Vastaus: Miten/mitä kautta bongasit KonsoliFIN-sivuston?
Lukiossa tutustuin Esa Mäkijärveen ja hänestä onkin monesta asiasta syyttäminen ja kiittäminen. Jokaiseen oppituntiin kuului takapulpeteissa istuminen, jossa vertailimme PS2:sta ja DreamCastia (lue: vittuilimme päin naamaa toisen pelimausta). Jossain vaiheessa Esa puhui, että hän oli jopa perustanut pari nettisivuakin konsoleihin liittyen (Nintendo World ja DreamCast World), mutta oli sulkenut ne motivaationpuutteen myötä.
Koska PS2FIN ja XboxFIN yhdistyivät, päätimme mekin kantaa kortemme kekoon. Pitihän Nintendon tuleville koneille saada sivut. Emme kuitenkaan halunneet perustaa kahta eri sivustoa (GBA:lle ja Cubelle), joten päätimme yhdistää ne laittamalla nimeksi NintendoFIN. Puhuimme ideastamme Jorelle, joka antoi sille siunauksensa. En muista tuliko NintendoFIN ennen vai jälkeen DCFINiä.
Niin ja mainittakoon, että Esa siis teki suurimman työn (sivujen suunnittelu (FrontPagella, hahaha
) ja suurin osa sisällöstä). Minä vain tein arvosteluja ja uutisia. Suurimman työni sivujen eteen tein, luodessani uuden version sivuista. Uusi ulkoasu ja kokonaan tietokantajärjestelmään siirtyminen (NintendoFINiä päivitettiin sitä ennen käsipelillä). Mutta koska KonsoliFIN päätettiin yhdistää samaan aikaan, jäi minun tekemät sivut julkaisematta.
Kun idea yhteisestä portaalista tuli, tarkoitti yhdistyminen sitä, että NintendoFIN voitiin vihdoin jakaa CubeFINiksi ja GBAFINiksi. Vannoutuneena PlayStation-miehenä pääsin yhdistymisen myötä kirjoittamaan myös arvosteluja eniten rakastamalleni konsolille. Unohtamatta kuitenkaan uutta rakkauttani, GameCubea.
Vuoden 2003 lopulla jättäydyin ylläpidosta erinäisten henkilökohtaisten syiden vuoksi, muun muassa tammikuussa alkava armeija oli yksi näistä. Nyt harmaista palattuani minut huolittiin takaisin. Tai lähinnä auttavaksi voimaksi syksy/joulusesonkia varten, jos nyt minun arvostelutahdistani mitään hyötyä on. Todennäköisesti saan kenkää sitten tammikuussa