Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Laatusarjat televisiossa ja muualla

Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Omaan makuhermoon tuo taas upposi todella hyvin. Aihepiiri oli kiinnostava ja itse tykkäsin myös toteutuksesta. Selkeästi Netflixin oman tuotannon kärkinimikkeitä.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Narcos ei iskenyt ihan niin kovaa mitä oli hehkutettu. Liekö sitten syynä se perinteinen, kun porukka hehkuttaa yli äyräiden, niin itsekin alkaa alitajunnassa luomaan eeppisiä odotuksia ja lopputulema on mikä on. Isoin juttu mikä itsellä hiersi vastaan oli Murphyn roolissa operoiva Boyd Holbrook, jonka näyttely tuntui koko ajan kädenlämpöiseltä tekemiseltä, vaikka kuinka yritti esittää kovaa. Juoni toimi vain kohtalaisesti, kun tiesi jo joitain juttuja Escobarin "valtakauden" historiasta. Kuten täälläkin jo mainittiin, niin espanjan käytöstä plussaa, koska se tuo aina pientä potkua dialogiin. Vika jakso iski siinä mielessä hyvin, että kakkoskautta jäi sitten kuitenkin odottelemaan mielenkiinnolla.

Omaan makuhermoon tuo taas upposi todella hyvin. Aihepiiri oli kiinnostava ja itse tykkäsin myös toteutuksesta. Selkeästi Netflixin oman tuotannon kärkinimikkeitä.

Toi liika hypettäminen on tosiaan aina riskinä. Tästä oli onneksi kuullut niin vähän ennen kuin sarja alkoi Netflixissä, että pääsi muodostamaan oman kuvan samantien. Toki sarjan luojien meriitit ja huumekartellit aiheena ylipäätään ohjasivat tätä katsomaan.

Maagin tavoin meikä kanssa diggaili Narcosia aivan kauden alusta loppuun saakka. Vasta eilen katsoin parit vikat jaksot (MGSV vienyt muun ajan). Toki Murphyn näyttelijä oli liki sarjan huonointa antia ja kalpeni selkeästi latinohahmoille, mutta ei mielestäni missään nimessä huono veto häneltä. Pablon näyttelijä (Tropa de Eliteistä tuttu brassinäyttelijä Wagner Moura) taas pelottavan kovassa roolissa. En hirveästi huonoja piirteitä sarjasta edes keksi. Mimmikaverille sarjan räiskintä ja jatkuva tappaminen oli liikaa, joten sain katsella kutosjakson jälkeen loppukauden omaan tahtiin.

Aihepiiri ja ajan meno esitettiin lohduttomasti sekä uskottavalla tavalla. Monet jaksoihin poimitut uskomattomat tapahtumat hämmästyttivät: karuinta on se, että niistä ei loppupeleissä hirveän kauaa ole aikaa kulunut. Leikkaukset niin arkistokuvista kuin oikeista uutislähetyksistä loivat historiallista tatsia. Tuotantoarvot ovat harvinaisen korkealla tässä. Omissa kirjoissa ehdottomasti Netflixin omista sarjoista paras.

Olen tässä vältellyt lukemasta Escobarin Wikipedia-sivua, koska en rehellisesti sanottuna muista tarkalleen mitä miehelle kävi ja milloin. Mutta "parasta" koko kartelliaihepiirissä on näin sarjan ystävänä se, että ei ainakaan hahmot ja tarinat lopu kesken... Ja meno vieläkin aika uskomatonta: http://edition.cnn.com/2015/07/12/world/mexico-el-chapo-escape/
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Nyt kun viimein muistan, niin voisin tähän pistää trailereita Amerikan maalla tänä syksynä debytoivista sarjoista, joista osan luulisi kiinnostavan muitakin.

Muistatteko Bradley Cooperin ja Robert De Niron Limitless-filmin? Siitä on muovattu sarja, jossa yllättäen tavataan myös itse Bradley Cooper. Traileri ei nyt ihan maata kyllä mullista, mutta varovaisen kiinnostunut voisi olla?
[video=youtube;QqMe6pwSfIE]https://www.youtube.com/watch?v=QqMe6pwSfIE[/video]

Hieman huumorikkaampaa settiä on Grandfathered, joka vaikuttaa suht huvittavalta oheisen liikkuvan kuvan perusteella.
[video=youtube;1V7u8Jdo63A]https://www.youtube.com/watch?t=1&v=1V7u8Jdo63A[/video]

Ja hieman samaa sarjaa on The Grinder. Televisiossa juristia näytellyt mies päättää ryhtyä oikeaksi juristiksi.
[video=youtube;9mybEO-Hb0Y]https://www.youtube.com/watch?v=9mybEO-Hb0Y[/video]

Quantico. Trailerin puoleenväliin vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, sitten tullaan ryminällä alas. Tsekatkaatten itse.
[video=youtube;iRnFFinkCFA]https://www.youtube.com/watch?t=3&v=iRnFFinkCFA[/video]

Heroes Reborn lämmittelee männävuosien Heroesia, joka itselläni ainakin jäi kesken silloiseen viimeiseen kauteensa, koska kiinnostus vain hävisi. Nyt kuitenkin samaan maailmaan oltaisiin palaamassa. Eniten itseäni kiinnostaa joidenkin tuttujen hahmojen paluu, etenkin videon lopulla olevan... hahmon. Enempiä spoilaamatta. Ja tuo klippi tuntuu spoilaavan about kaiken.
[video=youtube;4FLHB2zB_cA]https://www.youtube.com/watch?v=4FLHB2zB_cA[/video]

Ja tietty jos oikein hurjaksi haluaa lähteä, niin The Muppets on... asia. Itse asiassa kun joskus katselin noin kymmenminuuttisen trailerin toisella korvalla, niin huumori vaikutti ihan asialliselta. Varmaan joku innostuupi.
[video=youtube;_BetgJuD1NA]https://www.youtube.com/watch?v=_BetgJuD1NA[/video]

Näiden lisäksi mainiosta Minority Report -leffasta on tehty töllösarja, jonka ensimmäiset jaksotkin on jo vissiin nähty. Tuon trailerin perusteella ei oikein osaa sanoa, että naposteleeko katsella, kun aikanaan suomalaistöllöihin saadaan.
[video=youtube;_fLl-DMzxrk]https://www.youtube.com/watch?v=_fLl-DMzxrk[/video]
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Daredevilin toinen kausi ilmestyy vasta ensi vuoden puolella, mutta jo nyt on teaseriä kehissä.

[video=youtube;d0YsuXjQaAo]https://www.youtube.com/watch?v=d0YsuXjQaAo[/video]

btw. Jessica Jonesin pilottijakso näytettiin New Yorkin Comic Conissa ja vastaanotto on ollut erittäin positiivinen, joidenkin mielestä jopa synkempää kamaa kuin Daredevil. Marraskuun 20. päivää odotellessa...
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Muistatteko Bradley Cooperin ja Robert De Niron Limitless-filmin? Siitä on muovattu sarja, jossa yllättäen tavataan myös itse Bradley Cooper. Traileri ei nyt ihan maata kyllä mullista, mutta varovaisen kiinnostunut voisi olla?
[video=youtube;QqMe6pwSfIE]https://www.youtube.com/watch?v=QqMe6pwSfIE[/video]

Kunpa en muistaisi. Niin järkyttävän hölmöä scifiä ja rasittavaa kuvakikkailua, että haluaisi unohtaa koko rainan. /avautuminen :p

Fargon ja The Affairin kakkosseasonit debytoivat tässä kuussa HBO Nordicissa. Taas uutta katseltavaa.

HBO:lta tullut katsottua myös Project Greenlight 2015:sta, jossa noviisiohjaaja saa Ben Affleckin ja Matt Damonin (& co.) tuella ison HBO-leffaprojektin työn alle. Tällaista behind the scenes/making of -draamaa. Aika viihteellistä, mielenkiintoisia persoonia tiimissä.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Tuli ostettua Under the domen eka tuotantokausi ku alle kympillä sai. Odotukset on kovat.

Ei ollutkaan niin hyvä mitä luulin, mutta sentäs kauden lopussa alkoi vähän parempi meno. Ehkä ostan kaikki tuontantokaudet joskus.

Nyt tilasin Hannibalin ekan tuotantokaudet ja taas on odotukset korkealla. Daredevilin ja Sillan ekat tuotantokaudet ostan varmaan ennen kesää kyllä.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Ei ollutkaan niin hyvä mitä luulin, mutta sentäs kauden lopussa alkoi vähän parempi meno. Ehkä ostan kaikki tuontantokaudet joskus.

Nyt tilasin Hannibalin ekan tuotantokaudet ja taas on odotukset korkealla. Daredevilin ja Sillan ekat tuotantokaudet ostan varmaan ennen kesää kyllä.

Hannibalin eka kausi oli mielestäni aivan mahtava. Tässä odotellut että toinen kausi tulisi televisiosta tai jostain järkevästä palvelusta. Daredevilistä luin paljon kehuja ja odotukseni kohosivat liian ylös. Ihan ok se oli ja toivottavasti seuraava kausi olisi parempi.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Tällä hetkellä ainoa sarja, mitä telekkarista seurailen on Viikingit ja sen kolmas siisoni. Sarja kiinnostaa historialliselta aihepiiriltään, joskin on tuntunut ajoittain aika lattealta. Yksi asia, mikä sarjassa on typerää on esim. se, että viikingit eivät taistellessaan käytä juuri minkäänlaisia ajalle tyypillisiä suojavarusteita (kypäriä, rengaspanssaria), vaan päällä on vain jokin nahkatakki ja kädessä kirves ja kilpi. 4. siisonissahan tulevat näyttelemään Peter Franzen ja Jasper Pääkkönen. Franzen on joku viikinkipäällikkö.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Jessica Jonesin ensimmäinen pidempi traileri. Kuukauden päästä tätä herkkua on tarjolla koko kauden mitalla.
[video=youtube;nWHUjuJ8zxE]https://www.youtube.com/watch?v=nWHUjuJ8zxE[/video]
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

BBC:n Sherlockin spesiaalijakso esitetään 1. tammikuuta briteissä ja jenkeissä. Toivotaan, että YLE näyttää taas suhtkoht nopeasti tuon 1800-luvulle sijoittuvan Sherlock: The Abominable Bride -spesiaalin. 4. kauden kuvaukset alkavat ensi keväänä.

Lähde: Dome
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Tilasin vaihteeksi Netflixin lähinnä Orphan Blackin takia. Joskus Yleltä katsoin pari ensimmäistä jaksoa, ja nyt jäin totaalisesti koukkuun. Erinomainen sarja erityisesti päänäyttelijä Tatiana Maslanyn takia. Harvoin näkee näin monipuolista pääosanesittäjää.

Kanadalaiset tuntuvat osaavan tämän tyylisten tv-sarjojen tekemisen. Continuum on toinen esimerkki onnistuneesta kanadalaisesta (scifi)jännäristä.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Tuntuu Syfy palaavan scifijuurilleen rytinällä.

Kesäsarjoista Dark Matter iski koviten. Stargate tuottaja Joseph Mallozzin sarjakuvaan perustuva sarja on kuin jatkoa SG Universen cliffhanger loppuun. Tuttuja stargate näyttelijöitä vilisee vierailevina tähtinä. Tällaista avaruusmatkailu on kaivattu. Ensimmäinen kausi löytyy jenkki Netflixistä. Killjoys oli myös ihan positiivinen yllätys vaikka ei tuotantoarvot olleet Dark Matterin tasoa ja sisältää mielestäni liikaa eri planeettoja joissa reissataan pahisten perässä. Myös tuleva avaruusooppera The Expanse kiinnostaa paljon. Tietysti aikamatkailu 12 Monkeys 2. tuotantokautta odotan innolla. Harmi ettei viime joulukuussa tullut Ascension päässyt minisarjaa pidemmälle. Mielestäni täysin aliarvostettu sarja. + Tricia Helferiä kyllä katselisi enemmänkin. :D

Muitten kanavien tarjonnasta odotukset ovat korkealla HBO:n Westworldin osalta. On tuota jo veikkailtu tulevan yhtä suosituksi kuin Game of Thrones ja hyvältähän tuo teaserin perusteella näyttää. Anthony Hopkinsilla vielä mojo tallella.

Binge katsomiseksi menee aina uudet kaudet näistä loistosarjoista: House of cards, Orange is the New Black, Daredevil, Jessica Jones, Bloodline.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

^ Sait myytyä Dark Matterin. Harmittavasti tosiaan jäi Universe kesken, niin joskohan tuo ajaisi sen lopun asian. (Suunnitelma Universen kolmoskauden ensimmäiselle jaksolle oli mielestäni todella mielenkiintoinen, harmi ettei sitä koskaan tehty...)

Jessica Jonesin ensimmäinen pidempi traileri.

Oon tän kattellut kahdesti, enempiä ei kehtaa tai muistaa vielä joka kohtauksen, joita sitten odotella. Mutta kummallakin kerralla ihokarvat noussu pystyyn, mikähän tässä on. Toi musiikki ainakin toimii tosi hyvin synkkyyden ja teeman kanssa yhteen. Mutta enemmän kuin mitään muuta mä odottelen tolta sarjalta David Tennantin suoritusta. Ennustan, että tässä on yksi parhaista (Marvel-)pahiksista pitkiin aikoihin. Oon täpinöissäni.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Ihmeen tylsä oli hannibalin eka tuotantokausi, mutta pari viimeistä jaksoa rupesi vaikuttamaan siltä, että pakko ostaa 2 ja 3 tuotantokausikin. Lievä pettymys silti oli, kun hehkutettu tuota sarjaa niin pirusti.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Tuntuu Syfy palaavan scifijuurilleen rytinällä.

Kesäsarjoista Dark Matter iski koviten. Stargate tuottaja Joseph Mallozzin sarjakuvaan perustuva sarja on kuin jatkoa SG Universen cliffhanger loppuun. Tuttuja stargate näyttelijöitä vilisee vierailevina tähtinä. Tällaista avaruusmatkailu on kaivattu. Ensimmäinen kausi löytyy jenkki Netflixistä. Killjoys oli myös ihan positiivinen yllätys vaikka ei tuotantoarvot olleet Dark Matterin tasoa ja sisältää mielestäni liikaa eri planeettoja joissa reissataan pahisten perässä. Myös tuleva avaruusooppera The Expanse kiinnostaa paljon. Tietysti aikamatkailu 12 Monkeys 2. tuotantokautta odotan innolla. Harmi ettei viime joulukuussa tullut Ascension päässyt minisarjaa pidemmälle. Mielestäni täysin aliarvostettu sarja. + Tricia Helferiä kyllä katselisi enemmänkin. :D

Muitten kanavien tarjonnasta odotukset ovat korkealla HBO:n Westworldin osalta. On tuota jo veikkailtu tulevan yhtä suosituksi kuin Game of Thrones ja hyvältähän tuo teaserin perusteella näyttää. Anthony Hopkinsilla vielä mojo tallella.

Binge katsomiseksi menee aina uudet kaudet näistä loistosarjoista: House of cards, Orange is the New Black, Daredevil, Jessica Jones, Bloodline.

Tältä listalta löytyi minullekin muutama mielenkiintoinen uutuus. 12 Monkeysin laadun suhteen olen kuitenkin aika skeptinen.

The Expanse:ä olen odottanut jo pidemmän aikaa, sillä se pohjautuu erääseen viime vuosien parhaista scifikirjasarjoista. Toivon todella että sarja saavuttaa saman tunnelman ja laadun kuin kirjat.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Netflixistäkin nyt löytyvää Gothamia on tullut katsottua. Kymppijaksoon asti meno oli aika meh-tasoa, mutta tuossa kohdin tapahtui jotain, en tietä mitä, mutta jaksot olivat yhtäkkiä paljon mielenkiintoisempia. Toivottavasti jatkuu kauden loppuun asti, en ole meinaan itsekään vielä kovin paljoa tuosta pidemmälle päässyt.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

^ Sait myytyä Dark Matterin. Harmittavasti tosiaan jäi Universe kesken, niin joskohan tuo ajaisi sen lopun asian. (Suunnitelma Universen kolmoskauden ensimmäiselle jaksolle oli mielestäni todella mielenkiintoinen, harmi ettei sitä koskaan tehty...)



Oon tän kattellut kahdesti, enempiä ei kehtaa tai muistaa vielä joka kohtauksen, joita sitten odotella. Mutta kummallakin kerralla ihokarvat noussu pystyyn, mikähän tässä on. Toi musiikki ainakin toimii tosi hyvin synkkyyden ja teeman kanssa yhteen. Mutta enemmän kuin mitään muuta mä odottelen tolta sarjalta David Tennantin suoritusta. Ennustan, että tässä on yksi parhaista (Marvel-)pahiksista pitkiin aikoihin. Oon täpinöissäni.

Jessica Jones kiinnostaa täälläkin, vaikka en voikaan sietää pääosan naisnäyttelijää. Liekö syynä aikaisempi rooli idioottina kämppiksenä jossakin väsyneessä sitcomissa. Pitääpä kelata Daredevil äkkiä pois alta niin pääsee tämän kimppuun.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Aziz Ansarin Netflix-originaali Master of None saapui suoratoistopalveluun hiljattain. Muutama jakso alla ja oikein riemukasta läppää tuntuu lentävän. Azizin hahmo on samankaltainen koheltaja mitä Parks and Recissa, mikä ei itseä ainakaan haittaa. Huumori uppoaa hyvin.
 
HBO:n sarjoja tullut katsottua. Luonnollisesti huikeat gameofthronesit ja truedetectivet, mutta on siellä rikollisen vähällä huomiolle jääneitä sarjoja, kuten nyt vaikkapa Fargo. Ne ketkä on nähnyt leffan tietävät tyylilajin. Samanlaista tunnelmaa ja makaaberia menoa, paikoin kuivaa ja nihilististä huumoria - huippuhyvillä roolisuorituksilla varustettuna. Loistava sarja!
 
Ylös Bottom