Satuin huomaamaan tuon videon vahingossa kun selailin Youtubea ja oli pakko katsoa tuoreeltaan (eli tunti sitten julkaistuna).
Ensin tuli innostus että NYT se on tulossa! Switch 2! Jes! Uskomatonta! Mahtavaa! Videota katsellessa oli yhä into yllä ja katseli vain että varsin hieno ja oikeastaan sitä mitä odottikin. Vähän tietysti varman päälle pelataan nimeä myöten mutta tämä kelpaa oikein hyvin itselle. Pelithän ne merkkaa. Sitten tuli se päivämäärä: 4.2.? Vai 2.4.? Hiton amerikkalaiset. No, oli kumpi tahansa, niin tuntui että nyt tulee äkkiä. Ostohousut alkoivat ryömiä kohti varpaita, kunnes tajusin että eihän tässä niistä peleistä ole ollut vielä mitään puhetta.
No, lopputulema se, että odotus, hype ja muu väistyi ja järki tuli tilalle. Maksan yhä mielelläni sen puolisen tonnia Switch 2:sta, varsinkin jos se parantaa aiemman konsolin pelejä, mutta kyllä sitä nyt pitäisi uudelle konsolille olla ihan omaakin pelattavaa.
Nyt alkaa siis taas se tylsä aika, kun tulee pari mielenkiintoista peliä (yksi niistä on aina yleensä joku Mario) mutta ei silti tarpeeksi että vielä kokisi tarvetta laitetta hankkia. Varsinkin kun siellä oli se pienellä präntätty maininta ettei kaikki ekan Switchin pelit välttämättä toimi täysin 2:lla. Voi olla ihan vain puhdas vastuuvapauslauseke ja käytännössä kaikki pelittää jotain harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, mutta silti tuo jäi mieleen.
Mielenkiinnolla seuraillaan mutta onhan tässä pitkä aika että tarvitsee edes miettiä hankintaa. Katsellaan (ostoa) sitten kun on lumet sulaneet ja ehkä kesälomatkin lomailtu. Ehkä jo uusia lumiakin siinä kohtaa jo odotellaan ennen Switch 2:sta.