Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

[KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Näin isossa porukassa väistämättä syntyy pieniä ryhmittymiä itsestään. Ehkä ne menee iän mukaan tai sitten syynä on jotain muita tekijöitä. Lisäksi pelaamme eri aikoina ja kaikkia pelimuotoja. Tämä tietää yhtenäisen alun jälkeen väistämätöntä pirstaloitumista.

Klaanipuoli on todennäköisesti aika vaiheessa vielä, eihän tälläistä ole kuitenkaan aiemmin tässä mittakaavassa nähty konsoleilla.Tämän takia MAG kannattaa osin ottaa myös ennakkotapauksena, joka patchataan ajan kanssa valmiiksi.

Huomenna olisi tarkoitus kouliintua kentän tehokkaimmaksi lääkintämieheksi ja vauhdikkaimmaksi täydennysmieheksi :D
 
Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Ei taida antaa. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin pelissä on tarkoituksella rajattua klaaneja siten, ettei yhdestä klaanista voi olla samassa taistelussa kuin yksi squadi. Tämä sen takia, ettei pelistä tule pelkkä klaanien leikkikenttä jossa yksittäiset pelaajat jäävät jalkoihin.

Tällähän tuota taidettiin perustella. Melkein hyvä perustelu. Nimittäin onko sillä nyt sitten niin paljon väliä sen yksittäisen vastapuolen pelaajan kannalta, että onko vastassa yksi 128 pelaajan klaani vai kuusitoista kahdeksan pelaajan ryhmää, joista jokainen on oma klaaninsa... Tavallaan vähän turhaan estetään isojen ryhmien mahdollisuutta päästä pelaamaan yhdessä. Se olisi toki hienoa, jos tämä onnistuisi edes omilla servereillä tms.

Argh, rupeaa näyttämään siltä, että peli on kotona ennen minua.
 
Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Huomenna olisi tarkoitus kouliintua kentän tehokkaimmaksi lääkintämieheksi ja vauhdikkaimmaksi täydennysmieheksi :D

Hähä! Myöhästyit! Muutaman tunnin kerkesin jo hangata ja maukasta on edelleen. Tätä on odotettu ja viimeiset reilu pari viikkoa olivat pitkät ja kyynelten täyttämät. Tunteeni täytyy purkaa tanka-runon muotoon:

Rauta on kylmä
rynnäkkökiväärinkin.
Kuin talviaamu.

Kyyneleitä poskilla,
lyijyluodit ilmassa.


*Niisk* Tässä aikuinen mies ihan herkistyy.
 
Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Tavallaan vähän turhaan estetään isojen ryhmien mahdollisuutta päästä pelaamaan yhdessä. Se olisi toki hienoa, jos tämä onnistuisi edes omilla servereillä tms.
Tämä onkin sinänsä aika merkillistä ettei pelissä sitten ole erikseen minkäänlaista mahdollisuutta klaani vs klaani-matseihin, tällähän ratkaisulla kaikkia saataisiin miellytettyä. Nythän tämä klaani on vain kosmeettinen, iso kaverilista, ei sen enempää eikä vähempää. Liekkö tuo suuri pelaajamäärä vaikuttanut näihin päätöksiin mutta pienemmissä matseissa klaani vs klaani-mittelöt varmasti olisivat mahdollisia. Eikös Socomitkin olleet aika klaani ystävällisiä tuttavuuksia?
 
Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Rauta on kylmä
rynnäkkökiväärinkin.
Kuin talviaamu.

Kyyneleitä poskilla,
lyijyluodit ilmassa.


*Niisk* Tässä aikuinen mies ihan herkistyy.

Reppua tässä pakkaan,
aamul' sarkatakin päälle nakkaan.

Ees' on matka tuntematon,
ken tietää mikä on tie kohtalon.


Tässä on ihan selvästi nyt vähintään sellaiset vuoden 1939 ylimääräisten kertausharjoitusten tunnelmat yllä :D

Vakavasti ottaen. Huomenna mennään useissa kahdeksan pelaajan squadeista. Alun hämmennyksen jälkeen olisi hyvä, jos sieltä aina nousisi joku henkilö viemään porukoita, mikäli tarve vaatii. Ei sen tarvitse olla juuri satunnaista selostusta kummempaa.
 
Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Jos vain klaaninhallinnasta tukea löytyy kaikille pelaajille mitä rekrylistassa nyt on, niin näkisin ettei aluksi kannata ruveta jakamaan/jakautumaan eri puolille. Osa porukasta vaihtaa puolta kuitenkin (jos trophyjä hakee tai muutenkin) ja muodostanee näin alaryhmiä ajan myötä. Myöskin eri elämäntilanteet jakavat pelaajamassan eri aikoina pyöriviin tyyppeihin (itsellä osa-aika työ + iltaopiskelut aikuispuolella + parisuhde + muut harrasteet) ja jakavat kullakin hetkellä online olevaa porukkaa edelleen helpommin hallittaviin massoihin. Jos pilkotaan klaani jo täällä pieniin osiin, saattakin käydä niin jotta omasta porukasta löytyy jatkuvasti vain muutama samaan aikaan online.

Hippusen ikävää mun mielestä on tuo jos tosiaan vain 1 squadi per klaani saa osallistua kerralla taisteluun, syö melkosen tehokkaasti mahdollisuutta vaikuttaa taistelun lopputulokseen.
 
Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Hienoa kun foorumi-jermut herkistyvät runolliseksi taistelun aattona :D

Betassa ärsytti group/klaanivalikossa se, ettei mistään tiedä onko joku jossain ryhmässä, olisiko jossain ryhmässä tilaa vai kannattaisiko ruveta kokoamaan ryhmää itse. Tähän ei ole tainnut finaaliversiossa tulla parannusta.

Pitänee siis huomenna vain odotella kutsua lobbyssä, tai ruveta spämmäämään muita lobbyssä olijoita.

Kannattaa myös muistaa, että vain lobbyssä idlaavat voivat vastata kutsuun ja liittyä grouppiin.

Varmaan miehistö jakautuu ihan itsestään ainakin kellon ajan mukaan. Osalle on mahdollista pelata vasta myöhään illalla perheen yms. takia, osa taas voi pelailla päivällä. Beta klaanissa meitä oli reilut 40 kaveri listalla, ja yleensä yhtäaikaa on-line reilut 10 silloin kun itse pääsin linjoille. Nyt ilmoittautuneita on jo yli kaksinkertainen määrä, ja kyse on pelin ostaneista pelaajista, joten uskoisimpa peliseuraa riittävän. Hieno homma.
 
Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Toivottavasti myöskin Zipper patchaa peliä ahkerasti paremmaksi. Semmonen tutina ois kyllä, että saattaapi jopa niin tehdä -eikä pasko communityn niskaan kuten nimeltämainitsemattomat.

Eli varmaan jatkossa parannuksia tulossa noihin klaanitoimintoihin, täytyy vaan alku jaksaa taaplaa lobbysähellyksineen.


(Lakkaan horisemasta ja sain 5 viestiä täyteen - pääsen privattaa XShavalta pääsyä pappakerhoon :))
 
Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Oi oi oi, juuri pamahti e-postia Verkkokaupasta, tilaus noudettavissa! (Taidanpa liueta duunista hyvissä ajoin tänään) :D

Kannattaa myös muistaa, että vain lobbyssä idlaavat voivat vastata kutsuun ja liittyä grouppiin.

Oliko siis niin että esim. matsissa ollessa ei voi kutsua klaaniin saada vaan täytyy olla juurikin tuolla lobbyssä venailemassa?
Jos näin on niin voisikohan tänne sopia jonkin ajankohdan/ajankohtia jolloin kutsua sopisi odotella, jottei menisi arvokasta peliaikaa hukkaan/jäisi kutsua saamatta?
Esim. joku 18:00-18:30 tai mitenkä nyt aikataulut asioita järjestäville sopiikaan?

(Sikälimikäli omalle kohdalle kutsua ylipäätään sattuu osumaan kun palvelukseen ilmoittautuneita näkyy olevan jo ihan kiitettävät 98 soturia) :cool:
 
Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Oliko siis niin että esim. matsissa ollessa ei voi kutsua klaaniin saada vaan täytyy olla juurikin tuolla lobbyssä venailemassa?

Klaanikutsun pitäisi toimia muutenkin, ja siihen voi vastata vaikka itsellä ei olisi ollut edes peliä päällä kutsun tullessa. Sen sijaan group kutsu ei ainakaan betassa toiminut muutoin kuin aulassa ollessa,.
 
Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Klaanikutsun pitäisi toimia muutenkin, ja siihen voi vastata vaikka itsellä ei olisi ollut edes peliä päällä kutsun tullessa. Sen sijaan group kutsu ei ainakaan betassa toiminut muutoin kuin aulassa ollessa,.

Aaa, tässä menee jo ihan puurot ja vellit sekasin kun on niin täpinöissä...
Tulipahan selvyys tähänkin asiaan kun rautalangasta väännettiin, tattista vaan! :D
 
Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Pian on 2 kopiota pelistä käsissä kun tuli tilattua vk.comista (lähetetty jo tulemaan) myös peli kun ei halua jäädä paitsi ensimmäisen viikonlopun mätöistä, ei näytä että thehut.com olisi vielä viitsinyt edes lähettää tilausta. Myyntiin menee tämä vk.comin peli kun saan tuon collectors editionin tuolta jos tämän vuoden puolella tulee.
 
Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Kahvikuppi kädessä odotellaan milloin posti saapuu. Toivottavasti pewikin on postin mukana.

Kommentteja aikaisempiin viesteihin:

-Ikäraja klaanissa olisi periaatteessa loistava, mutta siinä vaiheessa kun kaikki pelaajat ovat yli 18 työssäkäyviä+seurustelee+harrastaa jotain muutakin yms. Niin kaikki on valittamassa ettei tämä ja tämä peliaika sovi. Lapsilla on aikaa pelata kunhan vanhemmat antavat luvan :). Mielestäni enemmän populaa on myös parempi.

-Ja jos jotain harjoituksia yms. pidetään niin voishan niille olla joku tietty aika jolloin porukka tulee sen minkä kerkeää harjoittelemaan tiimin eri tehtäviä jolloin jokainen harjaantuisi kaikissa hommissa. Erikseen voi sitten olla tietyllä kokoonpanolla joku oma aikansa.

-tällaisia mietteitä tällä kertaa :rolleyes:


ps. Mutta jätetään jjoht/rjoht hommat sitten ainakin kokeneempien huomaan ;)
 
Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

No ny on MAG testissä ja harjoitustehtävät menossa, mutta näyttää siltä, että mun Sharkoonin Xtacticit ei toimi tässä pelissä. Chat äänet kyllä kuuluu loistavasti, mutta peliäänet ei :(
 
Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Näyttäisi nyt siltä että tällä hetkellä ilmoittautuneita on jo 104! Huh huh....
 
Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Mietin tuossa että mitä tapoja olisi viestiä peliä järjestäessä. Text chat taitaa sallita ainoastaan 16 käyttäjää kerrallaan, niin olisiko IRC kanava mitään pelien järjestämisessä? vai onko clan lobbyssa joku text chat?
 
Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Reppua tässä pakkaan,
aamul' sarkatakin päälle nakkaan.

Ees' on matka tuntematon,
ken tietää mikä on tie kohtalon.

Jäi vaimo yksin luo soppakauhan
kun sodan pauke vei kotirauhan

Nyt tieni kulkee taistelulinjoille
ja tukeni annan KOF:n ninjoille

Vastuksen lyömme lail vaivaisen täin
kohti taistoa käy tää pussieläin



Vielä en ole päässyt pelin lomaan, ja sen kyllä huomaa :D
 
Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Menee jo sellaisiin mittapuihin, että klaaninperustaminen jää pian jalkoihin. Eiköhän perusteta heti virtuaalivaltio. :D

Ei mutta tosissaankin ajateltuna haen itse tällä klaaniporukalla sitä, että aina kun pelin käynnistää niin pääsisi suomalaiseen joukkoon jossa on Kfin tuttuja pelaamassa. Jos KOF lähtee elitistisesti jakamaan paikkoja ja rajoittamaan pääsyä niin tulee itku.

Pitää kuitenkin tutustua paremmin peliin ennenkuin tuosta menen enempiä höpöttelemään, mutta jonkinlaista pelin ulkopuolista sopimustyylistä ylenemistä KOF joukoille mietiskelin. Näin paremmat (ja komiemmat) voisivat hioa taktiikoitaan samankaltaisten joukoissa ja siihen touhuun kyllästyessään palata vaikka alemman squadin liideriksi tuomaan heille taktista etua. Pohjalla olisi aina me perus miinanpolkijat ja jokaisella mahdollisuus nousta aina siihen KOF1 tiimiin asti joka herättäisi sen suurimman pelon ja häviämisen häpeän vastustajissa. Varsinkin jos edellis iltana vastustaja olisi kokenut karvaan tappion KOF2 tiimiä vastaan. Mutta tosiaan nämä oli nyt sellaista ajatuksen lentoa.

Kannustan kuitenkin lennättämään sitä ajatusta. Jos keksisimme jonkun tavan näin massiivisen klaanin ylläpitoon, niin kyseessähän on jotain ennenkuulumatonta.
 
Vastaus: [KOF] KonsoliFIN-klaanin yleiset keskustelut

Ne joilla on jo peli hallussa, lisätkää mut frendiks, jotta päästään näyttämään muulle maailmalle mistä suomalaiset on tehty.
Kattellaan sitä klaanin perustamista, kun XShava on päässy tarpeeks korkealle tasolle.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ylös Bottom