Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

NHL 22

Kyllä, tämä on parasta änäriä pitkään aikaan. Silti tässä on isoja, todella isoja virheitä tekoälyn koodauksessa ja monessa muussa pelillisessä asiassa. Valikot ovat joka mielessä nykypelien huonoimmat vuodesta toiseen jne. Ja siis, vaikka virheitä on, on peli silti samaan aikaan timanttisen hyvä. Ristiriitaisin pelisarja koskaan.
 
Å

Mulla on varmaan käynyt sitten tuuri. Ei oo ollut päivityksen jälkeen mitään ongelmia. En tiiä mistään Hut Champions puolesta, kun harvoin siihen kosken. Syncrobugi kyllä oli ennen päivitystä, mutta sehän lähti aina seuraavalla pelikatkolla pois. Alkuun pelit kaatui järjestään, kun oli vielä menossa tämä 10 tunnin trial. Onko nää ongelmat siis PS5 puolella? Vai molemmilla? Mie luulen, että PS5 puolella. Ihan sillä, kun turnaukset järjestetään vain siellä jatkossa.
No en tiedä sun tuureista, mutta ihan sosiaalisesta mediasta voit lukea juttuja, jossa mm. tunnetut striimaajat/videoiden tekijät haukkuvat peliä pystyyn tällä hetkellä ja täysin aiheesta. Konsoliin mä en sano mitään, kun en yksinkertaisesti tiedä. Ps. On siellä semmoinenkin kuin Xbox (hymiö)
 
En oikein jaksa ymmärtää kauhistelua bugisesta päivityksestä. Siis joo, tämä on ikävää, mutta ei todellakaan ennenkuulumatonta pelien saralla. Joskus päivityksissä on jotain, mikä rikkoo väliaikaisesti pelin. Muutamaan päivään ei pääse pelaamaan niin on kuin maailma olisi romahtanut joillain, mitä nyt olen somea katsellut. On meillä helppoa elämä, kun tällaiset on niin isoja harmituksen aiheita.
 
No en tiedä sun tuureista, mutta ihan sosiaalisesta mediasta voit lukea juttuja, jossa mm. tunnetut striimaajat/videoiden tekijät haukkuvat peliä pystyyn tällä hetkellä ja täysin aiheesta. Konsoliin mä en sano mitään, kun en yksinkertaisesti tiedä. Ps. On siellä semmoinenkin kuin Xbox (hymiö)
En mie kyllä ymmärrä. Nytkin oon pelaamassa, eikä mitään ongelmia. Tuollahan luki, että maalin jälkeen pitäisi tulla synkro. Ei ole tullut mitään. Tämä siis PS4. Lukee myös, että koskisi hutissa niin yksin kuin moninpeliä. Ovat varmaan korjanneet tai sitten ongelmat on vain PS5 puolella.
 
Ainakin eilen itsellä katkesi muutama peli onlinessa, ja yksi peli squad battleissa joko syncro-bugiin, tai loputtomana jatkuvaan tuuletusanimaatioon maalin jälkeen. PS4-versio siis kyseessä. Suurin osa peleistä meni kuitenkin ilman tätä ongelmaa. Kaikilla ongelmia ei tietenkään ole, mutta redditistä ja youtuben kommentiosiosta lukemani perusteella ihan harvinaisestakaan ongelmasta ei ole kysymys.
 
Asiasta on tehty taas isompi kuin onkaan. Milloin EA:n peleissä ei ole ollut satunnaisia katkeamisia.. Hyvä, että selvittävät. Itsellä tuli heti mieleen tuo surullisen kuuluisa MTU huijaus. Siitä voitte lukea lisää netistä. En muista oliko NHL 19, vai jo aiemmin. Toisekseen kuulostaa ihan fifan no loss glitsiltä.
 
Ainahan EA:n peleissä on jotain bugeja, joita patcheilla korjataan. Tosin patchin kautta ilmenee uusia bugeja. Myös offlinessa.
 
Kyllähän tämä patch aiheutti tuon sync-bugin huomattavan lisääntymisen, todella huomattavan. Mutta se korjataan varmasti pikaisesti.
 
Yksi paskimpia puolia tekoälyssä on sen älyttömyys suunnanvaihdostilanteissa. Samaan aikaan, kun se osaa olla käsittämättömän nopea ja aggressiivinen silloin kun EI PITÄISI eli esim. lähtiessään hakemaan kiekkoa karvaustilanteessa ylhäältä ja näin antaa helppoja ohitustilanteita hyökkäykseen lähtevälle joukkueelle (vaikka strategiat olisivat maltilliset), niin toiseen suuntaan (eli omaan päähän ylivoimahyökkäystä estämään) lähtiessä kiekon menetystilanteessa se ei IKINÄ osaa olla agressiivinen, vaan suurin osa tekoälyboteista tekee hitaan käännöksen ja itse asiassa usein jää jopa luistelemaan takaperin, sillä aikaa kun laidasta tulee tyyppi läpi ja toinen polkee maalia kohti helppoa onetimeria tekemään. Tai esim silloin tekoäly lähtee rivakasti kun kiekollinen on tulossa kohti vasenta laitaa ja ehdottomasti oikea ratkaisu olisi pitää oikea laita kiinni, niin botti lähtee karmealla agrella kohti vasenta laitaa, kun vastustajan kiekollinen oli siellä pari sekuntia sitten.

Tekoälyllä ei ole siis tajuntaa tilanteesta, se ymmärtää vain, että tuo vasen laita on minun puolustuspaikka, tai tämä tyyppi tässä punaviivalla on minun puolustettava, vaikka tuossa sen vieressä polkee kahta kertaa kovempaa tuo tyyppi ylivoimahyökkäykseen ja minä olen ainoa joka voisi sen estää. Vittu kun on rikkinäistä paskaa. Ja tämä sama paska jatkuu vuodesta toiseen. Ja silti pelissä on niin paljon hyvääkin.

Kaikki kommenttini pelissä HUTisaa pelattu.

Edit: Oikeastaan tuota dynaamisuuden oikea-aikaisuuden puutetta voisi laajentaa kaikkiin tilanteisiin. Silloin kun ei tarvitsisi olla räväkkä, botit varmasti ovat räväkkiä, ja silloin kun tarvitsisi, voit luottaa siihen että ne seisovat vaikka puoli minuuttia paikallaan tai lähtevät lipumaan jonnekin vastakkaiseen suuntaan siitä missä varsinainen peli tapahtuu.

Valikkojen sekoilut (esim -1 defaultina haussa jotta joudut ensin pyyhkimään sen pois kun haet overallin perusteella pelaajia marketplacesta, oikoreittien puute monessa kohtaa, eri valikoissa esim compare price-vaihtoehdon puuttuminen tai pelaajan kätisyys-hakuvaihtoehdon puuttuminen ja monet muut hölmöydet) sekä ylimääräiset älyttömän hitaat animaatiot joka kohdassa (esim set complete animaatio aivan naurettavan turha ylimääräinen ja näitä kaikkialla), collectiblet jotka jaetaan avattaviin pakkoihin yksittäisinä eikä kaikki suoraan inboxiin tai vaikka pelaajan halutessa suoraan collectioniinkin (käsittämättömän idioottimaista ja uskomatonta että yhä aina vain näin). Onhan näitä. Loputtomiin.

Ja silti kun peli toimii lagittomasti ja vastustajat ovat tasapäiset, on tämä kuitenkin yksi parhaita videopelejä koskaan. Ristiriitaisin peli videopelien historiassa.
 
Viimeksi muokattu:

https://answers.ea.com/t5/NHL-22/ct-p/nhl-22-en sinne vaan laittamaan ja toivo että saa sen verran keskustelua ja "tykkäämisiä" että sille tehdään jotain.
 
Voitin Stanley Cupin Be A GM:ssä!

Kauden jälkeen maalivahti Crawford lähti..Kubalik eikä Saadkaan hyväksyny jatkosopimuksia!

Yritin hankkia 4-5 kunnon pelimiestä vapailta markkinoilta..Vastaus:Kiitos tarjouksesta mutta ei tällä kertaa!
 
Ei vittu tän pelin tekoäly. 3v5 alivoima, yritä siinä puolustaa yksin maalia kun botit hakeutuu puolustaa yleensä sinne siniviivan tuntumaan. Vittu tää on niin rikkinäinen peli. Kuka saatanan idiootti tekoälyn koodaamisesta vastaa, ei ainakaan ymmärrä joukkuepelien pelaamisesta mitään.
 
Auttaisko kunnon sliderit??
 
Tuttu ongelma. Erikoistilannepelaaminen ollut rikki ainakin NHL 15 versiosta lähtien, ei mitään järkeä tai samaa siinä asiassa oikeaan lätkään verrattuna. Muistaakseni silloin Xbox360/PS3 aikana tilanne oli jopa aavistuksen parempi ja olisi tuota puolta pitänyt ainakin kehittää paremmaksi tässä vuosien varrella.
 
Ei vittu tän pelin tekoäly. 3v5 alivoima, yritä siinä puolustaa yksin maalia kun botit hakeutuu puolustaa yleensä sinne siniviivan tuntumaan. Vittu tää on niin rikkinäinen peli. Kuka saatanan idiootti tekoälyn koodaamisesta vastaa, ei ainakaan ymmärrä joukkuepelien pelaamisesta mitään.
Mitkä taktiikat sulla on oikein käytössä.
En ainakaan itse antais bottejen pelaa ylimpänä koska silloinhan siin kävjuuri noin et ne vaan kieputetaan kahville ja jäät yksin maalille.
 
Ylös Bottom