Pelin nimi: MLB 11 The Show
Kehittäjä: SCE San Diego Studio
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Julkaisupäivä: 8.3.2011
Eli maaliskuussa on aika julkaista jälleen uusi osa hienosta pelisarjasta. Keräilen tähän aloitusviestiin nyt jotain netistä kaivamiani ennakkotietojatietoja.
Pelin ominaisuuksia:
• Ensimmäistä kertaa pelisarjan historiassa mukana on täysin analoginen ohjaustapa. Parhaiten tämä näkyy lyömisessä ja syöttämisessä. Molemmissa on sama perusperiaate, eli ensin analogitattia viedään alas voiman keräämiseksi ja sitten ylös lyönniksi/heitoksi. Lyömisen kulmaa pystyy nyt itse kontrolloimaan liikuttamalla tattia ylösviennissä joko vasemmalle tai oikealle. Samoin jos syötön haluaa suunnata joko vasemmalle tai oikealle, täytyy se tehdä itse tatilla. Liikkeen nopeus vaikuttaa myös lyöntien/heittojen voimakkuuteen.
• Myös vanha nappeihin perustuva ohjaustapa on tallella
• Mukana on myös erittäin vaikea lyöntitapa "True zone hitting”, jossa lyönnin onnistumiseksi täytyy ajoituksen olla kunnossa ja lisäksi myös kursori täytyy ohjata pallon kohdalle.
• Co-op -pelitila 2-4 henkilölle sekä verkossa että saman konsolin ääressä.
• Challenge of the week -pelitila, jossa on mahdollisuus voittaa palkintoja. Näitä ei ole vielä tarkemmin määritelty, mutta huhuja liikkuu esim. mahdollisuudesta voittaa liput ja matkat All-Star -otteluun tai World Series -peliin.
• Uudistettu Road to the Show (5.0), jossa pelaajaa ei enää arvostella yksittäisten saavutusten perusteella, vaan kykypisteitä jaetaan järkevämmin. Esim. jos saat syöttäjän haaskaamaan sinuun 7 syöttöä, olet jo onnistunut lyöntivuorollasi vaikka myöhemmin palaisitkin.
• Move -ohjaimen tuki Home run derby -pelimuodossa
• 3-D tuki
• Parannetut nettiominaisuudet
• Kansikuvapoikana jo toisena vuotena peräjälkeen Joe Mauer
Ensimmäisiä tunnelmia pelistä voi lukea esim. seuraavilta sivustoilta:
Video Games - 'MLB 11: The Show' adds analog controls, co-op, Brian Wilson's beard - ESPN
MLB 11: The Show Goes Analog - PlayStation 3 Preview at IGN