Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Minkä näköistä porukkaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mikko
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Minkä näköistä porukkaa?

monessako pelissä on ennen voinut virtsata jonkun päälle
Raren legendaarisessa N64-pelissä Conker's Bad Fur Day (2001) sammutettiin tulidemoneita tyhjentämällä rakkoa päälle. Krapulaisen oravan seikkailuista kertova peli oli muutenkin aika, eh, mielenkiintoinen tapaus, ja kulttimaineensa täysin ansainnut. Söpöt eläinhahmot kiroilevat kuin merimiehet, ja muutenkin pelin tematiikka liikkuu paljon navan alapuolella ja roisissa huumorissa. Esimerkki yhdestä boss-matsista. Jos peliä nykyään haluaa päästä pelaamaan helpoin tapa lienee metsästää jostain Xbox-remake Conker: Live & Reloaded, joka sai pienen kasvojenkohotuksen graafisesti, mutta valitettavasti oli osin sensuroitu kielenkäytön osalta.
 
Vastaus: Minkä näköistä porukkaa?

Kelpaahan tuota katsella. Hyväksyvä nyökkäys siis myös tältä suunnalta. :p
 
Vastaus: Minkä näköistä porukkaa?

No hellanlettas! :3

Jotta ketjun kuvien taso ei nouse liikaa, pistetään omaa pärstää kehiin. Kun kameran kerran omistaa, pitäähän sillä katu-uskottavia peilishotteja napsia. Tällä kertaa hotellissa Englannissa. Huomatkaa Incert Coin Clothing tyylikäs XCN-huppari, jollaista ei rahalla saakaan! Ja paras approksimaatio hymystä. Nauru on vakava asia.

Näytä liitetiedosto 7821
 
Vastaus: Minkä näköistä porukkaa?

Je. Onpas siinä SI. ( siis ei se puavi, vaan ne kauniit ihmiset ) Laitetaas ny ommaa "pärstää", ku kuitenki vihaajii löytyy, ni ossaavat si kohdistaa kiukkunsa oikein... :D
Näytä liitetiedosto 7822

Vähän o vanha kuva jostai juhannuksesta. Antiridler vauhdissa. En o kaunein, duh, enkä kai se vähiten komeinka :p
...toivomuksesta oikeita pärstäkuvia.

EDIT: ja joo, toi lamppu on mun päässä, oon valopää
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Minkä näköistä porukkaa?

No hellanlettas! :3

Jotta ketjun kuvien taso ei nouse liikaa, pistetään omaa pärstää kehiin. Kun kameran kerran omistaa, pitäähän sillä katu-uskottavia peilishotteja napsia. Tällä kertaa hotellissa Englannissa. Huomatkaa Incert Coin Clothing tyylikäs XCN-huppari, jollaista ei rahalla saakaan! Ja paras approksimaatio hymystä. Nauru on vakava asia.

Näytä liitetiedosto 7821


Kaunista <3
 
Vastaus: Minkä näköistä porukkaa?

Voi peeveli sentään! Täälä alkaa olemaan sen tasoista naamaria esillä ettei omaa naisellista olemusta kehtaa kohta enää esitelläkään. Ei siinä mitään kyllä setä tykkää :D Noh kohta alkaa taas jo ennalta pelottava pikkujoulukausi joten eiköhän sitä taas joudu jonkun linssiluteen ammuttavaksi. Beware!
 
Vastaus: Minkä näköistä porukkaa?

Pitäähän täällä nyt vähän kilpailua olla ;)

Nice! Mukava muuten huomata että naisella on kauniit, luonnolliset mutta silti huolitellut KULMAKARVAT! Ei oikein innosta sellaiset "veteen piirretyt viivat" :D

Eipä nuo silmätkään niin rumat ole...;)
 
Vastaus: Minkä näköistä porukkaa?

Ei hemmetti mitä kaunottaria täällä on, eihän täällä kohta uskalla ollenkaan "äijäillä" :D
 
Voi peeveli sentään! Täälä alkaa olemaan sen tasoista naamaria esillä ettei omaa naisellista olemusta kehtaa kohta enää esitelläkään. Ei siinä mitään kyllä setä tykkää :D Noh kohta alkaa taas jo ennalta pelottava pikkujoulukausi joten eiköhän sitä taas joudu jonkun linssiluteen ammuttavaksi. Beware!

Juu, kamerat on kyl ihan liian usein paikalla silloin kun niiden EI pitäisi olla!! Itsestänikin tullut kyllä niin mainioita känniotoksia että ei jessus..

Näytä liitetiedosto 7826

Mm. Vuos sitten musta napattii tuollanen kuva.. Ja ihan täysin selvinpäin tuli oltua :D

Ei hemmetti mitä kaunottaria täällä on, eihän täällä kohta uskalla ollenkaan "äijäillä" :D

Hehe :D Kiitän.. Ja varmasti kiittää toinenkin :)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Minkä näköistä porukkaa?

Ei hemmetti mitä kaunottaria täällä on, eihän täällä kohta uskalla ollenkaan "äijäillä" :D

Eihän nuita kuitenkaan liian kanssa täällä pyöri. Tuovat hyvää väriä tälle muuten niin testosteronia hohkaavalle foorumille. Kaikki eivät ole tosin varmaankaan uskaltautuneet tulla ns. kaapista ulos.

ps. Pakko todeta vielä tähän loppuun, että on se Puavi vaan todella pitkä ja komea mies! Kain sitten taas edustaa ylväästi sitä naisellisempaa miesosastoa. :p
 
Ylös Bottom