Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

Vastaus: Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

Mitään lukuja ei kuitenkaan annettu.
Tuollaiset prosenttilukemat ovat kyllä täyttä paskaa. 300 prosentin nousu saadaan helposti, jos myynti notkahtaa yhdellä viikolla pahasti ja nousee sitten hetkellisesti. Nytkin on voinut olla, että Briteissä jengi pihtasi ostopäätöstä, kunnes valkoinen Destiny-bundle saadaan myyntiin, joten on ihan täysin mahdollista, että viikolla D-2 myytiin vaikka 20000 konsolia, viikolla D-1 esimerkiksi 7500 ja Destiny-viikolla 30000. Ja ensi viikolla palataan taas tavalliseen 20 tuhanteen. Eikä kuukausimyynneissä näy minkäänlaista merkittävää piikkiä.

Jenkkilän PS-blogissa taas mainostettiin, että Destinyn ilmestymistä seurasi kovimmat viikkotason myynnit sitten joulun. Mikä ei kerro sekään yhtään mitään. Joskus tekisi mieli käydä lätkimässä näitä PR-heeboja märällä sukalla, mutta pakko kai heidänkin on jollain leipänsä tienata.

Kyynisesti voisi ajatella, että myyntiluvut eivät ole olleet riittävän hyviä, että niistä viitsisi ihan numeroina puhua, joten täytyy turvautua tällaiseen sumutukseen.
 
Vastaus: Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

Wii U:n tuore Zelda-nimike Hyrule Warriors on aloittanut maailmalla kenties paremmin kuin odotettiin. Isossa-Britanniassa Hyrule Warriors nousi julkaisuviikollaan kaikkien alustojen 3. sijalle, vain Destiny-megahitin ja Disney Infinity 2.0 -multiplattarin jälkeen. Yksittäisten alustojen lista paljastaa, että Hyrule Warriors myös myi yksittäisenä julkaisuna paremmin kuin mikään Disney Infinity 2.0:n versio, vain Destinyn suosituimmat versiot olivat Hyrule Warriorsin edellä.

Myös Japanissa Hyrule Warriors ylitti jo toissaviikolla 100 tuhannen myydyn pelin rajan. Se on siis pärjännyt huomattavasti paremmin kuin Wind Waker HD, joka Japanissa putosi top-20:sta myytyään vain noin 36 tuhatta peliä. Tämä erilainen näkemys Zelda-sarjaan on siis ainakin Japanissa kelvannut pelaajille huomattavasti paremmin kuin Wind Waker HD, ja sama näyttäisi toistuvan ainakin Briteissä. Pohjois-Amerikassa peli julkaistaan vasta tällä viikolla.
 
Vastaus: Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

Tämä erilainen näkemys Zelda-sarjaan on siis ainakin Japanissa kelvannut pelaajille huomattavasti paremmin kuin Wind Waker HD, ja sama näyttäisi toistuvan ainakin Briteissä.

Se ei ole erilainen näkemys Zeldasta, vaan Dynasty Warriorsista. Tätähän jokaisessa arvostelussakin ollaan toitotettu; se on Dynasty Warriors-sarjan peli, johon on rykäisty Zelda skinsit päälle.
 
Vastaus: Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

Playstation 4 oli syyskuun myydyin konsoli jenkeissä yhdeksättä kuukautta putkeen! Michael pachter unohti valkoisen Destiny bundlen joka antoi melkoisen buustin neloselle jenkeissä.. Mutta tarkempia lukuja odotellessa, uskon silti että ero konsoleilla on melkoinen. http://venturebeat.com/2014/10/16/s...ne-despite-microsoft-giving-away-a-free-game/

NPD ei ole julkaissut PS4 myyntilukuja, mutta tuolla Venturebeat linkissä lukee että varmaan noin 550000 syyskuussa.
 
Vastaus: Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

Venture Beatti on vähän yläkanttiin mut lähes oikeassa ja X1 lukemat on vähän yli puolet PS4:stä.

NPD ei julkaise enää muutenkaan tarkkoja lukuja ja se mesta mistä mä etin noita lukuja haluaa että niitä ei enää ulkopuolelle vuodettaisi ilmeisesti joten enpä postaa sourcea enkä lukuja.
 
Vastaus: Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

GAFfin tietotoimisto on saanut numerot urkittua:
PS4 538K
XB1 284K

Tämän myötä PS4 on onnistunut siis vetämään hulppean miljoonan kappaleen kaulan boksiin jälkimmäisen parhaalla markkina-alueella.

Ah, ja tää on mielenkiintoinen:
npd_home_m112kok3.png


Eli julkaisuajankohdat huomioon ottava life-to-date-graafi. Tuosta voi huomata, että 11 kuukauden kohdalla Wii on nyt onnistunut ohittamaan PS4:n. Tietysti hinta oli $150 alempi, mutta vähintään yhtä tärkeä tekijä Wiin käsittämättömän kovassa menestyksessä oli Wii Sports. Jos vastaava käppyrä piirretään vuoden vaihteen jälkeen, kyseisen pikku laatikon dominanssi näyttää todennäköisesti vielä suvereenimmalta.
 
Vastaus: Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

NPD-myyntitilastojen ohessa tuli hyviä uutisia myös Zelda-faneille. Mm. Japanin ja Ison-Britannian lisäksi myös Yhdysvalloissa Hyrule Warriors on näyttänyt kelpaavan pelaajille odotettua paremmin. Peli on myynyt pelkästään Yhdysvaltojen markkinoilla 190 000 kappaletta, eli enemmän kuin esimerkiksi Donkey Kong Country: Tropical Freeze, Pikmin 3 tai jopa New Super Luigi U. Lisäksi erityisesti Hyrule Warriors auttoi kasvattamaan Wii U:n konsolimyyntejä noin 50 % elokuuhun verrattuna, ilman mitään erityisiä konsolibundleja tai konsolialennuksia:

Sales of Wii U hardware also saw double-digit increases in September, increasing by nearly 50 percent over sales in August. These gains were driven in particular by two software titles: Hyrule Warriors and Mario Kart 8. Hyrule Warriors launched on Sept. 26 and has already sold more than 190,000 combined units in the U.S. alone.

http://www.zeldainformer.com/news/hyrule-warrior-sales-for-north-america-are-in-boosted-wii-u-sales

Toki Wii U:n kokonaistilanne on yhä heikko, mutta Hyrule Warriors näyttää myös Yhdysvalloissa ottavan paikkansa konsolin myydyimpien pelien joukossa.
 
Vastaus: Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

"Sales of Wii U consoles have increased by 685 percent in Europe thanks to the success of The Legend of Zelda: The Wind Waker HD."

Eli jos sitä myytiin edellisellä viikolla 20 kappaletta, niin nyt meni kaupaksi täydet 137.
 
Vastaus: Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

NPD ei julkaise enää muutenkaan tarkkoja lukuja ja se mesta mistä mä etin noita lukuja haluaa että niitä ei enää ulkopuolelle vuodettaisi ilmeisesti joten enpä postaa sourcea enkä lukuja.
Ihan mielenkiinnosta ihmettelen, mutta mikäköhän mahtaa olla syynä siihen, että kuukausittaiset myyntiluvut ovat nykyään hyshys-luokassa ja niitä pidetään suurina valtionsalaisuuksina. Onko ne niin masentavat markkinointitutkimuksia rahoittavan amerikkalaisen yhtiön kannalta, että ne julkaistaan seuraavan kerran kun voidaan julistaa suureen ääneen Halon valloittaneen Amerikan HD-remakellaan?
 
Vastaus: Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

Vain 50%?

"Sales of Wii U consoles have increased by 685 percent in Europe thanks to the success of The Legend of Zelda: The Wind Waker HD."

http://www.gameinformer.com/b/news/...gnificantly-boosts-wii-u-sales-in-europe.aspx

Johan tästä on ollut aiemminkin puhetta, xevious. Viikkotasolla nuo prosentit voivat heilahdella paljonkin, mutta se ei vielä välttämättä merkitse mitään ihmeellistä, etenkin tuollaisissa tapauksissa kun mitään konkreettisia myyntilukuja ei ole tiedossa. Kuukausitasolla pienempikin suhteellinen nousu voi sen sijaan olla huomionarvoinen, ja näistä USA:n myynneistä on usein olemassa ainakin arvioita.

jryi tuossa näyttikin jo hyvän esimerkin, ja koska kyseessä oli Iso-Britannia, niin ei se välttämättä ihan mahdottoman kaukana totuudesta ole. Jos Wii U:ta myytiin edellisellä viikolla 200 konsolia koko Isossa-Britanniassa, ja sitten alennetulla hinnalla myyntiin tulleen Wind Waker HD -bundlen myötä sitä myytiin yhtenä viikkona 1370 konsolia, niin siitä saadaan hyvää PR:ää ilman että tarvitsee kertoa koko tarinaa. Yhdysvaltain kuukausimyynnit ovat kuitenkin jo ihan eri tasolla, ja erinäisten nettietsivien ansiosta sieltä tiedetään tarkempi kuva.

Ja kuten sanottua, eihän tämä nyt Wii U:n kokonaistilannetta hirveästi muuta suuntaan eikä toiseen. Hyrule Warriorsin (Wii U:lle) korkeat myynnit ja konsolimyynnin nousu ilman alennuksia ja bundleja ovat kuitenkin huomionarvoisia.
 
Vastaus: Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

Ihan mielenkiinnosta ihmettelen, mutta mikäköhän mahtaa olla syynä siihen, että kuukausittaiset myyntiluvut ovat nykyään hyshys-luokassa ja niitä pidetään suurina valtionsalaisuuksina.
NPD (tulee muuten sanoista National Purchase Diary) on ihan oikeaa markkinadataa keräävä firma, joka on tehnyt sopimuksen kaikkien vähänkään merkittävien jälleenmyyjien kanssa Yhdysvalloissa (ja muutamassa muussakin maassa, mutta USA on näistä kaikkein isoin). NPD kerää järjestelmiinsä tiedon kaikista oikeasti tapahtuneista myynneistä ja palautuksista SKU-tasolla. Tämä data sitten pureskellaan ja myydään raportteina myyntiluvuista kiinnostuneille tahoille, joita ovat mm. konsolivalmistajat, pelijulkaisijat, jälleenmyyjät sekä sijoitusyhtiöt.

Tällainen operaatio on kallis ylläpitää, ja raportista joutuu kuukausittain maksamaan jokusia kymmeniä tuhansia. Viime aikoina NPD on tulovirtaa suojellakseen kiristänyt linjaa raportin luottamuksellisuuden kanssa, ja tietojen vuotamisesta seuraa melkoiset sopimussakot ja sopimuksen purkaminen, eli "no soup for you". Mikä haittaisi bisnes-managereita paljon enemmän kuin muutaman kymppitonnin sakko.

Sony saa siis halutessaan kertoa pleikkareiden myyntiluvut ja Microsoft Xboxien. Sonyhan ei ole kertonut toteutumia enää vuosiin, ja jostain kumman syystä Microsoft on myös luopunut kuukausittaisista henkselinpaukuttajaisista tämän vuoden aikana. Neogaffin keskusteluihin osallistuu jokunen tyyppi, jotka pääsevät käsiksi NPD-raportteihin, mutta omaa henkilöllisyyttään sekä työnantajaansa suojellakseen nämä pyrkivät olemaan sekä mahdollisimman kryptisiä että arvaamattomia sen suhteen, mitä tietoa paljastavat ja koska. Itsekin jouduin kahlaamaan useamman tuhannen viestin mittaiseksi venähtänyttä ketjua aika pitkälle, ennen kuin törmäsin ensimmäisen kerran Xbox Onen lukemaan ja vähän sen jälkeen paljastui PS4. Mitään koosteita noista ei Gaffiin kukaan kasaa.

Mutta juu, NPD haluaa raporteistaan rahaa, jotta sillä olisi varaa koostaa raportteja.
 
Vastaus: Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

Uusien 3DS-mallien ja Monster Hunter 4G:n julkaisuista huolimatta Japanin pelimyyntilistat ovat nykyään usein PlayStation-painotteisia. Viime viikolla top 10 -listan täyttivät mm. Powerful Pro -pesäpallosarja ja Bethesdan The Evil Within:

Software Sales (followed by lifetime sales)

1. [3DS] Monster Hunter 4 Ultimate (Capcom, 10/11/14) – 172,348 (1,945,850)
2. [PS3] Jikkyou Powerful Pro Yakyuu 2014 (Konami, 10/23/14) – 81,981 (New)
3. [PS3] The Evil Within (Bethesda Softworks, 10/23/14) – 59,388 (New)
4. [PS4] The Evil Within (Bethesda Softworks, 10/23/14) – 59,204 (New)
5. [PSV] Jikkyou Powerful Pro Yakyuu 2014 (Konami, 10/23/14) – 50,836 (New)
6. [3DS] Tales of the World: Reve Unitia (Bandai Namco, 10/23/14) – 47,037 (New)
7. [3DS] Super Smash Bros. for Nintendo 3DS (Nintendo, 09/13/14) – 36,625 (1,647,529)
8. [3DS] Yokai Watch 2: Ganso / Honke (Level-5, 07/10/14) – 30,497 (2,786,183)
9. [PSV] Super Hero Generation (Bandai Namco, 10/23/14) – 16,802 (New)
10. [PS3] Super Hero Generation (Bandai Namco, 10/23/14) – 12,566 (New)

http://gematsu.com/2014/10/media-create-sales-102014-102614

Rautapuolella eri 3DS-mallit ottavat Japanissa ison osan yhteenlasketuista myynneistä, mutta PlayStation-konsolit myyvät paremmin kuin Wii U, saati Xbone:

New 3DS LL – 59,386 (60,348)
New 3DS – 21,281 (29,341)
PlayStation Vita – 12,230 (8,761)
3DS LL – 10,665 (16,771)
PlayStation 4 – 8,942 (8,046)
3DS – 5,258 (6,778)
PlayStation 3 – 5,138 (4,779)
Wii U – 4,273 (5,293)
PlayStation Vita TV – 795 (630)
Xbox One – 613 (728)

Wii U näyttää olevan pitkittyneessä laskukierteessä. Mario Kart 8 sinnittelee yhä top 20 -listalla, mutta sekään ei ole pystynyt estämään Wii U:n myyntejä putoamasta 4000 konsolin viikkotahtiin. Merkillistä on se, että PlayStation 4 näyttää pysyvän Wii U:ta korkeammalla tasolla pelkästään länsimaisten pelien kuten The Evil Withinin avulla. Tosin näidenkin pelien kohdalla japanilaiset suosivat vahvasti PlayStation-konsoleita: Xbone-versio myi vain n. 3000 kappaletta.
 
Vastaus: Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

Wii U näyttää olevan pitkittyneessä laskukierteessä.

Itse asiassa jopa pienessänosteessa.

Hardware Sales (Q1 + Q2) — 1.12 million units (up from 460,000 units in equivalent period last year)

"Nintendo Returns to Profit "

Vaatimattomia myyntejähän nuo edelleenkin ovat, mutta tämä vuosi on silti tuonut pientä nostetta, jota Super Smash Bros. todennäköisesti tulee jatkamaan.
 
Vastaus: Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

Katoinko väärin mut eikö noi 3DS-pelit ole kuitenkin top kympissä kappalemäärissä myynyt enemmän kuin noi kaikki PS-pelit yhteensä, joten ei toi nyt musta huonolle näytä. Monster Hunterkin on jo jotain kolmisen viikkoa ollut myynnissä ja silti yli tuplasti paremmat myynnit kuin seuraavalla pelillä. Top kympissä myös käytännössä vain kolme uutta PS-peliä, jokaista 2x koska eri PS-alustat...

Jos kyylää top 20 listaa niin pelkällä 3DS:llä on siellä 7 peliä vs Sonyn kaikilla kolmella alustalla olevat 10 peliä (7 eri peliä + eri alustojen versiot). Aika hyvin pistää Nintendo kampoihin pelkästään yhdellä käsikonsolilla.
 
Vastaus: Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

Katoinko väärin mut eikö noi 3DS-pelit ole kuitenkin top kympissä kappalemäärissä myynyt enemmän kuin noi kaikki PS-pelit yhteensä, joten ei toi nyt musta huonolle näytä. Monster Hunterkin on jo jotain kolmisen viikkoa ollut myynnissä ja silti yli tuplasti paremmat myynnit kuin seuraavalla pelillä. Top kympissä myös käytännössä vain kolme uutta PS-peliä, jokaista 2x koska eri PS-alustat...

Jos kyylää top 20 listaa niin pelkällä 3DS:llä on siellä 7 peliä vs Sonyn kaikilla kolmella alustalla olevat 10 peliä (7 eri peliä + eri alustojen versiot). Aika hyvin pistää Nintendo kampoihin pelkästään yhdellä käsikonsolilla.

No joo siis yleensä aina vähintään top 4 on Nintendon hallussa ja Yokai Watchin tyyppiset monimiljoonamyyjät roikkuu siellä viikosta toiseen. Sattui tosiaan harvinaislaatuinen viikko siinä mielessä, että Sonyn peleillä oli kärkisjoja.
 
Vastaus: Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

Hardware Sales (Q1 + Q2) — 1.12 million units (up from 460,000 units in equivalent period last year)

"Nintendo Returns to Profit "

Vaatimattomia myyntejähän nuo edelleenkin ovat, mutta tämä vuosi on silti tuonut pientä nostetta, jota Super Smash Bros. todennäköisesti tulee jatkamaan.

Vertailuun on hyvä ottaa mukaan se järkyttävän huono Q1 2013, jolloin Wii U:ta toimitettiin maailmanlaajuisesti vain 160 tuhatta konsolia neljännesvuoden aikana. :D

Edellisvuoden mahdottoman huonoihin lukuihin verrattuna Wii U:n konsolimyynti on tosiaan hieman noussut lähinnä Mario Kart 8:n ja Hyrule Warriorsin avulla, mutta samalla nämä myyntiluvut näyttävät, että tällaiset yksittäiset pelijulkaisutkaan eivät kykene kompensoimaan hiipuvaa pelivalikoimaa: Wii U:n pelimyynti laski Q2-neljänneksellä verrattuna vuoden takaiseen, vaikka Wii U -konsoleja on maailmalla enemmän.

Samaa suuntaa näyttivät myös Nintendon muut alustat: 3DS:lle tämä oli jo kolmas peräkkäinen vuosineljännes, kun konsolimyynnit laskivat verrattuna vuoden takaiseen, ja toinen vuosineljännes, jossa 3DS:n pelimyynti laski verrattuna vuoden takaiseen. 3DS-konsoleita on maailmalla enemmän, mutta pelejä myydään vähemmän. Lisäksi näissä luvuissa on jo mukana Smash Brosin Japanin-julkaisu. Tuleeko jouluna täyteen kokonaiset 12 kuukautta 3DS:n laskeneita vuodesta-vuoteen-konsolimyyntejä? Lisäksi joulukausi 2013 sai sekin vain vaivoin parannettua joulukaudesta 2012, ja joulukautta 2013 lukuunottamatta 3DS:n konsolimyynnit vuosineljänneksittäin ovat itse asiassa olleet laskussa jo 2 vuotta.

Vanhalla Wiilläkin laitemyynnit ovat tietenkin jo hiipuneet olemattomiin, ja myös pelimyynti laskee. Viime neljänneksessä Wiille myytiin enää 4,58 miljoonaa peliä - se on siis nyt lopulta pudonnut Wii U:n pelimyynnin tasolle! Wiillä ja Wii U:lla on tietenkin sellainen ero, että Wiille on viimeisen kahden vuoden aikana julkaistu uusia pelejä enää todella harvakseltaan, siinä missä Nintendo on yrittänyt epätoivoisesti tukea Wii U:ta. Wii U:n tämänhetkinen 40 miljoonan pelin kokonaismyynti tuskin ihan heti kuitenkaan nousee Wiin 900 miljoonan myydyn pelin tasolle.

Mistä sitten ne Nintendon voitot tulivat? Huonokatteisia 3DS-konsoleja tosiaan myytiin huomattavasti vähemmän kuin edellisvuonna. Lisäksi Nintendo hyötyi valuuttakursseista, ja irtisanoi työntekijöitään: esimerkiksi Euroopassa Nintendo irtisanoi 320 henkilöä. Nintendo sai pienennettyä kulujaan, mutta samalla Nintendon pelit ja konsolit kävivät kaupaksi yhä pienemmälle asiakaskunnalle.

Lukujen lähde: NeoGAF / Nintendo
 
Ylös Bottom