P
Poistettu jäsen 15777
Guest
Ite kuuntelen töissä aina Radio rockkia - parhaat ohjelmat.
Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Ite kuuntelen töissä aina Radio rockkia - parhaat ohjelmat.
Laitoin itsekin töissä Rockin pauhamaan pitkästä aikaa, mutta Korporaatiosta ja Kesäpojista huolimatta tuo alkaa taas maistumaan puulle. On se kumma juttu, että edes nykyisessä laadukkaan musiikin tulvassa ei soittolistasta voi löytyä yli kymmentä biisiä. Olkoonkin, että yksi slotti on varattu kierätävälle Metallica-biisilistalle, mutta silti Mikko Herrasen, Unisonicin, Sonata Arctican ja etenkin sen kammottavan Dead Saran uutuushitit alkavat tulla korvista pihalle. Jälleen muistaa sen syyn, miksi tulee popitettua omilta soittolistoilta ennemmin kuin radion jatkuvaa hittikimaraa.
Kun asia nyt vaan on niin, että kuuntelisin kyllä mielummin Radio Rockia, jos se vaan kuulisi täällä korvessa.![]()
Voit kuunnella ihan netissä myös ja jos on joku omenan laite niin sille vain radio rock appsi
Radio Rock - Musiikki | Radiorock.fi
Eikö kaveri sanonut kuuntelevansa radiokuulosuojaimilla ja ellei ne nyt viimeisen viiden vuoden aikana ole kehittynyt reippaasti niin niihin ei juuri appseja laitella.
Itellä on jo pidempään tullut korvista ulos kaikki kaupalliset radiokanavat niin tulee joko kuunneltua Spotifyllä kännykällä tai sitten YleX:ää, jossa on siinäkin pari heikompaa ohjelmaa työpäivän aikana.
Juu, mutta jos löytyy puhelin tms., jolla kuunnella, niin laittaa napit menemään sinne kuulosuojainten alle, eikä laita radiokuulosuojainten radiota päälle (tai käyttää tavallisia suojaimia).
Autokoulun 2 vaihe alkoi tänään kello 10. Heräsin kello 12. Arvaako kukaan mikä tässä ketuttaa?![]()
Ei ole aikaa pelata >:[
Tauti vie voimat tästä miehestä. Nyt neljäs päivä sairaana ja yskän mukana lentelee keltaista sitkeää limaa ulos silloin tällöin, viittanee tulehdukseen jossain. Kuume on ollu säännöllisesti siellä päälle 38 asteen. Ja tympäsee vieläpä se että tämä viikko on kesätyö viikko ja oon töissä ollu normisti, eikä sen takia kyllä parantuminen edisty yhtään kun en pääse lepään. Ja kun oon kotona ja haluaisin yön nukkua niin yskä ja muutaman kuukauden vanha poikani pitää huolen ettei tarvi ylimäärästä nukkua.
Pitäsköhä heilua lääkäriin päin..
Varmasti perseestä, ite en onneks oo koskaa kipeenä ehkä 1-2 kertaa vuodessa, paranemisia.Jees, eli nyt 9. kuumepäivä menossa, eilen kävin lääkärissä ja tulehdusarvot oli päälle 50, eli jossain on jokin bakteeriperäinen tulehdus. Keuhkot kuulosti vissii normaaleilta. Pelkäsin keuhkokuumetta, mut ei kai se sitten ollutkaan. Antibiootit sain kymmenelle päivälle ja tänään on jo kuume laskenut hyvin ja on enää siinä 37 päällä. Olo muuten hyvä mut kurkku on kipeä yskimisestä ja henki ei kulje kun on vissii turvonnut nielu.
Mjoo yksin täälä selitän vaivojani, mutta pakko näitä on jonneki saada purkaa![]()