Unreal-Hawk
New Member
Jo pitkään ja hartaasti on toivottu, että XboxFIN järjestäisi Live-turnauksen. Näin ollen on aika ottaa asia puheeksi. Näillä näkymin kisa on joko ensi viikon perjantaina tai lauantaina, tarvittaessa lykätään. Pelinä toimii Return to Castle Wolfenstein. Koska Wolfensteinissa on useampi klaani ja klaanissa tiimipeli toimii toisinaan kuin unelma, olen siis päättänyt muodostaa jaot niin, ettei yksikään klaanilainen ole samalla puolella oman klaaninsa jäsenen kanssa. Ottelut käydään 2 vs. 2 metodilla, 3:ssa Stopwatch-kierroksessa, jossa yhdessä kierroksessa on 2 erää. Jatkoon tarvitaan voitto 2:sta Stopwatch-kierroksesta.
Riippuen pelaaja/tiimimäärästä, turnaus yritetään aloittaa ja lopettaa samana päivänä. Mutta alustavasti vaatimuksena olisi, että koko yö olisi mahdollisuus ottaa matsia.
Eli pikakertauksena:
- 2 vs. 2
- Ei samaa klaania
- Kenttä on yllätys
- 3 SW-kierrosta, 2 voitoon.
- Vihollisten respawn-paikkaan ei saa jäädä odottamaan ja tappamaan vihollisen "synnyttyä"
- Rutkasti aikaa
- Pari kiellettyä asetta: Venom, Panzer ja Sniper
- Aloitus kello 20
Tarkemmat säännöt ja faktaa palkinnoista keskellä viikkoa.
Aikaa ilmoittautumiseen on torstain keskipäivään saakka, jolloin arvon ja julkistan parit. Joten olisi hyvä, jos pääsisitte IRCiin nopeiden informaatioiden annon takia. Jos ei esim. mIRCin asennus onnistu, niin käytettävissä on myös pari selaimessa toimivaa klienttia, esim. webchat.ircnet.info.
Mikäli kisa on liian aikaisin, voimme lykätä kisaa viikolla.