Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

NHL 08 (Xbox 360)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tiong
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: NHL 08 (Xbox 360)

Decimal sanoi:
Sen verran hyvä, että tälläinen vannoutunut EA:n vihaaja ja 2k sarjan kannattaja käänsi takkiaan välittömästi Nhl 2007 (X360) ensikosketuksen jälkeen. Pelissä on paljon flaweja ja juttuja jotka ärsyttää, mutta on se paras lätkäpeli mitä on tehty 2000-luvulla.

Kyllä, juuri näin kävi minunkin tapauksessa. Mielenkiintoista, että X360 versioonkin saadaan mukaan myös sm-liiga.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: NHL 08 (Xbox 360)

Kylläpä ehtii tapahtua paljon minun ollessa kaikkien tiedotusvälineiden ulkopuolella: Anaheimin mestaruus, kauden paras formulakisa (Kanada) ja NHL 08:sta saadaan jo tietoa (no okei, oli minulla puhelin, joten kahdesta ensimmäisestä oli hieman tietoa).
Jälleen kerran odotan seuraavaa EA-lätkää enemmän kuin mitään muuta peliä vuoden aikana, vaikka usein olen joutunut pettymään. Viime vuoden jälkeen olen kuitenkin aika luottavainen siihen, että NYT tulee se todellinen jääkiekkopeli mitä voisi tahkoa useammankin vuoden. Lähtökohdat ovat ainakin hyvät, kun pelimoottorikaan tuskin tulee hirveästi muuttumaan viime vuodesta. Kun kerta luistelu ja tekoäly parannetaan tähän versioon (tai ainakin yritetään) ja mukaan tulee vielä Sm-Liiga, niin paketti alkaa kuulostaa jo aika houkuttelevalta.
 
Vastaus: NHL 08 (Xbox 360)

Jos NHL 08:ssa on seuraavat parannukset 07:n lisäksi, niin tulen olemaan 100% tyytyväinen kehitykseen:

- Edes jonkun verran parempi luistelu
- Puolustaminen hivenen järkevämpää/helpompaa
- Tekoälyä petrattu, koneen äijätkin hakisivat paikkoja
- Pieniä bugikorjauksia kiekkofysiikassa
- Enemmän eri välinäytöksiä
- Tavallinen kausi. Dynasty ei ole pelkkä kausi.

Ostoon menee todennäköisesti jokatapauksessa. Muihin parannuksiin uskon sinisin silmin, paitsi tekoäly on todennäköisesti samaa ea roskaa niinkuin aina. Puolustuspeliäkään tuskin parannetaan juurikaan. 07 on minulla yksi boxin eniten pelattuja pelejä, ja ollut kyllä joka pennin väärti.
 
Vastaus: NHL 08 (Xbox 360)

Kun tuli NHL 07 missattua kokonaan, mitä nyt demoa pelasin, niin hyvin todennäköisesti haen 08:n julkaisupäivänä kaupasta. Tosin syksyllä tulee haloa ja gta:takin, jotenka täytyy vaan pitää ostosuunnitelmista kiinni vaikka ei aikaa pelailuun oliskaan.
 
Vastaus: NHL 08 (Xbox 360)

Käsittääkseni 360:sen 07-versio oli EA:n suurin kehitysaskel NHL-sarjassa lähes 10 vuoteen?
 
Vastaus: NHL 08 (Xbox 360)

Uusia kuvia: http://www.sportsgamer.com/content/879/new-nhl-08-jerseys-revealed-during-2007-nhl-entry-draft/

Kylläpä meni NHL 08 odotuslistan kärkeen kertaheitolla kun alko informaatiota pukata. Kuhan ei nyt vaan tulis perinteistä ylihypetystä ja ihan paska lopputuote. Enpä kyllä olisi yllättynyt, mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta. :)

EDIT: http://www.suomi.ea.com/games/10967,pcdvd/gameinfo/

"Yhdistele ennennäkemättömiä voimaa, nopeutta ja pehmeitä käsiä ja kehity nuoresta lupauksesta NHL:n kuumimmaksi supertähdeksi."

Viittaakohan tämä Madden NFL -pelisarjasta tutuksi tulleeseen Superstar-moodiin? :O
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: NHL 08 (Xbox 360)

Nupe_31 sanoi:
Kyllä se tällä hetkellä on parempi. Eri juttu oli muutama vuosi sitten.

Paskat ole. Sen jälkeen kun olet jonkin verran oppinut skill stickiä käyttämään, huomannut tekoälyn puutteet sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa , saanut achievementit kerättyä, niin pelistä on into mennyt. Sen jälkeen huomaat että 2K7 muistuttaa edelleen oikeaa jääkiekkoa (erityisesti tekoälyn puolella) enemmän vaikka graafisesti häviääkin.
 
Vastaus: NHL 08 (Xbox 360)

Anzi23 sanoi:
Uusia kuvia

"Yhdistele ennennäkemättömiä voimaa, nopeutta ja pehmeitä käsiä ja kehity nuoresta lupauksesta NHL:n kuumimmaksi supertähdeksi."

Viittaakohan tämä Madden NFL -pelisarjasta tutuksi tulleeseen Superstar-moodiin? :O

Ihan tyylikkään näköisiä nuokin kuvat, ensimmäisessä kuvassa minusta Semin näyttää seisovan jäällä jotenki luonnottomasti :-D ehkä vain minun harhakuvitelmia ja tuokaan mitään pelissä vaikuta.

Saman käsityksen minäkin sain tuosta. Ellei tuossa sitten vain tarkoiteta sitä, että varaustilaisuudessa varatut pelaajat voi tällä kertaa kehittää huippupelaajiksi, eivätkä taidot palaa takaisin alkuperäiseen. Tuokin kuulostaa vähän kaukaahaetulta... Superstar-Mode lisää ainakin pelattavaa todella paljon, kun on Dynastyt ja Sm-Liigatkin pakko käydä läpi.
 
Vastaus: NHL 08 (Xbox 360)

Realistinen pelaajien välinen kommunikaatio (PS2)

Moninpelitilassa tapahtuva kommunikaatio ottaa oppinsa suoraan oikeasta lätkästä - pyydä kiekkoa itsellesi lyömällä mailan lapaa jäähän.

:D :D :D :D :D :D
 
Vastaus: NHL 08 (Xbox 360)

ihan jees juttu toi jäähän lyöminen. kyllä varmaan löytyy ps3 ja 360 versiosta eikä pelkästään ps2
 
Vastaus: NHL 08 (Xbox 360)

Juu, mutta siinä lukee että moninpelitilassa tapahtuva kommunikaatio. Tuohan on aivan turha koska sä voit vierustoverille sanoa että syötä perkele. Ja ps2:lla ei muistaakseni ole online peli mahdollisuutta.
 
Vastaus: NHL 08 (Xbox 360)

Toivon sydämeni pohjasta että tuo "Lapa jäähän, nimi lehteen" -ominaisuus jää vain PS2:en ominaisuudeksi.
 
Vastaus: NHL 08 (Xbox 360)

Uskoisin et toi Superstar-mode on vaan se et on mahollisuus koulia junnuista uusia ovechkineja ja crosbyja..
 
Vastaus: NHL 08 (Xbox 360)

käkikotka sanoi:
Uskoisin et toi Superstar-mode on vaan se et on mahollisuus koulia junnuista uusia ovechkineja ja crosbyja..
Enpä tiedä. EA:n Maddenissa, NBA Livessä ja tulevassa Fifa 08:ssa on kuitenkin "uramoodi", jossa aloitetaan uran rakentaminen pohjalta ja yritetään nousta tähtiin. Miksei samankaltainen voisi olla siis myös lätkässä? Olisi virkistävää vaihtelua normaalin kausitahkoamisen lisäksi ohjata pelkästään yhtä pelaajaa esimerkiksi AHL:stä asti ja murtautua jossain vaiheessa NHL seuran rosteriin.
 
Vastaus: NHL 08 (Xbox 360)

paulus sanoi:

Oishan se mielenkiintoista, mutta samalla tykkään kyl pyöritellä myös koko viisikon voimin..
 
Vastaus: NHL 08 (Xbox 360)

käkikotka sanoi:
Oishan se mielenkiintoista, mutta samalla tykkään kyl pyöritellä myös koko viisikon voimin..

Silloin täytyy ilmeisesti vain vetää Dynastya, kyllähän tuollakin jollain tavalla voi vaikuttaa omien nuorten kehittämiseen. Tosin aika rajallisesti. Olisihan tuo ihan mielenkiintoista, jos vaikka lähdettäisiin Sm-Liigasta nousemaan kohti huippua (NHL:ää). Ei ole muiden lajien vastaavasta moodista mitään kokemuksia, joten en ole täysin hajulla mitä tuo tulee sisältämään.

Saisi tulla jo pelikuvaa pikkuhiljaa näkyviin, ei vaan malta odottaa...
 
Vastaus: NHL 08 (Xbox 360)

Tragedy sanoi:

Tuli hommattua 360 ja myytyä pleikat peleineen pois. On kuulemma ryssitty 07:sessa Dynasty jollaintapaa mm. rookiet ei kehity kunnolla? joku bugi?
 
Vastaus: NHL 08 (Xbox 360)

käkikotka sanoi:
Tuli hommattua 360 ja myytyä pleikat peleineen pois. On kuulemma ryssitty 07:sessa Dynasty jollaintapaa mm. rookiet ei kehity kunnolla? joku bugi?

Joo siis tarkoitin 08:a, johon tuo bugi on (pakko olla) korjattu. Pelaajat siis palasivat aina vanhoihin kokonaisuuksiin. Tästä on ollut täällä aivan lähiaikoinakin keskustelua.
 
Ylös Bottom