Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

N-Gagen pelitarjonta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jarnol
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

jarnol

Member
N-gage:n heti ilmestymisestä asti omistaneena olen aikasen huolestuneena seurannut NG:n pelien kehitystä. Lähes kaikki tällä hetkellä ilmestyneet pelit ovat joko täyttä roskaa, wanhojen klassikoiden uusintapainoksia (toki sinänsä ihan hyviä, esim. Super Monkey Ball) tai avuttomia 3D-räpellyksiä (jotka voisivat teknologiademoina olisivat mielenkiintoisia, eli miten 3D:tä saadaan noinkin pieneen masiinaan. Peleinä tekeleet ovat kuitenkin aivan turhia.)

Kaiken lisäksi jotkut sinänsä varsin onnistuneet pelit kuten Sims tai Virtua Tennis (no tuosta voi olla montaa mieltä) ovat suoria käännöksiä GB-versioista, mutta huonompina.

Lisäksi hinta näillä peleillä ei todellakaan kohtaa pelin laatua/kestoa. Esim Ghost Recon näyttää itselläni pelikellossa aikaa 1:40 ja olen pelannut kampajan 2.5 kertaa läpi sekä suurimman osan challengeista. Kyllä 45 hintaan voisi olettaa pelien sisältävän hieman enemmän... :(

3D-pelit ovat muutenkin aika kuraa, ainoina pelattavina on mieleen jäänyt Monkey Ball, Ghost Recon ja Tony Hawk's Pro Skater. Itselleni joku Tomb Raider oli niin hirveää nylkytystä ja grafiikan klippimistä että hermo meni samantien. Ja joku Sega Rally jää taatusti historiaan huonoimpana 3D pelinä koskaan millään alustalla. Ja kuitenkin Nokia mainosti tuota 3D:tä suunnattomasti.

Ainoina valonpilkkuina näkyvät EA:n, jotkut GameLoftin ja Nokian omat pelit. EA:n urheilupeleistä KonsoliFinissäkin arvosteltu Tiger Woods 2004 sekä FIFA 2004 ovat varsin onnistuneita pelejä. Rayman oli myös hyvännäköinen tasohyppely ja Nokian tuleva Pathway To Glory näytti demon perusteella todella hyvältä.

Mutta missä ne NG:n Halo, Socom tai Pokemonit/Advance Wars (en omista GBA:ta joten nuo pelit saattavat olla väärä vertailukohde :rolleyes: )

PtG olisi voinut olla tuollainen, mutta nyt alkaa olla jo vähän myöhäistä...

Uskomatonta että yhtiö käyttää mainostukseen suunnattoman summan rahaa mutta pelejä ei kehitetä pätkääkään. Mainosrahoilla kun olisi kehitetty edes yksi käänteen tekevä peli niin koko mainoskampanjaa ei olisi tarvittu. Jonkun Ashenin tekeminen oli aivan turhaa, peli näyttää ja tuntuu 10 vuoden takaiselta PC-peliltä. Miksi ihmeessä haluaisin sellaista pelata nykypäivänä :confused:

Onkohan kellään mitään käsitystä siitä mikä oli/on Nokian pelistrategia? Millä ihmeella tätä yritettiin/yritetään myydä konsolina alkuhypen jälkeen (josko sitäkään toistaalta olikaan edes.)
 
Vastaus: N-Gagen pelitarjonta

Onhan noita epäonnistuneita pelikoneita ennenkin nähty. Lynx, VirtualBoy, Jaguar, 3DO, Dreamcast... ja nuo kaikki ovat olleet ihan isojen tekijöiden tuotoksia. Onkos se nyt joku ihme, että Nokian neitsytmatka päättyy haaksirikkoon?
 
Vastaus: N-Gagen pelitarjonta

Totta kyllä, mutta Nokia ei ole tunnettu riskienotoistaan, joten luulisi että jonkinlaista käsitystä siitä mitä ollaan tekemässä olisi ollut olemassa.

Mutta jopa noille epäonnisille konsoleille tuli sentään hyviäkin pelejä ja tohtiikohan jotain DC:tä sanoa ihan totaaliseksi flopiksi. NG:llä jopa ns. hyvien pelien määrä on edelleen 0.

Kannattaa myös muistaa että N-Gage:n rautahan on ihan vakiokamaa, eli tuotekehittelyä sen osalta edustaa D-Padin lisääminen koneeseen :rolleyes: Eli rahaa ei laitettu raudan kehitykseen pätkääkään, SDK:ta todennäköisesti kehitettiin jonkin verran mutta tuosta en osaa sanoa sen enempää (pyysivät mokomat 10 000 lisenssimaksua tosta joten kiinnostus edes tutustumiseen meni samantien. :mad: )

Minne Nokia siis upotti julmetun summan rahaa? Mainontaan olemattomalle koneelle, jolle ei vaivaduttua edes tekemään yhtä demoa joka olisi esitellyt koneen kykyjä.

Tuo "isojen tekijöiden" kohta tuossa voisi vähän hymyilyttää, nimittäin rahaahan Nokialla on isolla R:llä. Nokian rinnalla noiden valmistajien mahdollisuus tunkea rahaa tuotekehittylyyn on/oli kuitenkin aika pieni.

Eli konsolia olisi voitu jopa oikeasti suunnitella patarumpujen paukuttelun sijasta, nythän käteen jäi tavallinen Series 60 puhelin.

Lähinnä kuitenkin yritin kysellä pelien tarjonnan suhteen mitä <autocensor> N:llä oikein ajatellaan? Että joku ostaa käsikonsolin jotta voi pelata 10v. vanhoja pelejä (Ashen?)

Pahimmillaan kun SNES:n ja MAME:n pelit hakkaavat NG:n pelit mennen tullen. Kyllä Zeldaa pelaa mieluummin kuin jotain ihme MLB Slamia.

Nokia meni vielä ja osti Segan Mobile Game-osaston, mitä <autocensor> silläkin saatiin aikaiseksi? :confused:

Prisoner sanoi:
Onhan noita epäonnistuneita pelikoneita ennenkin nähty. Lynx, VirtualBoy, Jaguar, 3DO, Dreamcast... ja nuo kaikki ovat olleet ihan isojen tekijöiden tuotoksia. Onkos se nyt joku ihme, että Nokian neitsytmatka päättyy haaksirikkoon?
 
Vastaus: N-Gagen pelitarjonta

Prisoner sanoi:
Onhan noita epäonnistuneita pelikoneita ennenkin nähty. Lynx, VirtualBoy, Jaguar, 3DO, Dreamcast... ja nuo kaikki ovat olleet ihan isojen tekijöiden tuotoksia.

Ei j*******a. Laitat ihan oikeasti Dreamcastin tolle listalle? "Epäonnistunut pelikone?"

Oletko oikeasti edes tutustunut kyseiseen laitteeseen? :rolleyes:

Haluaisin oikeasti kuulla perusteet. Huono hardware? Huonoja pelejä? Millä ihmeellä kehtaat sanoa Dreamcastia epäonnistuneeksi?

Kysyn vaan.
 
Vastaus: N-Gagen pelitarjonta

Segan markkinointihan oli varsin perseestä, mutta pelikoneena Dreamcast on kaikkea muuta kuin epäonnistunut. Suorastaan orgastinen.
 
Vastaus: N-Gagen pelitarjonta

Tonppa sanoi:
Ei j*******a. Laitat ihan oikeasti Dreamcastin tolle listalle? "Epäonnistunut pelikone?"

Oletko oikeasti edes tutustunut kyseiseen laitteeseen? :rolleyes:

Haluaisin oikeasti kuulla perusteet. Huono hardware? Huonoja pelejä? Millä ihmeellä kehtaat sanoa Dreamcastia epäonnistuneeksi?

Kysyn vaan.


En ole Prisoner, mutta eiköhän Dreamcastia voi haukkua epäonnistuneeksi siitä syystä, että se kuoli pois hyvin nopeasti, eikä oikeastaan juuri ketään halunnut sitä. Itse konehan oli tullessaan varsin mainio.
 
Vastaus: N-Gagen pelitarjonta

Dr Evil, Tässä taitaa edelleen olla kyse siitä, että vaikka Dreamcast floppasikin, sitä ei todellakaan voi sanoa pelikoneena huonoksi, eikä varsinkaan rinnastaa Virtual Boyhin ja Jaguariin :P

Laitteena Dreamcast oli hyvin onnistunut. Ilmiönä taas ei.
 
Vastaus: N-Gagen pelitarjonta

kaba sanoi:
Dr Evil, Tässä taitaa edelleen olla kyse siitä, että vaikka Dreamcast floppasikin, sitä ei todellakaan voi sanoa pelikoneena huonoksi, eikä varsinkaan rinnastaa Virtual Boyhin ja Jaguariin :P

Laitteena Dreamcast oli hyvin onnistunut. Ilmiönä taas ei.

Todellakin. Suttuinen markkinointi ja muut Segan sähellykset eivät pysty kieltämään sitä, etteikö itse laite olisi ollut aivan uskomattoman hyvä.

Dreamcast on vielä tänäkin päivänä todella hyvä pelikonsoli. Shenmuet, Soul Calibur, Samba de Amigo, Virtua Tennikset ja muutamat muutkin pelit ovat erinomaisia esimerkkejä siitä.

N-Gagellekin on viime aikoina ilmaantunut joitain tutustumisen arvoisia pelejä. Itse tosin pääsen niiden kimppuun vasta ensi viikolla, mutta uskoisin että ainakin autopelit ovat kehittyneet alkupään tuotannosta huimasti.
 
Vastaus: N-Gagen pelitarjonta

Dreamcastiahan ei missään vaiheessa väitettyu huonoksi, joten vääntö on aivan turhaa.
 
Vastaus: N-Gagen pelitarjonta

Knight sanoi:
Dreamcastiahan ei missään vaiheessa väitettyu huonoksi, joten vääntö on aivan turhaa.

OK, mä käsitin että "epäonnistunut" = huono, mutta hyvä että korjasit.
 
Vastaus: N-Gagen pelitarjonta

Manix sanoi:
N-Gagen pelivalikoima kasvaa

Nokia ei suostu laskemaan tätä hautaan vaikka raato haisee jo. :p
N-Gagehan on puhelimena kuollut idea, mutta tulevat N-sarjan puhelimet pystyvät pyörittämään noita N-Gage-pelejä tulevaisuudessakin. Kyllä sillä game deckillä varmaan parempaa jälkeä saadaan aikaan kuin Javalla.
 
Vastaus: N-Gagen pelitarjonta

no kaikkihan gagea haukkuu mutta varsinkin qd on loistava luuri ja pelikone, kestää myös iskua hyvin.

itse käytin gagea melkein vuoden mp3 soittimena, siis todellakin qd mallia jossa ei edes ole omaa soitinta vaan piti semmonenkin sitten hommata erillisenä ohjelmana.
loistavat mono äänet vakio handsfreen kautta helli korvia:D

tuli pari leffaakin sillä katsottua kun oma unirytmi oli erilainen kuin muijalla niin siinä vieressä oli hyvä katsoa joku pätkä.

tullut myös kaupungilla ollessa kun odottanut vaikka sossuun menemistä surffattua netissä ja mesetettyä siinä samalla.

pelitkin oli parhaimmillaan loistavia.

ashen
ssx
system rush
glimmerati
splinter cell 3
mile high pinball
pathway to gloryt
ghost recon
colin mcra rally 2005
asphalt urban gt:t

siinä nyt muutama.
omasta mielestä hakkaa jonkun ds:n pelitarjonnan kevyesti jos puhutaan todellakin PELEISTÄ eikä mistään hemmetin kokkaus peleistä tai muista minipeli kokoelmista joita ei voi edes peleiksi kutsua.
 
Vastaus: N-Gagen pelitarjonta

Pathway to Glory on ainoa N-gagen peli, joka oli hyvä. Noh, ainoa, jota jaksoi pelata ja jopa läpi. :) Harmi, että jatko-osa Ikusa Islands ilmestyi laitteen elinkaaren jo loputtua.

En kyllä näkisi, miksei PTG:stä voisi tehdä kotilaitteille omaa versiota. Pelimekaaniikkaan ei saisi puuttua, ainakaan paljoa, mutta laajemmat kentät ja enemmän solttuja -> Paras sotastrategia ikinä.
 
Ylös Bottom