Ori and the Will of the Wisps

Dragonfly

KonsoliFIN Alumni
Julkaisupäivä: 11.3.2020
Kehittäjä: Moon Studios
Julkaisija: Xbox Game Studios
Käyttöympäristöt: Xbox One, Microsoft Windows
Lajityypit: Metroidvania, Seikkailupeli, tasohyppely

Ori and the Will of the Wisps on jatkoa vuonna 2015 julkaistulle Ori and the Blind Forestille. Ensimmäinen osa keräsi hurjasti kehuja ja tämä jatko-osa näyttää heittävän vaan isompaa vaihdetta silmään. Satumaisen nättikin se on.

Siitä tuplasti traileria

 

Dragonfly

KonsoliFIN Alumni
Sen jo tiedämme, että Ori and the Will of the Wisps julkaistaan Xbox Game Passissa Day One. Mutta mitä jos sinulla ei ole Game Pass -jäsenyyttä tai tykkäät pelien fyysisestä koostumuksesta. Ei hätää Ori and the Will of the Wispsistä julkaistaan myös keräilyversio.

Komean näköinen paketti pitää sisällään pelilevyn lisäksi soundtrack CD:n, peltikotelon, taidekirjan ja MP3 latauskoodin soundtrackille.

Tätä saa esim. amazon.comista tai kotimaisimmin esim. Puolenkuun peleistä.

61RHun09qVL._AC_SL1200_.jpg
 

Murdoc

Well-Known Member
Tätä kyllä odottelen alkuvuoden peleistä kaikista eniten. Pidin ensimmäisestä osasta aivan mielettömän paljon ja se onkin tullut pelattua läpi joku noin neljä kertaa ja ostettua eri versioina kolmesti. Mielestäni tuo ensimmäinen oli paras 2D Metroidvania mitä on koskaan tehty. Toivotaan kovasti, että tämä toinen lunastaa odotukset ja on vähintäänkin yhtä hyvä kokemus. Hyvältä ainakin vaikuttaa tähän mennessä nähdyn perusteella. :)
 

Dragonfly

KonsoliFIN Alumni
Tätä kyllä odottelen alkuvuoden peleistä kaikista eniten. Pidin ensimmäisestä osasta aivan mielettömän paljon ja se onkin tullut pelattua läpi joku noin neljä kertaa ja ostettua eri versioina kolmesti. Mielestäni tuo ensimmäinen oli paras 2D Metroidvania mitä on koskaan tehty. Toivotaan kovasti, että tämä toinen lunastaa odotukset ja on vähintäänkin yhtä hyvä kokemus. Hyvältä ainakin vaikuttaa tähän mennessä nähdyn perusteella. :)
Samaa mieltä.

Tykkään graafisesta tyylistä todella paljon. On yksi tämän konsolisukupolven hienoimpia.
 

Eebo

Member
Graafisen kauneuden lisäksi ykkösessä on erinomaiset ja tunnelmaan sopivat musiikit. Aika harvassa pelissä ei musiikit ala rassaamaan muutaman tunnin jälkeen, mutta se on yksi niistä.
 

Dragonfly

KonsoliFIN Alumni
Ori and the Will of the Wispsin arvosteluembargo on rauennut ja alamme vihdoin saada kuvaa siitä millainen peli on kyseessä. Aikas hyvältä näyttää. Juuri tällä hetkellä Metacriticin arvosteluiden keskiarvo on varsin hulppea 91 pistettä.

ACG on myöskin julkaissut oman sopivan kattavan "Buy, Wait for Sale, Rent, Never Touch?" -arvostelunsa. Vähemmän yllättäen Ori and the Will of the Wisps on Buy.
 

Jaakkimo

Turboahdettu uutishirvi
Ylläpitäjä
Hops hops! Embargo mänt, ja voin ennen arvostelua avautua ainakin sen verran, että aivan JULMETUN HYVÄ peli on jälleen kyseessä. Uusia asioita on tosi paljon ja välillä tuossa tuntuu iskevän jopa ähky kaikkien kykyjen, sivutehtävien ja muun sälän kanssa, mutta veikkaan että tuo tuosta hiljalleen tolkkuuntuu. Vaikeustasoa on edelleen mukavasti, mutta oppimiskäyrä tuntuisi olevan taas mallikkaasti kohdillaan, kuten ekassakin osassa. Niin, ja onhan tuo kaunis, aivan saakelin kaunis. Xbox One X on pelialusta. Arvostelua ulos kunhan ihan rauhassa tuon koluan ensin, mutta pahasti saa pieleen mennä loppupuolisko, että vaikkapa alle neljän tipahtaisi tähtimäärä.
 

Noobeinstein

Well-Known Member
Ori 1 oli upea peli jo ilmestyessään joten hieno kuulla, että jatko-osakin on juuri sitä mitä trailereiden perusteella pystyy päättelemään, eli käytännössä parannusta jokaisella pelin osa-alueella.
 

HideoMiyamoto

Well-Known Member
Joo pitihän se lataukseen pistää kun ilmaiseksi kerta saa pelata game passin avulla, jos vaikka jossain välissä olisi aikaa vähän kokeilla. Ensimmäinen osa jäi kesken syystä tai toisesta vaikka olikin upea peli, tämä vaikuttaa vielä paremmalta.
 

Ulukai

Viihdetoimittaja
Ylläpitäjä
Toivottavasti Ori on vähemmän ilmava ja taistelu parempaa. Ne olivat isoimmat ärrinmurrikkeet, kun arvioin originaalin Switchille.

Justiinsa meinaan näin vanhan klippini, jossa koetin hypätä yhdelle tietylle tikulle ja siinä tuli pompittua 10sek sen yli kumpaankin suuntaan, kun ei onnistunut osua oikeaan kohtaan.
 

shamaniac

Well-Known Member
Ainakin täällä olen juuri päinvastaista mieltä ilmavuudesta ja sanoisin että ohjaus on hyvinkin tarkka. Onhan nuo Switchin tatit selvästi huonommat kuin Xboxilla, joten voisiko syytä löytyä sieltä? Nytkin kun hyppeli todella ohuiden palikoiden päälle niin monessa pelissä jännittäisi todella paljon että osaako osua mutta tässä saa todella tarkasti hypättyä juuri sinne mihin haluaa. Tällaiset fiilikset muistelen jääneen ensimmäisestäkin pelistä.

Ensimmäisen osan taistelusta en muista kauheasti mutta kyllä tässä on todella mukavaa hypätä, iskea alaviistoon vihua, ponnahtaa uudelleen, iskeä taas ja sitten laskeutua mätkimään lisää. Ekstroistakin on suurin osa avaamatta, joten taistelu vain monipuolistuu tästä, jos olen oikein ymmärtänyt.
 

Murdoc

Well-Known Member
Ainakin täällä olen juuri päinvastaista mieltä ilmavuudesta ja sanoisin että ohjaus on hyvinkin tarkka. Onhan nuo Switchin tatit selvästi huonommat kuin Xboxilla, joten voisiko syytä löytyä sieltä? Nytkin kun hyppeli todella ohuiden palikoiden päälle niin monessa pelissä jännittäisi todella paljon että osaako osua mutta tässä saa todella tarkasti hypättyä juuri sinne mihin haluaa. Tällaiset fiilikset muistelen jääneen ensimmäisestäkin pelistä.

Ensimmäisen osan taistelusta en muista kauheasti mutta kyllä tässä on todella mukavaa hypätä, iskea alaviistoon vihua, ponnahtaa uudelleen, iskeä taas ja sitten laskeutua mätkimään lisää. Ekstroistakin on suurin osa avaamatta, joten taistelu vain monipuolistuu tästä, jos olen oikein ymmärtänyt.
Ite olen pelannut alkuperäisen Orin about 4x läpi viimeisimpänä Switchillä ja samoilla linjoilla olen, että liikkumisessa ja ohjauksessa en ole koskaan nähnyt yhtään mitään moitittavaa vaan päinvastoin ehkä parhaat mitä olen tämän tyyppisissä peleissä kokenut. Tätä uutta nyt jonkun 8h pelaillut ja liikkuminen on täysin samaa, kuin vanhassa ja hyvä niin.

Taistelun suhteen olen samaa mieltä, että ensimmäinen osa olisi vaatinut siihen monipuolisuutta mutta siinä tämä toinen osa parantaa kyllä valtavasti ja monipuolisuutta on nyt todella paljon.

Muutenkin olen tykännyt kyllä tästä toisesta osasta aivan valtavan paljon. Parantaa kyllä ensimmäisestä osasta lähes joka osa-alueella.
 

shamaniac

Well-Known Member
Onko muilla sellaista ongelmaa että välillä jumii peli? Ilmeisesti tallentaessaan ja/tai ladatessaan eli kun on se kuvio alareunassa. Pysähtyy sekunniksi tai pariksi kunnes taas jatkuu. Muutenkin peli on vähän jumittava myös päävalikoiden latauksessa kun vertaa moniin muihin peleihin.

Pääosin pelaaminen on kyllä täysin sulavaa mutta tosiaan ajoittain tulee pieniä jumituksia. Ei nuo ikinä ole vakavissa kohdin tulleet eli eivät ole pilanneet mitään tasohyppelyä tai taistelua mutta olisihan se kiva jos olisivat pois kokonaan.
 

HideoMiyamoto

Well-Known Member
Se on vähän aikaista juhlia kun ei tänä vuonna ole julkaistu vielä mitään kunnollista, mutta siihen alkaa tulla muutosta hyvin pian.
 

Ippenator

Well-Known Member
Ei mutta siihen on että otsikko oli ”vuoden kehutuin julkaisu” ei se ole minkään arvoista jos on ainut peli mikä on julkaistu jota edes voi harkita kokeilevansa.
Se oli asiassa siltikin toisarvoista informaatiota Metacritic-arvosanoihin nähden. Ja joka tapauksessa nuo ”vuoden paras”-tittelit on todellisuudessa paras jättää muutenkin omaan arvoonsa. Niin paljon makuasia, ja joka tapauksessa varsinkin eri tyyppisten pelien suora vertailu on sinänsä tarpeetonta. Jos on samaa genreä selkeästi, niin vertailussa saattaa olla jo hieman enemmän järkeä. Silti hyvä peli on aina hyvä peli, ja muulla ei peleissä ole loppujen lopuksi merkitystä.
 
Ylös Bottom