NoumadNonomando
New Member
Vastaus: NHL 13 GM Connected-liiga (360) "Greatest Show On Earth"
Olen pääosin samaa mieltä pelin avaamisesta pakille viereen. Roikkoavaukset keskialueelle sais mun puolesta ottaa kokonaan pois, mutta se on vain mielipide. Särisee korvassa kuitenkin hieman tämä avaamisasia. On totta, että veskat oikeassa elämässä sulkevat kiekon, kun joku vähänkin on lähellä, tai paine on päällä. Tämä on aivan oikein ja näin se pitäisi meilläkin mennä. Otetaan nyt kuitenkin vähän järkeä mukaan pelin sujuvuuden vuoksi. Me pelataan viiden minuutin erillä ja niitä aloituksia tulee mielestäni ainakin omissa peleissä ihan tarpeeksi (välillä toki tulee pitkiä katkottomia jaksoja, jolloin molemmat osapuoleta haluavat katkon, koska ketjut yleensä ovat sekaisin tässä kohtaa). Itse suljen kiekon kun koen, että joukkue tarvitsee katkon, tai vastustaja neppailee molarin nokan alla. Välillä myös haluan laittaa kiekon peliin, jotta saa pelin jatkumaan, eikä kaiken aikaa tarvitse kökkiä tonkimassa B-pistettä. Olen saanut hyvät aloittajat hommattua ja aloitukset sinällään eivät aiheuta mitään ongelmaa, mutta osa meistä on parempia ja osa huonompia aloittamaan. Tällöin mielestäni on perusteltua koittaa ennemmin peli saada jatkumaan, kuin ottaa se murhaava aloitus omaan päähän, josta joku Zdeno rässää Markovin, Pricen ja kiekon maalista läpi.
Nyt sain kahvia, eikä minua kiukuta yhtään niin paljon, kuin yläosaa kirjoittaessani. Tämä siis näkökulmana. Sääntöjä on täällä koitettu noudattaa ja jatketaan samaan malliin. Käytetään järkeä vähän samalla, kun noudatetaan sovittuja asioita. Ei oteta ihan jokaista katkoa, jos ei ole pakko. Pelaaminen on kivaa, mutta välivideot alkaa olla nähty. Ettei kukaan ymmärrä väärin: En tarkoita, että kiekko avataan, kun kolme vastustajaa seisoo lapa jäässä vieressä