Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Nouseeko GC ylitse XBoxin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Solid Snake
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Jyyki
Mielenkiintoinen juttu on myöskin eri konsolivalmistajien liiketoiminnan rakenne.

Sony on pääasiassa laitevalmistaja ja saa tuottonsa konsoleita myymällä. Tällä saralla PS2:lla onkin mennyt hyvin, sillä se myy yhä hyvin iästään huolimatta ja hintaakaan ei ole jouduttu pudottamaan ihan alas.

Nintendo on sekä laite- että pelivalmistaja. Nintendon itse valmistamia pelejä myydään suuria määriä ja niistä myös saadaan voittoa. Konsolipuolella on mennyt heikommin (siis NGC, ei GBA), mutta hinnanalennuksen jälkeenkään konsoleita ei käsittääkseni siltikään myydä tappiolla. Raha tehdään kuitenkin pelimyynnistä.

MS on sekä laite- että pelivalmistaja. MS:n omat pelit ovat suurelta osin olleet keskinkertaisia ja niiden myyntimäärät eivät ole olleet erikoisen suuria. Xbox:ia on jouduttu myymään jopa tappiolla koventuneesta hintakilpailusta johtuen.

MS:n tilanne vaikuttaa siis huonoimmalta, koska sillä ei ole merkittävää bisnestä laitepuolella Sonyn tapaan, eikä myöskään pelipuolella Nintendon tapaan. Ainoa asia, jossa MS on mielestäni onnistunut, ja jolla voidaan rahaa tulevaisuudessa on LIVE!. Toinen asia, josta minulla ei ole tietoa on lisenssimaksujen suuruudet eri konsoleilla. Voiko MS kuitenkin saada _merkittävää_ tuloa myös 3rd party-peleistä? Xbox:n pelit ovat ainakin kalliinpuoleisia ohjehinnoiltaan. (Kaikki varmaankin saavat jotakin tuloa lisenssimaksuista, myös Sony, mutta voisiko se olla merkittävä tulonlähde MS:n tapauksessa.)

Erotteleeko MicroSoft pelibisneksen tulosraporteissaan?
En yhdy tulkintoihisi.

Laitteet eivät ole mikään kultakaivos, vaikka niitä voitolla pystyttäisiinkin myymään. Sonyllekin varsinaiset rahat tulevat pelien lisenssimaksuista. Silti Sonyllahan on myös merkittäviä pelipajoja.

Vaikka Cube olisi kolmesta halvin kone valmistaa, on aika erikoinen päätelmä, että $99:n Cubella ei oteta tappiota, mutta Xboxin tuplahinnasta otetaan. Luultavasti kumpikin on tappiohintoja, mutta tuolla hintaerolla luulisin, että Nintendon tappio on suurempi. Päättelit, että Nintendo tekee voittoa peleistä eikä tee tappiota koneesta. Kuitenkin Nintendo teki juuri ensimmäisen kerran tappiota (tieto ennen hinnan pudostusta). Voi olla varma, että se ei tullut GBA-liiketoiminnasta. Nintendo tekee omilla Cube-peleillänsä rahaa, mutta siltä jää myös saamatta lisenssimaksuja, kun muiden valmistajien Cube-pelit eivät käy kaupaksi ja oma kone syö rahaa.

On tietysti ihan omasta mausta kiinni miten Microsoftin pelituotannon arvostaa. Halo on kyllä eniten myynyt Xbox-peli ja Ampedit yms. ovat myös laatukamaa. Joka tapauksessa Sonylla ja Microsoftilla pelipajat ovat enemmänkin tarkoitettu tukemaan konetta. Päätulonlähde ovat lisenssimaksut.

Ei ole mitenkään myöskään selvää, että Microsoftin tilanne olisi kolmikosta heikoin. Nintendohan se juuri joutui pudottamaan koneensa hinnan, koska kone ei käynyt kaupaksi, varastot pullistelivat myymättömiä koneita ja valmistus jouduttiin lopettamaan. Lisäksi koko vuoden ajan on tullut ilmoituksia julkaisijoilta tuen vetämisestä Cubelta. Eikä nettipelien lähes täysi unohtaminen sekään vaikuta kovin pitkänäköiseltä. Hinnanalennus näytti kyllä näin ainakin aluksi muuttavan suuntaa, mutta ensimmäinen kuukauden myynti ei kerro hirveästi, koska se oli alkupiikki. Vasta joulu tuo selvyyden missä järjestyksessä Sonyn jäljessä seurataan.
 
Pällit

Kyllä mä ymmärrän teitä ShikeruMyamotoNörttejä, joiden vaikea ymmärtää että kaikki eivä pidä lastenpeleistä.

Pillittäkää viä vähä, voi ku ootte sulosii.
 
Muumendaalen:

"Pällit

Cube on selanen kakaroitte romu, jolle on yks hyvä peli. Siis kuka helvetin pelle alkaa ostaa jotai konsolii jolle tulee vaan nintendon lastenpelejä. Ja nyt joku pelle vetää herneet nenää ja alkaa valittaan..."

"Pällit

Kyllä mä ymmärrän teitä ShikeruMyamotoNörttejä, joiden vaikea ymmärtää että kaikki eivä pidä lastenpeleistä.

Pillittäkää viä vähä, voi ku ootte sulosii."

"Pelikoneet XBOX"
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Luckyman

A 15 per cent drop in GameCube sales left the Cube well behind the pack, with PS2 outselling it by 7.5 to one, and Xbox outselling it almost 2.5 to one."

Vaikka nuo on vain Englannin lukuja niin aika hyvin niistä voi päätellä. :(

No eipä kovin hyvin, koska nyt Cube on viikottaisissa myynneissä taas kirinyt Xboxin ohi Englannissa. Cube myy nyt Englannissa kaksi kertaa enemmän kuin samaan aikaan vuosi sitten, kun taas Xboxit käyvät viimevuotta huonommin kaupaksi.

lähde
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Samppa
No eipä kovin hyvin, koska nyt Cube on viikottaisissa myynneissä taas kirinyt Xboxin ohi Englannissa. Cube myy nyt Englannissa kaksi kertaa enemmän kuin samaan aikaan vuosi sitten, kun taas Xboxit käyvät viimevuotta huonommin kaupaksi.

lähde

Niin tuo olikin vastaus Solid Snaken postaukseen, jossa povattiin Cubea joulun myydyimmäksi.

Nyt antamassasi linkissä todetaan:

"Sony, as ever, continued to go from strength to strength, selling well over three times more than Xbox or Cube, and upping its sell through by 19 per cent week on week - and the PS2 also commanded some 47 per cent of the total software units sold last week."
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Luckyman
Niin tuo olikin vastaus Solid Snaken postaukseen, jossa povattiin Cubea joulun myydyimmäksi.

Ok, oma moka. Pikaisesti lukaistuna katsoin tuon kommentoivan otsikon aihetta.
 
Gamecubea myytiin USA:ssa komeat puoli miljoonaa yksikköä viime viikolla. Sanoisinko että hieno suoritus.

Lähde: C-E
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan migge
Gamecubea myytiin USA:ssa komeat puoli miljoonaa yksikköä viime viikolla. Sanoisinko että hieno suoritus.

Lähde: C-E

Nousipa ainakin hetkellisesti jopa PS2:n edelle myynnissä. Joku iso markettiketju jenkeissä on pudottanut Cuben hinnan muistaakseni 79$!!! Eipä ihme jos myy!
 
Vielä kun dollarin arvo alkaa olla oravannahan luokkaan niin tuo ei ole mitään. Myy kuin kuumat kakut.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan migge
Vielä kun dollarin arvo alkaa olla oravannahan luokkaan niin tuo ei ole mitään. Myy kuin kuumat kakut.
Jos valuuttakurssit eivät vaikuta itse hintaan, kurssien merkitys hinnassa näkyy tietysti vain, jos tulee ko. valuutta-alueen ulkopuolelta. Esim. eurooppalainen matkalla USA:ssa tai USA:sta tilaaminen.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan migge
Vielä kun dollarin arvo alkaa olla oravannahan luokkaan niin tuo ei ole mitään. Myy kuin kuumat kakut.

Ei tuotteet jenkeille ole sen halvempia vaikka dollarin suhde euroon on tällä hetkellä heikko, saman verran ne saa palkkaa kuin ennen. Meille on halvempaa ostaa sieltä, mutta ei se jenkkien myyntilukuihin vaikuta mitenkään.

edit: tulipas sitten turhaan postattua, kun Hex ehti ensin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Nykyinen dollarin kurssi suhteessa jeniin tai euroon tietää melkoisia vaikeuksia niin japanilaisille (mm.Sony, Nintendo) kuin
myös vaikkapa kotoiselle Nokiallemmekin.Viitteitä oli jo nähtävissä osavuosikatsauksissa kaikilla edellämainituilla.Eli kun dollari on nyt heikoilla sekä jeniin että euroon nähden, niin periaatteessa jokaisesta yhdysvaltoihin viedystä puhelimesta tai konsolista tulee vähemmän rahaa kuin vaikkapa vuosi sitten.
Xboxillahan homma toimii toisinpäin.
Joten konsoleista ei ota sen enempää voittoa Sony kuin Nintendokaan,pelien myynti ratkaisee viivan alle jäävän katteen.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Lionman
Nykyinen dollarin kurssi suhteessa jeniin tai euroon tietää melkoisia vaikeuksia niin japanilaisille (mm.Sony, Nintendo) kuin
myös vaikkapa kotoiselle Nokiallemmekin.Viitteitä oli jo nähtävissä osavuosikatsauksissa kaikilla edellämainituilla.Eli kun dollari on nyt heikoilla sekä jeniin että euroon nähden, niin periaatteessa jokaisesta yhdysvaltoihin viedystä puhelimesta tai konsolista tulee vähemmän rahaa kuin vaikkapa vuosi sitten.
Xboxillahan homma toimii toisinpäin.
Joten konsoleista ei ota sen enempää voittoa Sony kuin Nintendokaan,pelien myynti ratkaisee viivan alle jäävän katteen.

Missä maissa Nokialla on kännykkätehtaita? Taitaapa ainakin yksi olla USA:ssakin. Lisäksi puhelimeen käytettävät komponentit hinnoitellaan monesti dollareissa tai yeneissä, joita saa eurolla nykyisin enemmän.

Ei siis pelkkää miinusta Nokialle. Nintendo sen sijaan saattaa kärsiä heikosta yenistä enemmän.
 
no joo...

ketjun aloittaja kysyi että kumpi voittaa gamecube vs xbox??

oma mielipiteeni on että xbox voittaa pitemmällä ajanjuoksulla koska nettipelaaminen yleistyy koko ajan, ja gamecubella ei sitä puolta oikein kunnolla harrasteta jostain syystä. ja gamecube on teknisesti ok vehje mutta omaan makuuni ei löydy kuin tasan 2 peliä eli rogue squatronit... tuttava perheiden isukit ovat jakautuneet 2 kastiin ostaessaan konsolia lapsille joululahjoiksi eli ne isukit jotka eivät ole kiinnostuneet itse pelaamisesta vähääkään ostavat gamecubet lapsilleen ja tuumaavat että kunhan on joku ja halpa ja ennenkaikkea kakara pysyy onnellisena. ja sitten on tämä toinen kasti joka ostaa ps2 tai xboxin koska sillä pääsee nettiin pelaamaan, ja välillä jopa iskäkin pelaa online pelejä...
 
Re: no joo...

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan xclone
isukit ovat jakautuneet 2 kastiin ostaessaan konsolia lapsille joululahjoiksi eli ne isukit jotka eivät ole kiinnostuneet itse pelaamisesta vähääkään ostavat gamecubet lapsilleen ja tuumaavat että kunhan on joku ja halpa ja ennenkaikkea kakara pysyy onnellisena. ja sitten on tämä toinen kasti joka ostaa ps2 tai xboxin koska sillä pääsee nettiin pelaamaan, ja välillä jopa iskäkin pelaa online pelejä...

...

No jo on. Aikamoista puppua.
 
Ylös Bottom