Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Hex
Mielipiteensä tietysti jokaisella, mutta jotta mielipiteellä olisi paljon arvoa, niiden pitäisi perustua asian tarpeeksi laajaan tuntemiseen ja kykyyn tulkita asioita kohtuullisen puolueettomasti.
Vielä tuosta "rattoisia hetkiä odotellessa" -kommentista. Olet ennenkin jälkeenpäin vetäytynyt sanatarkkaan ja yhteydestään irrotettuun tulkintaan. Helppoahan se on, mutta aika läpinäkyvää.
Ja siitä juonesta.......
Aika harvassa ovat erityisesti konsolipelit, joiden juoni olisi tehnyt vaikutuksen. Niiden tarinankerronta vain yleensä on tasoltaan niin kaukana elokuvista saati sitten kirjoista, että minulle mieluummin peruskauraa kuin liikaa yrittämistä. Pelejä sitä paitsi pelaan pelaamisen, eli itse tekemisen takia. Tarinaa voi katsoa paljon paremmin elokuvista. Kyllä silti toimiva peliä tukeva juoni silti yleensä aina plussaa on, kunhan se ei ole itse pelaamisen tiellä.
Joitain, joista pidin, voin tietysti mainita. Kovin monesta eri genrestä ei kyllä tule esimerkkejä mieleen, kun niistä monissa juonella on vain pieni merkitys. Lisäksi mm. survival horror -pelit, joissa juoni on yleensä ihan toimiva, eivät kuulu lempipeleihini, joten en moneen niistä ole perusteellisesti tutustunut.
Knights of the Old Republicin juoni toimi aika hyvin. Oli suurta tehtävää, pientä tehtävää, hienoja keskusteluja ja Star Wars -fiilistä. Eternal Darknessissa taas vuosisatoja kattava juonessa oli hienosti toteutettu eri aikojen tapahtumien risteäminen. GTA Vice Cityssä juoni tuki mainiosti itse peliä ja ammensi loistavasti elokuvista ja TV-sarjoista. Halo taas näytti miten juoni kannattaa rakentaa FPS-pelissä. Passiivisia välinäytöksiä on vain vähän, kun tapahtumat näkee itse tai kuulee pelin aikana radiosta.
PC-puolelta esimerkkejä olisi helpompi antaa mutta kun kerran konsolipelejä halusit tietää, voisin mainita pc-käännöksistä vielä mm. Mafian, Deus Ex:n ja Half-Lifen. Erityisesti Mafian juoni on pirun hyvä.
Jos noita listaamiani nyt katsoo, huomaa, että niissä ei missään ole juonessa haettu mitään kunnianhimoista suurta sanomaa tai filosofista puolta. Parempi niin, jos sitä ei pysty hyvin toteuttamaan. Osittain kai kyse on siitäkin, että japanilaiset ovat niin erilaisia, että meille kornina näkyvä juonielementti tai dialogi voi heille vaikuttaa hyvältä.
Kommentoidaan ensin vaikka noita pari aensimmäistä kappaletta:
Rattoisaa odottelua oli todellakin tarkoitettu vain toivotukseksi, ja muistuttamaan tietysti myös siitä, että jos himottaa niin ei ole pakko odottaa. Mikä tuossa nyt on irrotettu asiayhteydestään??
Mielestäni mielipiteelläni on arvoa - ainakin minulle jos ei muille. Mitä ajopelien tuntemukseen kuuluu: sitä on kohtuudessa määrin. Puolueettomuudesta voi kukin olla mitä mieltä tahansa... miettikääpä tätä: kumpi on enemmän puoueellinen kannassaan, XBox only-pelaaja joka haukkuu GT3:n paskaksi vai minä joka sanon että se on paras autopeli? Kumpi mielipide on enemmän värjääntynyt ja vailla perusteita?
No, sitten noihin juonipuolen juttuihin... Itse pystyn eläytymään esim. FF ja MGS-tunnelmaan. Ehkä se johtuu siitä että ei ole paineita siitä että menee maine ja coolius jos antaa mennä ja eläytyy juttuun.
Teiniangstiajatkin ovat kohtuukaukana, mutta silti ei tule vaivautunut olo FF:ien kanssa.
GTA:ssa koko ympäröivä kaupunki ja siihen rakennettu tunnelma on loistava, itse juoni ei ehkä ihan niinkään. Loistava peli silti.
Kauhupeleista SH2 on loistava, myös juonensa ansiosta mutta kaikkein eniten yleistunnelman.
Tässäpä taas jotiain sekalaista tosi otsikon mukaisista asioista... mikähän se otsikko nyt olikaan