Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

KonsoliFIN ajetaan alas kahden vuoden kuluttua

jryi

Vastaava päätoimittaja, teknoniilo
Ylläpitäjä
Jee, EU lopettaa kesä- ja talviaikakikkailun.

Buu, EU hyväksyi uuden tekijänoikeusdirektiivin, joka tekee Youtuben toiminnan käytännössä mahdottomaksi ja vie toimintaedellytykset KonsoliFINin uutistoiminnalta. Selitys:


Käytännössä tämä siis velvoittaa kaikki videosisällön jakelukanavat varmistamaan, että mikään jaettu sisältö ei loukkaa kenenkään tekijänoikeuksia, ja samalla vaaditaan, että pienimmätkin blogit ja uutissivustot hankkivat lisenssin kaikkeen linkattuun sisältöön.

KonsoliFINillähän uutistoiminta perustuu paljolti ulkomaisiin lähteisiin, joista suurin osa on isojen mediatalojen omistamia sivustoja. Linkkaamalla oikeastaan yhtään mihinkään altistamme itsemme oikeustoimille, ja yksikin tarpeeksi vittumainen toimija saa pelkällä tutkintapyynnöllä syötyä meiltä kaikki eväät.

Kello alkoi siis raksuttaa. Kansallista lainsäädäntöä ruvetaan muokkaamaan direktiivin mukaiseksi, ja viimeistään kahden vuoden kuluttua uutistoiminta täällä kuihtuu.

Paitsi. Että. Meillä on parit vaalit tulossa tässä lähitulevaisuudessa ja siellä kannattaa tarkkailla, ketkä ovat pienen ihmisen (ja Googlen ja Facebookin) puolella isoja mediakonglomeraatteja vastaan.

En ole aikaisemmin ajatellut Piraattipuoluetta äänestää, mutta jos se on ainoa järjen ääni tuolla digitaalisten illiteraattien joukossa, niin ehkä täytyy turvautua tuollaisiin ääritoimenpiteisiin.

Mietteitä?
 
Vaatii vielä jäsenmaiden hyväksynnän. En muutenkaan usko että linkkiveroa tultaisiin kaikilta pyytämään. Eiköhän tuossa ole takana näiden suurten amerikkalaisten toimijoiden rahastaminen.
 
Tuossa jryi:n postaamassa videossa oli siihen asti järkeä, kunnes päästiin kolmoskohtaan. Sitten ryöpsähti liian iso salaliitto-oksennus.

Mutta kaksi ekaa pointtia pistävät kyllä miettimään.

Ovatkohan kaikki asian puolesta äänestäneet edustajat tajunneet, miten monisäikeiset vaikutukset lailla voi olla? Ja miten paljon sensurointi, linkkiverot sun muut tulevat kostautumaan niille, jotka niitä eniten halusivat? Kun ihmiset lakkaavat kuluttamasta medioita, tyrehtyvät myös kuluttaja- ja kävijävirrat, josta taas seuraa mainostulojen ehtyminen...

Mitenköhän Suomen MEPit äänestivät?
 
Tämä aihe sopii sikäli hyvin KonsoliFINin foorumille, että tuolla direktiivillä on suoria vaikutuksia meidän toimintaan Twitchissä, Youtubessa ja omilla sivuilla. Meidän tuottamaa sisältöä voi entistä helpommin ilmiantaa (syystä tai syyttä) ja harrastajapohjaisena sivustona meidän keinot panna hanttiin ovat aika vähäiset.

Suomi-MEPpien äänet on kerrottu ainakin Ylen uutisessa: https://yle.fi/uutiset/3-10707635. Kerrankin olen Perussuomalaisten kanssa samoilla linjoilla...
 
Suomi-MEPpien äänet on kerrottu ainakin Ylen uutisessa: https://yle.fi/uutiset/3-10707635. Kerrankin olen Perussuomalaisten kanssa samoilla linjoilla...

Voi luoja. Pietikäinenkin kehtaa vielä myöntää äänestäneensä vahingossa väärin.

Ei olisi kyllä paskempi idea äänestää parin viikon päästä tuota pohtimaasi Piraattipuoluetta. Eka kerta olisi minullekin. Tosin pelottavaa tässä on se, että Facebook on ehdotellut sponsoroiduilla mainoksilla minulle kyseisen puoleen ehdokkaita jo viimeisen kuukauden ajan... o_O
 
Todella ikävää, jos näinkin hieno foorumi kuolee tuollaiseen byrokratiaan. Voidaan kuitenkin sanoa, että sivuston keskustelufoorumi on parasta, mitä tarjolla Suomessa on, kun aihepiirinä on videopelaaminen ja olisi todella suuri sääli, jos sivusto joutuisi lopettamaan tuon takia.
 
Päivän Helsingin Sanomista:

Katoavatko meemit? Onko linkittäminen kiellettyä?

Ei, ja ei. EU-parlamentti löysi neuvotteluissaan jonkinlaisen sovun direktiivitekstistä helmikuussa. Suomi vastusti tätä sopua, mutta se sovittiin silti. Tässä vaiheessa direktiiviin muotoiltiin poikkeuksia. Oikeus jakaa meemejä, giffejä ja parodiaa on muotoiltu näin:

Käyttäjien olisi sallittava ladata palveluun ja asettaa saataviin sisältöä, jonka käyttäjät ovat luoneet lainausta, arvostelua, selostusta, karikatyyriä, parodiaa tai pastissia koskevia erityistarkoituksia varten.

Linkittääkin saa edelleen. Muutamia sanoja pidempien katkelmien jakaminen onkin jo hieman vaikeampi juttu, sillä niihin ryhdytään nyt soveltamaan tekijänoikeutta. Yksittäisen ihmisen, joka jakaa Facebookissa tai Twitterissä linkkejä kavereilleen, ei olisi tarkoitus joutua murehtimaan tästä, sillä lisenssimaksuista on tarkoitus sopia alustojen kuten Facebookin, Googlen ja Youtuben sekä kustantajien välillä.

Lakitoimisto Turre Legalin osakas, lakimies Herkko Hietanen arveli Yleisradiolle, että tekijänoikeusloukkauksien välttämiseksi alustoilla saatetaan ottaa käyttöön alkuperäisten sanojen sijaan vaikka synonyymeja.


Saako musiikkia jakaa, tai kuka sitä saa jakaa?

Uudet säännöt koskevat ensisijaisesti kaupallisiksi määriteltyjä, voittoa tavoittelevia palveluntarjoajia. Tällaisia ovat esimerkiksi Youtube ja Spotify. Niille syntyy velvollisuus valvoa tekijänoikeuksien toteutumista, ja esimerkiksi Youtubelle asiasta voi syntyä varsinainen maanvaiva.

Kuluttajan vastuu ei muutu, ja yksityishenkilö saa julkaista musiikkikatkelmia jatkossakin, mutta esimerkiksi musiikkia videoissaan uudelleen julkaisevalle tubettajalle asia voi herättää kysymyksiä. Tubettaja tosin tarvitsee musiikkialan tekijänoikeusjärjestö Teostolta luvan, mutta näin on ollut ennenkin. Lupiin mahdollisesti tapahtuvat muutokset neuvottelee tekijänoikeusjärjestö Youtuben ja muidenkin alustojen kanssa.

Lähde: https://www.hs.fi/teknologia/art-20...CTADNQQ86ursRbGZefZFc3RE4f2bVOZ3xQaWSXvAXcKWw
 
Piraatit ovat puolueena niin hirveä kokoelma kaikenlaisia hörhöjä persujen tapaan (mutta eri lailla), että heidän ottamisensa vakavasti oikein missään asiassa on vaikeaa. Tuoreinpana esimerkkinä kannanotto sukupuolettomuudesta:

1707

EUn päätös tekijäoikeusdirektiivistä on todella masentava ja typerä päätös, mutta piraatit tarvitsevat muutakin agendaansa. Esim. talousohjelman, jota heillä ei ole lainkaan.
 
En ole aikaisemmin ajatellut Piraattipuoluetta äänestää, mutta jos se on ainoa järjen ääni tuolla digitaalisten illiteraattien joukossa, niin ehkä täytyy turvautua tuollaisiin ääritoimenpiteisiin.

Mietteitä?

Piraattipuolueen vaaliliitto Feministisen puolueen kanssa varmisti, että en tule äänestämään Piraatteja nyt enkä tulevaisuudessa.
 
Piraattipuolueen vaaliliitto Feministisen puolueen kanssa varmisti, että en tule äänestämään Piraatteja nyt enkä tulevaisuudessa.

Kah, tämä oli mennyt minulta ohi. Harmi sinänsä, koska molemmissa puolueissa on sellaisiakin ehdokkaita, joilla on selvästi järkeä päässä. On vaan liian suuri mahdollisuus, että ne muut paukapäät menevät läpi eduskuntaan.
 
Monesti olen miettinyt, miksi esimerkiksi artistit ja bändit kieltäytyvät ilmaisesta markkinoinnista YouTubessa. Itse en olisi koskaan kuullutkaan suurta osaa mielimusiikistani, jos joku ei olisi aikanaan laittomasti ladannut kappaleita nettiin. Tämä siis ennen Spotifyn yleistymistä.

Nykyään jos uutissivustonkin rajaa vedetään jo virkkeen lainaamiseen tekstistä niin huhhuh :D Onnea synonyymitalkoisiin, tästähän oli joku Putouksen sketsikin joskus.

 
Kah, tämä oli mennyt minulta ohi. Harmi sinänsä, koska molemmissa puolueissa on sellaisiakin ehdokkaita, joilla on selvästi järkeä päässä. On vaan liian suuri mahdollisuus, että ne muut paukapäät menevät läpi eduskuntaan.

Läpimenosta ei vaaraa pitäisi olla, koska olisi aikamoinen ihme, jos vaaliliitto saisi edes yhden ehdokkaan läpi. Jos näin kävisi olisi se äänimääristä riippuen joko piraattien pj Pennanen tai feministien pj Aro, mutta edelleenkin äärimmäisen epätodennäköistä.

Eläinoikeuspuolue, feministinen puolue, liberaalit ja piraattipuolue muodostavat vaaliliiton Helsingissä, joten siinä on aikamoinen kokoelma yhden asian liikkeitä ilman mitään järkevää valtakunnanpoliittiista linjaa.
 
Tässä on Abloadin uusin blogikirjoitus, käännetty Google kääntäjällä englanniksi:

Hello everybody,

Despite massive protest, the EU Parliament voted for Article 13, which has since become Article 17. Even the EU-wide 150,000 to 200,000 protesters on the streets and the more than 5 million signatures could not prevent this. The now pending approval of the EU Council is considered a formality. The individual countries then have about two years to transpose the EU decision into national law.

How the German laws will look like remains to be seen. There is still the hope that a solution will be developed, at least in German practice, which will enable small and medium-sized forums, hosters and other platforms that store files for their users to operate. In any case, we at Abload continue our normal business - you do not have to worry about us suddenly disappearing unannounced. Even if it should become serious someday, we would always inform you in time and offer options.

Ehkä tässä on vielä toivoa, että ei kannata alkaa vielä viettämään Konsolifinin hautajaisia. Jää nähtäväksi millainen Suomen laista tulee tämän suhteen.
 
Pahin skenaario olisi, että artikla 13 vedetään ihan päätyyn saakka, full retard mode päällä ja uutisosaston pyörittämisestä tulee käytännössä mahdotonta. Täytyykö sen silti merkitä koko Konsolifinin loppua? Onhan täällä omaakin toimituksellista sisältöä, kuten arvosteluja ja tuotetestauksia, joiden luulisi kiinnostavan ihmisiä. Ja sitten on tietysti foorumi.

Onko asiasta tehty mitään päätöksiä? Ainakaan aamupalaverissa ei ollut mitään, ja väkisinkin alkaa miettimään että mitähän tässä nyt haetaan. :eek:
 
Hesarissa oli tänään juttua että tuo direktiivi pitäisi muuttaa laiksi kesällä. Kukaan lakimies ei osaa tulkita tuota direktiiviä ja EU on luvannut toimittaa jäsenmaille käyttöoppaan direktiiviin, mutta ei ole vielä tehnyt sitä. Lisäksi puola yrittää vielä kaataa direktiivin EU-perusoikeusasiakirjan vastaisena.
 
Ylös Bottom