Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

NHL 2K9 [PS3]

Vastaus: Nhl 2k9 (ps3)

Kylla ne erot on EA/2k mun mielesta ohjauksen jonkinmoisena irtonaisempana otteena EA;n hyvaksi. Siis siina mailat ja ukot liikkuu jotenkin tarkemmin ja paremmin. Itella ainakin tuo jonkinmoinen rullakiekkoisuus tai tahmaisuus arsyttaa eniten tossa 2K sarjassa. Nyt 2K9 nayttais olevan parempi kuin oli 2K8, tuo ohjaus etenkin, muttei vielakaan niin helppo ja selkea kuin EA:n muuten niin pahoista vaivoista karsivassa tekeleessa. Toi demo ei kylla taaskaan ole tehty kosiskelemaan uusia ostajia, ei todellakaan, kun ei saatamaan pysty ja kamerakin heiluu ku jyrki ohjelmassa muinoin. No juuri tuostahan 2K on mulle ainakin tuttu ettei juur ostajia aina kosiskella vaikka hyvaa tehtaisiinkin.
Kai taas tulee ostettua, huolimatta melko kornista demosta.
 
Vastaus: Nhl 2k9 (ps3)

Mitä tulee tuohon kameran liikkumiseen, on se minusta ainakin hyvä ratkaisu. Kamera pysyy lähellä peliä ja kamerakulman ansiosta näkyy koko ajan kaikki omat pelaajat. EA:lla tahtoo jäädä omat pelaajat kamerakulman ulkopuolelle, jolloin esim. puolustajille on ajoittain hankala syöttää, kun ei tiedä niiden sijoittumista. Vähän totutteluahan tuo vaatii, mutta ainakin itse tykkään.

Ja mitä enemmän on tuota demoa pelaan, sitä kuumeisemmin odotan varsinaista peliä. Tällä hetkellä 2K9 on käännyttämässä minua pois EA:n leiristä. Aikaisempaa kokemusta 2K sarjasta ei minulla juuri ole, vaan EA:n kiekkoja on hakattu jo vuodesta -94. :)
 
Vastaus: Nhl 2k9 (ps3)

NHL 08:ia on 10x hauskempaa pelata kuin 2k8:ia. ei siitä sen enempää.

Niin ja oletko edes pelannut 2k8:sia? ei voi kun ihmetellä näitä kommentien tasoa. Itsellä on kumpaaki peliä takana useampi kymmenen peliä ja voin sanoa että 2k8 oli mielestäni parempi. Jonka takia sitten otetaan herneet nenään ja ruvetaan vaan sanoon "mutta ku se on niin" kommenttisi "ei siitä sen enempää" viittaa varmasti siihen ettet ole 2k8 ikinä pelannut. Ei siitä sen enempää.
 
Vastaus: Nhl 2k9 (ps3)

Jotain tälle pelisarjalle tapahtui siirryttäessään uuden sukupolven konsoleille. Itselläni on kokemusta molemmista pelisarjoista aina vuodesta 1994 asti, jolloin muistaakseni nimellä NHLPA94 kulkenut tekele mullisti jääkiekon konsolipelaamisen. Moni ei varmaankaan muista tai tiedä sellaisista klassikoista kuin Ice Hockey tai Blades of steel. Niiden jälkeen kosolihoki oli muuttunut, onneksi.

Yhdeksän vuotta mentiin EA:n leirissä kunnes 2k3 sai vaihtamaan leiriä. Tuossa leirissä pysyttiin aina PS3:n 2k7-peliin saakka, joskin myös EA:n tekeleitä tuli pelattua. Uuden sukupolven 2k7 ei kuitenkaan enää vakuuttanut ja samalla kun EA mullisti jääkiekon konsolipelaamisen toistamiseen loistavalla NHL08:lla (esimakua X360:n puolella saatiin jo 07-versiossa), valtikka oli siirtynyt uudelleen EA:n leiriin. Samalla kun 2k-sportsin pelisarja taantui. Kokeiltuani NHL2k9-demoa, ei ole syytä edes harkita leirin vaihtamista.

Moni täällä rummuttaa 2k-sarjan realismia, mutta mielestäni EA on mennyt sen ohi myös realismissa. Siitä EA-sarja saa kiittää 2k-sarjaa, joka tavallaan nosti riman välillä ylös, joten EA:n piti alkaa panostamaan enemmän oikeanlaisen jääkiekkokokemuksen saavuttamisessa. Tässä sarja on onnistunut erittäin hienosti. Tärkeimpiä elementtejä ovat parantunut tekoäly, kiekkofysiikka sekä monta vuotta odotettu skill stick, jonka 2k-sports on räikesti kopioinut omaan pelisarjaansa. Itse mietin jo siihen aikaan kun ohjaimeen tuli tatit, että olisi hienoa, jos tateilla pystyisi ohjailemaan pelaajan mailaa.

Se on totta, että EA:n tekoäly ontuu edelleen välillä siinä, että kone alkaa tekemään väkisin maaleja. Itse en kokenut sitä 08:ssa kovinkaan rasittavana, eikä se tuntunut enää niin selkeältä huijaamiselta. Pelaahan normaali jääkiekko-ottelussakin häviöllä oleva joukkue ns. epätoivoista lätkää ja saa monesti pelillisen hallinan luonnollisesti. Tuo seikka on kuitenkin mielestäni ainoa asia, joka on huonommin toteutettu kuin 2k-sarjassa.

Mitä tulee vielä 2k9:n demoon, ihmetyttää puheet realismista. Mitä realismia se on, että kun on hyökkäys vastustajan päässä, omat pakit surffailevat omalla puolustusalueella? Entä, miksi pakit peruuttelevat oman B-pisteen tasolle kun vastustaja ylittää hyökkäyssiniviivan? Myös muut pelilliset ihmeellisyydet häiritsivät minua.

Visuaalisessa ilmeessä minua häiritsee eniten ne kauheat värilliset ympyrät pelaajan ja kiekon alla, joka syö pelikokemusta rotan lailla. Grafiikka oli myös muutenkin aika ala-arvoista ja pelaajat eivät edes näyttäneet jääkiekkoilijoilta. Minusta myös se laskee pelin realismia, jos peli ei edes näytä eikä tunnu jääkiekolta. Peli on tahmeaa ja vedot ovat yhtä kovia kuin D95-tyttöjen ottelussa.

Ja ne jotka puhuvat EA:n rystylämäreistä, samanlaisista maaleista, huonosta kiekkofysiikasta yms., heidän kannattanee pelata myös tuoreimpia EA:n NHL-pelejä.
 
Vastaus: Nhl 2k9 (ps3)

Ja ne jotka puhuvat EA:n rystylämäreistä, samanlaisista maaleista, huonosta kiekkofysiikasta yms., heidän kannattanee pelata myös tuoreimpia EA:n NHL-pelejä.

Sori, mutta tähän on pakko puuttua. Väitätkö tosissasi, että maalit NHL 08:ssa eivät ole toistensa kopioita enemmän tai vähemmän? Niitä tiettyjä maalikikkoja on kohtuu monta ja netissä saa puolustaa lähinnä niitä vastaan. "Jaahas se ei mennytkään tuonne hakemaan poikittaissyöttöä vaan menee b-pisteen kaarelle etuylänurkkamaalia hakemaan". Hohhoijaa. :rolleyes: Myös monen monta kiertorysty-ylänurkkarannaria 2 metrin päästä maalista on tullut koettua. Kaikki maalit tuntuvat olevan turhan identtisiä. Muutenkin äärimmäisen rasittavaa katsoa kuinka joku latoo peräjälkeen 4-5 samalla maalikikalla tehtyjä identtisiä maaleja.

Yksi ehkä rasittavimpia ominaisuuksia on "pujottelu", jossa kaveri liukuu kiekon kanssa pujotellen niin, että taklaaminen on lähestulkoon mahdotonta. Oikeassa jääkiekossa käytännössä mahdotonta vain liukua ja kierrellä ja väistellä taklauksia.

Slidereillähän noita varmasti saisi karsittua yksinpelissä, mutta jos haluaa pelata verkossa niin morjes.

Edit. Ja se kling-ääni. Aaargh. :D
 
Vastaus: Nhl 2k9 (ps3)

Ja ne jotka puhuvat EA:n rystylämäreistä, samanlaisista maaleista, huonosta kiekkofysiikasta yms., heidän kannattanee pelata myös tuoreimpia EA:n NHL-pelejä.

Näitä uudempia nimenomaan meinasin, videoissa syöttely on enemmän tai vähemmän flipperiä niinkuin aina, kiekko menee lättynä maaliverkkoon ja osuu kuin "seinään" ja putoaa alas, ei pyöri eikä mitään muutakaan. Siitä on realistisuus kaukana. Mutta turha minun on tätä jankata pääasia että kukin tuntee kohdallaan pelaavansa aitoa jääkiekkoa olipa peli sitten mikä tahansa.
 
Vastaus: Nhl 2k9 (ps3)

Mitä tulee vielä 2k9:n demoon, ihmetyttää puheet realismista. Mitä realismia se on, että kun on hyökkäys vastustajan päässä, omat pakit surffailevat omalla puolustusalueella? Entä, miksi pakit peruuttelevat oman B-pisteen tasolle kun vastustaja ylittää hyökkäyssiniviivan? Myös muut pelilliset ihmeellisyydet häiritsivät minua.

Sekö on realistista että joka ikinen veto menee tolpan kautta sisään, joka ikinen maali on samanlainen, jokainen rebound menee vain ja ainoastaan längistä sisään, pakit seisoo puolustusalueella vain paikallaan eivätkä yritä etes kiekko?
 
Vastaus: Nhl 2k9 (ps3)

Ja ne jotka puhuvat EA:n rystylämäreistä, samanlaisista maaleista, huonosta kiekkofysiikasta yms., heidän kannattanee pelata myös tuoreimpia EA:n NHL-pelejä.

08:ia tuli pelattua semmoinen reilu 50 peliä + nettipelit päälle ja täytyy sanoa että pelattu on uusimpia juu, ja yhtä surkeana jatkuu meno. Kiekko pyörii kuin flipperissä, katsokaas pari videota muuten 09:stä, niin huomaatte että ei ole sekään asia muuttunut, jos nyt tosin satutte löytämään aitoa pelikuvaa, kaikki kun on cutscene paskaa..

Ja edelleen huvittaa, 08:ssa samanlaiset maalit... Kiekko lähtee lavasta ennen aikojaan, ennen kuin pelaaja tekee edes laukaisuanimaation. Näyttää todella typerälle hidastuksissa. Samoiten mukava katsoa, kun maalivahdit esittävät samoja torjuntoja, jolloin kaikki tilanteet näyttävät samalta... Älkääkä edes mainitko taklauksia, voi jeesus... Suurimpana mokana se että vain perstaklauksesta voi loukkaantua...

Nämä havainnot tehty tosiaan 08:sta. Ja mitä olen uusia videoita 09:stä katsonut, (myös vähän gameplayta osunut mukaan, niiden turhien cutscenien keskeltä) niin meno näyttää samalle. Ei näin EA, ei näin..

2k lätkä tuo Kanada maljan kotiin näillä näkymin tältä(kin) kaudelta. Todellakin realismista pitäville. Kaikkea voi säätää, ja EA:lla sliderit 08:ssa melko näennäiset verrattuna 2k8:siin. Huvittavaa kun erien pituuksiakin voi vihdoin ja viimein vaihtaa EA:n lätkässä muuhunkin kuin 5,10,15, 20 ja siitäkös jengi on mielissään vaikka 2k sarjassa on voinut tehdä näin jo about 6 vuotta. Sama juttu kiekonfysiikoissa.

2k3, tuo silloinen totuuden näyttäjä omaa paremman kiekonfysiikan kuin tuleva flipperi 09. Se kertookin jo realismista pitävälle aika paljon. Siinäpä taas omia havaintoja, kritisoikaa rauhassa :)
 
Vastaus: Nhl 2k9 (ps3)

Helen viestissa oli toki asiaakin, mutta mutta pohja kylla putosi pois munkin mielesta juur noita laukauksia ihailemalla. Juuri nehan on EA;n naurettavimpia ominaisuuksia, vuodesta toiseen. Kiekkoa ei ehdi edes nahda kun kilahtaa, ja joka toinen veto nimenomaan kilahtaa tolpan kautta maaliin. Oikeaan halliin kun menet katsomaan pelia, huomaat etta ehka ne 2K sarjan kudit onkin niita realistisempia.
Mua kans eniten 2K sarjassa viihdyttaa se kiekon oikea elaminen, aina tulee uudenlainen kimmoke jostain. Myos taklaukset on huomattavasti aidompia 2K:ssa, ei sellasia yhtakkisia liimautumisia. Pakkien ja muiden holmo kaytos tuossa demossa on ihan selkeesti beginner tasolla olevan sliderin aiheuttamaa.
EA:n yks karmeimpia puutteita on myos pakkien pelaaminen omassa paassa koneen ohjauksessa. Nehan ei tee mitaan, seisooo vieressa toki. 2K sarjassa keppia tulee todella, maalilla ei todellakaan olla rauhassa. Kannattaa tutustua kunnolla etta voi moittia.
 
Vastaus: Nhl 2k9 (ps3)

Äh kyllä mä olen 2k8:ia pelannu ja en väitä että se olisi huono. Minulle NHL 08 vaan iski kuin kivi silmään.

Nii ja lopettakaa toi "ei siitä sen enempää" toistaminen:D

Onko demo siis vain jenkkistoressa?
 
Vastaus: Nhl 2k9 (ps3)

Meinasin kirjoitella pidemmätkin perustelut, mutta luinpa yläpuolelta juuri parit kunnon rummutukset 2K:n puolesta ja tyydyn yhtymään niihin.

Sen verran voin omalla suhteellisen piiitkällä molempien sarjojen kokemuksella sanoa, että näiden aikojen lätkäpeleissä vertaisin tilannetta samaan missä konsolifutikset olivat vielä pari vuotta sitten. PES oli karu, silti mukaansa tempaava ja ahaa-elämyksiä herättävä. FIFA taas oli kuorrutettu kermalla, mutta se jokin joka pakottaisi palaamaan peliin aina uudestaan ja uudestaan oli... Nii-in, sitä ei ollut.

...Taisi olla 2K3 johon tässä 2K-sarjojen lätkässä aikanaa aloin tutustua. Hain kaverilta vanhalle boxille, pelasin pari matsia ja unohdin hyllyyn pölyttymään. Parin viikon päästä jostain syystä tylsyydenpuuskissani kaivoin kirjahyllystä kyseisen kiekon ja löin masiinan päälle. >Kunnon perehtyminen ja a´vot olin oikeasti koukussa!! Vaatii totuuttelua ja opettelua, mutta on pirun antoisaa kun jaksaa nähdä vaivan läpi.

Eikä tuo grafiikka ole itseäni häirinnyt kyllä yhtään, kai sitä pelaisi vaikka tikku-ukoilla jos peli todella on hyvä, ja muilla alueilla hoitaa hommansa enemmän kuin voisi odottaa.. Kuten PES aikoinaan, ja kuten 2K tähän asti.

...-09 versioiden vertailua kannattaa varmaan tehdä sitten, kun molemmat todella ovat tekeleensä julkaisseet. 2K9-demo oli mielestäni hyvä ja pelattavuudeltaan odotukset täyttävä, toisaalta taas hieman suppea. Sivusunnassa näkyvä kuvakulma demomatsissa näyttää hienolta ja ehkä enemmän pelattavalta kuin aiemmissa versioissa, harmi että testaamaan sitä ei päässyt.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Nhl 2k9 (ps3)

Tuntuu että mitä enemmän demoa pelaa sitä tuskaisemmaksi käy odotus kokoversioon. Jälleen hieno yksityiskohta, kun taklasin vastustajaa, niin taklaava pelaaja horjahti ja kaatui töötin voimasta. Myös toklattava toki kompuroi mutta ei kaatunut. Omat ketjukaverit on myös tullut pistettyä jäänpintaan epäonnistuneella runtilla.
 
Vastaus: Nhl 2k9 (ps3)

Omat ketjukaverit on myös tullut pistettyä jäänpintaan epäonnistuneella runtilla.

Panin tuon myös merkille, on muuten siisti juttu, ettei omat pelaajat ole immuuneja tööteille. Muutenkin taklauksissa on mukavaa vaihtelua ja erilaista voimakkuutta: kunnon pusun jälkeen pelaajat saattavat kerätä itseään jäänpinnassa pidemmänkin aikaa.
 
Vastaus: Nhl 2k9 (ps3)

EDIT: Kuvasinpa lämärimaalin pahoittelen jälleen karseaa kuvanlaatua. 2k9 Demo Lämäri
Kieltämättä miellyttää silmää tuo 2k9:n presentaatio. Tulee elävästi tv-lähetykset mieleen. :) Taidan kuitenkin aluksi ostaa NHL 09:n, koska se Be A Pro -pelimuoto kiinnostaa paljon, mutta aika todennäköisesti tulee joskus hommailtua tuo 2k9:kin -- ainakin, mikäli NHL 09:iin alkaa kyllästymään jossain vaiheessa. Kyllästymisuhka on mahdollinen, sillä NHL 08:ia tuli tahkottua niin paljon, että mikäli uudistukset eivät ole riittävän hyviä, niin peli maistuu liian samalta kuin 08. Pitää tässä katella vielä, ja ehdottomasti ainakin testata myös tuon 2k9:n demo, jahka se myös tuonne Xbox Liven Marketplaceenkin ilmestyy. :)
 
Ylös Bottom