Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

Tuo on jännä on MS ei suostu kertomaan Yxboxin myyntilukuja niin joutuu kikkailemaan tälläisten laskutoimitusten kanssa.
Jos tilanne olisi päinvastainen kuin nyt, Xbox olisikin se 100 miljoonaa myynyt konsoli niin ehkä hekin keulisivat sillä. Onhan tuo Sonylle hyvää mainosta kertoilla lehdistötilaisuuksien yms. alkuun aina tuoreimmat luvut. Varmaan luo hypeä joissakin piireissä.
 
Tuo on jännä on MS ei suostu kertomaan Yxboxin myyntilukuja niin joutuu kikkailemaan tälläisten laskutoimitusten kanssa.
Tähän on varmaan joku perusteellisempikin syy, mutta itse näen kaksi pointtia minkä takia myyntilukuja ei kerrota.
1. Ollaan selvästi PS4:sta perässä, joten myyntilukujen paljastamisesta on enemmän haittaa kuin hyötyä.
2. Jo jonkun aikaa konsolimyyntiluvut eivät ole olleet Microsoftille tärkein mittari. Tulos tehdään palveluilla ja niiden tilaajilla.

Microsofthan sanoi että Game Pass -tilaajien määrä enemmän kuin tuplaantui edellisellä neljänneksellä. Harmillisesti tästäkään ei anneta varsinaisia numeroita. Joskin jo viime vuoden toukokuussa oli huhuja yli yhdeksästä miljoonasta tilaajasta, joten tähän tuplat ja ollaan parissa kympissä. Tämä tarkoittaisi yli kahden miljardin vuosituloja pelkästään Game Passista. Lähde: https://www.videogameschronicle.com...tt-inside-microsofts-plans-for-the-next-xbox/

Toki luvut voivat olla jotain ihan muuta, mutta se on kuitenkin aivan varmasti se palvelu, johon Microsoft panostaa. Jo pelkästään se kertoo paljon, että tuleva streamauspalvelu xCloud löydään osaksi Game Passia. Xbox konsoli on vain yksi vaihtoehto pelata. Ei missään nimessä se ainoa. Uskoisin, että Microsoftille on ihan sama pelaatko tietokoneella, Xboxilla vai puhelimella, kunhan olet heidän palveluidensa tilaaja.
 
Mitä omasta mielestä tulee noihin Xbox onen myynteihin tulee niin tarkkoja myyntejä tuskin tullaan saamaan eikä me tavikset niistä kyllä mitään hyödytäkkään. Naljailun aihetta jotkun niistä varmana yrittäisi repiä mutta kuten Dragoni kirjoittikin niin ei taida Microsoft niistä myöskään välittää kun on muita palveluita mihin energiat ja huomio on käännetty niin se on niille luvuille se ja sama.
 
Peli ja gamepass myyntiä tulee myös pc kautta ja monet ei varmasti sen takia Xbox tarvitse.
Veikkaan että projectxcloud kautta gamepass nousee aika suureen suosioon. Siitä tulee aika monipuolinen palvelu.
 
Aivan samaa mieltä, vaikka esim gamepassiin tilauksista ei ole paljastettu paljonko on pc:ltä ja paljonko konsolin puolelta niin who cares, mahtava palvelu ja projecktipilven kautta jos tulee kunnon bundlet vielä esim samsungin kautta niin hyvä saa jatkoa.
 
Xbox Liven käyttäjien jakauma laitteiden välillä. Miten tuo pieni osuus onnistuu käyttämään palvelua PS4:llä ja Switchillä? :D

85f6b6d.png
 
Laitetaan vaihteeksi mobiilipelitilastoja. Tuossa top 10, pelit joilla on eniten päivittäisiä käyttäjiä, maailmanlaajuinen tilasto. Listalla on kolme Supercellin peliä.
ETZPCiMXkAMjsBg

Zhuge Twitter
 
Vaan eivätpä olleetkaan eniten myyneet vaan eniten rahaa tahkoneet (ilman DLC:tä). Minecraftin huonosta sijoituksesta alkoi heti nousemaan palaneen käry.

Eniten myyneet top10 minecraft myynnit kyllä aika hullut.
Screenshot_20200320-213952_Edge.jpg
 
Viime viikon myynnit Japanista. Switchin Animal Crossingilta hirmumyynnit avausviikolla.

  1. Switch Lite – 263,103
  2. Switch – 129,473
  3. PS4 – 11,156
  4. PS4 Pro – 4,237
  5. New 2DS LL – 896
  6. New 3DS LL – 126
  7. Xbox One X – 281
  8. Xbox One S – 30

Pelit:

1. [NSW] Animal Crossing: New Horizons – 1,880,626 / NEW
2. [PS4] Nioh 2 – 26,140 / 118,032
3. [NSW] Pokemon Mystery Dungeon: Rescue Team DX – 21,954 / 206,893
4. [NSW] Pokemon Sword/Shield – 17,608 / 3,527,528
5. [NSW] Minecraft – 12,116 / 1,321,931
6. [NSW] Mario Kart 8 Deluxe – 12,095 / 2,829,353
7. [NSW] Super Smash Bros. Ultimate – 10,647 / 3,612,919
8. [NSW] Ring Fit Adventure – 7,505 / 731,308
9. [NSW] Splatoon 2 – 7,467 / 3,349,417
10. [NSW] Super Mario Party – 6,580 / 1,375,417

Lähde: https://nintendoeverything.com/famitsu-sales-3-16-20-3-22-20/
 
Kyllä vaan. Etusivun uutinenkin mainitsee, että tämän Animal Crossingin lukemat peittoavat pelisarjan edellisen kolmen julkaisun yhteenlasketut myynnit. Hurjat luvut!

Niin ja Switchin myyntiluvut on Japanissa ihan järjettömät! Nyt olisi syytälähettää jo Directi. Nintendon tämän vuoden taktiikka on täysin järjetön. Kukaan ei tiedä mitään tämän vuoden peleistä.
 
Kyllä vaan. Etusivun uutinenkin mainitsee, että tämän Animal Crossingin lukemat peittoavat pelisarjan edellisen kolmen julkaisun yhteenlasketut myynnit. Hurjat luvut!

Animal Crossingin julkaisu sattui oivalliseen väliin. Jengi on pakotettu istumaan neljän seinän sisällä, mutta samalla Animal Crossing antaa mahdollisuuden puuhastella leppoisasti "ulkona". Juuri sopivan kaltainen Feel good -peli vallitsevaan tilanteeseen.
 
Ylös Bottom