Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Käytät vanhentunutta selainta. Kyseinen selain ei pakosti näytä tätä tai muita sivustoja oikein. Sinun tulisi päivittää selaimesi tai käyttää vaihtoehtoista selainta..
Suoraan sanottuna ei päräyttänyt. Etenkin kun sen näki nyt jo kolmatta kertaa lyhyen ajan sisään (kahdesti PS3-demolla, nyt kerran X360-retaililla).
Mutta älkää nyt käsittäkö väärin. En ollut missään vaiheessa ykkösestäkään varsinaisesti liekeissä, mutta selvästi hyvä pelihän se oli, kun 37 tuntia sen kanssa viihdyin ja läpi pelasin. Kakkosen alku vaikuttaa siinä mielessä jopa paremmalta, että repeily on tiessään ja hississä kököttely on korvattu rehellisellä latausruudulla. Niin, ja se ammuskelukin tuntuu tarkemmalta. Pääosumia ehti tulla jo miltei sen yhden achievementin verran.
No se tekee sitä koko ajan, eipä mikään kummonen hirvitys, jos nyt vähän ärsyttävä.
Normalilla pelaan, kuten pelini yleensäkin. Adeptiin päädyin ihan vain siksi, että tulisi kerrankin vähän erilainen pelikokemus ja vastapainoa perinteiselle räiskinnälle.
Ja kun ei tässä ole isyysvapaata jäljellä kuin alle viikko, piti valita yksi peli, johon keskityn ennen töihin palaamista. Arpa osui sitten massa-Kekkoseen, kun sitä on niin paljon hehkutettu.
Piltti on sen verran kallista nykyään, että ME2 kannattaa pelata ennemmin boxilla kuin odottaa pleikan täysihintaista(?) versiota saapuvaksi kauppoihin.
Adept on mielestäni oikea valinta. Ei sattunut silmään pelaako TT-2k sedällä vai tädillä?
Pleikan demon testailin ukolla ja se tosiaan on paljon tönkömmän kuuloinen kuin rinnakkaampi versio.
Vastaus: Mass Effect 2 - BioWaren avaruuseepos [X360]
Neljättä rundia vedellään nyt Vanguardilla, ja kyllä peli vain tykittää uskomattomasti, vaikka sen jo melkein läpikotaisin tunnenkin. Tosin ainakin näin alkuun ongelmia tuottaa kovasti uusi taistelutyyli, jonka kanssa on kompuroitu ja nirrikin heitetty useaan otteeseen. Pelaan tätä kierrosta PC:llä, joten KB+M lisää pakkaan vielä oman vaikeutensa, PC-pelaaja kun en kuitenkaan ole.
Charge on kuitenkin mehevin bioottinen voima koko pelissä, ja luo myös omalta osaltaan immersiivistä kuvaa voittamattomasta Shepardista, kun tämä syöksähtelee salamannopeasti pitkin kenttää niputtaen rivimiehiä.
Vastaus: Mass Effect 2 - BioWaren avaruuseepos [X360]
Piti jättää renegade läpipeluu kesken ja aloittaa ME1 hahmollani peluu. Jos nuo DLC:t vaikuttavat 3. osassa joten hyvä pelata ne oikealla hahmolla. Muutenkin ei tuo renegadena pelaaminen onnistu
Soldierina mennään vaikka yleisesti pelaan joko Adeptilla tai Vanguardilla. Välillä on ihan mukava päästä sniputtelemaan ja unohtaa kikkailu. Varsinkin kun pelaan vaikeimmalla tasolla.
Piltti on sen verran kallista nykyään, että ME2 kannattaa pelata ennemmin boxilla kuin odottaa pleikan täysihintaista(?) versiota saapuvaksi kauppoihin.
Vaan joo, nyt 7+ tuntia jo mittarissa saven mukaan. Jonkin verran aikaa on palanut valikossa, kun on pitänyt vauvaa röyhtäytellä jne. Kello oli kuitenkin about varttia vaille viisi aamulla, kun öisen session lopulta maltoin lopettaa. Omegaa kauemmaksi en ole edelleenkään päässyt, mutta sieltä muutamat sivu- ja päätehtävät hoitelin. Nyt on jengiä kasassa kolmen tyypin verran:
<jos joku ei vaikka halua tietää, keitä Omegalta mukaansa voi saada>
Zaeed, alien-tohtori-jonka-nimeä-en-muista sekä Archangel (jonka todellisen henkilöllisyyden arvasin suurin piirtein saman tien).
Parasta fiilistä tähän mennessä on tarjonnut Afterlife-yökerho. Siellä oli mukavan kuuloista jumpsutusmusaa, ja kuulokkeet päässä pelatessa tuli mukava kaiho oikeaan yökerhoon. (Ei, ei niitä tanssityttöjä katsomaan, vaan ihan vaan drinkkiä suuhun kaatamaan ja chillisti olemaan. Tanssimuuvssini ovat yhtä noloja kuin Shepardilla itsellään.)
Huonointa fiilistä tuli yöllä nähdyistä ME2-unista. Loputon planeettojen skannailu, järjettömät dialogivaihtoehdot jne. söivät miestä rotan lailla. Tosin tuo ei ole mikään ME2-spesifinen juttu, vaan noin mulla käy milloin minkäkin pelin kanssa, jota pelaan pikkutunneille asti. Tyhmä alitajunta ei vaan voi pureksia dataa omassa rauhassaan, vaan projisoi niistä näkyviä unia vailla tolkun hiventä.
Ykkösessähän Sheppis osas jorata kuin vanha tekijä, mutta ilmeisesti tanssitaidot hävisivät siinä henkiinpalautuksen mukana.
Huonointa fiilistä tuli yöllä nähdyistä ME2-unista. Loputon planeettojen skannailu, järjettömät dialogivaihtoehdot jne. söivät miestä rotan lailla. Tosin tuo ei ole mikään ME2-spesifinen juttu, vaan noin mulla käy milloin minkäkin pelin kanssa, jota pelaan pikkutunneille asti. Tyhmä alitajunta ei vaan voi pureksia dataa omassa rauhassaan, vaan projisoi niistä näkyviä unia vailla tolkun hiventä.
Vastaus: Mass Effect 2 - BioWaren avaruuseepos [X360]
Neljän läpipeluun jälkeen varmaan voi melko huolettomasti tulla kertoilemaan omia ajatuksiaan.
Ensimmäinen läpipeluukerta oli Infiltratorilla ja vaikeusasteena oli muistaakseni Hardcore. Tein kokonaan uuden hahmon, sillä tahdoin oppia pelin ensin läpikotaisin, jotta pystyisin tekemään kolmen ykkösestä tuotujen hahmojen kohdalla juuri ne oikeat päätökset ja teot, jotta heidän tarinansa jatkuisivat täydellisinä sarjan kolmanteen osaan. Ykkösessä karsastin erittäin paljon näitä "välimallin" hahmoluokkia, sillä ne tuntuivat suoraan sanottuna siltä kuin ne olisi rampautettu. Kakkonen veti tässä asiassa onneksi ykköstä paremmin, sillä sen sijaan, että luokille olisi annettu hiukan taitoja kahdesta puhtaasta luokasta, tehtiin niistä toisessa osassa onnistuneen omanlaatuisia (vrt. ykkösen vanguard vs. kakkosen vastaava). Alkuperäinen huoleni väärien päätöksien tekemisestä kuitenkin osoittautui turhaksi, sillä peli suoraan sanottuna tuputti kurkusta alas kuinka sinun tulisi tehdä, ettei homma menisi reisille.
Kenet valitset johtamaan ("YOU NEED SOMEONE WHO CAN COMMAND", "We need to send a tech expert). Ainoa asia, mikä Infiltratorillani kusi Suicide Missionissa oli se, että en lähtenyt heti samantien tiimini perään, vaan tein muutaman tehtävän ennen hyppyäni Omega 4:n
Toinen hahmoni oli ykkösestä tuotu naispuolinen Über-paragon adepti. Ykkösessä adept oli suoraan sanottuna kaikkien aikojen kovin hahmoluokka, sillä kun tasoluokkia alkoi olla hahmolla se 30+, muuttui peli hahmolla ihanaksi veribaletiksi, jossa kykeni paiskomaan ja nostamaan ja muutenkin vain pysäyttämään vihollisia sellaisella voimalla ja nopeudella, että tuntui oikeasti, että Shepard on ylitsepääsemätön bad-ass. Mutta mitäpä toi kakkonen? Luokka kärsi niin pahasti peliin tuodusta yleisestä voimien latausajasta, että huh hah hei. Tiesin kyllä etukäteen pelin tekijöiden mainostaneen, että Adept + Insanity tulisi olemaan se pelin vaikein yhdistelmä, ja tämä kyllä piti paikkansa. Lämpölippaista oli aina pulaa ja tiimikavereiden sairaalloinen tyhmyys (Nostavat päätänsä suojasta, eivät tulita vihollista vaikka annat käskyn) korostivat vielä kertaalleen pelikerran uskomatonta vaikeutta.
Horizonin tykkikeskuksen valtaus ja puolustus oli uskomattoman vaikea. En muista kuinka monta kertaa katsoin kyseistä tehtävää suorittaessani "Mission Failed"- ruutua, mutta varmasti useampia kymmeniä kertoja. Horizonin aikana hahmo on vielä niin matalalla tasolla, että tämän vielä ymmärtää. Myöskin käynti Collectorsien aluksessa, missä joudut kahden Scionin tykittämäksi seikkaillessasi alustoilla oli uskomattoman vaikea. Tätä onneksi helpotti tehtävän aikana saatu uusi aselaji (tarkkuuskivääri) ja huomio, että uusia vihollisia alkoi tulla heti kun jomman kumman Scionin sai tapettua. Siispä kulutin pikkuhiljaa molemmilta sontiaisilta suojat lähes nolliin ja tämän jälkeen viimeistelin molemmat tyylikkäillä päälaukauksilla, jolloin uusien vihollisten saapuessa ei tarvinnut enään huolehtia Scionien tykeistä.
Odotin adeptini taasen alkavan loistamaan korkeammilla tasoilla, mutta näin ei koskaan käynyt, vaikka sainkin emäntäni tasolle 30 jo hyvissä ajoin ennen viimeistä tehtävää. Tälläkään kertaa valinnat eivät tuottaneet päänvaivaa, ja Adeptini pääsisi syksyllä viettämään laatuaikaa kultansa Liaran kanssa DLC:n muodossa.
Kolmas hahmoni oli miespuolinen Renegade Tech, mutta otin oppia edellisestä pelikerrastani ja tiputin vaikeusastetta pykälän verran. Tech oli hahmoluokkana varsin mitäänsanomaton, sillä se ei liioin ärsyttänyt, eikä ihastuttanut. Ainoa mieleenpainunut kohtaus oli suorittamani Legionin uskollisuustehtävä, jossa taistelukentällä pyöri parhaimmillaan 4 dronea (Minun, Legionin, Talin sekä vihollisen). Renegade Techini sanoi hyvästit ykkösen Space Babelle ja nautti ensin Jackin lämmöstä ja myöhemmin pelin aikana vielä Mirandan. Tämä on ainoa, mikä minulla on jäänyt pelikerrasta vituttamaan, sillä tahdoin Jackista uuden morsmaikun ukolleni, mutta tyhmyyttäni olin liian pahis keskusteluissa. Enköhän tämän kuitenkin ennen kolmannen osan tulemista korjaa.
Viimeinen hahmoni oli universumin kiltein ja hienoin mies, über-paragon solttu. Tästä pelikerrasta tuskin tarvitsee kovin paljon kitistä. Peli oli varsin viihdyttävää mättöä tällä hahmolla, ja varsinkin kun viimeiseen koitokseen ottaa mukaan henkilöitä, jotka hallitsevat Biotic-taitoja. Taktiikkani oli varsin yksinkertainen. Itse vain kulutin suojia vihollsilta ja annoin Jackin ja Mirandan paiskoa ilkeyksiä reunan yli. Vaikeusasteena oli tuttu ja turvallinen Insanity. Tämä solttu on minulle se Ultimate pelikerta, ja tällä hahmolla pitää kaiken nappiin juuri, eikä melkein, niinpä tämä hahmo pysyi uskollisena ykkösen rakkaalleen Ashley Williamsille ja torjui muiden naisten turhat lähentely-yritykset.
Mitäpä pelistä jäi sitten ihan konkreettisesti käteen? Noh, sitä samaa, mitä on monessa muussakin paikassa ennen tätä toitotettu. Taistelu on sujuvaa, dialogi ja keskustelu ylipäätänsä on varsin mojovaa. Mutta monessa asiassa on mielestäni menty ihan turhaan takapakkia. Kaipasin enemmän ykkösen kaltaista kehityssysteemiä, vaikkakin kakkosen vastaavalla on myöskin puolensa. Myöskin planeettojen skannailu alkoi suoraan sanottuna ketuttamaan jo ensimmäisellä pelikerralla. Meikäläinen kuitenkin tahtoo useasti suorittaa peleissä kaiken mahdollisen, joten päivitysten jättäminen tekemättä ei tullut kuuloonkaan. Vaikka kyseessä ei ollut suoranainen nerffaaminen, sillä pahoilta pojilta täytyy saada ensin suojakerrokset huitsin Nevadaan, olisin tahtonut nähdä Adept-luokassa enemmän munaa(no pun intended). Lisäksi olisin toivonut vihollisilta laajempia tech-ja biotic - taitojen käyttöä. Vihollisten käyttäessä pelkkää Warppia tai Dronea, alkaa ihmetyttämään, että onko Shepard kumppaneineen ainoa, joka osaa muutakin kyseisillä taidoilla tehdä. Tiedän, että kyseessä on puhtaasti pelin kokemukseen vaikuttava tekijä, mutta silti olisin tahtonut nähdä Shepardini joutuvan Barrierin tai Throwin kaltaisen Biotic-voiman kynsiin. Lisäksi ykkösen hahmojen vähäinen näkyvyys pelin toisessa osassa laittoi kysymysmerkin pääni päälle.
Mutta eipä silti, varsin maukas peli, jonka pariin palaa varsin mieluusti. Maailma on uskomattoman rikas ja täynnä maukkaita yksityiskohtia, ja mikä kummallisinta, pelin hahmot tuntuvat aidommilta kuin suurimmassa osassa muita pelejä. Vielä kun saataisiin kasvoanimaatiot Uncharted 2:n tasolle.
Mielestäni tuo varsinainen hahmonkehitys on Mass Effect 2:ssa selkeämpää ja tuntuvampaa, mutta yksi asia, joka jäi puuttumaan, on eri upgradet, panssarit ja aseet, jotka paranivat ensimmäisessä osassa pelin myötä. Toi tiettyä etenemisen fiilistä, kun pääsi paskasta inventaariojärjestelmästä huolimatta aina parantelemaan asteittain varustusta.
Onhan Mass Effect 2:ssakin hyvinkin laaja upgrade-tuki Normandyn labrassa ja eri kaupoissa, mutta ei se kuitenkaan ihan samaa asiaa aja.
Myöskin planeettojen skannailu alkoi suoraan sanottuna ketuttamaan jo ensimmäisellä pelikerralla. Meikäläinen kuitenkin tahtoo useasti suorittaa peleissä kaiken mahdollisen, joten päivitysten jättäminen tekemättä ei tullut kuuloonkaan.
Minähän aluksi puolustelin planeettaskannailuja, mutta kyllähän sitä ehdottomasti mieluummin ottaisi makorallin eri kartoittamattomilla planeetoilla. Toisaalta planeettaskannailuahan ei oikeastaan edes tarvitse niin kovasti tehdä saadakseen kaikki mahdolliset päivitykset.
Vaikka kyseessä ei ollut suoranainen nerffaaminen, sillä pahoilta pojilta täytyy saada ensin suojakerrokset huitsin Nevadaan, olisin tahtonut nähdä Adept-luokassa enemmän munaa(no pun intended).
Samaa mieltä. Kiroilin niin ikään Adeptin kyvyttömyyttä Insanityllä juurikin noissa mainitsemissasi kohdissa (Horizon & Collector-alus). Tietysti kaikkeen tottuu ja kyllähän sitä Adeptillakin saa vaikka mitä pienen harjaannuksen kautta irti, mutta systeemi on silti kömpelö. Eikä toimi fiktionkaan kannalta, kun välifilmeissä hahmot eivät juurikaan pysähdy roiskimaan toisiltaan suojia pystyäkseen käyttämään biotiikkaa.
Tiedän, että kyseessä on puhtaasti pelin kokemukseen vaikuttava tekijä, mutta silti olisin tahtonut nähdä Shepardini joutuvan Barrierin tai Throwin kaltaisen Biotic-voiman kynsiin.
Nämä tilanteet olivat toisaalta huvittavan raivostuttavia Mass Effectissä, kun asari tahi jokin muu taituri pisti Sheppiksen kanveesiin, eikä itse pystynyt kuin seuraamaan hampaita kiristellen sivusta. V-käyrän huipun saavutin ainakin itse yrittäessäni tuhota tuota Thorian-kasvia. Asarikommando halvaannutti Shepardin ja friikit juoksivat yksissä tuumin puklaillen kimppuun.
Vielä kun saataisiin kasvoanimaatiot Uncharted 2:n tasolle.
Vastaus: Mass Effect 2 - BioWaren avaruuseepos [X360]
Kyllä itsekin kaipailis Mässykolmoseen Mako-ajeluja, upgradeja ja xp:een kertymistä hiljalleen isojen pottien sijaan. Hissiajelujakin tai sitten muuten enemmän partymembien keskinäistä puhelua.
Harmi että Bio luultavasti katsoo kakkosen arvosteluja ja kuvittelee tehneensä täydellisesti kaikkien muutosten kanssa. Totuushan on, että vaikka kokonaisparannus jäi plussan puolelle, niin jossain lähinnä tunnelmaa kohottavissa jutuissa mentiin metsään.
Yksi vaihtoehto voisi olla New Vegas -henkinen "hardcore-moodi", joka ei muuttaisi vaikeustasoa, vaan roolipelielementtien syvyyttä pelaajan preferenssien mukaan.
Vastaus: Mass Effect 2 - BioWaren avaruuseepos [X360]
***** kun pistää vituttamaan.
Meinasin tänä aamuna poistaa nuo lisärit tarjouksesta halvalla, mutta ei pystynyt ja sanottiin, että yritä myöhemmin uudelleen. Myöhemmin sitten menin kokeilemaan, mutta tarjous olikin jo päättynyt. Pitäkööt tunkkinsa, saatana! Miksi pitää tehdä tälläisiä tarjouksia, jotka menevät ohi ihmisiltä, jotka eivät koko ajan päivystä konsolin kauppapaikalla.
Ja mitä massakolmeen tulee, niin itse ainakin toivon laajempaa hahmonkehitystä, ykkösen tapaan kertyvää expaa, enemmän aseita ja panssareita, jonkinlaista inventaariota ja tietysti hissit takaisin! Sivutehtäviinkin voitaisiin panostaa entistä enemmän. Viimeinen asia mitä kolmoseen kaipaan on Mako ja pystysuorat vuorenseinämät.
E: Millonkas tänne on tullut tälläinen automaattinen sensurointi?
Vastaus: Mass Effect 2 - BioWaren avaruuseepos [X360]
Tuosta kasvoanimaatiosta eli mielestäni se on varsin hyvä kun ottaa huomioon ettei Unchartedin tapaista capturefacething tekniikkaa ole käytetty. Eniten saisivat panostaa hiuksiin! Liian monella miehellä on joko kalju tai samanlainen lyhyt hiustyyli. Naisilla taas on monesti naurettavan näköinen laatikko päässään.
Niin ja Mako ajelut takaisin! Itse tykkäsin ja varsinkin planeettojen explorettaminen oli todella mukavaa. Kokeilpaaka ykkösessä mennä Kuuhun ja katsella sieltä maata. Ihan sanattomaksi veti ensimmäisellä kerralla
Ja mitä massakolmeen tulee, niin itse ainakin toivon laajempaa hahmonkehitystä, ykkösen tapaan kertyvää expaa, enemmän aseita ja panssareita, jonkinlaista inventaariota ja tietysti hissit takaisin! Sivutehtäviinkin voitaisiin panostaa entistä enemmän. Viimeinen asia mitä kolmoseen kaipaan on Mako ja pystysuorat vuorenseinämät.
Turha toivo veikkaan. Kakskolme kehitettävää juttua hahmolla, ja yhellä pisteellä maksimoitu. Kakkonen oli tässä liki yhtä karmea, joten mikään yllätys tuokaan meikäläisen eihauskaläppä ei olisi.
Inventaario, hissi, mako. U name it! Dont get it.
Aina nakertaa katella näitä kakkosmassan revikkanumeroita, ysiä, ysi puolta ja kymppiä. Ei missään nimessä huono peli edelleenkään, mut ei herran jestas nämä numerot puolla mitään paluuta mainittuihin seikkoihin roolipeli ME ykkösen kaltaisuuksiin. Päin vastoin, viesti on pelaajilta sellainen että "kakkonen oli selvästi parempi ja suoraviivaistakaa entistä enemmän."
Aina nakertaa katella näitä kakkosmassan revikkanumeroita, ysiä, ysi puolta ja kymppiä. Ei missään nimessä huono peli edelleenkään, mut ei herran jestas nämä numerot puolla mitään paluuta mainittuihin seikkoihin roolipeli ME ykkösen kaltaisuuksiin. Päin vastoin, viesti on pelaajilta sellainen että "kakkonen oli selvästi parempi ja suoraviivaistakaa entistä enemmän."
Minusta taas tuntuu siltä, että vähemmistö on äänekkäin: suurin osa pitää muutoksista, kuten myös arvostelijat, mutta tietty vihausryhmä toimii kovaäänisimpänä torvena.
Jos nyt muutenkin lähdetään puhumaan siitä, mikä Mass Effect 2:ssa on todella vikana, voi hyberbolit jättää tiekseen. Pelissä on toki huonoja puolia, mutta niistä on pystyttävä keskustelemaan ilman hölmöä liioittelua (paraskin puhuja, minä!).
Vastaus: Mass Effect 2 - BioWaren avaruuseepos [X360]
Voi voi unirytmiparkaa! Toissapäivänä jäi ME2-sessio kokonaan välistä, kun vauveli rauhoittui vasta yöllä lähempänä ennen kolmea. Tuota tasoittaakseni viime yönä menikin sitten puoli kuuteen asti Shepardin avaruussaappaissa. Poppoo lisääntyi taas muutamalla veikolla, ensimmäinen planeettaa skannaamalla löytynyt sivutehtävä suoritettu ja sitä rataa. 13 tuntia ja pikkaisen päälle on pelikellossa, ja olin suoraan sanottuna hämmästynyt, kun "jouduin" siirtymään jo kakkoslevyllekin. (Ilmeisesti pelin voi bootata jatkossa Disc 2:lta, eikä ykköslevyyn tarvitse enää vaihtaa?)
Aamuyön pelihetket lopetin Illiumille, kunhan olin siellä pariakin vanhaa tuttua käynyt morjestamassa. Tai toista en kyllä itse edes muistanut, mutta kyseinen hahmo näytti Sheppiksen tunnistavan. (Huvittavasti ME2-universumissa käytännössä kaikki tuntevat Shepardin saman tien, vaikka marssin Blood Dragon -panssari päällä. Samoin kaikki myöskin tuntuvat tietävän...
<alun pieni Sheppis-salaisuus>
... ettei Shepard olekaan kuollut. Tai siis että mies onnistuttiin kursimaan kasaan. Alun juontojen perusteella tuntui, että kaikki luulivat lusikan lentäneen lopullisesti nurkkaan, mutta mitä vielä. "Joo, siis kato kyl mä tiesin, että Cerberus sua herätteli henkiin! Naapurin Pena kertoi!" Se siitä salaisesta operaatiosta.
Senkin uhalla, että jotkut saavat tästä aihetta tunteenkuohahduksiin, voin nyt tunnustaa ME2:n tuntuvan ykkösosaa paremmalta. Erityisesti räiskintä suojien takaa sen, että voi suht. rauhassa tähtäillä pääosumia ja paiskoa vihuja Adept-taioilla. Vain erään juonitehtäväplaneetan loppurähinöissä tuli kuoltua muutaman kerran putkeen, kun aina jostakin ehti tulla örmy huitomaan sivusta. Ja vaikkei planeettojen luotailu erityistä herkkua ole, voittaa se Mako-ajelut. Tykkää-nappia painan myös maisemien vaihtelulle. Alkoi ne ykkösen about viisi erilaista sivutehtävien karttatyyppiä nyppästä.
Aivan kaikista muutoksista en kuitenkaan pidä. Joissain tehtävissä sentään suht. selkeästi näkee, mikä toiminta heittää välianimaatioiden kautta Tehtävä läpi -statusruutuun, mutta pari kertaa on jäänyt nurkat koluamatta mission yllättävän päättymisen takia. Täytyy vain toivoa, ettei mitään oleellista jää tuon takia poimimatta kyytiin.
Ja vaikka teknologian kehittäminen voittaakin ykkösen inventaariohelvetin, on jäänyt täysin epäselväksi, onko saman aseluokan tussareilla loppujen lopuksi mitään eroa. Mitään varsinaisia speksejä kun ei näe, vaan ainoastaan tekstimuotoista löpinää. Raskailla aseilla eroja olen huomannut, mutta pistoolit tuntuvat kaikki ihan samanlaisilta. No, samapa tuo, koska taistelut sujuvat muuten niin hyvin, eikä AI-taistelutoveritkaan ole jatkuvasti kuolemassa. Välillä ne tosin juoksevat suoraan kameran eteen peittäen näkyvyyden, mutta se on varsin pieni kauneusvirhe muuten sujuvassa toiminnassa.
<Krogan-hahmoon liittyvä kyssäri>
Eikö ME2:ssa enää saa seikkailla Wrexin kanssa? Garrus ja Wrex olivat tutkaparini ykkösessä, mutta nyt mukana oleva krogan onkin vaan jokin vastasyntynyt Grunt. :I
Loppuun vielä maininta siitä, että vaikka en jaksakaan Codexejä lukea, enkä edelleenkään osaa tunnistaa alien-rotuja (pl. kroganit ja turjaanit), on hahmosuunnittelu todella onnistunutta. Erityisesti juuri nuo pari edellä mainittua rotua näyttävät jutustelutuokioissa erinomaisilta. Eräs vihulaistyyppi sen sijaan vaikutti suoraan Babylon 5:n pahiskaartista kopioidulta ulkonäkönsä puolesta mutta väliäkös sillä.
PS. Blood Dragon -puku tekee muuten myös sen, ettei tarvitse katsella Shepardin kuminaamaa niin usein. Eli vaikka muut humanoidit ovat komeita, ihmisten mallinnus ja kasvoanimaatio on edelleen aika koomista.
13 tuntia ja pikkaisen päälle on pelikellossa, ja olin suoraan sanottuna hämmästynyt, kun "jouduin" siirtymään jo kakkoslevyllekin. (Ilmeisesti pelin voi bootata jatkossa Disc 2:lta, eikä ykköslevyyn tarvitse enää vaihtaa?)
Jos oikein muistan, ykköslevylle palataan taas lopussa, kun touhu menee lineaarisemmaksi.
<Krogan-hahmoon liittyvä kyssäri>
Eikö ME2:ssa enää saa seikkailla Wrexin kanssa? Garrus ja Wrex olivat tutkaparini ykkösessä, mutta nyt mukana oleva krogan onkin vaan jokin vastasyntynyt Grunt. :I
Kyllä sinä sen Wrexin vielä tapaat, mutta toisaalta häntä et tiimiis saa.
PS. Blood Dragon -puku tekee muuten myös sen, ettei tarvitse katsella Shepardin kuminaamaa niin usein. Eli vaikka muut humanoidit ovat komeita, ihmisten mallinnus ja kasvoanimaatio on edelleen aika koomista.
Meitsi tykkää kuitenkin nähdä hahmojen kasvot keskusteluissa puhuvan pönikän ja välkkyvän valon sijaan. Tästä johtuen en kauheasti noista fiineistä haarniskoista pitänyt, vaikka niitä tulikin latailtua EA:n mokailun ansiosta. Ykkösessä tuo kypärän päällä pitäminen ja pois ottaminen oli toteutettu paremmin, mutta herranjestas, en muista ollenkaan miten, kun olen niin kauan ollut pelaamati.
ja olin suoraan sanottuna hämmästynyt, kun "jouduin" siirtymään jo kakkoslevyllekin. (Ilmeisesti pelin voi bootata jatkossa Disc 2:lta, eikä ykköslevyyn tarvitse enää vaihtaa?)
Alku- ja loppupuolisko ovat ykköslevyllä ja aikalailla kaikki siltä väliltä löytyy kakkoslevyltä.
Voit käynnistää suoraan Disc 2:lta. Olihan levyt asennettuna?
Ykkösessä tuo kypärän päällä pitäminen ja pois ottaminen oli toteutettu paremmin, mutta herranjestas, en muista ollenkaan miten, kun olen niin kauan ollut pelaamati.
Valitsit sieltä tiimivalikosta, notta tahdoikko pistää kypärän päähän vaikko et. Sitten jos tuli kohtaus, jossa kypärän piti olla päässä (kuten esimerkiksi menit paikkaan, missä oli kylmempää kuin Ranualla) laittoi Shepard automäägisesti kypärän päähän YEEEEAAAH-huutojen saattelemana.
Melko hassua, että vaikka itseltäkin löytyy kaapista Cerberus, Blood Dragon, Inferno, Collector ja Terminus Armor, niin näitä kaikkia on tullut yhteensä kokeiltua ehkä sen pari tuntia, ja sitten taas N7 armoria kera hieman Garrus-tyylisen silmälapun on tullut käytettyä loput 112 tuntia. En vaan itse kykene pääsemään sen seikan yli, ettei Sheppiksen kaunis tai arpinen naama näy
, joten kaikki DLC-armorit keräävät pölyä. Uusi Kestrel-armorhan on rakennettu samalla tapaa paloista kuin N7, joten kypärän saa pois, mutta tämä uudistus tuli vähän liian myöhään.