Vastaus: NHL 11 -Liiga [X360]
En tiiä mitä on tapahtunu tässä kahden päivän aikana, mutta kalapauikotkin on päässyt muutaman voiton makuun. Ensimmäiten teurastuksien jälkeen (15-1, 17-0, 12-0, 5-0) tuntuu että oma tekeminen ei ole muuttunut yhtään. Taitaa nämä hittihermut, hyndet ja taotao11 pelailla iha omasssa sarjassaan. Maiqqi on vissiin sitten oma lukunsa, kikkoineen kaikkineen. Nauratti vain lähinnä, kun kaveri tulee omasta päästä hyökkäysalueelle kiekkoa vain veivaillen ilman yhtäkään luistimen potkua....
Mutta kalapuikot kampesi kolme tiukkaa 2-1 voittoa ensin Oilerssista ja sitten jatkoajalla Streitin alivoimalla viimeistelemällä osumalla Bostonista. Viimeisenä kaatui Davidianin Sinitakit tiukan taiston jälkeen.
Tänään tuli otettua taas pari matsia. Ensimmäisessä vastaan tuli sepikkaen Kings. Lukemat repsahtivat lopulta aika epäoikeuden mukaisiksi, 8-3 Islesille. Tehokaksikko Grabner (0+4) ja Comeau (4+1) laittoi Quickin polvilleen, tuntematta armoa. Tosin vähintään yhtäpihalla oli myös Kings puolustus Doughtyn johdolla.
Viimeisimmässä pelissä tuli vastaan chicago. Kalapuikoille helpohko 2-0 johto vastaiskuista ja sitten järjetön kuoreen vetäytyminen. Lopulta se qkkon kolmas häkki tulee muutama minuutti ennen loppua ja Long Islandin pojat taipuvat 2-3. Kaikinpuolin oikeuttava lopputulos, Qkkolla taisi olla 4x laukauksia ja 3x enemmän hyökkäysaikaa....
Sen verran pitää vielä lisätä, että pistää ketuttaa kun kaikki alotukset häviän. Qkkoa vastaankin joka ikinen maali aloitusvoiton jälkeinen lämäri. Pistää vähän vaa ketutaa ku muuten puolustuu onnistuu, mut sitten tekoälyjampat pistää kaverille ohjureilla sisää. No ei maha mitään, elleivät tuo sitä vanhaa alotussysteemiä takas. Tää uus ei sovi mulle yhtää.