Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Mistä helppo platinum?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja FIN_Potilas
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Noloa myöntää että olen itsekin ton pelannut ja oli niin perseestä ja kuraa ku olla ja voi, peli on jollain paintilla tehty ja nii surkee että jopa hävettää että olen pelannut ton olkoot vaan vain platina mielessä.
 
Jos helpot platinat kiinnostaa, niin tsekatkaa Xitilonin julkaisemat pelit.

Bullet Beat on ainakin yksi mistä saa todella helposti ja nopeasti platinan.

Tähän en kyllä lähde vaikka kuinka kivalta se trophyn tai achievementin saavuttamisen ääni kuulostaakin. Pelin pitää oikeasti edes kohtalaisesti itseäni kiinnostaa, jotta jaksan noita alkaa millään lailla metsästämään.

Kaikki kunnia toki @Dragonfly :lle , @Pirate fin :ille ja kumppaneille noidenkin pelien hinkkaamisesta. Oma taiteenlajinsa tuokin genre varmasti on. Sen verran saavutukset toki kiinnostavat, että jo pitkään on harmittanut se, ettei Switchillä saavutuksia ole ollenkaan. Nintendo osaa joissakin asioissa olla kyllä itsepäinen.
 
Aina välillä iskee hetkellinen mielenhäiriö ja tulee joku tuommoinen ostettua, mutta hyvin noita paukkuu ilman noita helppoja pelejäkin.
 
Sen verran saavutukset toki kiinnostavat, että jo pitkään on harmittanut se, ettei Switchillä saavutuksia ole ollenkaan. Nintendo osaa joissakin asioissa olla kyllä itsepäinen.
Olen itse tyytyväinen siihen että Switchissä niitä ei ole, niin saa vapaasti pelata tai lopettaa pelin jos ei naposta. Kun muutoin tulee sellainen tunne että pitää kerätä kaikki trophyt / achievementit pelistä (kun niitä on aiemminkin kerännyt), niin ei viitsi jättää vajaiksi rumistamaan omaa pelihistoriaa. Osittain tämän takia nykyään tulee enemmän pelattua kakkostunnareilla joilla ei ole väliä että mitä trophyja / achievementeja tulee. Etenkin uusia pelejä kokeilee sillä kun suuresti ärsyttää sellaiset trophyt/achievementit jotka saa käynnistämällä pelin. Jos peli sitten tuntuu oikein kiinnostavalta että sen haluaa kokonaan pelailla niin sitten päätunnarilla.
 
Itselle taas ei ole koskaan ole ollut ongelma pelata peliä niin paljon kuin kiinnostaa. Ei haittaa vaikka pelistä pelaisi sen 52 prosenttia, kun ei kukaan niitä katsele. Toki jos peli on kovasti mieleen, kuten hyvä esimerkki tuo Ragnarök josta kyllä aikomus olisi hitaasti mutta varmasti tehdä kaiken.
 
Nyt täytyy kyllä kysyä, että miksi näitä trophyjä oikein kerätään? Varsinkin niiden itsensä takia tällaisten kikkarepelien kautta? Eikö vanha vaan ymmärrä, liittyykö tähän joku kilpailuelementti tjms josta en ole tietoinen?

Lisäarvoa saavutukset tuoneet itselleni toki muutaman kerran jonkun pelin kanssa lähinnä positiivisesti yllättämällä ilmoituksella, että sai vaikkapa Elden Ringissä kerättyä kaikki harvinaiset aseet sattumalta. Sitä en ymmärrä, miksi saavutukset ohjaisivat omaa pelaamista kuitenkaan niin, että menisin niiden perässä. Pelin sisäiset ”saavutuslistat ja prosentit” kiinnostavat tietyllä tapaa enemmän, mutta tämäkin lienee jonkinlainen jäänne lapsuudesta/ nuoruudesta kun pelattavaa oli paljon vähemmän ja jokaisesta pelistä halusi saada mahdollisimman paljon irti.

Kukin toki tyylillään, en sano että saavutukset olisi huono asia mutta olen hieman yllättynynyt miten tärkeitä ne monille on. Kaipa tästäkin on jauhettu jossain toisessa ketjussa riittämiin. No välillä kieltämättä on hauska vertailla omia pelikohtaisia saavutuksia kaverien vastaaviin ja seurata vaikka niiden kautta missä kohtaa peliä toinen on menossa.
 
Kyllähän sitä itsekin välillä miettii kun sen ajan vois käyttää vaikka ruokkimalla afrikan lapset, mutta itselleni se on eräänlainen henk.koht harrastus ja myös eräänlainen milestonien saavutus esim "tänä vuonna tarkoitus 10k trophyä" "tänä vuonna "50 platinaa jne" tai tykkää jostain pelistä niin paljon että se "ansaitsee" platinan, sit on tietenkin näitä fillereitä eli täysin turhia pelejä jossa vaan nyt ihan huvikseen nosteta trophy lukuja, itse harrastin sitä jonkun aikaa mutta totesin että tämä on vaan huijausta ja rahan tuhlaamista, ei ne tuottanut mitään saavuttamisen iloa sen sijaan kun platina napsahtaa tyyliin RDR2, Retrunal, GT7 ja mitä näitä onkaan vuosien varrella kertynyt ovat niitä oikeita saavutuksia, uskoisin että kaikille muille trophy hamstraajille se on lähes 99% sama idea, ei näitä kukaan kerää että nyt joku näkisi (vaikka osittain sitäkin).

Mutta pääasiassa niitä pelejä ei kuitenkaan pelata trophyjen takia vaan niistä nautitaan pitkän kaavan mukaan, jotkut aikoinaan juoksi esim Elden Ringis viikossa platinat guidejen kera nii sitä mä en taas ymmärrä vaikka jokainen tehkööt kuten haluu, mutta ite jos tykkään pelistä nii se peli pelataan ensin "sokeena" ja sit katotaa mitä puuttuu ja haalitaan loputkin.

Nintendo saa pysyä "trophyttomana" vaikka pystyy sitä nauttimaan peliä vaikka ne olis, jotenki siinä tulee semmonen vanhanaikainen fiilis eikä edes vahingossa innostu tekemään kaikkea typerää vaan voi vaa pelata sitä peliä.
 
Nyt täytyy kyllä kysyä, että miksi näitä trophyjä oikein kerätään? Varsinkin niiden itsensä takia tällaisten kikkarepelien kautta? Eikö vanha vaan ymmärrä, liittyykö tähän joku kilpailuelementti tjms josta en ole tietoinen?

Lisäarvoa saavutukset tuoneet itselleni toki muutaman kerran jonkun pelin kanssa lähinnä positiivisesti yllättämällä ilmoituksella, että sai vaikkapa Elden Ringissä kerättyä kaikki harvinaiset aseet sattumalta. Sitä en ymmärrä, miksi saavutukset ohjaisivat omaa pelaamista kuitenkaan niin, että menisin niiden perässä. Pelin sisäiset ”saavutuslistat ja prosentit” kiinnostavat tietyllä tapaa enemmän, mutta tämäkin lienee jonkinlainen jäänne lapsuudesta/ nuoruudesta kun pelattavaa oli paljon vähemmän ja jokaisesta pelistä halusi saada mahdollisimman paljon irti.

Kukin toki tyylillään, en sano että saavutukset olisi huono asia mutta olen hieman yllättynynyt miten tärkeitä ne monille on. Kaipa tästäkin on jauhettu jossain toisessa ketjussa riittämiin. No välillä kieltämättä on hauska vertailla omia pelikohtaisia saavutuksia kaverien vastaaviin ja seurata vaikka niiden kautta missä kohtaa peliä toinen on menossa.
Meillä on itse asiassa ollut aiheesta ketjukin, ei ole ollut tosin aktiivinen pitkiin aikoihin. Tuli sattumalta vastaan, kun koetin katsoa jotain muutakin ketjua, johon linkkaisin tuon edellä mainitsemani jutun 0,12€ PlayStation-pelistä.

En lukenut kokonaan läpi, josko sieltä olisi joku konsensus löytynyt. Vielä!
 
Nykyäänhän PS Store on aivan pullollaan tuollaisia pelin irvikuvia, joissa ei ole oikeastaan yhtään mitään pelillistä sisältöä, painaa pari kertaa jotain ohjaimen nappia niin kaikki trophyt platinaa myöten kilahtelee tilille. Näitä löytyy tosiaan varmaan useampi sata, ja hinnat on puolesta eurosta muutamaan. Sonyllä ei valitettavasti näy olevan juuri mitään kriteerejä kauppaansa otettaville peleille, niin kovin paljoa ei tarvitse edes storessa selata alaspäin kun noita Stroke the dog/cat/snake ja Bowling Storyja alkaa tulla vastaan. Näitten kohdalla ei ole kyse peleistä, vaan ostettavista platinatrophyistä joiden ympärille on kyhätty mahdollisimman vähällä vaivalla jokin pelin kaltainen.

Jos menee katsomaan vaikka trophyseurantasivustojen kautta maailman johtavia trophymetsästäjiä, niin voi olla aika varma että jokaiselta löytyy satoja tuon kaltaisia pelejä profiilistaan. Mielestäni Sonyn pitäisi yksinkertaisesti laittaa jotkut kriteerit sille, että ihan mikä tahansa ala-arvoinen minuutissa kyhätty asset swap ei pääsisi kauppapaikallensa myyntiin. Suurinta osaa pelaajistahan trophyt ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta joillekin se on kuitenkin tärkeäkin osa peliharrastusta, ja tuo vesittää sen mielekkyyttä tehokkaasti.
 
Eikä siinä vielä kaikki että ostaa vaan kerran ton bowling mitä näitä markan pelejä on, mutta ne suurimmat ns maailmanjohtajat ostaa vielä saman pelin, us storesta, japski storesta, intian storesta, kasahstanin storesta, ja kaikista storeista mistä nyt mahdollista että saa tyyliin 10 platinaa samasta markan pelistä, sit ostaa niitä viel useempia ku niitä on store pullollaa ja näin ollen tienaa tyyliin 40 platinaa illassa. Tommonen menee jo mun mielestä överiks, vaikka itekin noita markan pelejä noin kymmenisen kokeillut, oli sen jälkee jotenki nii kusetettu olo että päätin jättää tommoset pois.

Kymmenestä markan pelistä saa varmasti jo sillä rahalla jotain laadukkaampaa.
 
Millasissa bisnesluokissa mahdetaan pyöriä, tosta vois helpolla saada ihan kelpo tilin. Noita ei tosiaan hirveän kauan jollain Unityllä kestä tehdä. Runko valmiiks niin vaihtaa kuoria ja uutta "peliä" ulos.

Anyway, itteä alkanu kanssa veetuttaa noi paskapelit, onneks tuolta voi aina filtteröidä pois kaikki vaikka alle vitosen pelit. Storen pelilistast lähtee samantein joku 80% pois :D
 
Oha noista roskapeleistä jotain helmiäki seassa, en muista mikä oliko Twin Robots tai joku vitosen peli nii siinä oli jopa jotain pelattavaa. Mut sit on just näitä markan kyhäyksiä että hyppää "100 kerrosta" ja saat platinan. Kyllähä noi varmaa kaupaksi menee ja kohderyhmä just ne jotka nyt haluu ne trophyt sit mistä tahansa nii kyllähä tos varmaa jotain tiliäki tekee.
 
Etusivulla on (varsin mainio, vaikka itse sanonkin) juttu halvimmasta mahdollisesta PlayStation-pelistä. Sopii tähän ketjuun kuin nakutettu! Huomatkaa myös video kyseisestä mestariteoksesta.

Tässä kun pistin julki tämän halvimman mahdollisen PlayStation-pelin jutun jatko-osan (halvin mahdollinen Xbox-peli, jossa oli pieni hiven potentiaalia), niin mainitaas tuon Spectrewoodsin myyneen yli 100 000 kappaletta alkuvuoden uutisten mukaan. Ehhhhh, varmaan tehneet ihan passelin tilin tuon kehittäjät. Halvalla toki myydään, mutta pelin laatuun verrattuna kohtuullisen kasan rahaa.
 
Ylös Bottom