Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Mass Effect - BioWaren toimintarope

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hakkiz
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Kyllä minä pelaan peliä ihan mielelläni ja reilu 10 tuntia sitä on tullut tahkottua. Taisteluiden turhuudella tarkoitin sitä, että välillä ne tuntuvat päälle liimatuilta, taisteluilta vain taistelun vuoksi. Aivan kuin pelintekijät olisivat miettineet että viime taistelusta on jo 10min; nyt tarvitaan toimintaa. Bugeja, häiritseviä sellaisia, on tyyppien jumittuminen esteisiin ja minulle on ainakin käynyt 2 kertaa niin, että jonkun vihollisen kuoltua ruumis jää leijalemaan ilmaan ja jatkaa ampumista, eikä tätä ruumista voi tappaa uudestaan. Haittaa pelaamista pahasti kun pahimmassa tapauksessa bugi estää etenemisen. Ilmeisesti omat odotukset peliä kohtaan olivat vain aivan liian korkealla. Pisteitä antaisin 8/10.

Itse ensin olin aivan innoissani pelistä, mutta sitten petyin mm. sivutehtävien toistavuuden ja makon takia. Kuitenkin lopulta, kun analyyttisesti mietin peliä, niin totesin että puutteineenkin peli on XBOX 360:lle toistaiseksi omaan makuuni paras peli. Jokaisella on oma makunsa, siksipä mielipiteetkin ovat täysin subjektiivisia, kuten myös arvostelut ja pisteet. Kuitenkin suurin osa, kuten ilmeisesti sinäkin, voit myöntää että kyseessä on hyvä peli. Toisista(kuten minusta) erinomainen ja toisista sitten "vain" hyvä.
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Tuoreena X360:n omistajana eka X0 peli minkä läpäisin ja hyvähän tämä oli. Pikku nillitettävää ois aika paljonkin mutta joka tapauksessa nautittava kokemus.

Sinänsä hassua että päädyin ostamaan X360:n siksi että ei tarvis taas vuoden päästä katella pelien pätkimistä PC:llä. Nytpä kävi päinvastoin. Ei konsolipelien pitäis nykiä!
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Tämä tuli napattua mukaan Gigantin alehyllystä hintaan 19.90. Mielijohteesta ostin koska tämäntyyliset pelit ei yleensä nappaa tippaakaan, ja pelivideot ja previkat ei myöskään sytyttäneet. Olikin iloinen ylläri että peli nappasi totaalisesti mukaansa. Viitisen tuntia takana ja on kyllä laadukas peli. Lataustauot ja muut pienet tökkimiset ei haittaa kun peli on hyvin tehty. Nämä next-gen pelit on monesti tuottaneet hypensä kanssa suuria pettymyksiä (kuten totaalisen hengetön Oblivion teki), niin oli mukavaa vaihteeksi törmätä näin laadukkaaseen tekeleeseen.
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Jep, Mass Effect on aivan uskomattoman kova peli. Toivottavasti ME2 pistää vielä paremmaksi, varsinkin tekniseltä toteutukseltaan (siellä sitä korjattavaa on kuitenkin todella paljon)
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Itse olen kyseisen eepoksen omistanut jo kohta 2 viikkoa ja yhä se lepää neitseellisenä hyllykössä kun ei ole peliaikaa lohjennut :D Voi minua poloista..
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Itse olen kyseisen eepoksen omistanut jo kohta 2 viikkoa ja yhä se lepää neitseellisenä hyllykössä kun ei ole peliaikaa lohjennut :D Voi minua poloista..

Tuollainen pelien hyväksikäyttö(vai pitäisikö puhua heitteille jätöstä?) pitäisi kieltää lailla ja sinut tunkea syvimpään tyrmään mitä maa päällään kantaa!! Häpeä, häpeä ja vielä kerran häpeä!!
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Tuollainen pelien hyväksikäyttö(vai pitäisikö puhua heitteille jätöstä?) pitäisi kieltää lailla ja sinut tunkea syvimpään tyrmään mitä maa päällään kantaa!! Häpeä, häpeä ja vielä kerran häpeä!!

Tätä se on kun peliaikaa on arkisin obaut 8 tuntia yhteensä( + viikonloput tietysti ) Aina ei vaan ehi :p ja pelejä senkus vaan tulee ovista ikkunoista. pitää vissiin vähän rajoittaa tätä ostovimmaa:rolleyes:
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Tätä se on kun peliaikaa on arkisin obaut 8 tuntia yhteensä( + viikonloput tietysti ) Aina ei vaan ehi :p ja pelejä senkus vaan tulee ovista ikkunoista. pitää vissiin vähän rajoittaa tätä ostovimmaa:rolleyes:

Jep työssä käyvän ihmisen on todella vaikeaa saada tarpeeksi peliaikaa ellei joku keksi tapaa lisätä muutamaa tuntia vuorokauteen. Itsellänikin on hyllyssä 6 täysin koskematonta peliä odottamassa vuoroaan ja oikein hirvittää miten käy kun kohta alkaa tulla hyviä pelejä lumivyöryn voimalla.

No toivottavasti kasa saadaan houdettua pois ennen seuraavaa Mass Effectiä :)
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Tätä se on kun peliaikaa on arkisin obaut 8 tuntia yhteensä( + viikonloput tietysti ) Aina ei vaan ehi :p ja pelejä senkus vaan tulee ovista ikkunoista. pitää vissiin vähän rajoittaa tätä ostovimmaa:rolleyes:
Niin, tarkoitatko joka päivä 8 tuntia, vai viikossa arkena yhteensä?

Nimittäin tuo 8 tuntia per viikko kuulostaa aika lähellä todellisuutta olevalta, sitten kun yhtälöön lisätään muksu tai pari. :D
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Jaaha, pitäsköhän se pitkästä aikaa kaivella Mass Effect esiin ja vedellä läpi sivutehtävienkin kera vielä. Oli kyllä eka läpipeluukerta melko nannaa, joten tänään taitaa illalla alkaa pelailut.:)
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Niin, tarkoitatko joka päivä 8 tuntia, vai viikossa arkena yhteensä?

Nimittäin tuo 8 tuntia per viikko kuulostaa aika lähellä todellisuutta olevalta, sitten kun yhtälöön lisätään muksu tai pari. :D

Juu eli obaut 8 tuntia YHTEENSÄ arkiviikolla. Viikonloppuisin luojan kiitos sentään pääsee hieman enemmän pelittelemään mutta sekin peliaika on yleensä klo 22-4 välissä :D Ja nyt jottei mene jo liikaa offtopiciksi Mass Effec:pt Wuhuu!!
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Tästä kaikesta tuli mieleen että se pirun lisätehtäväkin on ostettu, ja tietty pelaamatta kun olin jo pelin ehtinyt läpäistä.

Noh, täytyy joku päivä tosiaan kaivaa "naftaliinista" ja pelata levelille 60 ja tuo 90 minuutin Live materiaali läpi kanssa. ;)
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Pelasin vahingossa Mass Effectissä läpi tuon Bring Down the Sky laajennuksen. Musiikki, tunnelma ja dialogi sekä ennen kaikkea valinnat olivat jotain tosi hienoa. Siinä vaiheessa kun avokki kommentoi "onpa hienon näköistä tuo" ja "vaikuttaa mielenkiintoiselta", tietää että pelintekijät ovat onnistuneet. Tuo lisäosa on kyllä tosi hieno, itse odotin jotain jäykkää meininkiä enkä suinkaan tasoltaan niin hyvää kuin tuo.

Ei tässä mitään sen kummempaa, läpipelua taas jatketaan :)
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Eipä ole varmaan vuosikymmeneen mikään yksinpeli tempaissut samalla tavalla mukaansa! 27 tuntia meni ensimmäiseen läpipeluuseen. Pyrin tekemään sivutehtäviä, joskaan mitään mineraaleja en jaksanut alkaa metsästämään.

Paljonhan tässä on erilaisia pienempiä puutteita, jonka takia vähän ihmetyttää "mitään en muuttaisi" -hehkutusarvostelut, mutta upea scifi-maailma ja laadukas dialogi kampeavat tämän joka tapauksessa yhdeksi kaikkien aikojen peliksi omalla kohdallani.

Itseäni ehkä eniten häiritsi paikoin ihan turhaan pitkitetyt taistelut, copy-pastella tehdyt kentät ja kehno inventaario.

Ensimmäisellä pelikerralla otti pannuun myös paikoin yliaggressiiviset viholliset - mieti siinä nyt hienoja taktiikoita ja suojasta ampumisia, kun kolme vihollista juoksee syliin eri suunnista. Nyt toisella pelikerralla, kun osaa tehokkaammin taistella, niin tämä ei häiritse ihan niin paljoa.

Jotainhan tästä kertoo tosiaan se, että aloin pelaamaan tätä uudestaan läpi erityylisellä hahmolla. Joku Doom taitaa olla edellinen peli, jonka olen jaksanut toisenkin kerran pelata läpi :D

Toivottavasti tämä on myynyt sen verran hyvin, että jatko-osissa olisi tuotantoresurssit kohdillaan.
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Peli on vihdoin läpi! En kyllä... siis aivan mahtavaa. En olisi millään osannut odottaa, että tuo muuttuisi sen vertaa eeppiseksi loppua kohtaan. Se tunnelma (viimeiset 5h pelistä meni kuin raiteilla (hyvillä sellaisilla)) oli aivan mahtavan eeppisen hienoa. Sekin kohtaus kun
Makolla ajetaan sinne Conduitiin
ja varsinkin se, miten
onnistuin ylipuhumaan Sarenin, vaikka kyllähän se pirulainen heräsi sittenkin henkiin
.

Kyllä pisti riman korkealle Mass Effect mitä tulee muihin peleihin. Monissa paikoin mä vaan ajattelin että mä pelaan interaktiivista leffaa. En niinkään tönkköä peliä. On se kyllä jotain aivan mahtavaa tuo. Ei jumaliste. Joskus vuonna 2007 sen ostin ja näin pitkään kesti pelata se läpi.. Ja nyt jo kauhea odotus ME2:n suhteen. Ei näin, ei näin. Liian paljon tunnetta ja mahtavuutta yhdessä illassa! :D
 
Mass Effectiä on hyvä lähteä vertaamaan Metal Gear Solidiin. Molemmissa peleissä on paljon keskusteluita, mutta ne on toteutettu hyvin erilaisella tavalla. MGS:ssä pelaaja katsoo tyyliteltyjä pätkiä ja ankaraa paatostelua, kun Mass Effectissä taas pelaaja osallistuu aktiivisesti keskusteluihin, jotka toimittavat samalla perinteisen välinäytöksen virkaa. Varsinaiset toimintavälinäytökset ovat keskusteluihin verrattuna vähissä, eivätkä yllä MGS:n tasolle, mutta vastaavasti interaktiiviset keskustelut ovat kerronnallisesti huomattavasti mielenkiintoisempia.

Olin melkeinpä täysin ekstaasissa, kun Mass Effectin lopputekstit rullasivat ruudulle ja Fauntsin MP4 Part II paukahti soimaan. Jäin tölläämään ruutua jäätynein silmin. Vaikka pääsinkin tutkimaan galaksia vasta tänä vuonna, oli Mass Effect minulle viime vuoden peli. Ja tavallaan sitten myös tämän vuoden ;)

Ähh, oli pakko taas hehkuttaa tätä peliä. Ties kuinka mones kerta. Kakkosta odotellessa.
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Itse en niinkään välitä MGS pelisarjan tyylistä, että jokaista pelattua minuuttia kohden on puoli tuntia välinäytöstä (joista puolet on suoranaisesti tylsiä ja aivan ylidramaattisia, puhumattakaan täysin epärealistisista "juonenkäänteistä"), joten Mass Effect sopi siinä mielessä paremmin. Ei tässä vaan millään pääse yli siitä tunteesta kun vihdoinkin oli peli läpi. Pitäisikö jopa sanoa, että kyseessä on paras 360:n RPG? Ainakin kaikki muut purkkaviritykset se lyö laudalta miten päin vaan.

Ja seuraavaksi jos tuota Bioshockia kokeilisi.. :rolleyes:
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Juu, vähän liiankin eeppisen hyvä peli. Tämä on nimittäin osasyy siihen miksi en enää jaksa pelata juuri mitään, kun useat viime aikoina kokeillut tekeleet maistuneet lähinnä styroksilta tämän jälkeen. Pelaamisesta kulunut vuosi eikä ole arvostus tippunut- vaikken kieltämättä ole hirveitä määriä pelannutkaan - niin edelleen parhaita pelejä mitä on ikinä tullut pelattua.

Ja kakkonen ehdottomasti odotetuin titteli täälläkin.

Kuin myös.
 
Vastaus: Mass Effect - BioWaren toimintarope

Mass Effect <3

Ainoa valittamisen arvoinen juttu oli suurimmaksi osaksi tylsät ja itseääntoistavat sivutehtävät. Muuten kyllä parasta eeppistä paskaa!

Kakkonen äkkiä tänne!
 
Ylös Bottom