Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Keskustelua PS3:n poistetusta OtherOS-tuesta

Vastaus: Keskustelua PS3:n poistetusta OtherOS-tuesta

Periaatteet ja kuluttajien oikeudet? Periaatteissa ja omissa kuluttajan oikeukksissa pitää voida joustaa silloin kun on jopa omasta tietoturvasta kyse. Entä jos Sony sallisikin OtherOSn käytön ja joku geohot tulee ja tekee vahinkoa suoraan sinulle? Syytetäänkö Sony vai omaa sinisilmäisyyttä? Käytännössä Sony ei voi tehdä tässä asiassa "oikein" tekemättä hallaa mihinkään suuntaan.

Sony olisi voinut vaan hoitaa asian paljon nätimmin, eikä tälleen että pelaaja huomaa yks kaunis aamu jotta "Ohoh uus päivitys, lataanpa sen. Hupsista, linux lähti."
Koko homma on niin törkeästi hoidettu, kun vetästään nettiä pitkin yksi konsolin ominaisuus vaivihkaa mäkeen, keskustelematta, tai korvaamatta asiaa millään tavalla. Paljon helpommin olisi voinut niellä tämän, jos sony olisi lähestynyt suoraan konsolin ostanutta kuluttajaa, ja tiedottanut hienovaraisesti asiasta, että pahoitellen joutuu tämmösen ratkaisun tekemään ja vaikka jonkun pelin PSstoresta antanut lohdukkeeksi. Periaatteista ja omista kuluttajan oikeuksista ei pidä tästä syystä joustaa, että edes jotain kunnioitusta tulisi kuluttajaa kohtaan. Mutta tuskinpa tulee.
 
Vastaus: Keskustelua PS3:n poistetusta OtherOS-tuesta

Geohot kertoo blogissaan saaneensa valmiiksi custom-version firmisversio 3.21:stä. Käytännössä se on ihan tavallinen v3.21, mutta OtherOS-tuki on sisällytetty mukaan. Herra Hotz ei kuitenkaan aio vielä julkaista päivitystään, eikä siitä ole apua kuin niille, joilla on v3.15 Pleikkarissaan. Jos on ehtinyt jo virallisen v3.21:n ajaa sisään, on peli - tai siis OtherOS-tuki - menetetty.

Lähde: Geohot
 
Vastaus: Keskustelua PS3:n poistetusta OtherOS-tuesta

On se hienoa että noin eteviä kavereita löytyy, omat aivosoluni on mädättänyt jo vodka ja liiallinen kitarointi.
 
Vastaus: Keskustelua PS3:n poistetusta OtherOS-tuesta

TT-2k, estääkös jokin Sonya bannimasta custom firmiksen käyttäjiä Livestä?
Sais tuo Geohot viel haxata PS2 pelit toimimaan softalla näissä 40GB ja 80GB pleikkareissa. Eli amerikkalaisten 80GB mallien firmis meille Customiin :)
Itse en kyllä customia edes vielä asentaisi niin kauan kun 3.15 toimii vielä netissä.
 
Vastaus: Keskustelua PS3:n poistetusta OtherOS-tuesta

TT-2k, estääkös jokin Sonya bannimasta custom firmiksen käyttäjiä Livestä?
Ei. PlayStation Network on sitten asia erikseen. Mutta tässä vaiheessa on vaikea sanoa, pystyykö PSN:n yli tunnistamaan epävirallisia firmware-versioita, vai tunnistetaanko ne pelkästään versionumeron perusteella.

Sais tuo Geohot viel haxata PS2 pelit toimimaan softalla näissä 40GB ja 80GB pleikkareissa. Eli amerikkalaisten 80GB mallien firmis meille Customiin :)
Onhan se taitava nuori mies, mutta ei niin taitava, että osaisi maagisesti tuoda PS2:n GPU-piiriä niihin PS3-malleihin, joista kyseinen piiri puuttuu. Eli täydellistä PS2-softaemulaatiota ei ole missään PS3-mallissa.
 
Vastaus: Keskustelua PS3:n poistetusta OtherOS-tuesta

Livellä tarkoitin siis PS3:n nettiominaisuuksia kokonaisuudessaan.
Tällä hetekellä 3.15 firmiksellä kuitenkin pystyy käyttämään Linuxa sekä PSN:ää, eli customista ei paljon olisi hyötyä jos se ei tue PSN:ää.
Aiheeseen sopiva video:
http://www.youtube.com/watch?v=rO5zmjbRujs&feature=related
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Keskustelua PS3:n poistetusta OtherOS-tuesta

sony on tuomassa takaisin other os ominaisuuden. mistäköhän moinen mielen muutos?
 
Vastaus: Keskustelua PS3:n poistetusta OtherOS-tuesta

sony on tuomassa takaisin other os ominaisuuden. mistäköhän moinen mielen muutos?

Mikähän uutinen näin kertoo? Linkkiä? Jos pitää paikkansa niin aika hätäisiä päätöksiä jaeltu.
 
Vastaus: Keskustelua PS3:n poistetusta OtherOS-tuesta

sony on tuomassa takaisin other os ominaisuuden. mistäköhän moinen mielen muutos?

Trolli?
GeoHotz sen tuo takaisin, ei Sony :) Tai ainakin antaa 3.15:n omistaville mahdollisuuden pitää ominaisuus.
 
Vastaus: Keskustelua PS3:n poistetusta OtherOS-tuesta

Jos "3.21OO" joskus päätyy yleiseen jakoon ja vielä toimii siten, että kaikki verkko-ominaisuudet ovat käytössä ja sitä ei voi etänä havaita, on SCE:llä päätöksen aika. Insinöörien on pakko ottaa lusikka kauniiseen käteen ja korjata hypervisorin tietoturvaongelma ihan oikeasti eikä vain työntää päätä pensaaseen. Toinen vaihtoehto on antaa hakkeri-yhteisön jatkaa työtään, joka johtaa suurella todennäköisyydellä suojauksien avautumiseen lopullisesti.

Periaatteessa Sony on voinut poistaakin koko OtherOS osuuden firmwaresta kokonaan eikä vain estänyt sen toimintaa, mutta jos Geohot on onnistunut purkamaan PUP tiedostojen salauksen, on hän voinut napata OtherOS koodin vanhemmasta versiosta, ja yhdistää sen 3.21 versioon ja paketoida uudestaan. Näin olleen periaatteessa kaikkiin tuleviin firmware versioihin voidaan lisätä OtherOS jälkikäteen. Firmware versioiden 3.15 ja 3.21 välinen kokoero (3.21 hieman suurempi) on niin pieni, että veikkaisin OtherOS koodin olevaan edelleen paikallaan, mutta sen aktivointi on vain estetty.

Geohotin videossa tosin kummastutti hänen konsolinsa mac-osoite: ff:ff:ff:ff:ff jollaista ko. laitteessa ei alunperin varmastikaan ole.
 
Vastaus: Keskustelua PS3:n poistetusta OtherOS-tuesta

Geohotin videossa tosin kummastutti hänen konsolinsa mac-osoite: ff:ff:ff:ff:ff jollaista ko. laitteessa ei alunperin varmastikaan ole.
Mistä tulikin mieleen, että onko videon laitteessa tosiaankin 3.21 vai 3.15, joka on laitettu ilmoittamaan versioksi 3.21?
 
Vastaus: Keskustelua PS3:n poistetusta OtherOS-tuesta

Geohotin videossa tosin kummastutti hänen konsolinsa mac-osoite: ff:ff:ff:ff:ff jollaista ko. laitteessa ei alunperin varmastikaan ole.
Geohot selitti tuon jutun kommenteissa. Se ei ole edes spooffattu MAC-osoite, vaan ilmeisesti Geohot on vaan saanut verkkokorttinsa jotenkin "rikki".
Nah, yours won't have the MAC address thing. I screwed my PS3 up a bit and thats why I have it.

Mistä tulikin mieleen, että onko videon laitteessa tosiaankin 3.21 vai 3.15, joka on laitettu ilmoittamaan versioksi 3.21?
Tämä selitettiin itse blogahduksessa.
It's not any sort of version string change; I would have added something showing off the new features of 3.21, but oh wait, there aren't any.
 
Vastaus: Keskustelua PS3:n poistetusta OtherOS-tuesta

Tämä selitettiin itse blogahduksessa.
Samapa tuo onko versio-merkkijonoa muokattu eli ei. Kunhan tuli mieleen kun eilen katsoin videon sillä mielellä että se esittelyn sijaan yrittää todistaa että videon PS3:ssa on 3.21 otherOS-tuella. Jos videon olisi ollut tarkoitus todistaa, niin 3.21:n olemattomien uusien ominaisuuksien korvikkeeksi videolla olisi voinut näyttää myös vaikkapa miten laite on PlayStation Networkissa ilman verkkokikkailua.
 
Et sitten tajunnut että se Georgen verkkokortti on varmaan rikki?
 
Vastaus: Keskustelua PS3:n poistetusta OtherOS-tuesta

Heh tolla menolla Geohot on kohta sonyn palkkalistoilla. :D Tuskin tollakaan psn kikkailematta toimis. Mut eihän sen tarvikkaan kun kerta kikka on jo käytössä. Tarkoitushan on varmaankin saada seuraavissa päivityksissä tulevat lisätoiminnot myös kikkailijoille. :) Eikös tossa 3.21:kin tullut mp4 toistoon jotain parannusta. Sony kyllä potkas itteään nilkkaan other os-tuen poistolla. Nyt kaikki "kikkailijat" ovat Sonyn valvonnan ulkopuolella ja suuren harppauksen lähempänä piratismia.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Keskustelua PS3:n poistetusta OtherOS-tuesta

Sony olisi voinut vaan hoitaa asian paljon nätimmin, eikä tälleen että pelaaja huomaa yks kaunis aamu jotta "Ohoh uus päivitys, lataanpa sen. Hupsista, linux lähti."
Koko homma on niin törkeästi hoidettu, kun vetästään nettiä pitkin yksi konsolin ominaisuus vaivihkaa mäkeen, ....

kyllä minä ainakin näin todella selkeät huomautustekstit, että "nyt lähtee other os, jos tämän päivität." en tietty koskaan niitä pitkiä sopimus/ehto/tms -tekstejä lue, mutta other ossista oli kyllä selkeä, erillinen ilmoitus ennen asennusta. siinä kohtaa painoinkin ympyrää ja tulin tänne katsastamaan, mikä meininki. heti osui silmään tuo dns-kiertotie.

eli porskuttelen nyt toisen serverin kautta, vai miten se meneekään. jos se homma katkeaa tai esim. mw2:n lisäkartat vaatii 3.21:stä, niin toivottavasti 3.21OO on silloin jo saatavilla.
 
Vastaus: Keskustelua PS3:n poistetusta OtherOS-tuesta

Ensimmäinen OtherOS kiistaa koskeva "ennakkopäätös" on saatu. Amazon palautti Eurooppalaisella PS3 ostajalle 100 dollaria hänen ilmoitettua muutoksen rikkovan EU:n vuonna 2002 säätämää kuluttajansuojalakia.

PlayStation 3 Owner Gets A $100 Refund For Losing Linux - Sony - Kotaku

Tämä taitaakin olla ainoa tapaus - rupeaa vaikuttamaan jo urbaanille legendalle. Kukaan muu ei ole vastaavasta raportoinut. Alla itselleni Amazonista tullut vastaus:
-----
Dear Customer,

Thank you for contacting Amazon.co.uk.

First of all, please allow me to apologise for the issues you have experienced with this item.

I understand that update released by Sony has disabled the other OS functionality of Sony PS3.

We will be glad to assist you in this case, however, firstly, we would suggest that you consult the manufacturer as they will have specialist knowledge of their own products. In many cases they may be able to diagnose and resolve your issue immediately over the telephone, or be able to get your items repaired or replaced quickly because of their technical expertise. For your convenience, they will then advise if a repair, replacement or return to us is necessary.

I've included the contact information for the manufacturer Sony below:

Website : Camera, HD TV, Blu-ray, MP3 player, laptop : Sony

Phone : 08705 111999

If the manufacturer can’t assist you with this technical problem, please contact us using the link or details below and we will be pleased to provide you with a satisfactory solution where possible:
------
Olen laittanut Amazonille asiasta jatkokyselyä, josko tyydyttävä ratkaisu löytyisi. OtherOS:ää odotellessa.
 
Vastaus: Keskustelua PS3:n poistetusta OtherOS-tuesta

Itse kerroin nuosta lakipykälistä NetAnttilan takuuseen kun laitoin meiliä pari päivää sitten.
Tänään kyselin miksei vastausta tule niin ilmoittivat samantien:
Olemme saaneet viestisi ja se on välitetty eteenpäin tuotepäälliköllemme. Odotamme hänen vastaustaan kyseiseen asiaan. Palaamme kun saamme lisätietoa asiasta.

Eli ainakin vähän korkeammalle lähetettiin tämä oma viestini verrattuna normaaleita Anttilan takuujuttuja joita itse on tullut hoidettua.
 
Ylös Bottom