Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Nintendo Wii

Vastaus: Nintendo Revolution

Luulenpa, että alkaa olla jo myöhäistä lisäillä HD-resojen tukea koneeseen. Tai no, en kyllä ole eksperrti, mutta silti.

EDIT: allekirjoitan kyllä ihan sen takia, että minulla on adressin järjestämisestä kokemusta ja päivittelin kovasti ihmisiä, jotka eivät allekirjoittaneet vain koska uskoivat sen olevan hyödytöntä. Ei adresseilla välttämättä välitöntä vaikutusta ole (tässä tapauksessa kyllä pitäisi olla), mutta onhan niissä pointtinsa.
 
Vastaus: Nintendo Revolution

Shaban sanoi:
[offtopic]
Kuinkamonella nettiadressilla on saatu jotain aikaan?
[/offtopic]

Myös erään Alkon myymälän rakentamista päiväkodin viereen vastustettiin netissä. En tiedä oliko sen ansiota, mutta myymälää ei koskaan avattu.
 
Vastaus: Nintendo Revolution

Nettivetoomukset ovat vain hyvä asia, vaikka niillä yleensä ei olekaan selvää vaikutusta. Vetoomukset voi tehdä hyvin tai huonosti ja sillä luulisi olevan vaikutusta myös painoarvoon. Huonoimmillaan petition on tyhmästä asiasta tehty ja sen tekstiä ei ole juuri mietitty. Tuollaisen kun pistää johonkin netin petition-palveluun, voi olla aika varma, että ketään ei kiinnosta. 1080up.org on vetoomus parhaasta päästä.
 
Vastaus: Nintendo Revolution

Segalta vahva tuki Revolutionille
Manu Pärssinen, klo 15:13
Sega on ilmoittanut suunnitelmistaan tukea vahvasti Nintendon Revolutionia. Klassikkopelejäkin tullaan melko todennäköisesti näkemään. Segan Simon Jeffrey kertoi Nintendo Power -lehdelle, että "Uskoakseni Nintendo-fanit ovat hyvin samantyyppisiä kuin vahnan Segan fanit. Segalla ja Nintendolla on samantyyliset pelifilosofiat. Sonic on koko perheen peli. Kyse on viihteestä, eikä siitä, että aiheutetaan kohua. Se on puhdasta, hyvää, vanhanajan viihdettä."
Jeffrey jatkaa: "Olemme innoissamma Revolutionin mahdollisuuksista. Nintendon koneet ovat olleet hyviä Sonicille ja klassikkopeleillemme ja uskomme, että tämä jatkuu Revolutionilla."
Huhuja on liikkunut sekä uusista Shinobin, että Panzer Dragoonin versioista. Jokin aika sitten Sega rekisteröi uudelleen After Burner -tuotemerkkinsä..."Mietimme, mitkä vanhoista pelibrändeistämme sopivat millekin alustalle." Hurjimpana ideana liikkuu huhu, että Segan pelien klassikkoversioita voisi myös ladata Revolutionin kautta samaan tapaan kuin Nintendonkin pelejä.

Aivan loistava uutinen vai mitä?
 
Vastaus: Nintendo Revolution

Cell sanoi:
Segalta vahva tuki Revolutionille
Manu Pärssinen, klo 15:13

Huhuja on liikkunut sekä uusista Shinobin, että Panzer Dragoonin versioista. Jokin aika sitten Sega rekisteröi uudelleen After Burner -tuotemerkkinsä..."Mietimme, mitkä vanhoista pelibrändeistämme sopivat millekin alustalle." Hurjimpana ideana liikkuu huhu, että Segan pelien klassikkoversioita voisi myös ladata Revolutionin kautta samaan tapaan kuin Nintendonkin pelejä.

Aivan loistava uutinen vai mitä?

Voi tulisipa Panzer Dragoonista uusi versio Revolutionille!! Se olisi kyllä kerrassaan hyvä juttu!
 
Vastaus: Nintendo Revolution

Knight sanoi:
EDIT: allekirjoitan kyllä ihan sen takia, että minulla on adressin järjestämisestä kokemusta ja päivittelin kovasti ihmisiä, jotka eivät allekirjoittaneet vain koska uskoivat sen olevan hyödytöntä. Ei adresseilla välttämättä välitöntä vaikutusta ole (tässä tapauksessa kyllä pitäisi olla), mutta onhan niissä pointtinsa.
[offtopic]Se oli hienosti järjestty addressi. Nostan hattua *nost*[/offtopic]

Afterburner tullee Secret Leveliltä, jonka kanssa Sega juuri ilmoitti aloittaneensa yhteistyön. Tällä hetkellä yhtiöllä on voimassaoleva sopimus muun muassa Silicon Knightsin, Monolithin, Sports Interactiven, Creative Assemblyn ja Virtua Tennistä kehittävän SUMOn kanssa, joten tarjonta on varmasti kaikenkirjavaa.

Aika moni fima venttailee vielä Nintendon lopullista laite-esittelyä. Harva pelintekijä uskaltaa ilmoittaa kääntävänsä julkaisuaan laitteelle, josta ei tiedetä juuri mitään. Parhaana esimerkkinä on Capcom ja RESI 5. Revon ohjainkin on edelleen ihan mysteeri. Toivottavasti uutuuskonsolille kuitenkin saadaan parempi tuki kuin Cubelle, jolle ei tunnu ilmestyvän enää juuri mitään, verrattuna Pleikkariin. Ikävä juttu jos Nintendo jää nyt viivyttelyjen takia väliinputoajaksi konsolisodassa.
 
Vastaus: Nintendo Revolution

Tulin juuri ajatelleeksi, että kaikkien Nintendo-konsolien (ei käsikonsolien) julkaisuhinta Yhdysvalloissa on ollut $199 (IGN:n Xbox 360 -hintavertailu). Euroopasta ei ole vastaavaa kätevää taulukkoa, jota monet eri valuutatkin sekoittaisivat, mutta nykytrendinä näyttää olevan, että konsoleille $=€. Ei olisi siis mikään ihme, jos Revolutionin julkaisuhinnaksi tulisi Nintendon historialle uskollisesti $199 ja sitä myötä 199 €. Ei olisi paha :)
 
Vastaus: Nintendo Revolution

Useilla sivustoilla ympäri Internetin ihmeellistä maailmaa huhuillaan, että Nintendo olisi paljastamassa enemmänkin yksityiskohtia Revolutionista Tokyo Games Show -messuilla. Huhujen mukaan itse Satoru Iwata olisi paljastamassa 16. syyskuuta alkavillla messuilla jopa kaiken Nintendon vielä kovin suojellusta tulevasta konsolista.

Kyseessä on kuitenkin huhu, eikä asiasta ole vielä minkäänlaista varmuutta ennen itse Iwatan puhetta.

No moo, kait tuota pitää odottaa ja katsoa mitä tuleman pitää. Hyvä saumahan tuo TGS tieten olisi paljastaa edes jotain. Mario 128:n esittelystä/paljastumisestakin on ollut näemmä huhuja. Tosin nämä ovat taas näitä "Oon kuullut juttua..." -juttuja.
 
Vastaus: Nintendo Revolution

Tässäpä teille jotakin pureskeltavaa. Reaaliaikaista kuvaa Revolutionin Sonicista! :)

http://www.sonicstadium.org/games/nextgen/movies/tech_demo.wmv

Eli kyseessä Leipgizigissä suljettujen ovien takana pidetystä SEGA:n tapahtumasta jonne joku sai vietyä salaa kameran. Filmin laatu on tästä johtuen huono, mutta feikki se ei missään nimessä ole. Huomatkaa vielä mitä puhuja sanoo lopussa. "Nintendo would like to remind you that this demo was done without any pre-rendering".
 
Vastaus: Nintendo Revolution

Tonppa sanoi:
Oho, ihan siistiä! Ilmeisesti Revolution ei olekaan mikään tehoton kone, vaikka niin on varovaisesti epäilty. Jos Revon ensimmäiset pelit näyttävät tuolta, niin ei ole hirveästi hätää tekniikkafiilistelijöiden keskuudessa.

Tuosta videosta ei oikein vielä tarkkaa kuvaa saa. En ainakaan vielä uskalla mitään vertailuja tehdä Revolutionin ja X360:n välillä. Yksityiskohdat jäi kunnolla pimentoon.
 
Vastaus: Nintendo Revolution

Ihan siistiltä vaikutti tuo demo..vaikka en oikein usko 3D soniceihin niin kyllä tuota tahtoo päästä silti kokeilemaan! Muistaa elävästi millainen kokemus Sonic Adventure oli ekan kerran kun pääsi kokeilemaan viakkei se sitten loppupeleissä vanhojen sonicien vertainen ollutkaan...
 
Vastaus: Nintendo Revolution

Teppo_Holmqvist sanoi:
Eli kyseessä Leipgizigissä suljettujen ovien takana pidetystä SEGA:n tapahtumasta jonne joku sai vietyä salaa kameran.

Tööt! Virhe! Sonicstadium sanoo että tuo filmipätkä on E3-messuilta, eli näyttäisi siltä että Nintendo on jo paljon pidemmällä laitteensa suhteen kun se suostuu julkisuudessa kertomaan.
 
Vastaus: Nintendo Revolution

Teppo_Holmqvist sanoi:
Tässäpä teille jotakin pureskeltavaa. Reaaliaikaista kuvaa Revolutionin Sonicista! :)

games/nextgen/movies/tech_demo.wmv

Eli kyseessä Leipgizigissä suljettujen ovien takana pidetystä SEGA:n tapahtumasta jonne joku sai vietyä salaa kameran. Filmin laatu on tästä johtuen huono, mutta feikki se ei missään nimessä ole. Huomatkaa vielä mitä puhuja sanoo lopussa. "Nintendo would like to remind you that this demo was done without any pre-rendering".
Hmm, kuulostaa kyllä sanovan "In fact I want to remind everyone that this entire performance was done without pre-rendered graphics", eli ei mainintaa Nintendosta...
 
Vastaus: Nintendo Revolution

Munakoisovelho sanoi:
Hmm, kuulostaa kyllä sanovan "In fact I want to remind everyone that this entire performance was done without pre-rendered graphics", eli ei mainintaa Nintendosta...

Tuota ainakin leviteltiin ulkomaisilla foorumeilla todeten että se on Nintendo. Minäkään en ole enää yhtään lainkaan varma kumpi se on, varsinkin kun tuo paska kuvanauhuri nielee sen sanan lähes kokonaan pois. :eek:
 
Vastaus: Nintendo Revolution

Teppo_Holmqvist sanoi:
Tuota ainakin leviteltiin ulkomaisilla foorumeilla todeten että se on Nintendo. Minäkään en ole enää yhtään lainkaan varma kumpi se on, varsinkin kun tuo paska kuvanauhuri nielee sen sanan lähes kokonaan pois. :eek:

Joo toi on nähty E3:lla ja olen nähnyt tuosta paljon parempilaatuisen videon, nainen ei mainitse sanallakaan Nintendoa vaan sanoo infact I wanna remind everyone... tuo Sonic on vaan lyhyt osa videosta jossa esiteltiin Segan tulevia kolikkopelejä mm. VF5 ja joku mech-peli jonka nimeä en muista. Kolikkopelilaitteen sisuksista löytyy Intelin 3GHZ:n prosessori ja nVidian näytönohjain, kotikäännöksiä tulee aivan varmasti, mutta onko se Nintendo, epäilen.

edít: http://www.am-net.jp/sega.3G2 Tossa on yksi hitaasti aukeava lindbergh-video, jossa ei tosin Sonicia näytetä, voi muuten olla, että Sonic tulee suoraan kotikoneelle.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Nintendo Revolution

Dr Evil sanoi:
Tuo Sonic on vaan lyhyt osa videosta jossa esiteltiin Segan tulevia kolikkopelejä mm. VF5 ja joku mech-peli jonka nimeä en muista.

Minä luulin tosiaan että heillä oli pelkästään House of the Dead 4:nen, Afterburner 3:nen ja Virtua Tennis 3:nen näytteillä E3:sessa.

Dr Evil sanoi:
Kolikkopelilaitteen sisuksista löytyy Intelin 3GHZ:n prosessori ja nVidian näytönohjain, kotikäännöksiä tulee aivan varmasti, mutta onko se Nintendo, epäilen.

SEGA:n toimitusjohtaja kyllä totesi että kaikista paras yhteistyökumppani bisnesmielessä tässä sukupolvessa on/oli Nintendo, koska kyseisen laitteen asiakaskunta tuppaa olemaan heidänkin peliensä / laitteiden vanhoja faneja. Sonic peli on hyvin, hyvin todennäköinen Revolle, mutta nuo muut pelit tuskin tulevat. Ihan jo sen takia että kolikkopelipuolen käännökset ovat olleet tähänkin mennessä XBOX:in yksinoikeuksia ja käsittääkseni Msoftilla on niistä ihan sopimuskin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Nintendo Revolution

Joo toi Sonic on ihan mahdollinen Revolutionille, eiköhän sekin aikanaan selviä.
 
Ylös Bottom