Jahas, riemu aloituspostiin näemmä siirrettiin tähän osoitteeseen. No joo, elämä on. Eli otsikon mukaisesti kysymyksenä on, mikä on itsellesi juuri SE peli? Mistä pelistä jääneet muistot elävät ikuisesti? Tuleeko yhä kaivettua peli naftaliinista takaisin konsolin sisään säännöllisin väliajoin? Areena on teidän. Vaatimuksena ainoastaan jonkinlaiset perusteet valinnalle, jottei sisältöarvoltaan nollaa lähestyviä lista-viestejä tulisi.
Kyllä se itselleni legendaarisin peli taitaa olla vieläkin Super Mario World, joka oli NHL95:n ohella ensimmäinen peli jonka sain. Sitä tuli hakattua huolella ja etsittyä kaikki mahdollinen, vaikkei edes siihen ollut mitään järkevää syytä, toisin kuin nykyisellä trophy-aikakaudella. Pelattavuus puhdasta kultaa ja kenttäsuunnittelu monipuolista. Taas alkoi kummittelemaan joku loppupuolen kummitustalo-kenttä takaraivossa, joka oli ainakin silloin äärimmäisen vaikea, mutta silti reilu. Omasta taidosta kiinni.
Myös edellämainittu NHL95 on säilyttänyt paikan sydämmessä. Oli se hienoa sitä silloin hakata kausikaupalla, kun sai oman joukkueen luoda ja kaikkea. Pelin hienoimpiin juttuihin kuului, että hahmojen kehitykseen oli kiinteä määrä pisteitä käytössä. Tästä syystä tunteja tuli etsittyä parasta mahdollista kokonaisuutta, jolla kokonaistaidon sai parhaaksi mahdolliseksi.
Toki nykyisin on tehty parempiakin pelejä, joita on tullut nautittua, mutta pelaamisen arkipäiväistyttyä samanlaisiin fiiliksiin on mahdotonta päästä. Nyt pelaaminen on enemmän "tunti nyt ja toinen ylihuomenna" -meiningillä varustettua, kun ennen se oli "koulun jälkeen pelaamaan iltaan asti, viikonloppuisin vieläkin enemmän". Myös pelien ostamisen kiihtyminen on muokannut niiden arvostusta alaspäin, kun huonoja pelejä ei ole todellakaan pakko pelata. Aikanaan oli vaihtoehtoina joko pelata tai olla pelaamatta. Nyttemmin pelata tai pelata jotain muuta, jos ehtii.
Kyllä se itselleni legendaarisin peli taitaa olla vieläkin Super Mario World, joka oli NHL95:n ohella ensimmäinen peli jonka sain. Sitä tuli hakattua huolella ja etsittyä kaikki mahdollinen, vaikkei edes siihen ollut mitään järkevää syytä, toisin kuin nykyisellä trophy-aikakaudella. Pelattavuus puhdasta kultaa ja kenttäsuunnittelu monipuolista. Taas alkoi kummittelemaan joku loppupuolen kummitustalo-kenttä takaraivossa, joka oli ainakin silloin äärimmäisen vaikea, mutta silti reilu. Omasta taidosta kiinni.
Myös edellämainittu NHL95 on säilyttänyt paikan sydämmessä. Oli se hienoa sitä silloin hakata kausikaupalla, kun sai oman joukkueen luoda ja kaikkea. Pelin hienoimpiin juttuihin kuului, että hahmojen kehitykseen oli kiinteä määrä pisteitä käytössä. Tästä syystä tunteja tuli etsittyä parasta mahdollista kokonaisuutta, jolla kokonaistaidon sai parhaaksi mahdolliseksi.
Toki nykyisin on tehty parempiakin pelejä, joita on tullut nautittua, mutta pelaamisen arkipäiväistyttyä samanlaisiin fiiliksiin on mahdotonta päästä. Nyt pelaaminen on enemmän "tunti nyt ja toinen ylihuomenna" -meiningillä varustettua, kun ennen se oli "koulun jälkeen pelaamaan iltaan asti, viikonloppuisin vieläkin enemmän". Myös pelien ostamisen kiihtyminen on muokannut niiden arvostusta alaspäin, kun huonoja pelejä ei ole todellakaan pakko pelata. Aikanaan oli vaihtoehtoina joko pelata tai olla pelaamatta. Nyttemmin pelata tai pelata jotain muuta, jos ehtii.
Viimeksi muokannut moderaattori:
)
. Eikä sen jälkeiset GTA:t ole pystyneet samaan fiilikseen, no ei San Andreas huono ollut mutta viimeisin oli karsea pettymys 
. Vice Cityyn ehkä plussa toi se että elin teinivuodet 80-luvulla, joten aina ajaessa tuntui kuin olisi juuri saanut ajokortin, ns virtuaalinen paluu nuoruuteen.
