Kuluttajien älykkyys testissä?
Aluekoodit ja erilaiset kopiosuojaukset ovat olleet viihde-elektroniikan riesana 80-luvulta lähtien. Monet muistanevat Macrovision-suojaukset, jotka haittasivat VHS-elokuvien kopiointia nauhurilta toiselle. Samaa tekniikkaa on käytetty myös DVD-levyissä tehokkaampien suojausten rinnalla. Kopiosuojaukset pystytään kuitenkin kiertämään ja yleensä niistä onkin enemmän haittaa kuin hyötyä.
Musiikki ja elokuvat
CD-levyjen kopiosuojaus alkoi herättämään huomiota, kun laillisesti kaupasta ostetut levyt eivät toimineetkaan kaikissa CD-soittimissa. EFFIn sivuilla varoitetaankin ostamasta kopiosuojattuja CD-levyjä. Sivuilta löytyy myös kuvaus siitä miten suojaukset on toteutettu. Itse en ole ostanut yhtään tuollaista CD-levyä enkä tule ostamaankaan. Itse asiassa en osta muutenkaan enää CD-levyjä, sillä musiikkia tulee nykyään kuunneltua vain tietokoneelta tai iPodista. Miksi siis ostaisin hyllyt täyteen muoviroskaa?
Tuoreessa muistissa on myös Sonyn sekoilut oman rootkit-suojauksensa kanssa. Sony ei kuitenkaan ottanut opikseen vaan teki vielä tänäkin vuonna typeriä mokia DVD-levyjensä ARccOS-kopiosuojauksissa.
DVD Jon nousi nopeasti maailman maineeseen murrettuaan varmoiksi uskotut DVD-levyjen CSS-suojaukset. Blueray ja HD DVD -elokuvien AACS -suojaukset murrettiin vieläkin helpommin - muutamassa päivässä.
Miksi tällaisia suojauksia sitten tehdään, jos ne eivät auta mitään ja ne tuovat pelkästään ongelmia laillisten tuotteiden ostajille? Suomen laki sallii kopiosuojausten kiertämisen ja kopioinnin omaan käyttöön, joten moraalistakaan estettä kopioinnille ei ole. Itse ostan videopelit ja elokuvat yleensä aina kaupasta, jos ne vain ovat ostamisen arvoisia. Joistain elokuvista ja peleistä omistan jopa useampia eri versioita. Silti vastustan tällaisia kuluttajan oikeuksia polkevia kopiosuojauksia.
Viime aikoina on tosin nähty hyviäkin kehityksen merkkejä, kun Apple ilmoitti tuovansa myyntiin DRM-suojaamattomat musiikit iTunes Music Storeen. Onkin todella älytöntä, että laillisesti ostettua musiikkia pystyi ennen soittamaan vain musiikin myyjän logolla varustetuissa soittimissa. Ehkä tässä testattiin julkisesti sitä kuinka typeriä kuluttajat oikeasti ovat (itse olin sitä yhden musiikkikappaleen verran).
Vaikka DRM-typeryydet poistuvatkin vähitellen Music Storesta, ovat iTunesin hinnat silti mielestäni liian kalliit, jotta musiikkia viitsisi ostaa sieltä itselleen. Kynnys on edelleen isompi kuin samojen biisien kopiointi esim. kirjaston levyiltä. Kun nykyisin rahaa vastaan ei enää saa konkreettista levyä ja hienoja levyn kansia, tulisi hinnan olla selvästi edullisempi (esim. 5 euroa / levy). Luulisi tuostakin jäävän artisteille vaivan palkkaa, kun enää ei tarvita massiivista levyjakelua
Pelikonsolit
Pelikonsolien aluerajoitukset ovatkin sitten ihan oma lukunsa tällä digitaalisten typeryyksien TOP-listalla. Melkein kaikki pelikonsolit on lukittu niin, että niillä voi pelata vain saman alueen pelejä, josta konsoli on ostettu. Esimerkiksi Nintendo Wii:n pelejä on turha ostaa Amerikan matkalta tuliaisiksi. Samoin monet XBOXin ja XBOX 360 -konsolin pelit ovat aluekoodattuja.
Playstation 3 -konsolia on markkinoitu aluekoodivapaana pelikonsolina, mutta sekin on pelkkää markkinointilässytystä. Vaikka USA:sta tuotu PS3-peli sattuisikin täkäläisessä konsolissa toimimaan, jää konsolin riesaksi vielä neljä erilaista aluerajoitusta:
1. Blueray-elokuvien aluekoodit
2. DVD-aluekoodit
3. PS2 ja PS1 -pelien aluekoodit
4. PS3 -verkkopelien aluerajoitukset (joillain jenkkipeleillä ei pääse eurooppalaisille servereille yms.)
Kaikki alueet ovat lisäksi toisistaan poikkeavia eli on siis lähinnä tuurista kiinni mitkä pelit ja elokuvat sattuvat omassa pelikonsolissa toimimaan toivotulla tavalla. Ja tästä sekoilustako meidän kuluttajien pitäisi sitten vielä maksaa???
Kannettavat pelikonsolit (DS ja PSP) on toteutettu hieman järkevämmin. Niille voi ostaa huoletta pelejä mistä tahansa maailman kolkasta. Tosin niihinkin jää riesaksi moninpelien aluerajoitukset. Eli et voi esimerkiksi pelata kaveriasi vastaan kaksinpeliä, jos kaverillasi on eri alueen peli kuin itselläsi.
Kaikkein isointa typeryyden kruunua kantaa kuitenkin Sony PSP:lle tarkoitettujen UMD-elokuvien aluekoodit. UMD-leffojen perusajatus on ihan järkevä - leffoja voisi hyvinkin katsella esim. lentokoneessa ja matkoilla. Mutta se ei vain käy! Euroopasta ostetussa konsolissa ei toimi Aasiasta tai Yhdysvalloista ostettu elokuva. Pitäisikö meidän muka ostaa jokaiselta lentokentältä aina uusi PSP ja heittää entinen roskiin? Vai toivooko Sony, että jokainen ostaisi kuusi erilaista PSP:tä matkalaukkuun??? KUKKUU! Onko ketään kotona???
Tuntuu todella oudolta, että meille kuluttajille on jätetty vain yksi vaihtoehto ongelmattomaan digitaalisen viihteen kuluttamiseen: laittomat kopiot ja laitteiden modaaminen.
