Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Konsolit ja kaatuilu

dachef

New Member
Itsellä on PS2 ja aina silloin tällöin se kaatuu, niin kuin kaikki konsolit. Tosin olen huomannut ettei se kaadu läheskään niin usein DVD-ROM -pelillä kuin sillä sinisellä pleikkarilevyllä. Onko muut käyttäjät huomanneet samaa juttua?

Entä muiden konsolien käyttäjät, kuinka usein/harvoin muut konsolit kaatuvat? Oma PS2 kaatuu n. pari kertaa kuukaudessa, pelaan keskimäärin pari tuntia päivässä.
 
Gamecube on kerran jäänyt jumiin Rogue Leaderin hoth-taistelussa. Syy on kuulemma pelintekijöiden , kun peli oli pakko julkaista hieman bugisena. Mutta tosiaan niiden kuuden kuukauden aikana joina ollenn GC:n omistanut niin kerran on kaatunut tuossä äskeisessä kohdassa, kerran kone valitti että SSB:M:n levyssä on jotain vikaa. Sammutin koneen, uudestaan päälle ja on toiminut siitä lähtien. Eli ei ole mitenkään mainittavasti kone kaatuillut. Mutta esim. TelpeFionilla oli mennyt koko kone paskaksi.
Kuulemma meni jojottelemaan sitä ohjaimesta ja tunkemaan pitsaiset sormet linssiin;) . Sai uuden.
 
Kokonaan en ole Xboxia saanut kaatumaan (eli täysin bootin kautta) sen 3-4 kuukauden aikana mikä kone on hyllyssäni ollut, mutta muutamien pelien videoissa on ilmennyt jumitusongelma. Etenkin DoA3:n videot ovat pari kertaa jääneet jumiin, mutta siitä on onneksi selvinnyt ihan painamalla ohjaimesta jotain.

Vakavempana pidän sitä, kun pari kertaa on sekalaiset pelit kesken pelin sanoneet, että levy on rikki tai likainen, jolloin levy ulos ja takaisin sisään on ollut ainoa keino. Tuntuu olevan aika levy- ja pelikohtaista tuo, sillä tätäkin esiintyy vain tietyissä peleissä. Halo on tehnyt tätä vain käynnistäessä, mutta 007: Agent Under Fire ja Burnout ovat tehneet sen kesken pelin.
 
Eipä ole GC:n kanssa ollut isommin ongelmia(½ kuukautta korjauksessa):D .
Mutta eiköhän PC kaadu konsolia helpommin(ainakin minun "hellässä huomassani").
 
Jaaha.
Tämä räxpoxin jenkki-versio on ollut käsittämättömän vakaa.
Ei edelleenkään ole kaatunut kuin pari kertaa.
Omistuksessa ollut joulukuusta lähtien.
Ilmeisesti arpa on osunut kohdalle. :)
 
kun vielä jauhoin vanhalla PAL-PS2llani niin se kaatui useammin kuin tietokoneeni, enkä ikinä sitten saanut selville miksi. Vaihdoin japsiin niin tämä on toiminut kuin unelma, muutamaa MGS2n jöggäämisbugia lukuunottamatta. Mene ja tiedä.
 
PS2: Kaatu kerran Medal of honorissa ja kerran Sky Odysseyssä
Xbox: Kaatunut kerran Rallisportissa Ja Halossa
GC: Kaatunut kerran Rogue Leaderissä
NES: Jumittanut Fighting golfissa
SNES: Jumijumia super mariossa.
DC: V-Rally2 kaatoi kerran.
N64: ei ole temppuillut kertaakaan
FrankNyberg: Kaatuillut monasti kännispäissään.

Konsolien osalta olen siis päässyt aika vähällä. PC kaatuilee melkein yhtä usein kuin minä.
 
PS2 ei ole nyt pitkiiin pitkiiiin aikoihin kaatuillut minulla, silloin alussa kun sen ostin ja NHL2001 pelailin paljon niin pleikkari iski jähiin pari kertaa. Mutta ei muistaakseni muut pelit ole jäkkineet.

Silloin joskus kun Sega mastersystemiä pelailin, niin se ei varmaan kaatunut ikinä, vaikka kone oli joskus yön ylikin päällä.
 
Parivuotta sitten kun hankin PS2:n ja SSX pelin, niin silloin peli jumittui pari kertaa ensimmäisinä päivinä. Myöhemmin tähän päivään asti ei yksikään peli ole jumiutunut, ja oon pelannut läpi kolmisenkymmentä peliä. SSX ei myöskään ole enää jumiutunut.
Konsoli on ollut päivittäisessä käytössä ja on selvinnyt hyvin useista yhtäjaksoisista tuntien pelisessioista kesähelteen kumentamassa kerrostalohuoneistossa (sisälämpötila koko kesän +28 astetta :p)

Kaksi tai kolme DVD leffaa useasta kymenestä kokeillusta on nykinyt tai antanut disc read error ilmoituksen.

Niin, ja RegionX levy antaa saman ilmoituksen aina silloin tällöin.

Vaikka konsoli on ensimmäisiä Suomeen saapuneita (hankittu ilmestymisaamuna) niin ilmeisesti se on sitten poikkeuksellisen hyvinonnistunut yksilö.
 
Juupajaapan kanssa samoilla linjoilla. WipeOut Fusion ja GTA3 ovat molemmat jumittaneet kerran, pari leffaa (Hidden Dragon... ja Pulp Fiction) on herjaillut ja DVDregionX ilmoittaa välillä "Please insert Playstation or Playstation 2 format disc" (tms.).
Ja ilmestymispäivänä hankittu kone.
 
Noh onhan noita jumiinjääneitä pelejä jokunen osunut: ainakin SSX, Smuggler's Run, GTA3... On varmaan jokunen muukin, ainakin tuo DVD Region X levy on välillä herjannut tuota "Insert PS2 Disc..."

BTW, tuon SSX:n saa helposti jumiin: Poista kaikki tiedot ruudulta (pisteet, se adrenalin mittari jne...) ja pelaa Aloha Ice Jam läpi, kun hyppäät viimeisen putouksen läpi niin Game Over...

3 n k ! n E
 
Bridge Over Troubled PS2

PS2 on jumitellut aika usein GTA3:n kanssa. Leffojen kanssa on niin ikään ollut muutamia pahoja toimivuusongelmia.

GBA ei ole kaatunut kertaakaan -:cool:- !!
 
Tuli muuten mieleen pahin, mitä olen koskaan saanut aikaan missään pelissä.
Pelasin GB:n Zelda: Link´s Awakingia.
Olin kahdeksannessa temppelissä. Huvin vuoksi kokeilin "screen-warppia", eli bugia jonka avulla pystyy hyppäämään yhden ruudun/huoneen yli.
Käytin sitä, ja päädyin seinän päälle. Kävelin siitä seinän toiselle puolelle. Huomasin olevani seitsemännessä temppelissä.
Huoneessa oli arkku. Avasin sen.
Arkusta nousi koko pelin viimeinen vastus, nightmare. Se pyöri hetken ruudussa, pelin äänet sekosivat täysin, ja lopulta näkyi vain valkoinen ruutu.
 
Ensimmäisen PlayStationin en muista koskaan vikuroineen, mutta kakkonen jäi kerran Metal Gear Solid 2:ta pelatessa jumiin mustaan ruutuun jonkin lyhyen lataustauon aikana. Shenmue on kai parikin kertaa kieltäytynyt käynnistymästä tai pääsemästä aloitusvalikkoon asti Dreamcastilla. TelpeFionin viestistä tuli mieleen yksi ilmeisesti pelistä pikemminkin kuin konsolista johtunut ongelma. PlayStation 2:n Medal of Honorissa onnistuin kävelemään seinien läpi (pelin ohjelmointiin ilmeisesti jäänyt muutama aukko...) kunnes pääsin aidatulle alueelle, johon ei tavallisesti pelaamalla joudu. Kun yritin takaisin, seinä estikin taas kulun. :)
 
Dreamcastilla on mennyt ihan hyvin, kaatunut kerran. Peli oli Shenmue 2.

Gameboy ei ole tilttaillut, eikä järin N64:ään.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan dachef
Itsellä on PS2 ja aina silloin tällöin se kaatuu, niin kuin kaikki konsolit. Tosin olen huomannut ettei se kaadu läheskään niin usein DVD-ROM -pelillä kuin sillä sinisellä pleikkarilevyllä. Onko muut käyttäjät huomanneet samaa juttua?

Entä muiden konsolien käyttäjät, kuinka usein/harvoin muut konsolit kaatuvat? Oma PS2 kaatuu n. pari kertaa kuukaudessa, pelaan keskimäärin pari tuntia päivässä.

Kun omistin PS2:n, se kaatui puolen vuoden aikana 2kertaa, Turismoa pelatessa. Cube ei ole kaatunut vielä kertaakaan. N64:lla NHL99 kaatui ainaskin 29kertaa.:D
 
Nyt jos aletaan vertaamaan konsoleita, niin Cube ei ole tainnut kaatua kertaakaan, eikä tämä JP-PS2kaan, siinä missä ensimmäinen PS2ni oli kaatuilun suuri kuningas. N64 ja PSX heittivät joskus volttia kilpaa kunnes tajusin vaihtaa virtalähteen N64ään jonka jälkeen se toimi. PSX ei varmaan toimi vieläkään muttä mitäpä tuosta kun tuo PS2kin on. XboX ei sinä lyhyenä aikana kun sen omistin kaatunut kuin kerran ja pelihän oli Halo. Yhtäkkiä vaan ladatessa meni jojoon. Dreamcast ei ole ikinä kaatunut. Carteilla toimivista koneista ei ole N64n lisäksi kaatunut muuten mikään.
 
Taitaa konsoleilla useemmin johtua pelistä tuo kaatuilu. Esim. gta3:n saa kaatumaan aika helposti, kun ottaa veneen ja rantautuu eri puolelle saarta. Tosin mun ps2 on nyt huollossa. Toiminut täysin moitteettomasti ja kaatunut ehkä 3 kertaa, kunnes alkoi pariviikkoa sitten kaatuilla noin minuutin välein millä tahansa pelillä. Eli ainakin oman koneeni kohdalla huomas millon kaatuilu johtuu koneesta. Onneks ei ollu piiriä koneessa. eikä tulekkaan, kun nyt tiedän, et kestoikä on vaajaan vuoden. Onko kellään muuten tietoo kauan toi pleikan huolto keskimäärin kestää? Ei muuten , mut jäi tuo moh frontline niin pahasti kesken...
 
GC:Kerran Rogue Leader jumitti juuri hothissa. Toiminut sen jälkeen moitteettomasti.
XB: Enclave valitti kerran levyssä olevan vikaa. Toiminut sen jälkeen moitteettomasti
PS2: James Bondissa kaatunut kerran. Toiminut sen jälkeen moitteettomasti.
GBA: Ei ole ollut ongelmia. Tosin en pelaa GBAta juuri lainkaan.
NES ja SNES on myös olemassa sekä N64 tosin niistä en vikoja muista.

Tiedoksi että pesen käteni aina ennen pelaamista ja kohtelen koneitani kuin silkkihansikkailla :D eli kaatuilut ei ainakaan konsoleiden huolimattomasta käytöstä ole johtunut.
 
Ylös Bottom