Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360]

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Arz
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360 Hype @ 25.10.2012]

Noin parisen tuntia takana pelissä ja betaksi voi kerrankin sanoa, että toimii melkoisen hyvin jo nyt. Taistelupari homma on kyllä aika jees, tosin en ole testannut kenenkään tutun kanssa kun olen lähinnä pleikkarin käyttäjä ja ei tuonne xboxin puolelle ole kavereita kertynyt(hyvin satunnaista pelaamista). Beta ei ole jäätyillyt kertaakaan totaalisesti mutta ensimmäisellä yrityksellä sekosivat valikot ja ei auttanut kuin lähteä servulta.

Pelimuodosta sen verran, että mukavasti vaihtelee nuo kohteet ja ei tosiaan tarvitse samalla aluella haahuilla koko aikaa. Spawnit on välillä melkoisen hämäriä ja olenkin saanut maistaa lyijyä muutamia kertoja siltä istumalta. Ei kuitenkaan mitään MW3 luokkaa jos nyt jostain esimerkkiä halutaan hakea(ei vihhaaa, ainakaa paljoo).

Killstreakeja(vai mitä ovatkaan) en pahemmin ole saanut, mutta blackhawk tuntui ainakin varsin näppärältä. Tosin sinne ei kannata spawnata kuten tuosta aiemmin linkitetyssä videosta ilmenee. Ei kuitenkaan liian OP kun ampujan voi melkoisen helposti teloa. Apachen sain tuossa hetki sitten ekaa kertaa ja sen näkymä oli kyllä tosi omituinen. En ainakaan itse nähnyt sieltä kopterin "ruudun" takaa juurikaan mitään, joten lähinnä räiskin vain sinne päin.

No mutta tässä hiukan pelikuvaa assaulter classilta. Pistelen vielä toisen videon tällä viikolla ja yritän siihen sisällyttää nuo muut classit.

[video=youtube;rMl2a25sIzA]http://www.youtube.com/watch?v=rMl2a25sIzA[/video]
 
Vastaus: Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360 Hype @ 25.10.2012]

Mites onko porukalle muodostunut jo lemppari classia, itse eniten vetänyt Assaultilla, mutta todelliseksi suosikiksi on muodostunut norjalainen Demolition ekspertti. Hauska classi pelata, blast shieldi päälle ja rytinällä päälle jos tiukka tulitaistelu tai monta vihollista. Ei ole kuitenkaan mikään överi, ja äkkiä se henki silläkin lähtee, ja vauhtikin hidastuu tällöin. Lisäksi kauemmas ei niin tarkka sub machine guni.

On kyllä alkanut peli maistua sitä paremmalta mitä enemmän pelaa, kun alkaa pääsemään luokkien sisään ja tutun sekä osaavan taisteluparin kanssa taistelu on mahtava kokemus. Ollut erittäin vakaa, kerran pelin loppuessa jäätyi valikot, ei muita havaittavia bugeja. Kunhan täysversiossa on paljon ja toisistaan eroavia mappeja, riittävästi pelaajia eri pelimuotoihin sekä hieman sulavammat valikot, silloin on käsissä kyllä kova peli, tulee ehdottomasti taistelemaan Blobsi kakkosen kanssa tilasta boxin sisällä.
 
Vastaus: Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360 Hype @ 25.10.2012]

Tulipa tehtyä ennakkovaraus, ensin epäröin että onko 2 fps peliä ja ac 3 liikaa, kun julkaisut niin lähekkäin, mutta kyllähän tää piti nyt ottaa ku ootte kehuskellu sitä. :)
 
Vastaus: Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360 Hype @ 25.10.2012]

Mites onko porukalle muodostunut jo lemppari classia, itse eniten vetänyt Assaultilla, mutta todelliseksi suosikiksi on muodostunut norjalainen Demolition ekspertti.

Mulla tasan sama homma. Demolition on aivan ässä kaltaiselleni pommivirittäjälle / -purkajalle. Aluksi pelasin Assaulttia ja niin pelaa näemmä moni muukin. Demolition-mies kestää kuitenkin osumaa paljon enemmän vaikka hidas onkin ja kyseinen classi kaipaakin rinnalleen kaverin mikä siivoaa ympäristöä ja spottailee vihuja.

LISÄYS: nyt on kyllä hienoa olla suomisotilas. MOH Warfighter etusivulla on silmäänpistävä ISO teksti: Country with the best k/d FINLAND 3/1. On se suomalainen kyllä sissi!

http://www.medalofhonor.com/
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360 Hype @ 25.10.2012]

Kyllä se tais vaan mennä ennakkotilaukseen noin 10 tunnin betan pelauksen jälkeen, vaikka alkufiilikset oli vähän huonot, mutta pelin hienous tuntuu aukeavan kokoajan enemmän. Olis varmaan vielä parempaa hyvässä suomiporukassa. :)

Linkin parkin biisi peliin liittyvän musiikkivideon kanssa

[video=youtube;ScNNfyq3d_w]http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=ScNNfyq3d_w#![/video]
 
Vastaus: Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360 Hype @ 25.10.2012]

Pelimuotona Sector Control (alueiden hallinta):

[video=youtube;k9RiEKsGn-0]http://www.youtube.com/watch?v=k9RiEKsGn-0[/video]

Pelimuotona Home Run (ei respawnia, kahdesta lipusta vähintään toinen noudettava):

[video=youtube;bInsMaabv18]http://www.youtube.com/watch?v=bInsMaabv18[/video]

Pelimuotona Combat Mission (rajattu määrä respawnia + pommin plänttäys):

[video=youtube;nWjyipiaQjE]http://www.youtube.com/watch?v=nWjyipiaQjE[/video]
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360 Hype @ 25.10.2012]

Mutta kyllä on Beta hyvää settiä ollut peli ja toiminutkin suht. ok. Näin kovaa Beta versiot on iskeneet koskaan aiemmin ainoastaan Uncharted 3 ja Future Soldierin kohdalla, Bad Company 2 Beta tulee kans lähelle mutta kyllä tämä vie. U3 rokkasi ollessaan kaikinpuolin niin ihana ja tasapainossa, siinä myös liikutaan aika uniikilla tavalla, GR taas kolhati lähinnä pelimuotojen ja mappien ansiosta. Tässä MoHin tapauksessa mennään taas sinne pelimuoto-osastolle, arvostan myös enemmän FPS kuvakulmaa eli tässä mielessä peli uppoaa jopa paremmin kuin GR. Hotspotti on parasta mitä on nähty respallisessa pelimuoto-osastossa pitkään aikaan! Samoin kuin GR Conflictissä, Hotspotti hyödentää mapin pinta-alasta kaikki kolkat ja taistelu siirtyilee eri hoodeille aina välillä. Näinollen pienessäkin mapissa on enemmän ”pelattavaa” Eli tässä mielessä ei ole aivan hirveä katastroofi vaikka mappeja olisikin julkaisussa pienempikin määrä. Toivon kuitenkin että mappimäärä olisi lähempänä kymmentä kuin viittä.

Toinen asia josta erityisesti pidän on ”anti-camp plänttipaikat” Eli koska ne on sellaisia isoja laatikoita niin puolustaja ei voi pelkästään luottaa perinteiseen pläntti-kämp kyyhötykseen vaan pakin olisi hyvä liikkua, tai mieluiten useampi pakki paikalla katsomassa kohdetta vastakkaisista suunnista. Aika pikkujuttu loppupeleistä tehdä iso plänttipaikka ja lapsellisen helppo toteuttaa, vaikutus on kuitenkin ilmeinen ja tasoittaa nätisti peliä. Jos pakit on huonosti kohteella ja passiivisisa niin hyökkääjä saattaa pystyä sluibaileen plänäämään ihan heittämällä. Ja purkaminenhan onnistuu vain yhdesta suunnasta eli osat muuttuu sitten ihan täysin jos ja kun sen pommin saa paikalleen kikkailtua. Hienosti muuttaa asiaa isot jättipläntit, tykkään!

Aiemmin jo gameplaytä kommentoin eli ei siitä sen enempää, se tuntuu hyvältä ja vaihtelua riittää. Hahmoluokkien pelitavassa on melkoisia eroja, hieman kärjistäen voisi sanoa että se Demolition kaveri liikkuu kuin Gears of War kaveri ja Spec Opsi suhaa formulana siellä melkein Call of Dutyn tyylisesti. Muut menee sitten siihen väliin ja jokaisen aseistuksissa ja varusteissa on aina omat mausteet ja erikoisuudet supportti-juttuineen. Hahmoluokan vaihtelu toimii varmasti hyvänä lääkkeenä kyllästymistä vastaan pitkässä juoksussa. Ja toisin kuin ennakolta uskalsin odottaa niin enemmänkin saattaa tulla pelitunteja tässä, hyvässä lykyssä saa vielä kokonaan tänä vuonna vapautuksen CODista. En pidä poissuljettuna että COD-lasersota jääkin vain kokeiluasteelle mutta tämä vakikäyttöön, CODissa on parhaista parhain S&D ilman respoja, mutta tuo MoHin Hotspotti kolisee itselle tosi hyvin ja lisäksi sieltä paljastuu myöhemmin mm. respaton "Homerun" pelimuoto. Ne saattavat yllättää myöskin kuten mm. Ghost Reconin "Stockade" pelimuoto teki tässä taannoin. Aika monet juttelee että ei mitään uutta diipadaapapumpum samaa shittiä. Olen kyllä hieman eri linjoilla. Ainakin itselle pelimuoto on yksi tärkeimmistä asioista mikä merkkaa nettiräimeessä. Sen tarvii jaksaa kiinnostaa ja mielellään saisi olla vähän edes haastetta siinä asiassa joka pitää tehdä (pläntti, viedä lippu/hossut jostain johonkin tms.) Omaan makuun kiinnostavia respamuotoja ei ole monessakaan pelissä. Äkkiseltään ei tule mieleen kuin mainittu Reconin Conflict sekä Battlefieldien Rush. Kaikki muu vuosien varrella nähty respallinen setti ja varsinkin iänkaikkinen kolmen pisteen valloitus aiheuttaa ainakin täällä haukottelua about vartissa. Kyllä sellasta rundinpari pelaa sillontällön mutta aika nopeasti alkaa luomi painaan ainakin mulla. Siinä mielessä ainakin näen tässä pelissä uutta kipinää vaikka voisi äkkiä näyttääkin samalta kuin muut pelit.

Edit: En muista oliko jo mainittu mutta täällä voi käyttää niitä Tokeneita ja nostaa suomen asemia. En ole aivan kartalla että miten tuo tokenihomma toimii mutta eiköhän se tässä vielä selviä, ihan hauska tuokin juttu http://battlelog.medalofhonor.com/mohw/nations/
 
Vastaus: Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360 Hype @ 25.10.2012]

Mutta kyllä on Beta hyvää settiä ollut...

Edit: En muista oliko jo mainittu mutta täällä voi käyttää niitä Tokeneita ja nostaa suomen asemia. En ole aivan kartalla että miten tuo tokenihomma toimii mutta eiköhän se tässä vielä selviä, ihan hauska tuokin juttu Warfighter Nations - Battlelog / MOHW

Samoilla linjoilla ollaan. Laadukas ja hyvin toimiva beta ja odotukset ovat korkealla itse pelin kanssa. Hyvin on Suomi pärjännyt noissa tokeneissa vaikkakin "tokenisteja" näyttää olevan tällä hetkellä vain alle 200. Kyseessä on itse pääpelin laajennus nettiin kansainvälisen nokittelun muodossa, vähän samalla lailla kuin Resistance 3:ssa. Tokeneita ansaitaan pelatessa ja pelimenestyksestä. Tokenit aktivoidaan netissä ja pienikin maa voi pärjätä esim. jenkeille, sillä tokenit jaetaan lataajien kesken ja siitä saatu suhdeluku ratkaisee seasonin voittajan. Noista seasoneiden kestoista en tiedä sanoa enempää. Myöskään betassa ei ole aktivoinut mitkään tuplaxp:t, vaikka tokeneiden lataamisen jälkeen annetaan ymmärtää että niitä olisi tullut. Ehkäpä saatuamme valmiin pelin hyppysiimme, olemme viisaampia.

Gimblefin, mille alustalle pelin hankit? Jos PS3, niin laitahan kaverikutsua. Toki kaikki muutkin PS3:lle pelin hankkivat taistelutoverit, laittakaa kaverikutsua kommentilla MOH. En pääse läheskään aina käyttämään mikkiä, mutta en usko että haittaa...

Koska pelimenestystä voi seurata Battlelogissa, ottaisko joku hommakseen perustaa KFIN platooni HETI kun PS3 kokoversio on ulkona. Joku sellainen joka osaa rakentaa hienon logon platoonille :) Boksin puolelle platoonia voi ymmärtääkseni alkaa jo perustamaan.
 
Vastaus: Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360 Hype @ 25.10.2012]

HA, mahtava teaser! Kannattaa tehdä testi ja katsoa ihan loppuun asti :)

[video=youtube_share;32SRHq6_uaM]http://youtu.be/32SRHq6_uaM[/video]
 
Vastaus: Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360 Hype @ 25.10.2012]

Vähän omaa selittelyä ja pelailua betassa.

[video=youtube_share;PB8uYXRACGg]http://youtu.be/PB8uYXRACGg[/video]
 
Vastaus: Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360 Hype @ 25.10.2012]

Mitens ton soltun kansallisuutta voi vaihtaa? En halua enää olla ruottalaane.
 
Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360 Hype @ 25.10.2012]

Mitens ton soltun kansallisuutta voi vaihtaa? En halua enää olla ruottalaane.

Suomalaiseksi voit vaihtaa sen Battlelogissa netissä. Se kansalaisuus joka näkyy pelaajakortissasi perustuu siihen classiin, jota olet pelannut eniten. Ymmärtääkseni pelin koko versio antaa vapaammat muokkausmahdollisuudet, kun nyt tuntuu olevan moni valikon kohta lukittuna.
 
Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360 Hype @ 25.10.2012]

Sen verran tarkennusta tokeneihin, että pelin xp:tä tokenit eivät lisää vaan kerroin kasvaa seuraavan päivän tokeneiden aktivointiin. Sekavasti kerrottu ehkä mutta tutustukaa tarkemmin asiaan Battlelogista :)

Uusia monipelikarttoja alla olevassa videossa. En katsonut loppuun asti koska en halunnut spoilaantua liikaa.

[video=youtube_share;_Q10mopgQkw]http://youtu.be/_Q10mopgQkw[/video]
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360 Hype @ 25.10.2012]

Porukka varmaan nähny jo ihan tarpeeksi kuvaa mutta tässä nyt tuo toinen lupailemani video. Taisi jäädä yksi class näyttämättä kun en saanut sillä mitään aikaan. Tuo apachen näkymä on kyllä jotain ihan hirveää, ei näe niinku yhtään mitään kopterin ohjaamon läpi. Lemppari classiksi nousi tuo Spec Ops. Spawneista mainitsin aiemmin ja 8:25 tienoilla näkyy yksi sellainen "just, kiitti" spawnaus viholliselle.

[video=youtube;Pk8ivtbubHw]http://www.youtube.com/watch?v=Pk8ivtbubHw[/video]
 
Vastaus: Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360 Hype @ 25.10.2012]

Edit: En muista oliko jo mainittu mutta täällä voi käyttää niitä Tokeneita ja nostaa suomen asemia. En ole aivan kartalla että miten tuo tokenihomma toimii mutta eiköhän se tässä vielä selviä, ihan hauska tuokin juttu Warfighter Nations - Battlelog / MOHW

Tiukasti ollaan kolmantena vaan mutta eiköhän saada tänään tai huomenna vielä piikkipaikka haltuun jos vähän yritetään, ainakin ajattelin kantaa korteni kekoon rintamalla. :)

Gimblefin, mille alustalle pelin hankit? Jos PS3, niin laitahan kaverikutsua. Toki kaikki muutkin PS3:lle pelin hankkivat taistelutoverit, laittakaa kaverikutsua kommentilla MOH. En pääse läheskään aina käyttämään mikkiä, mutta en usko että haittaa...

Xbox nyt ainakin aluksi, myöhemmin ehkä Plese versiokin menee hankintaan jos moninpeli jää elämään pidemmäksikin aikaa. Näkemäni perusteella saattaa jopa jäädä, varsinkin jos mappeja tulee mukava nippu out of the box eikä mene heti taas DLC-pelleilyksi.

Edit: Kappas tullut vähän finetuunausta Betaan.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360 Hype @ 25.10.2012]

Betaa pelanneet voisivat valaista niistä tunnelmista, mitä pelistä saa kun taisteluparina on tuttu kaveri ja mikrofonit laulaa puolin ja toisin? Tämä on se tekijä, joka varmasti tulee antamaan eniten. Myös isommalla porukalla koetut tiimipelaamisen kokemukset kiinnostaisivat, mikäli sellaista herkkua on beta voinut jo tarjota?
 
Vastaus: Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360 Hype @ 25.10.2012]

Yksi mitä haluaisin ainakin muuttaa on tuo punainen kehä joka näkyy sen pelaajan ympärillä joka tappoi fireteam buddysi. Se kestää mielestäni ihan liian kauan ja näkyy koko kentän poikki. Vie tosiaan aika paljon stealth-pelaajilta varsinkin pois kun kierrät selustaan, tapat pari ja hyvässä lykyssä kaksi tai kolmekin tietää täysin missä olet. Jos kerran pelintekijät haluavat että pelissä korostuu nämä taisteluparit, niin luotetaan sitten siihen että joko toiselle kerrotaan mistä suunnasta suurinpiirtein tuli kuulaa niskaan, tai sitten toinen voi päätellä lukemalla peliä ja tilannetta, eikä hoideta tilannetta millään wallhackillä.
 
Vakoilin sun statseja ja aikamoiset k/d lukemat olet saanut aikaan. Samoin pisteet ovat lähes samoissa sun 10h pelaamisella vs mun 17h pelaamisella :o Onko sulla ollut tuttu fireteam kaveri mukana vai miten olet saanut noin kovat lukemat? Itse pelaan täysin randomtyyppien kanssa betaa ja tutumpien sitten itse pääpelissä. Muutenkin tyylini on "suoraan virittämään kävi miten kävi" :)
 
Sattunut vaan huonompia pelaajia samalle kannulle. No ei, jonkin verran tullut tutun kaverin kanssa pelattua, paljon parempi kyllä silloin ja sitä suosittelen jos jutut pysyy yhtään pelin ympärillä. Useimmiten tuntuu kuolevan siihen että pari pitääkin saman alan minne itse jo katsoo ja vihu siis tulee kylkeen/selkään, eli valoja muutenkin päälle vaikkei olisi tuttu buddy. Taktikointi onnistuu paremmin, ei tarvitse arvailla mitä toinen tekee, ja apua saa kun pyytää.

Jotenkin ainakin tässä beta vaiheessa tuntuu että tämä peli sopii minun pelityyliin kuin nakutettu, vauhti ja pelimuoto juurikin passeli. Enkä siis vedä k/d horona vaikka sen koitankin pitää ylhäällä, eli siis pistää porukkaa kumoon ettei pääse pommille. Mitä hyötyä meikästä on jos katselen respaus palkkia tykkänään? Pyrin myös ainakin yhden plantin ja purun tekemään per rundi. Tai sitten häärään taustalla ja pyrin pitämään suuttuneet vihut kiireisinä. Kaksin kuitenkin vaikea voittaa eli edes toinen fireteam kun olisi kavereita niin olisi juurikin passeli hyökkäillä.
 
Vastaus: Medal of Honor: Warfighter [PS3/X360 Hype @ 25.10.2012]

jonkin verran tullut tutun kaverin kanssa pelattua, paljon parempi kyllä silloin ja sitä suosittelen jos jutut pysyy yhtään pelin ympärillä.

Ok, pitääpä testailla PS3 kaverilistalla olevien pelaajien kanssa ja nimenomaan kuuloke/mikkiyhdistelmällä kun peli ilmestyy 25.10.

Beta loppui tänään. Jotenkin jäi sellainen vaikutelma, että mahtoiko siellä "kukaan" käyttää kuuloke/mikkiä? Ainakaan lobbyssä kenenkään en koskaan kuulluut puhuvan, samoin kukaan fireteamissa ei puhunut pihaustakaan. Olisiko tässä nyt pitänyt aktiivoida joku voip siitä alkuvalikosta, vai mikä oli homman nimi?

Kaiken kaikkiaan beta jätti todella hyvän jälkimaun ja innokkaasti odotan julkaisupäivää. Tantereella tavataan!
 
Ylös Bottom