Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Mass Effect 3 - Biowaren avaruusseppojen mehustelua

Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Vastustan ahkerasti sinisen ja oranssin kontrastia, ja olisi varsin epäammattimaista ja noloa, jos en nyt niin tekisi. Ajan myötä olen todella alkanut pitää kakkososan kummankin version kansista johtuen juuri niiden epäkonventionaalisuudestaan; onkin ikävää nähdä tällaista perushöttöä kolmosen kannessa. Toisaalta samaa kamaa oli myös ensimmäisessä osassa, joskin ei aivan noin keskinkertaisesti toteutettuna.

PS: Tämä ei liity mitenkään aiheeseen, mutta minulla on muuten näössä jotain omituista häikkää, joka luo kaikkiin näkemiini rajapintoihin joko sinisen tai oranssin hohdon riippuen siitä, miten päin tumma ja vaalea pinta ovat ja missä kohtaa näkökenttääni ne sijaitsevat. Esimerkiksi metsänreuna sinistä taivasta vasten saa näkökentän alareunassa oranssin värin, siinä missä katseen ylänurkassa muuttuu raja vastaavasti siniseksi. En tiedä, onko tämä sitten perimmäinen syy kontrastia kohtaan kokemalleni inholle.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Minulle on pohjimmiltaan yksi ja sama, miltä se kansi pelissä näyttää. Siellä hyllyssä se kuitenkin makaa muiden seassa piilossa. Minkään pelin kohdalla en ole pysähtynyt ihastelemaan kansikuvaa huokaillen. Tietenkin tuota kannen kuvamaailmaa tavataan käyttää myös muualla markkinoinnissa, joten siinä mielessä tuolla "visuaalisella identiteetillä" on merkitystä pelin menestyksen kannalta. Ja onhan se helpompi leikata tyylikästä uutiskuvaa hyvästä taiteesta.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Ajan myötä olen todella alkanut pitää kakkososan kummankin version kansista johtuen juuri niiden epäkonventionaalisuudestaan
Mulle on käynyt oikeestaan sama juttu. Varsinkin tuo kakkosen retail-kansi on jotenkin kaikessa outoudessaan ja näissä kaupallisissa piireissä epäsovinnaisuudessaan ansainnut mielessäni jotenkin legendaarisen leiman. Tää on näitä "se on niin huono, että se on jo hyvä" -juttuja, sillä en edelleenkään pidä sitä missään nimessä onnistuneena kansitaiteena.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Vaikka en ole aikasempaa seurannut keskustelua näinkin tärkeästä aiheesta kun pelin kansista täytyy sanoa , että inhoan ME2:n kansia ja aina kun tuon nappaan hyllystä niin aina tulee pieni naamapalmu. Kolmosen kansi ihan ok mutta toivoin siihen femsheppiä.:p
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Kaikki nuo kannet on aivan pylleristä, jotenkin tökerösti aseteltu nuo hahmot. Onneksi se ei vaikuta pelin sisältöön mitä siitä kannesta löytyy. Voisivat vain suosiolla "keventää" tuota kansitaidetta ja jättää ne übermehustelut sitten sinne pelien taidekirjoihin joissa asiat on tehty edes etäisesti oikein. :)
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Vaaleanpunainen kansi, jossa pelin nimi mustalla kirjoitettuna, olisi ideaali. Fonttina Comic Sans. Erottuisi joukosta kaupan hyllyssäkin.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Sheppardihan on koko jutun idea, ihan syystä se kannessa on. Tosin sellaista ykkösmassan kaltaista fanitusta ei enää itellä kakkoseen syntynyt - jotenkin se juoni oli jo niin heikko, että vei vähän ideaa pois. Aheppis ei omasta mielestä vain tohon kanteen sovi yhtään, ihan hyvältähän se muuten näytti - kun sitä alkoi katsomaan. Boxin kansi näyttää ihan aasin perseeltä.

Jokin Femin ja MSheppiksen yhdistelmä olis kelvannut. Liara kans.

Ykkönen on taas pelinä jo niin legendaarinen, että ihan sama tuolla kannella. Jizzasin Sarenin nähtyäni, best of the bests.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

mutta olis kiva nähdä jotain hillittömän emotionaalista ja rienaavaakin settiä koskien esim. Arhinmäkeä, Juttista
Samaan aikaan toisella puolen galaksia Biowaren viisaat päät on lyöty yhteen miettimään paljastaako Talin kasvot vai ei...

juttali.jpg
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Nuo kannet ovat sikali ongelmallisia etta niissa on niin monta kokkia aina saatamassa. Viime kadessa joku markkinointihemmo tekee "paint by numbers" tyyppista, ylimietittya, ja taiteellisesti alisuoritettua kamaa -- ja pelinkehittelijat pyorittelevat silmiaan kun naita matskuja alkaa nettiin ilmestymaan. Tulee mieleen Halo ykkosen Combat Evolved -logo, jota Bungie inhosi mutta silti se piti kanteen laittaa.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Viime kadessa joku markkinointihemmo tekee "paint by numbers" tyyppista, ylimietittya, ja taiteellisesti alisuoritettua kamaa -- ja pelinkehittelijat pyorittelevat silmiaan kun naita matskuja alkaa nettiin ilmestymaan.
Ja eiköhän se niin mene, että kansilla yritetään lähinnä vedota satunnaiskuluttajaan ja uusiin asiakkaisiin, ja fanien pitäminen semi-tyytyväisinä on sitten se sekundääri tavoite.

Biowaren filosofia lienee, että CE tehdään sitten enemmän fanien ehdoilla ja sen huomaa varsinkin kolmosesta, johon ympätään sisäkanteen femshep. Jos nyt muistelen oikein, niin femshepillä pelaa kuitenkin todella pieni prosentti kaikista pelaajista, joten pelkästään fanservicestä on kyse.

Tulis vaan tuo N7 edition tänne Pohjolaankin vihdoin varattavaksi, niin voitaisiin unohtaa perusversion kannen pällistelyt ja laittaa rahnaa kunnolla palamaan. :rolleyes:
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Brace yourselves for impact!

Don't jizz ya pants (boobs inside):
kdkjw.jpg
vegaprize.jpg
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

[ot]Nyt taisin sitten ekaa kertaa oikein lukea tuota neogaffia vaan onpas kyllä melkosella asenteella porukka liikkeellä. Kaikki on joko paskaa, tai sitten kusta. Postaukset ja niiden tyyli lähinnä nostaa ohimosuonet pintaan[/ot]

Kyllä itse odotan aivan hullun tavalla kolmosmässyä :cool: Odottavan aika on äääääääääärimmäisen pitkä.

Dragon Age 2 oli kyllä niin hirveetä roskaa että ei uskalla muuta kuin Toivoa parasta ja pelätä pahinta
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Mass Effect 3:n nettisivuille on avattu perinteinen "intel" osio, joka on tällä kertaa nimeltään N7 OPS. Vähitellen paljastetaan lisää kohteita, mutta alkuun on nähtävillä nämä:

Conflict Zones

Thessia:
The asari homeworld is the core of the largest economy in the Milky Way, due largely to reserves of element zero so vast they affect its price galaxy-wide. Thessia is home to abundant life that has evolved in an eezo-rich environment, leading to a wealth of biotically active species and many more that simply resist eezo's negative effects. Under normal peacetime conditions, travel to the planet is strictly controlled, but even the best efforts of many governments cannot prevent constant smuggling attempts. ALLIANCE ADVISORY: Dust-form element zero can be present in minute amounts in Thessian food and water supplies; however, this has no documented benefits to sapient non-asari species. Non-asari are encouraged to select "visitor" versions of local cuisine, which are kept free of eezo.

concept-001-thessia-p.jpg

Enemy Recon

Cerberus Trooper:
Fearless, disciplined and unrelenting, Cerberus Assault Troopers are the backbone of the Illusive Man's army. Outfitted with custom-designed armor and rifles, these well-equipped soldiers function with determined precision. The first to rush in to a fight, the assault troopers are often supported by more powerful units on the battlefield. As the galaxy crumbles, their loyalty to Cerberus only grows more absolute.

concept-002-cerberus_trooper-p.jpg

Weapon Details

Falcon Assault Rifle:
The Falcon assault rifle launches 25mm mini-grenades, which are "married" to a range-finding laser on the weapon itself. This allows precise detonation on impact with any target. Though the Falcon burns through its specialized ammunition as well as standard thermal clips, it comes with a field fabrication kit to generate more ammunition, leaving thermal clips as its only real limitation.

concept-003-falcon_assault_rifle-p.jpg

Designi on kautta linjan jo tutuksi tullutta massaa, eli ainakin itseäni miellyttävää. Uusi assault rifle vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta lisäykseltä kranaatinheittimineen ja generoituvine ammoineen.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Kännykän ruudulta noita pääsin etäisesti ihailemaan ja vaikkei yksityiskohdista päässytkään selville, niin olin näkevinäni hienoja vaihtoehtoja.

Mikäs on arvon kanssafoorumistien suosikki default FemShepiksi vai pidättäydyttekö omassa luomuksessanne?

Oman suosikkini paljastan, kunhan pääsen koneen ääreen tarkastelemaan lihatiskiä hieman suuremmalla resoluutiolla.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Naureskelin noita "Dragon Age 2- kopioita" itsekseni ja ihmisten "sexy"-kommentteja. Se kolmosvaihtari ainut vältettävä, kaksi ekaa kyllä ihan naamakaloja. Noh onneksi se on voittamassakin sentään.

E: Kato piru niitä oli jopa kuusi. Tuo kolmonen siis.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

kyllä mä sanoisin että noista saattais parhaan näköinen olla numero nelonen :cool:

e: oma kaanonisheppikseni on toki "oma tyttö" (tai no, ne viis hahmoa jotka olen tehnyt, ja kaikki femshepejä :D)
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Laitetaan nyt tähänkin kaikki Milky Wayn Huippumalli haussa -ehdokkaat, jos joku ei jaksa facebookkia availla. KonsoliFINin oma varjoäänestys oh yhä käynnissä, mutta muista myös käydä äänestämässä täällä.


Pitkällisen ja tuskaisan pohdinnan jälkeen taidan päätyä tummaan ja tuliseen ehdokas neloseen. Naama on toki mutrulla, kuten muillakin ehdokkailla, mutta tykkään hiustyylistä. Blondi on muuten tällä hetkellä ylivoimaisessa johdossa virallisessa äänestyksessä. Mutta kaikki ehdokkaat ovat kuitenkin muodollisesti päteviä, joten huonoa kaanon-FemShepiä emme saa.
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Ssiis.... Tuo Rihanna, jätkät oikeesti? :D
 
Vastaus: Mass Effect 3 [PS3/X360 Hype] - Biowaren avaruusseppojen hehkutusta

Kaikki valkoihoiset tuovat mieleen Natalie Portmanin ja tumma naikkonen tosiaan Rihannan. Lisäksi noissa on havaittavissa jonkinlaista yhtäläisyyttä sen Dragon Age 2:n demossakin nähnyn naishahmon kanssa, ainakin näin nopeasti mietittynä.

070607_portman_400X400.jpg
 
Ylös Bottom