Lainatun viestin kirjoitti alkujaan NviperO
Pidetään ketju elossa, mutta tehdäänpä nyt ihan periaatteen vuoksi niin, että modeja välittäviä firmoja ei mainosteta osoittein eikä nimin. Modeista keskustellaan tästä lähtien modien omilla nimillä.
Omassa kommentissani tein juuri näin, ja kuitenkin viestistä poistettiin suurin osa, myös se NviperOn peräänkuuluttama modin oma nimi. Valmistajan nimeä tai mitään linkkejä ei viestiini sisältynyt. Tämän lisäksi viestistäni ei edes mitenkään näy, että sen sisältöä on muutettu - eli ylläpito on merkinnyt minun kirjoittamakseni viestin, jota en ole kirjoittanut.
Miksi tällainen itsensä kanssa ristiriidassa oleva, epälooginen ja täysin harhaanjohtava ylläpitokäytäntö?
Ehdotan, että ylläpito miettii vielä vähän tarkemmin niitä periaatteita, joita itse noudattaa ja toivoo muidenkin noudattavan.