Vastaus: Meteos
Eilen tuli kokeiltua kaksinpeliä. Se oli uskomatonta. Mistään muusta pelistä en ole saanut tuon kaltaista euforiantunnetta. Helvetti, ehkä en mistään asiasta selvinpäin. Toi hyväili jotain välittömiä mielihyvärauhasia hyvin voimakkaasti. Olen yrittänyt analysoida kokemusta, mutta se on niin moniulotteinen kimppu toisiinsa kohdistuvia viittauksia, että en edes yritä saada sitä suollettua tähän.
Tänään mä pistän toisen kappaleen tilaukseen, niin hauskaa tuo oli
Sen voisi kyllä vielä sanoa, että siinä oli sellainen hyvin erikoinen tunnelma. Kokonaisuudessa oli hyvin kilpailullinen sävy, mutta samanaikaisesti hyvin voimakas yhtenäinen me-henki. Uskoisin tämän johtuvan siitä, että tässä pelissä toisen ruudulle laukaistut palikat muuttuvat sekunnin-parin kuluttua tavallisiksi palikoiksi. Näin kiusanteko säilyy hyvin veljellisenä ja luonteeltaan kujeilevana. Tämän takia ei mikään tilanne ole myöskään ylitsepääsemätön, kaikki on omista taidoista kiinni. Ruudun täyttyminen kun ei tavallaan itsessään tapa. Superkombot ovat kuin näyttämistä, kehuskelua, ei toisen suoraa pieksentää.
Yhtenäisyyttä lisää myös se, että pelataan samalla planeetalla. Molemmat kuulevat saman musiikin ja näkevät saman hypnoottisen grafiikan. Molemmilla palikoita tulee samaan maaniseen tahtiin, että "ei vittu!
" huudahdukset yhdistävät entisestään.
Free playssä ja kaksinpelissä tätä tapahtuu koko ajan, niissä kun ei yksi kuolema ole kuin miinus lopputilastoissa. Muut pelimoodit ovat mukavia, mutta eivät lainkaan niin sairaita ja euforisia.
Kaksinpeli jätti hyvin voimakkaan tunteen, että yksinpeli on vain harjoittelua. Mikä on tietysti vain hyvä, tuohan sekin yksinpeliin lisää merkityksellisyyttä.
Avattavaa on muuten ihan helvetisti, jos vertaa nykypeleihin keskimäärin. Etenkin uusien planeettojen ostelu on tosi hauskaa puuhaa, jokainen kun on ihan omanlaisensa kokemus audiovisuaalisen toteutuksensa ja painovoimansa vuoksi.
Tuurilla huiskuttelu harmittaa edelleen. Vaikka ei varmaan pitäisi harmistua siitä, sitä kun ei tarvitse harrastaa. Silti se syö pelimekaniikan arvovaltaa niinkuin piru sielua.
Mitä tarkoitat todennäköisyyslaskennalla Zoo Keeperin kohdalla?
Kuten sanottua, mulla on kokemusta vain flash-versiosta. Sitä tuli joskus pelattua muutama tunti, kunnes kyllästyin toden teolla sen tuuripohjaisuuteen.
Todennäköisyyslaskennasta puhuminen oli ihan arkifiilistelyä, jolla viittasin siihen, että pisteisiin ei ZK:ssa voi vaikuttaa kuin epäsuorasti: yrittää välttää ottamasta niitä viimeisimpiä eläimiä. Ja "todennäköisyydet hyviin pisteisiin paranevat, mitä enemmän pelaan".
Yyperkomboista sai helposti 10 000-20 000 pistettä, ja näihin komboihin ei juuri voinut vaikuttaa. Itseasiassa juuri minkäänlaista hallintamahdollisuutta ei merkittäviin komboihin ollut(3-4 tai enemmän). Se pisti vituttamaan sekä pisteiden että kentissä etenemisen kannalta: etenkin levelistä 8 ylöspäin, siellä kun ajastinkin vaati komboja, jotta olisi pysynyt nättinä.
En sinänsä dissaa pelkästään hahmotukseen perustuviakaan pelejä, ainahan niillä aivojaan voi kehittää. Tässä oli kuitenkin se ongelma, että piti aina aloittaa alusta. Sitä ei kauaa jaksanut, kun ei pisteiden keräyksestäkään saanut mitään iloa.
DS-versio kuulostaa kertomasi mukaan paljon paremmalta. Olisi kiva lukea suorastaan esitelmä siitä, jos vain kerrottavaa ja intoa kertomiseen löytyy
