Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Konsolirallipelit

Minusta tuo rallikuskin ura on aika pitkälti sitä, että ajetaan toisten ihmisten EK-aikoja vastaan. En oikein osaa kaivata mitään syvällisempää. Juonellinen tarina olisi aika nolo vaihtoehto Dirtissä, kun ideana on kuitenkin keskittyä siihen ajamiseen eikä rallikuskin housujen vaihtamiseen tai hurjaan läpänheittoon kisojen välissä. Toki oikea kisakausi kisoineen voi olla ihan kiva lisä sitten vuonna 2023.
 
Ei mua ainakaan jaksa montaa EK:ta kiinnostaa jäädä minuutin kärjelle. Siksi mä en tykkää ihmisiä vastaan ajelusta ja koko lisenssin pointti on fiilis, mitä jaripetteri_69_hotteenboy ei todellakaan tuo.

Mut toisekseen. Olen 99% varma, että Dirt rally ei tule olemaan se WRC peli. Vaan vanhat ”Dirtit”, jotka ovat enemmän niitä massalle ja pädille tehtyjä, mutta tuotuna lähemmäs Dirt rallyä.

Ura kopioidaan suoraan F1:stä.
 
Se toinen dirtejä tekevä tiimi tekee nyt aikamoista loikkaa kohti täyttä arcademenoa ainakin pelivideoiden perusteella. Vaikea kuvitella, että siitä ihan itsestäänselvästi käännyttäisiin seuraavaksi tekemään vakavaa lisensoitua rallipeliä.
 
Se toinen dirtejä tekevä tiimi tekee nyt aikamoista loikkaa kohti täyttä arcademenoa ainakin pelivideoiden perusteella. Vaikea kuvitella, että siitä ihan itsestäänselvästi käännyttäisiin seuraavaksi tekemään vakavaa lisensoitua rallipeliä.
Todennäköisesti tekijänä onkin Dirt Rallyn porukka, mutta en jaksa uskoa, että taso pysyisi samana, koska aletaan olemaan pädipelaajana pisteessä, ettei pelaaminen ole enää hauskaa perjantai illalla kavereiden kanssa kaljoitellessa, vaan täytyy keskittyä ihan hulluna. Näissä lisensseissä kun painaa se kohdeyleisö aika paljon, eikä se ykkösyleisö ole se ajopenkkissä pelaava simufani.

Huonoimmillaan menetetään kilpailu rallipeleissä, mutta myös vakavammin otettava Dirt rally.
Codemasters kun on erikoistunut vähän juuri tälläiseen jokaiselle jotain tyyppiseen semisimuiluun. Tuskin Dirt Rallyä ikinä ois tullut ilman kickstartteria.
 
En näe mitään isompia uhkakuvia lisenssissä, vaan pelkästään positiivisena uutisena. Onhan esimerkiksi MotoGP-sarja osoittanut, että pelin voi tehdä HC-asenteella, vaikka viralliset kuskit virallisilla radoilla huristelevatkin.
Nyt Codemastersilla on nimenomaan tuhannen taalan paikka eriyttää Dirt Rallyjen pikataipaleet lisenssin alle (ja järkevöittää sarjan nimeä) samalla, kun arcade-Dirtit jatkavat rehdisti arcadena lajista toiseen sekoillen.
Mistään toisiaan sparraavasta kilpailusta genressä ei ole tähänkään saakka voinut puhua, Codemastersin pelit ovat olleet jo lähtökohtaisesti ihan eri tasolla kuin WRC-tuotokset ainakin viimeisen...vuosikymmenen ajalta.
 
En näe mitään isompia uhkakuvia lisenssissä, vaan pelkästään positiivisena uutisena. Onhan esimerkiksi MotoGP-sarja osoittanut, että pelin voi tehdä HC-asenteella, vaikka viralliset kuskit virallisilla radoilla huristelevatkin.
Mutta motogp:ssä saat halutessasi pyörän ajamaan käytännössä täysin itsestään. Ja on eri fysiikat tarjolla casuaalille ja hc pelaajalle.
Codemasterilla aika varmasti peilataan hyvin isosti F1 peleihin ja siellä jyllää se semisimu kulttuuri, jolloin yritetään yhdellä ja samalla systeemillä tarjota jokaiselle jotain ja sitä se tekeekin..kaikille muille paitsi hc faneille.

Itseä ei haittaa kun nykyisin pädillä pelaan, mutta lainaan tätä viestiä sitten kun aikanaan todetaan, että Dirt rally elää omana sarjana rinnalla, kun taas WRC menee F1 copypastella. Juuri tämä copy paste on se mikä mulle maistuis ja toiveissa olisi, mutta Dirt rally faneille ei riitä se.
 
Ei mua ainakaan jaksa montaa EK:ta kiinnostaa jäädä minuutin kärjelle. Siksi mä en tykkää ihmisiä vastaan ajelusta ja koko lisenssin pointti on fiilis, mitä jaripetteri_69_hotteenboy ei todellakaan tuo.

Mut toisekseen. Olen 99% varma, että Dirt rally ei tule olemaan se WRC peli. Vaan vanhat ”Dirtit”, jotka ovat enemmän niitä massalle ja pädille tehtyjä, mutta tuotuna lähemmäs Dirt rallyä.

Ura kopioidaan suoraan F1:stä.

Dirt Rally 2.0 on niin suosittu peli ympäri maailman, että aina sieltä löytyy tuloslistalta porukkaa, jonka kanssa käydä tiukkoja sekuntitaisteluita, vaikka ne 'pro simukuskit' vetävätkin nopeammin. Oma taso on noissa viikkohaasteissa siellä suunnilleen top 100-150 välissä, jos kisa tulee puhtaasti ja on sellainen autoluokka alla, jolla nautin ajaa ja kyllä siellä kisattavaa riittää, vaikkei voitoista tarvitsekaan edes unelmoida. Todella hyvää kisaa silti. Vastineena on sitten WRC:n puolella se tekoäly, joka on ohjelmoitu ajamaan tietyllä vaikeustasolla tietynlaisia aikoja ja päälle on lätkäisty vaan se Ogierin, Tänakin, Neuvillen ja kumppaneiden nimi. Ei siinä mitään, jos noita vastaan tykkää ajaa, mutta kyllä sieltä onlinen puoleltakin löytyy ihan jokaiselle kisakumppaneita. Ellei nyt sitten väkisin halua pelata rallipeliä "valikoiden ja virallisten lisenssien takia" ja pidä niitä tärkeinpänä juttuna koko pelissä. Itselle ne ovat vain bonusta, koska "yksin" minä siellä EK:lla kuitenkin ajan ja vasta maalissa katsotaan sijoitus. Formuloissa asia on sitten eri, kun ollaan radalla samaan aikaan, niin on syytä olla viralliset nimet ja autot. Itse saan DR 2:n puolella tyydytystä ihan jo siitäkin, että pätkä tulee puhtaasti ja jouhevasti lähdöstä maaliin ja tuntuu, että "ajoin rallia" ja "vein autoa", vaikka maalissa takkiin olisikin online-listan kärjelle tullutkin 20+ sekuntia. Ei minun onlinen puolella tarvitse voittaa, kunhan ajaminen on kivaa. Ajaminen on myös kivempaa, kun ei ole sillä tavalla paineita kuin tekoälyä vastaan on. Sitä vastaan pelatessa on aina joku sijoitus tai juttu, joka pitäisi saavuttaa, että "pääsee eteenpäin". Onlinessa kun ei ole paineita voittamisesta tai suorituspakkoa, niin voi vaan nautiskella. Silloin se ajokin on kivempaa ja sujuu paremmin, olen huomannut.

Itse en usko, että Codemasters "tuhlaa" hyvää ja varmaankin kallista WRC-lisenssiä johonkin arcade-ajomalliin tyyliin joku Dirt 4, joka tuli ulos Dirt Rally 1 ja 2 osien välissä. Silloinhan se olisi vain "sama peli" kuin nykyisetkin WRC-pelit ovat eli ihan hyvä, mutta ei niin hyvä kuin paras tarjolla oleva. Varsinkin, kun nyt katsoo, kuinka suosittu Dirt Rally-sarjasta on tullut, niin eiköhän se WRC tuon päälle "liimata", eli tuodaan viralliset jutut mukaan uusien autojen kanssa ja viilataan uramuoto syvemmäksi. Siihen kylkeen sitten kaikki se, mitä nykyinen DR 2 tarjoaa online-haasteineen ja varsin realistisine ajomalleineen. Jos studio päätyy tekemään kahta rallipelisarjaa, niin se arcademaisempi Dirt 4-tyylinen rälläys jäänee omaksi jutukseen ja sinne varmaan jäävät myös ne rallicrossit, gymkhanat ja muut.
 
Ajaminen on myös kivempaa, kun ei ole sillä tavalla paineita kuin tekoälyä vastaan on. Sitä vastaan pelatessa on aina joku sijoitus tai juttu, joka pitäisi saavuttaa, että "pääsee eteenpäin". Onlinessa kun ei ole paineita voittamisesta tai suorituspakkoa, niin voi vaan nautiskella. Silloin se ajokin on kivempaa ja sujuu paremmin, olen huomannut.

Itellä on juurikin toisin päin, konetta vastaan voi ajella rennosti mutta netissä on suorituspakko ja ei huvita lähteä sinne vain ajelemaan, siinä pitäis vähän reenata niitä pätkiä etukäteen että ois muiden kanssa samalla viivalla. Tämä voi johtua myös siitäkin että on tullut ajeltua netissä kaiken maailman ajopelejä jos vuosikausia ja on vähän palanut loppuun siihen touhuun, pitää jostain syystä ottaa se aina niin tosissaan.
 
WRC 9 julkaistaan 3.9. Tuo saattaa olla todella kova rallipeli PC:llä ja nextgen konsoleilla jos parantavat samaan tahtiin kuin 7-8 osaan.
Nykykonsoleilla tuo tulee hyvin todennäköisesti pyörimään 30fps ja se syö liikaa tuntumaa, vois ehkä olla pikkusauma että Pro ja X pyrkii 60fps.

Pelissä on 13 maata ja yli 400km erikoiskokeita, muun muassa jousitusta, painonsiirtoa ja jarrutusta on hiottu edellisosasta jotta pelistä saataisiin entistäkin realistisempi, kyllähän se siltä vaikuttaa että yrittävät tehdä tästä ihan kunnon rallisimun.
 
Viimeksi muokattu:
Enpä tiennyt, että Project Cars 3 on tulossa vielä tälle konsolisukupolvelle, nyt kesällä. Menee odotuslistalle, varovaisen toiveikkaana. Toivottavasti online-puoli on kunnossa ja simulaatio-ruuvia on kiristetty entisestään.



Traileri on perus huttua. Luvassa ilmeisesti kisaamista suoraan kaupasta poimituilla-, kevyemmin piristetyillä- ja täysiverisillä kilpureilla. Saadaankohan peliin uutuutena, siis jonkin tason auton tuunaus mahdollisuus?

Lisäksi ACC on nurkan takana, joten PS4 & XBOX Onen loppuaika näyttää vahvalta autopelien ystäville.
 
Viimeksi muokattu:
Saapa nähdä mitä tuosta PC3 lopulta paljastuu ja se voi ollla melkein ihan mitä vaan.

Mitä ACC tulee niin itse olen todella skeptinen tuon pelin suhteen, se on aivan uskomattoman raskas PC:llä pitää tapahtua iso ihme jos peli pyörii 60fps. Nextgen konsoleilla taasen voi olla jopa loistava peli ja varmasti onkin, ehkä hekin satsaavat siihen.
 
Saapa nähdä mitä tuosta PC3 lopulta paljastuu ja se voi ollla melkein ihan mitä vaan.

Mitä ACC tulee niin itse olen todella skeptinen tuon pelin suhteen, se on aivan uskomattoman raskas PC:llä pitää tapahtua iso ihme jos peli pyörii 60fps. Nextgen konsoleilla taasen voi olla jopa loistava peli ja varmasti onkin, ehkä hekin satsaavat siihen.

Toivottavasti eivät sorru 30fps:ään, vaan ennemmin karsiivat graffoista. Varmaan molemmat pelit satsaa myös tuleviin konsoleihin.
 
Toivottavasti eivät sorru 30fps:ään, vaan ennemmin karsiivat graffoista. Varmaan molemmat pelit satsaa myös tuleviin konsoleihin.

En kyllä itse näe semmoista mahdollisuutta on että tuo ois 60fps, se pelimottori on niin raskas että se on tekemätön paikka.
Nyt 30 fps ja sitten nexgen konsoleilla se 60fps, se ois ehkä järkevin tai sitten odottaa suosiolla PS5.
 
En kyllä itse näe semmoista mahdollisuutta on että tuo ois 60fps, se pelimottori on niin raskas että se on tekemätön paikka.
Nyt 30 fps ja sitten nexgen konsoleilla se 60fps, se ois ehkä järkevin tai sitten odottaa suosiolla PS5.

23.6 se nähdään. Voihan konsoleilla olla vähemmän autoja radalla, 12-16 max ja yksinkertaisempi valaistus, varjot, sekä resoluutio kikkailua. Mutta joo tuskin nähdään siltikään 60fps, toivotaan että on proolla edes tasaista 30fps. Mielenkiinnolla kuitenkin odottelen arvosteluja ja ensimmäisiä kokemuksia, ennen omaa ostopäätöstä.

Näköjään saa ekan dlc-paketin ilmaiseksi, jos ennakkotilaa fyysisen, tai ostaa digitaalisen 23.6-07.7 välillä.

83A1731D-7170-479E-99F1-B9C1FD17B407.jpeg
 
Viimeksi muokattu:
Nyt tähän rallipeliketjuun yhdistetään Acc ja pcars3, vaikka ne sisältävät muitakin autoja.
Pitäsiskö kaikille ajopelelle olla yksi ketju? Omppu voisi antaa vastauksen.
 
Viimeksi muokattu:
Mun alkuperäinen ajatus tälle oli se, että rallipelejä on suhteellisen vähän ja niitä pelaa suhteellisen pieni joukko, joten fiksumpaa yhdistää samaan.

Ratapuolella pelaajia on enemmän, niin mun mielestä fiksumpaa niille tehdä aina omansa. Mun mielestä koko Pcars ei kuulu ralliketjuun ollenkaan. Ei pelkkä hiekalla ajaminen vielä rallia ole. :D
Mun mielest Pcars on sen verran iso nimi et kannattaa luoda ihan oma ketjunsa sille.
 
Ketju oli sebastien Loeb Rallyn ketju, mutta koska uudelle sukupolvelle on niin vähän rallipelejä ja tulossa olevat on niin samankaltaisia, että yhdistetään kaikki samaan ketjuun. Oli sitten kyse wrc5, Loeb rally, dirt rally, Project cars2 huhut jne.
Ps4/one rallipelijutut tähän ketjuun.


Jätän tähän alle ketjun alkuperäisen aloituksen.



Nimi: Sebastien Loeb Rally Evo
Kehittäjä: Milestone
Julkaisija: Milestone
Julkaisu: 2015 syksy
Genre: Ralli
Alustat: PlayStation 4, Xbox One
Moninpeli: Kyllä
Kotisivu: http://sebastienloebrallyevo.com/



Milestonen rallipeleille jatkoa. WRC-lisenssi meni, mutta pelisarjaa jatketaan nyt Loebin nimellä.

Ominaisuuksia:
– Around 300 Kilometres of tracks
– 8 different rallies, 5 rallycross tracks and the Pikes Peak track
– Over 50 car models
– Over 20 car manufacturers
– 15 game modes

Lisäksi autojen muokkaukset:
Drivers will have the chance to customize the car. They will be able to choose among 20 different liveries, special materials to be applied on the body, Race Number, Plate and Stickers.

Säätilat:
Experience all the weather conditions like in a real race! There are multiple daytime illuminations on each track: Dawn, Noon, Sunset and Night.

Itse odotan tästä puhdasta jatkumoa WRC-sarjalle, en mitään simulaatiota, vaan hieman kevyempää ihan siedettävää rallipeliä. Viimeisin WRC kuitenkin alkoi olemaan jo ihan jees, EK:t vaan kierrätettiin. Nyt ne lienee vedetty sentään uusiksi.

Screenshotteja:
http://sebastienloebrallyevo.com/media/screenshots/

Kehityspäiväkirja osa 1:

Edit: oikeasta maailmasta otettuja EK:ta, tai osia niistä GPS:llä mitattuina, rallicross radat käsittääkseni myös aitoja ja Pikes Peak. Kylläpä kuulostaa hyvältä.


Tuossahan ketjun aloituksess sanot, että voi laittaa Project Cars huhut :D Katsotaan nyt mitä sieltä tulee, turha vielä tehdä näille omia ketjuja, imo.
 
Unreal 4 moottorilla tässä ilmeisesti mennään ACC osalta, ne on saanut kammettua tuon aivan uskomattoman raskaaksi PC:llä niin mielenkiinnolla kyllä odotan että mitä tästä tulee.

Intel Core i5-4460 on minimiprossu PC:llä ja Asetto Corssa se on Intel Core 2 Duo 2.4 GHZ, melkoinen työ niillä on optimoinnissa että pyörii hyvin konsoleilla. Ite en saanut ACC pyörimään i5 3570 60fps kisoissa, vaikka laitoin kaikki minimiin ja rajoitin näkyvien autojen määrää.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom