Vastaus: Madventures
Oli se. Itse nukke tilattiin varta vasten paikan päälle, jossa olivat Tunna ja Riku sen epäilyttävän näköisessä ruumisarkussa kantaneet sisälle kämppään kahdestaan, koska nuken painosta ja arkun painosta johtuen yksin ei sitä ilmeisesti olisi saanut kannettua. Tunna oli siis täysin tietoinen nuken olemassaolosta. Näin ainakin Subin Madventures-extrojen mukaan. Nuken vetely vaikutti myös harvinaisen lavastetulta, harvemmin sitä hyökkää kameran kanssa vessaan, jossa arvelee toisen olevan. Varsinkin kun sormuksestakin näkee, että mitä ilmeisemmin Riku on kihlautunut, joten mitä ilmeisimmin homman teko televisiota (ja kokeilua) varten oli ilmiselvästi sovittu, muuten voisi kihlattu mahdollisesti tykätä kyttyrää moisesta.
Sen sijaan joidenkin mainitsemaa junasta myöhästymistä en välttämättä usko lavastetuksi, vaikka lavastuksen makua on nykyään puolet koko ohjelmasta. Saattoihan sekin kuulua jo valmiiseen käsikirjoitukseen, mutta ehkä tällä kertaa kolmannessa kaudessa kerrankin saatiin mukaan jopa yllätyksellisiä asioita, muu kuin shokkirituaalit.
Loistavan Japani -jakson jälkeen jouduin kyllä palaamaan takaisin maan pinnalle, kun Intian jakson katsoin tuossa hetki sitten subin netti-tv:n kautta. Enää ei asiaa edes yritetty peittää, vaan matkailijat itsekin kutsuivat tapaansa gonzotravellaukseksi. Kiitos - ja ei kiitos.
Valituksestani huolimatta en voi olla katsomatta jokaista jaksoa, joka tulee. Jotain hehkua ohjelmassa on siis edelleen. Mutta kuten J.Pikkarainen ja Mahewcoro asian ilmaisivat, enää ei voi kyllä ohjelmaa katsoa kadehtivana ja imailla chillaustunnelmia kateellisena oman sohvan perältä ja unelmoida omasta matkasta... harmillista.
[edit] Lisätään vielä, että onhan Madventures pullollaan lavastettuja tai virheellisiä juttuja, jotka ovat tai eivät ole niin helposti uskottavissa. Esimerkiksi Riku ei ykköskaudella tullut mistään kaivoksilta (eli matkaa ei maksettu kaivosrahoilla, vaan Subi tottakai maksoi matkaamista ennakkorahoilla), Viron helikopterireissu tehtiin muuten vain, Intiaan mentiin yhtä matkaa (Tunna ei ollut viettänyt siellä kuukauden päiviä), Tongan saaristoon jumiin jääminen oli ilmiselvä vitsi, aavikossa ei vietetty 40 päivää ja 40 yötä vaan vain muutamia öitä, timanttia ei olisi Amerikassa tarvinnut kauden päätteeksi edes ottaa irti, koska rahatilanne oli tuolloin hyvä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Madventures on aivan puhdasta viihdettä, eikä kaikkea kannata ottaa kovin tosissaan.
...vaikuttanu lavastetulta mutta olikohan? Koska toi on jo oikeesti outoa.

Viimeksi muokannut moderaattori: