Vastaus: Mitä internet-selainta käytätte?
Pieni piip tässä välissä, on harhaa että Opera olisi absoluuttisesti turvallisempi. Se että Secuniassa näytetään vain vähäistä tietoturva-aukkomäärää kertoo vain siitä, että Opera ei ole suosittu tutkinnan kohde tietoturva-aukkojen varalta. Enemmän kertoo se, kuinka nopeasti tietoturva-aukot keskimäärin korjataan ja miten kauan selain on haavoittuvainen, ja siinä Firefox on ykkösenä. IE oli tässä pari vuotta sitten haavoittuvainen yhteensä 9 kuukautta vuoden aikana. Samana aikana Firefox oli haavoittuvainen muutaman hassun päivän.
Nämä tiedot on tietty osin nykytilanteeseen jo vanhentuneita, ja Operan sijoittumista tässä en tarkkaan enää edes muista, vain että jäi jälkeen Firefoxista. En tiedä onko uudempaa tutkimusta aiheen tiimoilta tehty. Opera ei ole tietenkään huono selain, tahdon vain tuoda esille sen ettei turvallisuuspuolella voi mennä suoraan sanomaan Operan olevan turvallisempi. Toisaalta nopeuspuolellakaan Opera ei ole enää välttämättä ykkösenä: Safari 3 on todella nopea, myös Windowsissa. Toisaalta selaimien nopeuksia on vaikea mennä vertailemaan, eri asiat toimivat eri nopeuksilla selaimesta toiseen. Operakin osaa takkuilla joissakin asioissa aikamoisesti.
Lopuksi sitten vielä näin sivujentekijän näkökulmasta omalla kohdallani Operassa ottaa päähän muutama sivujen tekoon vaikuttava seikka: nyt tulee mieleen ylitehokas välimuisti ja optimoinnin prioritisoinnista johtuvat CSS-bugit. Yksinkertaiset sivut menee CSS:n suhteen ookoo, mutta aika nopeasti alkaa löytyä kaikenlaisia outouksia kun alkaa toteuttaa monimutkaisempia yhdistelmiä. Piirto- ja toimimisvirheitä tulee herkästi. Opera 9 on ollut vähän parempi kuin aiemmat versiot, mutta seuraavan version betassa eli Kestrelissä on taas tullut törmättyä rikkonaisuuksiin useammin: toivottavasti saavat pahimmat paikattua lopulliseen julkaisuun. Firefox taas ei ehkä ole aina yhtä nopea, ja haukkailee enemmän muistia, mutta ainakin se toimii lähestulkoon aina oikein monimutkaisimpiakin yhdistelmiä tehdessä. Virheitä tulee lähinnä vasta sitten kun on selvempi yksittäisen ominaisuuden koodausvirhe kyseessä. Safaria taas on vielä vähän huono kommentoida kun pitävät sitä edelleen beta-tasolla, eli eivät edes yritä taata että se olisi toimiva lopullinen käyttökelpoinen tuote. Pääosin Safari on kyllä toiminut ihan hyvin, uusimmasta versiosta löytänyt vasta yhden merkittävän bugin.
Saittepahan välillä vähän jotain luettavaakin tähän threadiin, ettei ole pelkkää listausta.