhelin (oli nyt Android tai iPhone) on hintansa arvoinen. 1200€ puhelimet ovat jo kyllä käyttöarvonsa yli puhumattakaan 300€ kuvakirjoista jne…
Voit tietenkin olla sitä mieltä mutta ei sitä mieltä oleminen vielä ole minkäänlainen tae siitä että vaikkapa PS5 myisi yhtä hyvin myös 200-300 euroa kalliimmalla. Olen siis täysin eri mieltä ja omat konsolit olisivat jääneet kauppaan jos hinta olisi ollut 700 euron paikkaille tai yli. Oikeastaan se 500 euroa oli melkein jo se, minkä olin päättänyt että jos on sen niin ostan ja jos yhtään lähempänä edes 600 euroa niin odotan alennuksia. Väitän että en ole ainoa joka olisi tehnyt näin.

Jos jatketaan vielä puhelimista, niin minusta 700 euron puhelin ei ole hintansa arvoinen. Minulle siis. En tarvitse sellaista, joten maksaisin turhaan sellaisesta mitä en tarvitse. Tällä hetkellä on 250 euron puhelin ja teen sillä kaiken mitä tarvitsee.

Tietenkin täysin eri asia jos tarvitsee oikeasti tehoja, loistavan kameran, ja mitä vielä, niin totta kai sitten voi olla hintansa arvoinen. Mutta ei pelkkä hinta tee tuotteesta yleismaailmallisesti hintansa arvoista. Tai totta kai siinä mielessä että sen se maksaa, mutta siitä ei kai tässä ollut nyt kyse.

Omaan puhelimeeni voisin oikeastaan haluta vain paremman kameran. Ja sekin lähinnä sen takia että aina ei ole järkkäri mukana, joten olisihan se hyvä että jos tarvitsee hyvän kuvan niin saisi myös puhelimella otettua. Tosin eipä laadukkaasta kamerastakaan oikeasti tarvitse maksaa juuri sitä 250 euroa enempää kun tekniikka on taas kehittynyt tuosta omasta puhelimestani vaikka ja kuinka. Kertonee jo sekin, että omassani vain yksi takakamera kun nykyään saman hintaluokan kännyissä taitaa olla se neljä.

----

Nyt kun näitä viestejä siirrettiin sieltä konsoli-aiheesta tänne, niin luin hieman vanhempia viestejä ja tämä kohta tarttui silmään ja halusin tätä kommentoida:
Eikä nuo Applen laitteen ole älyttömänhintaisia ottaen huomioon että erillisiä kameroita, tietokoneita, mp3-soittimia ei enää tarvita, mitta kukin taaplaa tyylillään.
Miten tuo argumentti toimii Applen laitteiden hinnan perusteluna kun yhtä lailla mikä tahansa tarpeeksi kykenevä puhelin tekee saman, eli korvaa erillisen kameran, tietokoneen, mp3-soittimen jne.

Lisäksi voin omalta osaltani sanoa että aika kauan saa tekniikka kehittyä että järkkärin vaihdan puhelimeen. Samoin minulla on yhä erillinen mp3-soitin ihan siksi, että se on pienempi ja sen kautta aina jossain helpommin käsillä. Tietokone on taas minulle sekä harrastushommissa (kuva- ja videoeditointi) että vapaa-ajalla se ensisijainen valinta, jota en mitenkään voisi kuvitella korvaavani puhelimella, jossa jo pelkkä näytön koko on rajoitteena.

Mikäli taas on tarkoitus korvata ns. peruskone, jolla lähinnä käydään facebookit ja muut läpi, niin siihen pystyy mikä tahansa 300 euronkin puhelin. Samoin jos ei ole tarkoitus korvata järkkäriä - ja miksi olisi kun yksikään puhelin ei siihen pysty - niin myös kameran korvaa jo 300 euron puhelin. Varsinkin koska useimmilla ei ole minkäänlaista muuta kameraa, joten mikä tahansa kamera on enemmän kuin se mitä ei ole koskaan ollutkaan, joten halvimmankin puhelimen kamera on useimmille riittävä (joskin nälkä kasvaa syödessä jne). Mp3-soittimen korvaamisesta tuskin tarvitsee puhuakaan kun sen voi korvata jo yli kymmenen vuotta vanhalla puhelimella. Minulla oli esim. Nokia 5510 oli aikoinaan mp3-soittimena. Se julkaistiin 2001 ja varmasti sitä ennenkin ja varsinkin sen jälkeen oli parempiakin vaihtoehtoja.

Lainaamani lauseen tärkein kohta kuitenkin on loppu: kukin taaplaa tyylillään. Minulle puhelin ei korvaa mainittuja laitteita mutta monelle sen korvaamisen voi tehdä jo 200-300 euronkin puhelin, riippuen siitä mitä kameralta, tietokoneelta tai mp3-soittimelta vaatii.
 
Viimeksi muokattu:
Juu, ei tosiaan ollut tarkoitus dissata kenenkään kulutustottumuksia. Itse vetelen tosiaan kosketusnäytöttömällä Nokialla, jossa ei nettiyhteyttä yms. nykypäivän hienouksia. :D
 
Huppelista. Aika tiukkaa settiä tuli vasten naamaa. No jatketaan vaan. Koko perheellä iPhonet (SE, X, Xs, 11 x 2 kpl), kaikki ovat kytkettynä samaan master-tiliin perhejaon kautta ja 19,90€/kk tilauksella on yhteinen 200Gb:n pilvi, musiikkipalvelu, Arcade ja AppleTV sekä jako ostetuista elokuvista. Taitaapi tuosta vielä löytyä tabletit x 2 kpl (iältään 6v ja 2v). Kaikki laitteet toimii edelleen, niissä on uusimmat softapäivitykset ja käyttöjärjestelmät. Näyttäkää minulle 6 vuotta vanha Android laite joka saa valmistajaltaan edelleen softatukea ja päivityksiä. Hinta on vain osakokonaisuutta, laitetta ei tarvitse uusia kahden vuoden kuluttua.

Mutta haukkukaa vaan, aika keskenkasvuisen kuvan annatte vaan itsestänne. Tällä ei ole mitään tekoa statuksen kanssa ja uusinta luuria ei osteta sinä päivänä kun sellainen julkaistaan.
Meillä on perheessä iPhonet sekä iPad ja pidän itse iPhonea/iPadia selkeästi käyttöliittymän osalta parhaimpana mobiilikäyttöön. Toki mulla on puhelinetu käytössä ja en todennäköisesti ostaisi kuin 300e puhelimen jos pitäisi itse maksaa ja pidän nykyisiä puhelimen hintoja (top tier - mallit) ihan hulluina oli se sitten iPhone tai joku muu. Itse en siis puhelinta ja sen käyttäjiä pilkkaa. Joissain tilanteissa Apple brändi on ottanut vähän liikaa valtaa ja kaikki mitä ne valmistaa on jotenkin ”elitisteille” valmistettuja vaikka kyse on kulutustavarasta siinä missä muutkin (Applelta tietoinen valinta). Monesti myös ostokäyttäytymistä ohjaa myös ”no se on Apple” - ajattelu ja itsekin olen ostanut esim. vaimolle langattomat kuulokkeet suoraan Applen omat ihan vain siksi, että pääsee helpommalla kuin käydä selittämään miten toisen valmistajan kuulokkeet olisi ollut samassa hintaluokassa paremmat. Tosin täytyy myöntämän, että Steve Jobsin neuroottinen ote pieniinkin yksityiskohtiin ilahduttaa minua kovasti ja pidän siitä miten tyylikkään yksinkertaisesti tuotteen on pakattu ja miten muotoilun linja ulottuu ihan UI:lle asti. Jobs oli omalaatuinen mies ja toivon, että hänen perintöään kohdellaan jatkossakin riittävällä kunnioituksella.
 
Tuohon laitteiden ekosysteemiin vielä: minä en ole nähnyt mitään tarvetta tuollaiselle että kaikki laitteet on toisissaan kiinni tai muutenkaan yhteydessä. Sen mitä tarvitsee vaikka puhelimen ja pc:n välillä siirtää, onnistuu automaattisesti google driven tai google kuvien kautta. Tuotakaan en osannut kaivata ennen kuin tajusin että se on tuossa valmiina.

Mitään muita jakoja ei ole missään eikä niitä ole tarvinnutkaan, on siis vain puhelinkohtaiset tilit, jotka eivät ole toisiinsa yhteydessä. Kuvat varmuuskopioin kyllä vielä kovalevylle erikseen ja sen voisi varmasti automatisoidakin mutta haluan tehdä tuon itse ja samalla siinä käydä kuvia läpi. Automaattisesti siirrettynä ne vain unohtuu sinne samalla tapaa kuin nyt käy kun ne menee google kuviin: ei niitä katsele/perkaa ellei tarvitse jotain tiettyä kuvaa, jonka sitten erikseen hakee.

Onhan tuollaisesta ekosysteemistä tietenkin etuja ja joillain varmasti tarvekin sellaiselle. Tuon kehuminen vain on minunlaiselleni kovin vierasta kun en osaa sille henkilökohtaisesti antaa mitään isompaa arvoa.

Kaikista vierain juttu minulle on kuitenkin elokuvien tai musiikin osto (ja tämän käyttöoikeuden jakaminen). Joku siis ostaa niitä bittejä striimipalvelujen aikana? Varmasti hyvä siinä tapauksessa että jokainen pääsee niihin käsiksi mutta kun Spotifyt, Netflixit ja muut tarjoavat moninkertaisesti saman niin en oikein ymmärrä miksi. Kaikkeahan niissä ei tietenkään ole mutta jos näitä keräilee (eikä vain kuluta), niin eikö fyysinen levy ole sitten se the thing?

Laitteiden väliselle ekosysteemille voi siis olla tarve mutta ei kannata yleistää että kaikki sitä kaipaisivat tai tarvitsisivat. Jos siis sellaista yleistystä yleensä on tehtykään :)
 
No siis tuo leffojen ostelu on alkanut kauan aikaa ennen streaming palveluiden syntyä ja esim. Bondeja tai vanhempia Hitchcock elokuvia ei streamaa vielä kukaan (haloo Sony ja Universal). Ja vaikka Disney+ palvelu on olemassa, niin löytyy sieltäkin edelleen aukkoja vaikka hiljalleen kurovat niitä kiinni (esim. Deadpoolit). Itse asiassa ensimmäinen Applen laite tässä talossa oli toisen sukupolven AppleTV tasan vuosikymmen sitten.

Ja mitä tulee tuohon jaetun pilven tarpeeseen, niin ei minulla ennen lapsien harrastuksien kehittymistä ollut juurikaan tarvetta jakaa tavaraa yhteiseen pilveen, mutta esim. soittoesiintymiset ja koiran kanssa tokoilut on ollut yksinkertaista jakaa yhteiseen pilveen ilman muita dropbox tai vastaavia palveluita vaikka ne ajaisivat saman asian yksittäisinä palikoina.

Edelleen: kiroilen Applen kanssa ihan yhtä paljon kuin Windowsin kanssa säätäessä ja pilkallisesti totean usein ”it just works, vitut”, mutta kaiken kaikkiaan Symbianin ja WindowsPhonen jälkeen päädyin Applen laitteeseen vaikka joskus vannoin etten tule koskaan sellaiseen koskemaan.
 
Joo, en halua kenenkään valintoja varsinaisesti kritisoidakaan kun ne omat tarpeet ja muut on kaikilla aina tietenkin yksilölliset. Toivottavasti en sellaista kuvaa antanut että olisin paasannut jonkin huonoudesta tai jonkin muun parhaudesta. Vertailemalla ja kokeilemalla se itselle paras aina löytyy ja ei aina silloinkaan. Mistäpä minäkään tiedän josko olisin tyytyväisempi Applen ekosysteemissä kun en ole testannut.
 
En tiedä kuuluuko tämä tähän ketjuun, mutta on ehkä sopivin näin absurdille asialle. Apple nimittäin julkisti tänään virallisen kiillotusliinansa. :D
Liina lähtee edulliseen 25e hintaan omenakaupasta.

 
En tiedä kuuluuko tämä tähän ketjuun, mutta on ehkä sopivin näin absurdille asialle. Apple nimittäin julkisti tänään virallisen kiillotusliinansa. :D
Liina lähtee edulliseen 25e hintaan omenakaupasta.


Hinnasta viis, kysyntä on ollut niin kovaa, että se on yllättänyt Apple:n.

 
Olen kritisoinut ja naureskellut Apple-uskoville ajoittain ehkä turhaankin (varsinkin puhelimet ja tietokoneet lopulta aika hillitysti hinnoiteltuja) mutta onhan nämä tällaiset 25 euron puhdistusliinat tai 850 euron tietokoneen pyörät sellaista settiä että jos ne menee kuin kuumille kiville niin ehkä nauramiselle tai ihmetykselle on aihettakin.

Täytyy kai tuossa olla jo jonkinlaista "uskovaisuutta", fanitusta tai todella innokasta harrastuneisuutta että tuollaisen ostamiselle (noilla hinnoilla) näkee tarvetta. Tosin joku voisi nähdä pelien muovifiguja sisältävät spessut samanlaisena haihatteluna ja rahantuhlauksena kun se monille pelaajille on ihan validi rahankäyttökohde. Sekin noita saattaa yhdistää että molemmissa voi saada hyvin sekä rahansa takaisin tai jopa tienattua jos oikein haluttu/harvinainen tuote eksyy omiin laareihin.
 
Olen kritisoinut ja naureskellut Apple-uskoville ajoittain ehkä turhaankin (varsinkin puhelimet ja tietokoneet lopulta aika hillitysti hinnoiteltuja) mutta onhan nämä tällaiset 25 euron puhdistusliinat tai 850 euron tietokoneen pyörät sellaista settiä että jos ne menee kuin kuumille kiville niin ehkä nauramiselle tai ihmetykselle on aihettakin.

Puhelimet ja tietokoneet on Applella järjettömän ylihintaisia, kuten vaikkapa juuri julkistetut M1-arkkitehtuurin Macbookit, vaikka samalla tuotteiden kustannusrakenne halventui. Samaa kiskontaa Samsung tekee omien puhelimiensa kohdalla. Jos ostajia löytyy, niin hinnan on pakko olla sopiva :D

Kyllähän Applella on ainakin aiemmin ollut aikamoista kulttia ympärillään, nykyään taitaa jo neutraalimmatkin olla käyttäjiä, kuten minä. Macbookeissa käyttökokemus on valovuosia Windowsia edellä, siitä ei oikein pääse mihinkään, ja siitä kyllä on valmis jotain maksamaankin. Sähköpostiohjelma on kivikautinen pökäle samaan tapaan kuin iPhonessa ja tiedostohallinnan työkalu Finder on melko surkea, mutta muutoin en hirveästi moitittavaa keksi.

Disclaimer: kirjoitan tätä 16" Macbook Prolla ja iLuuri on tuossa vieressä.
 
Ylös Bottom